16.2.11

Matka on alkanut

Ensimmäistä Pumpgirlin harjoituspäivää edeltävänä iltana ihmettelin ihan ääneen, että onpa jännä kun ei jännitä. Että huomenna alkaa treenit ja olo on ihan normaali. Suljin valot leipäläpeni myötä ja kuvavirta alkoi vyörymään suljettujen luomieni takana. Jaahas, kone lähti käyntiin...

Viime yönä taas olin pitkästä aikaa perustilanteessa unissani. Olin paikkaamassa isoa roolia, jota en koskaan ollut tehnyt. Näyttelijä, jolta pyysin saada tekstiä vilkaistavaksi hetkeä ennen lavalle menoa ei tahtonut näyttää minulle plariaan, koska siellä oli niin paljon henkilökohtaisia asioita. Siellä sitten kuikuilin vieraassa talossa ja arvuuttelin mikä mahtaa olla iskuni mennä lavalle ja mitäköhän mahdan siellä sanoa.

Tänään muokkasin olohuoneemme taas treenitilaksi. Pieni näyttämö. Studionäyttämö. Kotiteatteri.
Pääsimme alkuun. Pitkäkin matka alkaa ensimmäisestä askeleesta.

Tässä kirjoituksessakin pääsin alkuun.
Aioin kirjoittaa ensikokemuksistani ohjaajana.
Mutta...
En osaa muovailla kokemuksia vielä sanoiksi.
Olen matkalla.

9.2.11

Happohotellin takahuoneessa

Eilen saatettiin taas yksi esitys esityskuntoon. Happohotellin ensi-ilta oli Vakiopaineen teatteritilassa. Tämä on ollut kummallinen reissu tähän saakka. Takahuonejännitystä on saanut kokea vasta kaksi kertaa, mutta ehkä sitäkin enemmän.

Tämän esityksen ideointi aloitettiin ehkä joskus vuosi sitten. Se lähti tarpeesta käsitellä alkoholistin läheisen arkea. Tarpeesta puhua vaikeasta aiheesta. Alettiin kasaamaan työryhmää erään nimeltä mainitsemattoman työryhmän jäsenen kanssa ja pikkuhiljaa se oli kasassa. Kaikilla työryhmän jäsenillä sattui olemaan omakohtainen kokemus aiheessa. Keräsimme myös internetin välityksellä tarinoita laajentaaksemme näkökulmaa. Aluksi sovimme, että minä teen käsikirjoituksen ja Nina biisit. En kuitenkaan saanut kovin paljon yksin aikaiseksi ja aloin pitää muille kirjoitustyöpajoja, että saisin lisää materiaalia. Lopullinen kässäri syntyi yhteistyönä. Harjoittelimme meidän olohuoneessa juttua syksystä alkaen, vaikka suurin osa ajasta meni kyllä kahvin juontiin ja maailman parantamiseen. Yhtäkkiä tajusimme, että ensi-ilta lähestyy ja aikaa pitää käyttää myös esityksen tekemiseen. Ja hups, ensi-ilta oli käsillä.

Minulla oli todella epävarma ja kummallinen olo esityksen suhteen. Ei voinut yhtään tietää mitä yleisö tässä jutussa näkee ja mitä se saa siitä irti. Ohjaaja Kirsin sisko oli katsomassa meidän läpimenoa Vakkarissa ja hän tykkäsi jutusta, se antoi vähän uskoa, että joku muukin saa tästä jotain. Kun ennakkoyleisökin antoi positiivista palautetta alkoi olla mieli jo taipuvainen siihen suuntaan, että ehkä se kaikki kahvin juonti ei mennyt hukkaan. Ja nyt kahden esityksen jälkeen, kun palaute on ollut erittäin positiivista, tuntuu tämä kaikki ihmeeltä.

Olen kiitollinen, että me olemme niin rohkeita, että uskalsimme tehdä tämän esityksen. Ja olen kiitollinen, että siitä tuli myös oivallista teatteria. Kun sukeltaa tuntemattomaan, sieltä saattaa löytää aarteen-

1.2.11

Omia latuja p..kele!

Jaahas, maaliskussa saa näköjään heittää sitten forumkeikkaa...
Mikäs siinä, ilohan töitä on tehdä. Tänään kävin kasiluokkalaisten ilmaisutaidon ryhmälle pitämässä tuplatunnin. Ajellessani kotiin päin tajusin, että on ihan oikeasti mahdollista, että osa heistä on ollut vielä vaipoissa kun minä aloitin teatterikoulun. :)

Kirjailin tuossa merkintöjä seinäkalenteriin kun käyttökalenteri on kylillä, liekö täyttymässä, tiedä häntä. Tämä vapaan taiteilijan elämä on tietyllä tavalla melko sidottua ja toisinaan kiireistäkin. Kun kalenterissa on ajanjaksoja, joita ei vielä ole täytetty voisi sinne kirjata mukavan sattumanvaraisesti joillekin päiville vaikkapa: löhöilypäivä, ulkohommia, vapaa päivä/viikonloppu/viikko, tänään vain tuumintaa ja pohdiskelua. Jos tällaisia päiviä ripottelisi etukäteen riittävästi kalenteriin ja pitäisi niistä myös kiinni niin sehän voisi tehdä elämästä yhä vain parempaa!

Työtarjoukseen olisi myös hauska vastata: "Aah, mielenkiintonen juttu joo, mutta se päivä ei sovi mulle mitenkään ku mulla menee koko päivä sillon telkkarin kattomiseen ja kotona lorvailuun, sopisko joku toinen päivä teille?"

Onhan se koitettava pitää elämän perusarvoista kiinni. Toki ne kannattaa määritellä itselleen eikä vaan kopioida niitä mutu-pohjalta median maailmasta, ettei sitten huomaa kulkeneensa toisten latuja pitkin väsyneenä eksyksiin asti.