tag:blogger.com,1999:blog-2259423783533520392.post5169064193990560014..comments2023-11-15T13:46:39.382+02:00Comments on Sanakone - Teatterikoneen sanainen arkku: Miksi teatteria tehdään / katsotaan?Anonymoushttp://www.blogger.com/profile/03069574851751779265noreply@blogger.comBlogger4125tag:blogger.com,1999:blog-2259423783533520392.post-88991489001058781972007-10-19T21:20:00.000+03:002007-10-19T21:20:00.000+03:00Niinhän se on, että teatterikatsojan viihtyminen e...Niinhän se on, että teatterikatsojan viihtyminen ei vaadi hömppää, ja vastaavasti hömpästä suurin osa on sellaista, etten itse ainakaan sen parissa viihdy. Mitä enemmän tätä ajattelee, sitä hassummalta tuntuu koko viihde-sana. Kyllä minä hautajaisissa viihdyn itse asiassa paremmin kuin häissä, jotka yleensä ovatkin vain - hömppää:)Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2259423783533520392.post-59215271056698869092007-10-15T00:47:00.000+03:002007-10-15T00:47:00.000+03:00Etsin teatterista oivallusta - ahaa, noinkin voi a...Etsin teatterista oivallusta - ahaa, noinkin voi ajatella, tai -ehkä se onkin noin, tai parhaimmillaan, joo noin se on.<BR/><BR/>Joskus katson pelkästään sitä, tippuuko joku puhe/tekovuoroaan odottava omiin unelmiinsa, kuinka ihmiset liitää ( siis näyttää liitävän) tunnetilasta toiseen. Silloin en yleensä tykkää esityksestä erityisesti.<BR/><BR/>Olen oppinut, että ihmiset tarvitsevat hömppää ja ettei senkään tekeminen ole ihan helppoa.Silti minua joskus harmittaa, että ammatti-ihmisten pitää sellaista tehdä.<BR/><BR/>Ja siksi minä rakastan Teatterikonetta, kun se ei mene viihdyttävissäkään esityksissä takuuvarman hömpän turviin.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2259423783533520392.post-55494506163002965822007-10-05T10:41:00.000+03:002007-10-05T10:41:00.000+03:00Hieno kirjoitus. Olen miettinyt myös sitä, että mi...Hieno kirjoitus. Olen miettinyt myös sitä, että mihin se tietynlainen anarkia on katoamassa teatterista. En ainakaan heti muista, että olisin nähnyt pitkään aikaan esitystä joka rikkoisi reilusti kaikkia rajoja, olisi rosoinen ja täynnä tekemisen vimmaa. Johtuuko se siitä, että ei uskalleta tehdä, etteivät katsojat säikähdä ja halutaanko helpoilla valinnoilla varmistaa yleisön tuleminen. Vai onko anarkia tekijöistä hävinnyt?Annuhttps://www.blogger.com/profile/09522849913086699518noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2259423783533520392.post-30409075834056240972007-10-04T13:40:00.000+03:002007-10-04T13:40:00.000+03:00Tärkeitä asioita otit esiin. Katsomamäärät eivät t...Tärkeitä asioita otit esiin. Katsomamäärät eivät tietenkään kerro laadusta vaan lähinnä huomioarvosta, mutta sekään ei sitten selitä mitään. Paras markkinoija olisi kai puskaradio, mutta eihän sekään toimi, jos ei esityksiä ole. <BR/><BR/>Miksi sitten itse käyn teatterissa? Samasta syystä kuin käyn elokuvissa ja taidenäyttelyissä, luen kirjoja, kuuntelen musiikkia. Teatteri on taidetta ja taide on leikkiä ja leikkiessään ihminen on eheä. Koskee sekä taiteen tekijöitä että vastaanottajia. Hyvä taide tarjoaa myös yhteyden oman pään sisälle, omiin tunteisiin, piilossakin oleviin. Se jos mikä tekee ihmiselle hyvää. Valitettavasti ihmiset kuitenkin usein hakevat mieluummin helposti sulavaa viihdettä ja perustelevat sitä sillä, että sen parissa ei tarvitse ajatella. Absurdi ajatus, että esim. dekkarin voisi lukea ajattelematta. Mielestäni se, mikä erottaa taiteen ja viihteen, ei olekaan ajattelu vaan tunne. Kun katsoo jotain hömppää (anteeksi sananvalinta), katsojan ei tarvitse tuntea mitään, riittää kun viihtyy, eikä siitä jälkeenpäin ole välttämättä mitään jäljellä. Sen sijaan hyvän taiteen parissa katsojassa itsessään tapahtuu jotain, hän pelkää, rakastaa, pettyy sen mukaan millaisia prosesseja esitys hänessä herättää. En nyt asettele raja-aitoja taiteen ja viihteen välille, sellainen on tarpeetonta ja tylsää, mutta harmittelen vain sitä, että ihmiset eivät ota rohkeammin riskejä teatterivalinnoissaan.Anonymousnoreply@blogger.com