Loistava tuote, josta kukaan ei ole kuullut

Olimme reilu viikko sitten pitämässä työyhteisökoulutusta, Duuniforumia, eräässä yrityksessä. Koulutus sujui erinomaisesti ja saimme loistavaa palautetta. Keikan jälkeen fiilis oli mahtava ja mietin, että vitsi tällaista olisi kiva tehdä enemmänkin. Sitten aloin ihmetellä, että miksihän me ei tehdä. Kunnes tajusin, että eihän juuri kukaan tiedä miten loistava tuote meillä on tarjottavana.

Tuli vähän surullinen olo. Meillä on osuuskunta, jossa on valtavasti osaamista ja potentiaalia, mutta meiltä puuttuu taito myydä ja resurssit markkinoida. Tämä on varmasti tuttua monelle muullekin pienelle yritykselle ja olemme keskustelleet tästä omankin porukan kesken useasti. Mutta taas se jotenkin läsähti päin naamaa.

No, mitä minä voisin tehdä? Voisin alkaa markkinoimaan: kirjoittaa markkinointikirjeitä, etsiä osoitteita, lähettää kirjeitä ja soittaa perään. Mutta, mutta, mutta. Kun se on niin helvetin vaikeaa. Entä, jos ketään ei kiinnostakaan ja teen itsestäni tyhmän. Tai hinta on liian iso tai pieni. En minä kehtaa vaivata toisia mitättömällä asiallani. On itserakasta kehua itseään ja omaa juttuaan. Ja on tulossa tuo iso ohjausprojektikin, eikä oikein olisi aikaa... Keksin loputtomasti selityksiä, miksi minä en voi ryhtyä siihen hommaan.

Pieni teatteri, joka ei saa jatkuvaa tukea mistään elää koko ajan kädestä suuhun. Kun kenellekään ei voida maksaa kuukausipalkkaa täytyy tehdä töitä muualle ja se vie aikaa osuuskunnan kehittämiseltä. Ja kun on intohimo taiteen tekemiseen, eikä siihen myyntiin ja markkinointiin, mielummin keksii aina jonkin uuden produktion siinä toivossa, että se kiinnostaisi yleisöä ja myisi itse itseään. Produktiota tehdessä on aina varma, että esitys kiinnostaa takuuvarmasti yleisöä, koska aihe on niin kiinnostava. Varmati juuri tämä produktio tuottaa rutkasti ja voimme jakaa lipputuloista muhkean palkan tekijöiden kesken. Ja kun produktio on viimein valmis, kukaan ei tulekaan katsomaan, kun emme ole ehtineet markkinoida esitystä, kun olemme käyttäneet kaikki voimavarat esityksen tekemiseen. Ja kaikki se työaika, joka esityksen valmistamiseen on käytetty on tehty käytännössä ilmaiseksi, eikä siitä jääkään mitään käteen.

Minun piti kirjottaa myynnistä ja markkinoinnista, mutta aloinkin kirjoittaa produktioista, koska se on minulle paljon ominaisempaa. Ehkä pitäisikin tehdä esitys myynnin ja markkinoinnin vaikeudesta. Se olisi kyllä hyvä aihe. Se voisi sopia hyvin yritysten pikkujouluihin. Se olisi juuri sellainen surkuhupaisa juttu, jossa kaikki menee vähän pieleen. Täytyykin alkaa kehitellä siihen synopsista...

ITSEOHJAUTUVA NÄYTTELIJÄ – pohdintoja Teatterikesän kurssin annista 5.-6.8.2015

En ole pitkään aikaan ollut puhtaasti näyttelijänä toisten ohjattavana. Olen tehnyt esityksiä ja keikkoja, joissa olemme työryhmänä ohjanneet toisiamme ja jokainen itse itseään, joten itseohjautuvuus on tuttua. Siinä kuitenkin helposti käy niin, että tekee asiat itselleen helpoimman kautta. Etenkin kun työskentelee lainsuojattomassa teatteriryhmässä, jossa harjoittelusta hyvin harvoin maksetaan ja esityksestä saa korvauksen vain siinä tapauksessa, jos katsojia on riittävästi. Niinpä pääfokus on ollut muiden ryhmien ohjaamisessa, josta saa palkan. Himo näyttelemiseen onkin kasvanut viime aikoina. Ja siihen, että pääsisi jonkun toisen ohjaukseen sekä saisi ohjaajantyöhön uusia työkaluja ja lähestymistapoja. Joten tämä kurssi tuli kuin tilauksesta eteen!

Olin kauhuissani kurssin ennakkotehtävistä. Piti opetella neljä sivua dialogia Niskavuoren nuoresta emännästä, niin että osaa kaikkien roolien repliikit. Yritin ja yritin, mutta minulla ei ollut työkaluja, eikä kärsivällisyyttä hahmottaa kaikkien roolihenkilöiden vuorosanoja. Meinasin kurssiviikon alussa laittaa ohjaajille viestiä, että en voikaan tulla, koska en opi repliikkejä, Mutta onneksi kurssin alussa kerrottiin, että vaatimus oli ylimitoitettu, eikä tekstiä tarvitse osata sanasta sanaan kokonaan. Huh! Lisäksi piti opetella lyhyt monologi, jota on työstänyt, työstämässä tai joka muuten kiinnostaa. Valitsin pätkän Abbie Spallenin näytelmästä Pumpgirl, jonka teimme Teatterikoneen kanssa vuonna 2011 kaupunginteatterin pienelle näyttämölle.

Kurssi jännitti minua todella paljon. Se oli tarkoitettu ammattinäyttelijöille ja pohdin omaa ammattilaisuuttani. Riittääkö koulutukseni (teatteri-ilmaisun ohjaaja) ja kymmenen vuoden työkokemukseni minua tituleeraamaan itseäni näyttelijäksi? Ehkä olen identiteetiltäni enemmän ohjaaja kuin näyttelijä, mutta näyttelen kuitenkin työkseni... Päätin että se saa nyt kelvata tässä tilanteessa. Ja jos minut on kerran otettu kurssille, he ovat enemmän vastuussa tästä asiasta kuin minä.

Meitä oli kurssilla yhteensä 10 osallistujaa; yksi Nätyltä vuosi sitten valmistunut näyttelijä, seitsemän Nätyn opiskelijaa, näyttelijäntyön professori Virosta ja minä. Kurssia vetivät Esa Kirkkopelto ja Minna Hokkanen.  Minna opettaa Nätyssä ja tunsi kaikki opiskelijat. Kieltämättä tunsin itseni ulkopuoliseksi, mutta en antanut asian häiritä vaan ajattelin keskittyä siihen miksi kurssille olin tullut eli opiskelemaan näyttelijäntyötä itseohjautuvasti.

Ensin vetäjät pohjustivat kurssin lähtökohtia. On tehty tutkimus näyttelijäntyöstä, jonka kautta on pyritty löytämään malli näyttelijänpedagogiikalle. Tutkimuksessa on analysoitu Turkan aikaisia metodeita ja pyritty nimeämään ja kehittämään niitä. Tarkoituksena se että näyttelijäntyöstä voisi puhua ja keskustella yhteisin termein sekä ymmärtää mitä näytellessä tapahtuu. Tai näin minä tämän asian ymmärsin. Aiheesta voi lukea lisää kirjasta Nykynäyttelijän taide.

Pohjustuksen jälkeen pääsimme käsiksi omaan ruumiiseemme ja tuntoihimme. Tämän näyttelijäntekniikan perusteena on harjoite, joka koostuu kolmesta eri vaiheesta: virityksestä, välisestä ja olotilasta. Kurssilla lähdimme tekemään virityksiä oman kehon jännityksistä ja niitä liioittelemalla, joka synnytti ääntä ja liikesarjoja. Nuoret opiskelijat lähtivät tekemään harjoitusta suurella innolla, joka auttoi minua heittämään omat jännitykset ja ennakkoluulot pois ja heittäytymään tilanteeseen. Oli mielenkiintoista huomata kuinka nopeasti liike alkoi synnyttää mielikuvia jostain hahmosta. Minulla oli jumituksen tunne yläselässä ja tästä lähtökohdasta syntyi hahmo nimeltä kalastajaukko. Kähisevä, nälkäinen kalastajaukko yrittää bongailla kaloja merestä ja ukolla on niin kova nälkä, että häneltä valuu sylki koko ajan suupielestä ja sitä pitää kuivata toiseen käteen. Tämän jälkeen oma viritys opetettiin parille ja sen jälkeen kävimme läpi kaikkien liikesarjat. Virityksille annettiin nimet ja ne kirjattiin ylös.  Näin meillä oli 10 erilaista viritystä.

Tämän jälkeen virityksiä lähdettiin kokeilemaan omaan tekstiin. Eri virityksien välistä tilaa kutsutaan väliseksi. Välinen on kahden virityksen siirtymä, jossa ei tarvitse tapahtua mitään. Se voi olla monelle vaikea hetki, mutta siihen hetkeen pyydettiin kiinnittämään huomiota ja tutkimaan tilaa. En tiedä kuinka hyvin ymmärsin tuon välisen. Olenkohan minäkin juuri sellainen näyttelijä, etten halua pysähtyä vaan paahtaa eteenpäin tunnehuippuja hakien? Viritys taas johtaa olotilaan, josta käsin näytellään ja jossa ”oleillaan”. Uuden virityksen kautta päästään taas erilaiseen olotilaan.

Valitsin erilaisia virityksiä, joita lähdin kokeilemaan tekstin kanssa. Oli huikeaa huomata kuinka teksti lähti aukenemaan aivan uudella tavalla. Pumpgirl koostui kolmen ihmisen vuorottaisista monologeista, jotka kaikki kuljettivat tarinaa omalta osaltaan eteenpäin. Olin tehnyt nimihenkilön hyvin pienillä eleillä ja nyt pääsi revittelemään tekstin kanssa kunnolla. Fyysisyys avasi välittömästi tunneportit ja löysin aivan uusia ulottuvuuksia tekstiin ja tulkintaan. Päivän päätteeksi esitimme monologit toisillemme. Oli kiinnostavaa nähdä miten ihmiset liikkuivat näiden viritysten kautta erilaisiin olotiloihin ja miten ne tekivät näyttelemisestä hyvin fyysistä. Itse olin omasta monologistani ihan liekeissä ja se tuntui mahtavalta esittää muille. Kurssilla ei annettu palautetta toisten tekemisestä vaan jokainen keskittyi omaan tekemiseen, joka oli tässä tapauksessa varmasti paikallaan.

Toisena kurssipäivänä pääsimme kokeilemaan dialogin työstöä tällä tekniikalla. Teimme ensin kuitenkin erilaisia harjoitteita ja saimme lisää materiaalia virityksiin. Kiinnostavin ja käyttökelpoisin harjoite oli minun mielestäni erilaisten aistikenttien kehittely. Mietimme minkälaisia aistikenttiä Niskavuorella voisi olla, minkälaisessa ympäristössä ihmiset siellä asuvat. Jokainen sai heittää ajatuksia erilaisista aistikentistä ja niitä ryhdyttiin toteuttamaan. Minulle jäi mieleen mm. narahtelevat lattialankut, pimeässä huoneessa toisen ihmisen aistiminen, vesisade joka valuu kasvoille kyyneleiden kanssa ja himottava kerman tuoksu kellarista. Nämä erilaiset tilanteet tuottivat meille yhteisen aistikentän ja saivat meidät toimimaan aivan eritavalla kuin ilman tätä yhteistä ohjetta. Erittäin käyttökelpoinen harjoite yhteisen tilanteen synnyttämiseen näyttämölle, jossa on jännitteitä ja toimintaa. Teimme myös virityksiä, joiden lähtökohtana oli joku Niskavuorelle sopiva esine. Lisäksi harjoittelimme toisten kannattelua, tilasta virityksen hakemista, kehon jakamista eri osiin ja kehon rakentamista erilaisilla hedelmillä. 

Toisen päivän pääasia oli tehdä dialogia parin kanssa itseohjautuvasti. Tämä toteutettiin niin, että ensin sovittiin yhteinen aistikenttä, jossa dialogi tapahtuu ja sen jälkeen molemmat työstivät yksin oman osansa dialogista. Sitten näytettiin toiselle mitä oli saatu aikaan ja sovitettiin nämä kaksi pätkää yhteen. Minun parinani oli tämä virolainen näyttelijäntyön professori. Olin todella innoissani omista virityslöydöistäni ja Niskavuoren dialogista. Oli yllättävän helppoa nivoa nämä kaksi yksin rakennettua dialogia yhteen ja hämmästyin miten ehjä kokonaisuus niistä muodostui. Ja mahtavaa oli miten fyysistä näyttelemisestä tuli tällä tavalla. Se oli todella kaikkea muuta kuin seisoskelua. Parini halusi pienentää tekemistä realistisempaan suuntaan, mikä oli hyvä. Pääsi kokeilemaan niitä rajoja miten tilanteen voisi näyttämöllistää niin että se on kuitenkin uskottavaa roolihenkilöiden osalta. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisi ollut kiinnostavaa kuinka pienesti kohtauksen olisi voinut tehdä, miten nämä fyysiset viritykset olisivat näkyneet silti ilmaisussa.

Huomaan, että näiden harjoitteiden selittäminen ja tämän koko tekniikan avaaminen tuntuu hankalalta. Kahden päivän kurssi on lyhyt aika yrittää ymmärtää näin isoja asioita. Minulle kurssi jätti nälän näytellä ja sekä kokeilla näitä oppeja seuraavassa ohjauksessa. On kiinnostavaa nähdä miten saan nämä asiat kerrottua ymmärrettäväksi näyttelijöille ja muuttaako se heidän ilmaisuaan tai käsitystä näyttelemisestä.

On ilo oppia! Ihanaa syksyä!

-annu