Ohjaaja valvoo

Olin valvomassa toissapäivänä Max ja Moritz keppostelee esitystä Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ensimmäisen kerran ensi-illan jälkeen. Pojat ovat siinä välissä esittäneet näytelmää reilun kymmenen kertaa ja oli mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan esitys oli kehittynyt.

Meillä on Teatterikoneessa monesti ollut tapana, että yleisö vastaanotetaan esityksiin ja saatellaan sielä ulos. Näin annetaan katsojalle mahdollisuus kohdata näyttelijät ja antaa palautetta. Lisäksi on mukava esiintyjänä nähdä ketä yleisössä on jo siinä vaiheessa kun he saapuvat paikalle. Niin myös Max ja Moritz keppostelee -näytelmän kohdalla. Erityisesti lastennäytelmissä tuntuu tärkeälle, että lapset näkevät esiintyjät ennen esitystä, jotta heillä olisi turvallisempi olo heittäytyä katsomaan esitystä.

Olin iloisesti yllättynyt miten hienosti Aaro ja Aapo ottivat yleisön vastaan. He olivat rennosti läsnä ja syntyi hyvä vuorovaikutus yleisön kanssa jo ennen esityksen alkua. Siitä kehuinkin heitä vuolaasti. Muutenkin esitys oli pysynyt hyvin kasassa. Ilo ja tekemisen riemu oli säilynyt ja yhteys yleisön kanssa toimi.

Näytelmän toistojen myötä usein esityksestä katoaa joitakin nyansseja ja mutkia vedetään suoriksi. Tiedän itsekin, että näytellessä monesti tuntuu, että mitä nopeammin siirtyy kohtauksesta toiseen, ajattelee sen palvelevan katsojaa parhaiten. Ettei katsojan tarvitse odotella ja katsella lavaa, jossa ei tapahdu mitään. Mutta näyttelijä ei muista sitä millaista on olla katsomossa, jossa ne ns. tyhjät hetket ovatkin niitä missä tapahtuu oivalluksia ja jää omille ajatuksille tilaa. Niin oli käynyt nytkin ja muistuttelin poikia, että kohtauksesta toiseen siirtymisessä ei ole kiire ja ajatuksille, myös siellä näyttämöllä, voi jättää tilaa.

Minusta monesti tuntuu ohjaajana siltä, että ensi-illan jälkeen minulla ei ole asiaa esitykseen. Että näyttelijöillä olisi rauha tehdä omaa työtään. Onneksi olen kerta toisensa jälkeen saanut perustelua itselleni, että minun kannatta mennä katsomaan missä mennään. Sain nimittäin näyttelijöiltä viestiä, että muutosehdotusten jälkeen esitys oli muuttunut vielä mukavammaksi esittää ja antanut uutta puhtia näyttelijäntyöhön. Ihanaa, ettei ohjaaja muuttunutkaan tarpeettomaksi ensi-illan jälkeen!