25.10.12

Teatteria vanhuksille

Neljän esityksen jälkeen tunnelmat Buffo ja Bella näytelmän viemisestä vanhainkoteihin ovat korkealla.

Yleisössä olevia ihmisiä on hieno tavata.
Tänään meillä oli kaksi esitystä. Ensimmäinen Keljon vanhainkodin ruokalassa ja toinen saman talon b-osastolla. Jälkimmäisessä yleisön ikähaitari oli 96 vuotta. Nuorin katsoja oli 5-vuotias ja vanhin 101-vuotias. Harvoin pääsee esiintymään yhtä laaja-ikäiselle yleisöpohjalle.
Ensimmäisen esityksen jälkeen sain naiskatsojalta arvoituksen: "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Lisäksi olen tänään saanut kuulla tarinoita elämän poluilla sattuneista tapahtumista.

Buffo ja Bella esityksen tekeminen sai alkunsa kun Keljon vanhainkodin ideapankki Helena Hjelt keksi hakea Keski-Suomen Taidetoimikunnalta apurahaa teatterin tuomiseksi Keljon vanhuksille. Helena otti yhteyttä meihin ja kysyi olisimmeko halukkaita toteuttamaan esityksen mikäli apuraha saataisiin. Me olimme ja apuraha saatiin.

Olin miettinyt mahdollista vanhustentaloihin vietävää esitystä jo parin vuoden ajan. Ennen tätä en kuitenkaan ollut tehnyt vielä mitään konkreettista esityksen eteen. En tiennyt mitä tälle yleisölle voisi tehdä.

Lähihoitaja, gerontologian opiskeljia Essi Rantala oli esiintymiskokemuksensa ja ammattinsa puolesta luonnollinen valinta toiseksi esiintyjäksi. Gerontologia on ikääntymisen ja vanhenemisprosessin tutkimusta. Essin vahvuudet ovat juuri hänen kokemuksensa iäkkäiden kanssa työskentelystä, sekä hänen aiempi esiintymiskokemuksensa.

Alkuperäinen ajatus esityksestä on kulkenut pitkän kehityksen tien, kuten esitykset usein tekevät. Aluksi mietimme erilaisia osallistamisen keinoja. Yleisöä voisi käyttää lavasteina? Yleisö voisi toimia esityksen teknikkoina? Esityksen sisällön voisi kerätä yleisöltä? Yleisöltä voisi kysyä apua näytelmän henkilöiden tilanteisiin?

Yrityksen ja erehdyksen kautta oikea tie alkoi hiljalleen löytyä. Ensimmäisenä tippui pois kitara ja kiusallisen huono aloitusbiisi. Seuraavaksi pois jäi matkalaukku ja pyörätuoli. Annu Sankilampi ohjasi meitä ideoiden suosta kohti kantavaa maastoa. Mutkia, joiden kautta kuljimme oli enemmänkin ja lopulta osallistumisen muodoksi tuli se tärkein; yleisö saa osallistua näytelmään katsojina. Mikä oivallus!

Alkuperäisistä pohdinnoista jäi jäljelle tahtomme antaa katsojille tunteita, ajatuksia ja elämyksiä. Roolihenkilöt rakentuivat omien ajatustemme päälle ja näytelmä sai muotonsa sisällön kautta.

Teatteritaide ei synny katsojalähtöisesti, kyllä, tämä on yleistys, mutta ohitan sen. Jos taiteilijan lähtökohtana toimii se mitä hän uskoo, olettaa tai vaikka tietääkin yleisön haluavan nähdä on lähtökohta silloin väärä. Taiteilijan on toimittava omasta itsestään käsin. Tuotava toimintansa kautta oma näkemyksensä tai kysymyksensä esille ja purettava ihmisyyden mysteeriä joka karkaa kuitenkin aina.

Kohtaaminen yleisön kanssa on näyttelijälle tärkeää. Ainakin minulle.

Kohtaaminen tämän esityksen kohderyhmän kanssa on ollut minulle tärkeää. Se on auttanut minua. Miten se on minua auttanut, en osaa selittää, mutta tunnen kulkevani oikeaa tietä tätä työtä tehdessäni.

Niin ja se "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Voin kertoa, että yksi jos toinenkin sellainen on kostunut näissä esityksissä ja se on tietenkin sielun peili, silmä.

Aaro Vuotila

7.10.12

syysnarina ja muita avautumisia



Haluaisin kirjoittaa, että tänään minua vihastuttaa ja ärsyttää kaikki muu paitsi äidin tuoma itse tehty omenamehu. Aina kun siitä ottaa huikan naama menee ihan mutrulle, koska se on niin kirpeää. Ja tämäkös minua naurattaa, naama mutrulla juon omenamehua, tirskun ja olen ärsyyntynyt kaikesta muusta.
Tämähän nyt ei ole aivan totta. Omenamehun kirpeys minua kyllä tirskuttaa, mutta ei minua nyt ihan kaikki muut asiat ärsytä.

En vain pidä siitä tunteesta, kun on hirveän stressin vallassa (eikä varmasti kukaan muukaan pidä). On paljon asioita, joita pitäisi hoitaa. Paljon uusia asioita, jotka uutuudessaan ovat minulle tuntemattomia. Tuntemattomuus taas lisää pelkoa. Minä en osaa, siispä minua pelottaa se, että opinko koskaan. Tämä taas lisää stressiä. Eli minä stressaan, joka on tällä hetkellä normaalia. Elämme nyt kiireistä aikaa, avustushakemukset, rahoitukset, yhteistyökumppanit, ensi-ilta ja kaikki muu siinä välissä. Kun stressaa töitä alkaa stressata myös kaikkea muuta, sitä tuttua ja turvallista. Miten osaan jakaa aikani työlle, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja lopuksi tästä ajan jakamisesta tulee stressi. Tuskastuttava oravanpyörä, joka varmasti helpottaa kun asioista tulee tutumpia, mutta eipä tuo tänään lohduta yhtään.

Minä kun haluaisin olla kaikille kiltti. Olisi ihana auttaa kaikkia, olla kaikkien kanssa ja antaa laatuaikaa. Mutta sitten tulee se, että en osaakaan auttaa, ainakaan ilman että soitan tuhat puhelua ja siltikin olen epäselvä sanomisistani. Tästä seuraa taas ajankuluminen, joka minulle on niin kovin kallista. Ja sitten kun tähän kalliiseen aikaa pitää muistaa laskea Tyelit, matkat, vakuutukset ja vielä muistaa verottajaa. Kamalan kallista ja kamalan stressaavaa.


Harmillisinta stressitilassa on tietenkin se, että sen purkaa lähimmäisiin. Lisäksi alan aina epäilemään omaa itseäni. Teenkö tarpeeksi, olenko tarpeeksi hyvä niin, että kaikilla muillakin olisi hyvä. Tämä on uuvuttavaa. Onneksi tuli tämä päivä. Tällä hetkellä olen päättäväinen ja uskon, että tämän stressinkin keskellä pystyn hoitamaan asiat. Ihan vain siksi, että minulla on MIELETÖN tukiverkosto. Hullun hienoja ihmisiä, jotka auttavat ja osaavat rauhoittaa mieleni. On se vaan hienoa olla ihminen ja tuntea näin paljon vahvoja erilaisia tunteita hyvin lyhyen ajan sisällä. Välillä ahdistaa ja stressaa niin paljon, että meinaa tukka tippua päästä. Melkein saman sekunnin aikana, mieli alkaakin kirkastua ja ymmärtämään elämän ihanuuden. Harmillista, että tämä kääntyy myös toisin päin.

Joku voisi sanoa, että tämä on epäonni, kun on syntynyt näin ailahtelevaisena. Minä pidän sitä siunauksena. Tänään minä lähden stressiänikin uhmaten sulhoni kanssa ulos syömään, ihan vain sen takia, että yhteinen aika on tärkeää. Tapaan sinut stressi varmasti pian, koska olen ehkä vähän alkanut jo kiintymään sinuun, mutta tänään saat roikkua jonkun muun olkapäällä.
Kiitos teille ja hyvää sunnuntain jatkoa!
 Niin ja muistakaa pitää toisistanne huolta, syksy on kylmää ja pimeää aikaa, joten muistakaa antaa toisillenne teetä ja sympatiaa. 

- Laura