Neljän esityksen jälkeen tunnelmat Buffo ja Bella näytelmän viemisestä vanhainkoteihin ovat korkealla.
Yleisössä olevia ihmisiä on hieno tavata.
Tänään meillä oli kaksi esitystä. Ensimmäinen Keljon vanhainkodin ruokalassa ja toinen saman talon b-osastolla. Jälkimmäisessä yleisön ikähaitari oli 96 vuotta. Nuorin katsoja oli 5-vuotias ja vanhin 101-vuotias. Harvoin pääsee esiintymään yhtä laaja-ikäiselle yleisöpohjalle.
Ensimmäisen esityksen jälkeen sain naiskatsojalta arvoituksen: "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Lisäksi olen tänään saanut kuulla tarinoita elämän poluilla sattuneista tapahtumista.
Buffo ja Bella esityksen tekeminen sai alkunsa kun Keljon vanhainkodin ideapankki Helena Hjelt keksi hakea Keski-Suomen Taidetoimikunnalta apurahaa teatterin tuomiseksi Keljon vanhuksille. Helena otti yhteyttä meihin ja kysyi olisimmeko halukkaita toteuttamaan esityksen mikäli apuraha saataisiin. Me olimme ja apuraha saatiin.
Olin miettinyt mahdollista vanhustentaloihin vietävää esitystä jo parin vuoden ajan. Ennen tätä en kuitenkaan ollut tehnyt vielä mitään konkreettista esityksen eteen. En tiennyt mitä tälle yleisölle voisi tehdä.
Lähihoitaja, gerontologian opiskeljia Essi Rantala oli esiintymiskokemuksensa ja ammattinsa puolesta luonnollinen valinta toiseksi esiintyjäksi. Gerontologia on ikääntymisen ja vanhenemisprosessin tutkimusta. Essin vahvuudet ovat juuri hänen kokemuksensa iäkkäiden kanssa työskentelystä, sekä hänen aiempi esiintymiskokemuksensa.
Alkuperäinen ajatus esityksestä on kulkenut pitkän kehityksen tien, kuten esitykset usein tekevät. Aluksi mietimme erilaisia osallistamisen keinoja. Yleisöä voisi käyttää lavasteina? Yleisö voisi toimia esityksen teknikkoina? Esityksen sisällön voisi kerätä yleisöltä? Yleisöltä voisi kysyä apua näytelmän henkilöiden tilanteisiin?
Yrityksen ja erehdyksen kautta oikea tie alkoi hiljalleen löytyä. Ensimmäisenä tippui pois kitara ja kiusallisen huono aloitusbiisi. Seuraavaksi pois jäi matkalaukku ja pyörätuoli. Annu Sankilampi ohjasi meitä ideoiden suosta kohti kantavaa maastoa. Mutkia, joiden kautta kuljimme oli enemmänkin ja lopulta osallistumisen muodoksi tuli se tärkein; yleisö saa osallistua näytelmään katsojina. Mikä oivallus!
Alkuperäisistä pohdinnoista jäi jäljelle tahtomme antaa katsojille tunteita, ajatuksia ja elämyksiä. Roolihenkilöt rakentuivat omien ajatustemme päälle ja näytelmä sai muotonsa sisällön kautta.
Teatteritaide ei synny katsojalähtöisesti, kyllä, tämä on yleistys, mutta ohitan sen. Jos taiteilijan lähtökohtana toimii se mitä hän uskoo, olettaa tai vaikka tietääkin yleisön haluavan nähdä on lähtökohta silloin väärä. Taiteilijan on toimittava omasta itsestään käsin. Tuotava toimintansa kautta oma näkemyksensä tai kysymyksensä esille ja purettava ihmisyyden mysteeriä joka karkaa kuitenkin aina.
Kohtaaminen yleisön kanssa on näyttelijälle tärkeää. Ainakin minulle.
Kohtaaminen tämän esityksen kohderyhmän kanssa on ollut minulle tärkeää. Se on auttanut minua. Miten se on minua auttanut, en osaa selittää, mutta tunnen kulkevani oikeaa tietä tätä työtä tehdessäni.
Niin ja se "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Voin kertoa, että yksi jos toinenkin sellainen on kostunut näissä esityksissä ja se on tietenkin sielun peili, silmä.
Aaro Vuotila
25.10.12
7.10.12
syysnarina ja muita avautumisia
Haluaisin kirjoittaa, että tänään
minua vihastuttaa ja ärsyttää kaikki muu paitsi äidin tuoma itse tehty
omenamehu. Aina kun siitä ottaa huikan naama menee ihan mutrulle, koska se on
niin kirpeää. Ja tämäkös minua naurattaa, naama mutrulla juon omenamehua,
tirskun ja olen ärsyyntynyt kaikesta muusta.
Tämähän nyt ei ole aivan totta. Omenamehun
kirpeys minua kyllä tirskuttaa, mutta ei minua nyt ihan kaikki muut asiat
ärsytä.
En vain pidä siitä tunteesta, kun
on hirveän stressin vallassa (eikä varmasti kukaan muukaan pidä). On paljon
asioita, joita pitäisi hoitaa. Paljon uusia asioita, jotka uutuudessaan ovat
minulle tuntemattomia. Tuntemattomuus taas lisää pelkoa. Minä en osaa, siispä
minua pelottaa se, että opinko koskaan. Tämä taas lisää stressiä. Eli minä
stressaan, joka on tällä hetkellä normaalia. Elämme nyt kiireistä aikaa, avustushakemukset,
rahoitukset, yhteistyökumppanit, ensi-ilta ja kaikki muu siinä välissä. Kun
stressaa töitä alkaa stressata myös kaikkea muuta, sitä tuttua ja turvallista. Miten
osaan jakaa aikani työlle, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja lopuksi
tästä ajan jakamisesta tulee stressi. Tuskastuttava oravanpyörä, joka varmasti
helpottaa kun asioista tulee tutumpia, mutta eipä tuo tänään lohduta yhtään.
Minä kun haluaisin olla kaikille
kiltti. Olisi ihana auttaa kaikkia, olla kaikkien kanssa ja antaa laatuaikaa. Mutta
sitten tulee se, että en osaakaan auttaa, ainakaan ilman että soitan tuhat
puhelua ja siltikin olen epäselvä sanomisistani. Tästä seuraa taas
ajankuluminen, joka minulle on niin kovin kallista. Ja sitten kun tähän
kalliiseen aikaa pitää muistaa laskea Tyelit, matkat, vakuutukset ja vielä
muistaa verottajaa. Kamalan kallista ja kamalan stressaavaa.
Harmillisinta stressitilassa on
tietenkin se, että sen purkaa lähimmäisiin. Lisäksi alan aina epäilemään omaa
itseäni. Teenkö tarpeeksi, olenko tarpeeksi hyvä niin, että kaikilla muillakin
olisi hyvä. Tämä on uuvuttavaa. Onneksi tuli tämä päivä. Tällä hetkellä olen
päättäväinen ja uskon, että tämän stressinkin keskellä pystyn hoitamaan asiat. Ihan
vain siksi, että minulla on MIELETÖN tukiverkosto. Hullun hienoja ihmisiä,
jotka auttavat ja osaavat rauhoittaa mieleni. On se vaan hienoa olla ihminen ja
tuntea näin paljon vahvoja erilaisia tunteita hyvin lyhyen ajan sisällä. Välillä
ahdistaa ja stressaa niin paljon, että meinaa tukka tippua päästä. Melkein
saman sekunnin aikana, mieli alkaakin kirkastua ja ymmärtämään elämän
ihanuuden. Harmillista, että tämä kääntyy myös toisin päin.
Joku voisi sanoa, että tämä on
epäonni, kun on syntynyt näin ailahtelevaisena. Minä pidän sitä siunauksena. Tänään
minä lähden stressiänikin uhmaten sulhoni kanssa ulos syömään, ihan vain sen
takia, että yhteinen aika on tärkeää. Tapaan sinut stressi varmasti pian, koska
olen ehkä vähän alkanut jo kiintymään sinuun, mutta tänään saat roikkua jonkun muun
olkapäällä.
Kiitos teille ja hyvää sunnuntain
jatkoa!
Niin ja muistakaa pitää toisistanne huolta,
syksy on kylmää ja pimeää aikaa, joten muistakaa antaa toisillenne teetä ja
sympatiaa.
- Laura
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)