24.5.07

Kohti harjoituksia

Käsikirjoitus on valmis! Se valmistui viime perjantaina ja lopulliset hiomiset teimme Aaron kanssa maanantaina. Yllättävän pienellä riitelyllä saimme kässäriä tehtyä. Helpottavaa, kun itse ei keksinyt jotain ratkaisua johonkin, niin sanoi toiselle, että jatka tuosta ja ongelma ratkesi kuin itsekseen. Käsikirjoituksesta tuli hyvä, olen tyytyväinen. Tietysti lopullisen toimivuuden näkee vasta näyttämöllä, mutta hyvähän se on, että naurattaa jo lukiessa. Ja oman tekstin kanssa työskentely on siinäkin mielessä mukavaa, kun ei tarvitse pohtia voiko jotain jättää pois tai lisätä loukkaamatta kirjailijan oikeuksia. Nyt voi huoletta tehdä tekstille mitä vaan. Ja toivottavaa onkin, että se muokkaantuu näyttelijöiden käsittelyssä, niin että siitä tulee enemmän heidän näköistään ja sitä kautta luontevampaa/toimivampaa, tietysti jos se on se mitä haetaan.

Ensi viikolla siirrymme Joutsaan ja harjoitukset alkavat perjantaina. Jännittää miten kaikki lähtee kulkemaan. Sitä ennen on vielä muutto Jyväskylässä, kaikenlaisia päättäjäisiä, asioiden hoitamista ja puljaamista. Miten tämä kevään ja kesän taite onkin niin täynnä muutoksia ja hoidettavia juttuja?

Mutta ensi perjantaista lähtien voi Haihatuksen kesantopellolta bongata jalkapalloa pelaavia, keihästä heittäviä ja laulavia teatterikonelaisia harjoittelemassa jotain edellä mainituista tai tekemässä jotain aivan muuta! Tervetuloa ihmettelemään!

20.5.07

Ei huolta...

..huomisesta. Siinäpä eilis-illan mentaliteetti. KIITOS kaikille huolenheittäjille ja kuulijoille. Laulukone oli menestys. Joku siellä huolehti eilen huomisesta krapulasta. En tajunnut laulaa sitä pois vaan otin omalle kontolleni sen. Päässä on paljon asioita, mutta ei niitä kannata tänne kaataa. Tärkein tulikin jo kerran, se sietää kerratakin: KIITOS!

19.5.07

Yö!

Palasin juuri rakentamasta Laulukonetta Yläkaupungilta. Tai enhän minä mitään rakentanut, kunhan katsoin vierestä kun Minna ja Aaro sen kyhäsivät. Hyvältä näyttää ja Aaron ideat taas kerran kuulostivat mainioilta! Odotan innolla tätä iltaa, varsinkin kun Yläkaupugin yön järjestäjät olivat onnistuneet säätilauksissaan.
Tällä viikolla sain sovittua ensi syksyn proggiksten enskaripäivätkin. Hiljalleen alkaa tuo ensi talvi rakentua kuosiinsa. Jotenkin kummaa sitä on tehdä kun tietää, ettei itse ole välttämättä näkemässä tuloksia...

Laulukone Yössä klo 20-22 Seminaarikuusen alla (eli siinä Alvarin portin vieressä). Tulukee!

14.5.07

Ekat treenit kamerasta nähtynä

Annu ehtikin jo fiilistelemään eilisiä treenejä. Kiva oli kattoa niitä myös vierestä ja huomata, että mahtava juttu on kesällä tulossa! Tässä vähän kuvasatoa:
Aaro johtaa kuoroa....











...ja kuoro näyttää olevan vähän ihmeissään.









Lukutreeneissä vallitsi lähes harras tunnelma...











...paitsi ei ihan koko aikaa.












Eilen otettuja promokuvia pääsee ihailemaan täällä.



Ensimmäinen tapaaminen

Meillä oli eilen ensimmäinen kokoontuminen Minusta tulee isona -näytelmän koko porukan kanssa. Kyllä meitä on monta! Pelto vilisi ja pöllysi, kun avasimme kesän ensimmäiset jalkapalloharjoitukset. Toissa kesänä tuli jostain idea, että lämmitellään pelaamalla palloa ja se oli niin mukavaa, että halusin jatkaa perinnettä. Tähtäämme myös tänä vuonna puulaakiin ja jos voittaisimme edes yhden pelin, se olisi parannus toissa vuotiseen! Nyt lisälämmittelyksi tuli myös keihäänheitto. Muistaakseni se liittyi jotenkin näytelmän teemaan...

Luimme kolmea viimeistä kohtausta vajaana olevan tekstin läpi. Kirjoitan nuo puuttuvat kolme tällä viikolla valmiiksi, näin olen itselleni luvannut. Sitten äkkiä käsikirjoitus näyttelijöille, että pääsevät opettelemaan vuorosanansa! Mieletöntä huomata miten teksti herää eloon, kun näyttelijät lukevat sitä. Kuva hahmoista voimistuu ja ideoita alkaa pulputa. Ja mikä ehkä parasta, teksti oli hauska ja tämä ei ollut pelkästään minun mielipiteeni!

Urheiluosuuden, aikataulujen ja lukemisen jälkeen siirryimme musiikin ihmeelliseen maailmaan. On se kumma miten laulaminen aina jännittää ja tuntuu, ettei tajua, eikä osaa mitään. Aaro oli tehnyt elämänsä ensimmäiset nuotit ja niitä kaikki tuijottivat silmä kovana ja yrittivät pysyä taukojen perässä. Minä onnistuin aika kehnosti, lähdin aina liian aikaisin tai myöhään. Mutta kun lopuksi lauloimme kappaleen Haihatuksen pihassa, auringonpaisteessa, se kuulosti yllättävän hyvältä, tauoista huolimatta. Ja mikä voima syntyikään 15 ihmisestä, ihan kuin oikea kuoro!

Ihana lähteä matkalle tämän porukan kanssa ja katsoa millainen juttu tästä syntyy!

10.5.07

muunnelmia

Eilen keskiviikkona oli taas muunnelma muunnelmista. Yleisöä oli reilusti. Monesti se on mukavampaa silloin kun yleisöä piisaa. Tätä ei ole tarvinnut turhan vajaille saleille esittääkään. Yleisölle itselleen lienee helpompaa reagoida asioihin kun väkeä on enemmän; saa kuulua joukkoon.

Minä olen itsestäni ylpeä ja sydämeni väräjää innosta!!! Olen saanut nuotteja paperille! Ne näyttävät, minun silmääni ainakin, ihan oikeilta nuoteilta. Olen tehnyt kesän näytelmää varten kuorobiiseja ja onnistunut lopulta laittamaan niitä myös paperille. Sydämeni väräjöinti johtaa aiheesta, että olen luullut -ja sitä kautta melkein oppinut uskomaan, etten osaa moista tointa hoitaa. Kyllä nyt on aivot kuplien myönnyttävä uskomaan oppaita, jotka sanovat, että itseensä täytyy uskoa. Ja jos sanookin: en osaa, niin muistaa lisätä perään: vielä, mutta voin oppia!

9.5.07

Luomisen tuskaa

Meillä on ensimmäinen tapaaminen ensi kesän porukan kanssa sunnuntaina. Otin itselleni tavoitteeksi, että käsikirjoitus on siihen mennessä valmis. Yli puolivälin ollaan menossa, mutta hankalalta tuntuu. Kaukana on innostunut, luova fiilis, että kunhan vain istuu koneen ääreen alkaisi tekstiä syntyä. Raahaudun väkisin tähän koneelle ja sitten kun saan sen auki on muka pakko tarkistaa sähköposti ja lukea kaikki mahdolliset juorut, ennen kuin pääsee töihin kiinni. Siinä vaiheessa, kun teksti on edessä alkaakin makuuhuoneesta kuulua pienen tytön vaativa ääni ja homma keskeytyy. Siinä sitten podet huonoa omatuntoa loppupäivän, ettei saanut mitään tehtyä ja toisaalta siitä ettei äiti ole henkisesti läsnä, vaan ajattelee työasioita, eikä keskity lapseensa. Huh, huh. Ei ole helppoa tai sitten on liian helppoa. Ehkä enää ei ole enempää tekosyitä vaan on tehtävä mitä on tehtävä!

5.5.07

Onko tylsää?

Joskus saattaa tulla vastaan päivä jolloin tuntuu siltä, että tarttis tehrä jotain. Vessapaperi on loppu, ruokakaapissa on vain ruoaksi kelpaamatonta pikariisiä -elo ei svengaa...
Tässä vaihtoehto hiljaiselle peukalonpyöritykselle: Little shakers!








Let there be rhytm ´n shake!!!
Teatterikoneen laulukone yläkaupungin yössä seminaarinkuusen alla!!!

4.5.07

T a n s s i a j a t a r i n a a

Hauskaa, että näillä sivuilla syntyy kanssakäymistä! Annun aloittama kritiikkikeskustelu on tärkeä keskustelu.
Itse tunsin eilen illalla pienellä näyttämöllä kritiikin otteen työssäni. Oli arvoituksellisten muunnelmien toinen esitys, ensimmäinen kritiikin jälkeen. Jännästi se rajoitti tekemistä, mietin onko yleisössä ketään kritiikin lukenutta, miten he ovat sen lukeneet, millä silmällä he minua katselevat. Käsittääkseni yleisössä istui myös eräs jyväskylään siirtynyt äidinkielenopettaja joka oli Imatrankosken yläasteella kun minä siellä tein mitä tein. :) voiko peruskoulusta puhua opiskeluna? Hän kertoi puhelimessa, että tehtiin joskus itsenäisyyspäiväksi jotakin tuntemattomasta sotilaasta. Sitä en kyllä muista vieläkään. Toisaalta on hyvin paljon asioita joita en muista yläasteelta-
Tänään perjantaina oli myös Arvoituksellisten esitys. Ohjaaja oli katsomassa ja sanoi edelleen pitävänsä sitä hyvänä juttuna, että homma toimii. Tänään sain suurimmalti karistettua menneisyyden pölyt tekemisen päältä pois ja itselläkin oli hyvä fiilis.



Usko pois! Minä olin telkkarissa. Vihdytin itseäni ottamalla siitä tämän valokuvan. Minua voi olla vaikea tunnistaa siitä, mutta minä se olen, punainen pallo sylissä. Olimme torstaina Huhtasuon koululla esittämässä mainiolle useamman koulun oppilaista koostuneelle yleisölle Juuson salarakasta. Paikallisuutiset kävivät siellä tekemässä juttua. Olisivat toki voineet haastatella lapsia vasta esityksen jälkeen, että mikä on mieli klassisesta musiikista nyt kun olet nähnyt tämän esityksen. Siellä oli nimittäin innokasta porukkaa esityksen jälkeen.



Oheisessa kuvassa on instrumenttini, jota soitin tässä sinfonian ja teatterin yhteistyöproduktiossa. Kitara on merkiltään P&H, pasi ja hannu, kärpän veljesten, jotka kitaran ovat kasanneet, mukaan. Erittäin hienovarainen instumentti joka vaatii tarkan kuljetuksen ja oikeat säilytysolosuhteet.

Tänään ajoimme Karstulaan. Siellä oli juusosta kaksi esitystä. Ensimmäisessä oli väkeä vauvasta vaariin, toisessa ikäjakauma keskittyi jotakuinkin yläasteikäisiin nuoriin. Tulipahan tanssattua! Juttu kehittyi esitystensä myötä yhä tanssilisemmaksi, ainakin itseni kohdalta. Karstulassa oli vielä tosi iso halli, joten oli paljon tilaa mitä käyttää. Yksi opettaja, olikohan sen nimi olli vai mikä? heikko nimimuistini johtuu siitä etten paina ihmisten nimiä mieleeni, kertoi meille bändistä joka on päässyt joissain koulujen välisissä kisoissa jatkoon. bändin nimi on kadehdittavan hieno: Pauli Kirvesniemen orkesteri. -kuulostaa komealta, paljon paremmalta kuin esim aaro vuotilan orkesteri...siinä ei ole lähellekään samanlaista kuminaa. Nimi oli vaan niin komea, että piti ihan mainita.
Kiva oli käydä Karstulassakin. Upean orkesterin kanssa on hieno saada tehdä yhteistyötä. Toivottavasti juuson esitykset jatkuvat ympäri keski-suomen kouluja vielä ensi syksynäkin.

Karstulan kahvipaikassa ruokarauhaa vartioi tuimailmeinen kaveri.

3.5.07

Mielipide

Laitoin äsken Keskisuomalaisen mielipide osastolle tämän kirjoituksen:

Mikä on teatterikritiikin tarkoitus?

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, teatterintekijänä ja kokijana, että mikä on kritiikin tarkoitus. Ketä sen on tarkoitus palvella ja millä tavalla? Tietysti tekijänä toivoo saavansa hyvää palautetta ja jos näin on käynyt, sen tuovan yleisöä. Jos palaute on huonoa, toivoo sen nopeasti unohtuvan ja yleisön tulevan kaikesta huolimatta katsomaan esitystä.

Entä mikä on kriitikon motiivi arvioida esityksiä? Tekeekö hän sitä rakkaudesta teatteria kohtaan, vihasta vai rahasta? Onko hänen tarkoitus olla "yleissilmä" ja välittää ajatuksiaan muille potentiaalisille katsojille ja ikään kuin ennalta tarkistaa esitys. Jos näin on, minkälaiset vaatimukset hyvälle kriitikolle asetetaan, jotta hänen "silmänsä" palvelisi mahdollisimman suurta joukkoa katsojia?

Luultavasti kriitikon on vaikea kirjoittaa muuten kuin omasta näkökulmastaan ja näin siitä tulee aina subjektiivinen näkemys, joka ei välttämättä palvele muita ihmisiä kovin hyvin. Pitäisikö koko kriitikkous poistaa? Tilalle voisi ottaa monesta ihmisestä ja taustoista koostuvan raadin arvioimaan esityksiä. (Jos kysymys on rahasta, voisi toimittaja vaikka haastatella joitakin katsojia esitystä ennen ja jälkeen.) Tämän raadin keskusteluista koottaisiin juttu, jossa useamman ihmisen mielipide pääsisi esiin ja lukijalle tulisi kattavampi kuva esityksestä. Mitäs sanotte?


Katsotaan julkaistaanko se ja lähteekö keskustelu lehdessä käyntiin. Jännittävää.



2.5.07

Terveisiä Toivakasta!


Toivakan koulun juhla/liikuntasalin seinällä on puolapuiden lisäksi kiipeilyalue! Näkyy kuvassa oikealla. Käytiin Juuson salarakkaan ja sinfoniaorkesterin kanssa heittämäsä ensiesitys siellä niin pakko oli testata seinää kun sattumoisin ehdin kuulla tuntiaan pitävältä liikunnanopettajalta hyviä vinkkejä seinällä pysymiseen.

Eka esitys oli ala-asteelaisille, joita ei ollut ihan täyttä salia. Itsellä meni aikalailla haipilla koko veto. Olin onneksi osannut varautua energiseen menooni, itseni tuntien, joten pohja-ajatuksena ollut "otetaan rauhallisesti" oli ihan kohdallaan. Kahvitauon jälkeen salin valtasivat ylä-asteelaiset. Tekeminen oli jo vähän erilaista. Niin oli toki yleisökin. Hyvin ne tuntui menneen, eka keikka. vielä on jokunen jäljellä. hyvä niin.


Mr.Pöllänen/Innilä and Mr. Isomöttönen at the Toivakka school before the first gig.





Niin on nyt käynt sitte, et kaparetti on hiljalleen haihtumas usvaseks muistoks. "Cabarét haihtuu"
viimone esitys oli ja mäni. kylhä siel jotkuu vähä viimesen esityksen hupejakii tekivät. mm. yksi ylimääräinen transvestiitti seikkaili lavalle pieksämään arvon kirjailijaa näytöksen loppupuolella. Onnistuinpa muuten minäkin kerrankin luomaan lavalla illuusion. Jotkuthan sanoo, että sitähän näyttelijät tekee. Kuulin katsomosta lauseen "Nyt sitä tais kyllä sattua päähän" tehtyäni impulsiivisen liikkeen päälläni kohti rautaputkea. Se oli aito illuusio joka toimi. sitähän näyttelijät tekee.

nyt on myöhä. väsyttää. ei osaa kirjuittaa enää. kiitos. hyvää yötä.

Ajatukset tulevassa

Tämä tuottajan touhu on siitä kummallista, että tässä pitää koko ajan ajatella vähintään puolen, mutta mieluusti kahden vuoden päähän. Ja sen ymmärtäminen tuntuu olevan välillä hankalaa noille taiteilijoille.
Toki ymmärrän sen kun heillä pyörii päässä nytkin vasta tuleva kesä ja tässä kuussa alkavat treenit. Mie mietin jo ensi talven markkinointia ja vuoden 2008 rahoitusta. Mitäs me tehtäisiin puolentoista vuoden päästä? Siihen vastauksen saaminen taiteilijoilta ei ole aina ihan helppoa.
Mutta onneksi asiat muuttuu ja kehittyy. Miusta tuntuu, että nyt tuo meidän oikeasti luova väki alkaa jo ymmärtämään tämän asian.
Tänään pidettiin palaveria ensi syksynä ensi-iltansa saavasta Runolista -esitysjutusta. Siitä tulee varmasti mainio paketti yritysten ja yhteisöjen illanistujaisiin.
Kävimme myös keskusteluja teatterikritiikistä. Miusta se on kovin vaikea laji. Surkeinta on, jos kriitikon pitää itseään nostattaakseen kitistä kaikesta. Sellaistakin kun sattuu....