25.9.17

98 päivää selvinpäin - Kuukausi täynnä!

Tänään on kulunut tasan kuukausi tämän projektin aloittamisesta. Mahtavaa! Olo tuntuu hyvältä ja mieli tasaiselta. Mukava on ollut myös huomata, että tämä projekti on vaikuttanut myös puolison alkoholin käyttöön. Hän oli seuranani selvinpäin viikonlopun ensi-iltajuhlissa ja lähdimme samaa matkaa kotiin. Seuraana päivänä jaksoimmekin lähteä heti aamupäivällä seikkailupuistoon ja nauttia auringosta täysin rinnoin. Jotenkin toivon, että pahimmat kipuilut olisivat takana, mutta eihän sitä koskaan tiedä.


Olen tekemässä näytelmää nimeltä Lupaukset, jotka eivät koskaan toteutuneet. Olen saanut esityksen tekemiseen Taiken apurahan ja tämäkin projekti on osa esityksen käsikirjoitus-/valmistusprosessia. Aluksi ajattelin, että näkökulma esityksessä on alkoholistin läheisillä, joka itsekin olen. Halusin tämän kolmen kuukauden tipattomalla kokea myös itse miltä tuntuu lopettaa alkoholinkäyttö, edes määräajaksi. Tämän projektin herättelemänä olen tajunnut, että haluan laittaa itseni esityksessä enemmän peliin kuin pelkästään kärsivänä osapuolena. Haluan olla lavalla myös alkoholinkäyttäjänä, koska on minulla siitäkin kokemusta. Ja nykymääritelmien mukaan juomiseni on kohtalaisen riskin tasolla.


Ystäväni kävi lääkärissä ja häneltä kysyttiin hänen alkoholinkäytöstään. Minun näkökulmastani ystäväni ei todellakaan juo liikaa. Mutta kun lääkärille oli selvinnyt, että ystäväni juo noin kerran kuussa yli kuusi annosta, lääkäri piti hänelle saarnan alkoholin vaaroista. Ensimmäinen reaktio oli itselläni tämän kuullessani, että “hitto mitä holhousta!” Sitten aloin miettiä, että miksi reagoin näin. Mikä saa minut hyökkäämään terveydellisiä faktoja vastaan. Miksi minulla on tarve halveksua totuutta? Yritänkö suojella itseäni ja väittää, että minun elintapani ovat oikeat, koska minuahan ei ulkopuolelta määräillä! Omaa juomistani on ollut hankala kritisoida ja sen on pystynyt perustelemaan monella tavalla, mutta tupakoitsijoita kritisoin aina mielessäni. Paitsi kun itse poltin, silloin ei kiinnostanut kuunnella muiden puheita polttamisen vaarallisuudesta.


Kävin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla. Uusimpien tutkimusten mukaan naisten terveydelle ei haitallinen määrä alkoholia on 1 annos (0,33 pullo olutta/siideriä, 12 cl viiniä tai 4 cl viinaa)  päivässä ja miehillä 2 annosta. Kerralla ei saisi juoda 5-6 annosta enempää. Jos viikossa juo yli 14 annosta alkaa olla jo kohtalaisen riskin tasolla ja jos viikkomäärät ylittävät 23 annosta ollaan korkean riskin tasolla. Riskirajoilla tarkoitetaan sitä millaiset käyttömäärät lisäävät sairastavuutta ja kuolleisuutta merkittävästi. Aika hurjaa.

Mietin, että miksi lähipiirissäni edelleen (ja minä itse muiden mukana!) niin usein hekumoidaan humalalla ja toilailuilla, joita kännissä on tehty. Miksei hekumoida selvinpäin ololla ja sillä miten se tuo hyvää fiilistä?  Onko tämä jäänne jostain teini-iän kapinasta? Tosin nyt kapinan kohteena on vain oma keho. Voiko läheisten juomista kritisoida saamatta heiltä paskaa niskaan? Miten suomalaiset oppisivat elämään tämän laillisen huumeen kanssa mahdollisimman vähin vaurioin?

19.9.17

98 päivää selvinpäin - 25 päivää takana

Viikonloppu meni hyvin. Alkaa tuntua jo ihan normaalilta olla ottamatta yhtään alkoholia, vaikka katsookin telkkarista Vain elämää. Oli helppoa, kun sai olla kotona, ilman mitään erikoista. Ja pitkästä aikaa ehdin olla lasten kanssa, tekemättä mitään ihmeellistä. Se oli aika ihmeellistä. Ja ihanaa.

Lapsista pääsenkin siihen, mitä olen pohdiskellut. Minkälaisen käsityksen lapseni saavat minulta alkoholinkäytöstä? Vanhempi lapseni on tavallaan onnekkaassa asemassa, ettei hän koskaan kopioi ympäristöstään tällaisia asioita, eikä hänen tarvitse pohtia miltä näyttää toisten silmissä. Ei tarvitse, eikä voi, kun hänellä ei ole siihen kehitysvamman myötä kykyä. Nuorempi lapseni sen sijaan imee vaikutteita ja suhtautumista meiltä vanhemmilta moniin asioihin. Välttelen lasten edessä humalassa olemasta. Mutta olen useamman kerran maannut krapulassa sohvalla ja tyttäreni on tullut kysymään, huolta äänessään, että olenko kipeä. Se on aiheuttanut piston sydämeen, kun omalla juomisellaan pilannut koko seuraavan päivän. Ja ihan syystä.

Olen saanut paljon palautetta, sekä Facebookin kautta, että kasvotusten näistä kirjoituksistani. Tsemppaus on tuntunut hyvältä. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan. Osa kommenteista myös ärsyttää. Kun joku ikäänkuin asettuu ongelmani yläpuolelle ja vähättelee minun kokemustani. Tai kun joku sanoo, että en minä voikaan puhua sinulle juomisestani, kun sinä tulet kateelliseksi. Tottakai kommentteja on monenlaisia ja kaikenlaista tulee vastaan, kun asioista tekee julkisia. Mutta silti se ärsyttää. Ja herättää haluan ymmärtää. Projisoiko se toinen salaista pelkoaan omasta tai läheisten liiallisesta alkoholinkäytöstä minuun? Vai onko hänellä vain tarve kertoa, että on parempi kun minä? Enkä minä epäile, etteikö se olisi totta. Minua voi olla parempi monella tavalla.

Vaikka olo tuntuu nyt hyvältä ja tasaiselta, saan itseni jatkuvasti kiinni siitä, että hekumoin juhlilla, joita tulen viettämään tämän selvän kauden jälkeen. Aloitan viikottain monta kertaa lauseen: “Sitten kun tämän projekti on ohi…” Käsittääkseni alkoholisit kutsuvat tätä kuivanarkkaukseksi. Ja kun puhun alkoholisteista, en tiedä kuulunko itse siihen porukkaan. Mistä sen tietää? Onko minulla se alkoholistigeeni, joka osalla on? Entä jos tämän kauden jälkeen juon, niin repeääkö juominen käsistä vai olenko oppinut jotain tästä jaksosta? Jos en enää koskaan juo, niin miten kaikki tulevat ensi-iltajuhlat ja illanistujaiset? Alkavatko ihmiset karttaa minua eivät halua minua mukaan saunailtoihin tai muihin kosteisiin juhliin?

Huomaan, että tulevaisuuden ajattelu aiheuttaa minussa ahdistusta. Yksi päivä on helppo yksikkö ajatella, mutta iso hahmoton tulevaisuus suorastaan kammottaa. Olen opetellut tuntemaan itseni räväkkänä persoonana, joka nauttii huomiosta. Siihen mielikuvaan kuuluu myös reipas alkoholinkäyttö. Kuinka kauan kestää muuttaaa tuota kuvaa itsestään? Ja haluanko muuttaa sitä? Äiti minussa huutaa, että tottakai haluan! Haluan olla luotettava, lämmin ja läsnäoleva äiti, jolle voi aina soittaa ja joku tulee aina apuun. Taiteilija minussa taas sanoo, että en halua jäädä ulkopuolelle niistä kaikista kosteista juhlista ja illoista, joissa keksitään mielettömiä ideoita ja jotka tuntuvat maagisilta, vaikka niistä ei muista puoliakaan. Ja se joku ihminen noiden välissä, ei vielä tiedä kuka on ja anelee armoa, että hänelle jäisi aikaa löytää itsensä.

13.9.17

98 päivää selvinpäin - Kolmas viikonloppu

No, nyt se tuli. Ulkopuolisuuden tunne ja suru, ettei kuulu joukkoon.

Juhlissa juomattomuus on suhteellisen helppoa, kun ympärillä on hyvää seuraa ja hyviä keskusteluja. Mutta kun ei enää tunne kuuluvansa joukkoon muiden humalan takia, olo muuttuu ahdistavaksi. Tai kun haluat kotiin, mutta puoliso haluaa jatkaa juhlimista ja joudut lähtemään yksin. Silloin tuntuu tosi yksinäiseltä ja surulliselta. Etenkin, kun tajuaa kristallinkirkkaasti, että juuri samalla tavalla itsekin toimisi, jos olisi humalassa.  

Miehellä oli lauantaina ensi-ilta. Ensi-iltajuhliin liittyy vahva sisäänpäinlämpiävyys. Työryhmä ahertaa keskenään esityksen eteen tiiviisti monta kuukautta. Harjoituskaudella syntyy sisäpiirin vitsejä, kommelluksia ja salaisuuksia. Työryhmä on hetken kuin perhe, joka asuu jossain vieraalla planeetalla, jota muut eivät tunne. Ensi-illassa pitää planeetta esitellä muille ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Teatterissa kasvaneena ja nykyään sitä työksi tekevänä, olen juhlinut monet ensi-illat. Juominen on liittynyt niihin aina vahvasti. Planeetalta maahan tipahtaminen vaatii pehmennystä.

Yritin valmistautua ensi-juhliin huolella. Rohkaista itseäni, että olen hauska ja hyvää seuraa myös selvinpäin. Ja yrittämällä manipuloida mieltäni, että ehkä näissä juhlissa ei olisi niin ulkopuolinen fiilis, vaikka ei ole osa työryhmää.

Lauantaina väsytti, eikä olisi tehnyt mieli lähteä juhliin ollenkaan. Ääni pääni sisällä moitti minua, että miksi olen niin masentava. Kyllä minun täytyy lähteä juhlimaan mieheni työn jälkeä. Taistelin väsymystä ja ankeaa fiilistä vastaan, koska olin järjestänyt lastenhoidonkin sitä varten, että voin lähteä.  

Alkuillasta olikin mukavaa. Join muutaman alkoholittoman oluen ja tuntui ihan normaalilta juhlaillalta. Kokeiluni kimmotti tosi kiinnostavia keskusteluita alkoholinkäytöstä ja niihin liittyvistä lieveilmiöistä. Näin pitkästä aikaa ystävää ja oli aikaa päivittää rauhassa kuulumisia. Toimin kuskina, kun siirryimme baarista toiseen ja tarjouduin heittämään muutaman ystävän kotiin saakka, kun he lähtivät puolen yön maissa. Se oli minulle ihan uutta, en ole ollut koskaan kuskina.

Monesti humala häivyttää väsymyksen. Jaksaa juhlia neljään asti ja vielä pidempään, eikä tee mieli lähteä kotiin. Mutta selvinpäin väsyttää. Etenkin kun juttujen taso laskee ja ihmisten puhe muuttuu huutamiseksi. Ystävien kuskaamisen jälkeen baarissa istuminen ei tuntunut enää mielekkäältä. Halusin ottaa oman miehen sieltä mukaani ja viedä hänet kotiin.

Mutta miespä ei halunnutkaan lähteä. Hänellä oli ilta hyvässä nosteessa. Yhtäkkiä alkoholi erotti minut rakkaastani. Välillemme tuli kuilu. Miehelläni oli tarve, jota minä en voinut täyttää. Ei olisi auttanut, vaikka olisin sanonut mitä. Suutuin ja menin autoon. Sitten tuli itku. Lähdin ajamaan nöyryytettynä kotiin. Matkalla mietin, että miksi olen niin tyhmä, että edes ajattelin hänen lähtevän minun kanssani kotiin? Tottakai mies halusi juhlia. Hänellä oli ensi-ilta ja kello kääntyi vielä syntymäpäivienkin puolelle. Hänellä oli monta syytä juhlia! Ja kaikilla muilla on hauskaa. Kaikki muut olivat hauskoja ja mielenkiintoisia, toisin kuin minä. Ja heillä oli yhteys. Sitäpaitsi, jos olisin ollut kännissä, niin minäkin olisin halunnut jäädä!

Kun aamulla heräsin, ei ollut krapulaa, mutta väsytti. Ja edelleen oli kurja fiilis. Tällaistako tämä on? Seuraavat juhlat alkavat tuntua ahdistavalta. Yksinäisyys. Eristyneisyys. Juomattomuus. En minä halua olla selvinpäin, jos jään ulkopuolelle ja olen yksin!

6.9.17

98 päivää selvinpäin - Toisen viikonlopun jälkeen

Vasta kaksi viikonloppua takana! Jotenkin erehdyin ajattelemaan, että niitä oli jo kolme. Ensimmäinen sujui uutuudenviehätyksen voimalla, toinenkin ihan mukavasti. Mutta viikonloppujen välillä on alkanut olla kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. En tiedä mikä on syy ja seuraus vai onko tämä kaikki jotain isompaa prosessia, joka olisi tullut vastaan ilman tätä testiäkin.

Minä olen käyttänyt alkoholia jo 13-vuotiaasta. Sitä juotiin viikonloppuisin diskon läheisessä metsässä, kotibileissä, festareilla ja missä milloinkin. Se turrutti pahan olon, lisäsi kierroksia hauskanpitoon ja sen avulla uskalsi tehdä asioita, joita muuten ei olisi uskaltanut. Ehkä niistä samoista syistä on juonut näihin päiviin saakka. Enää se ei tietenkään ole ollut kiellettyä, joten jännitys siitä on hävinnyt.

Olen käynyt viime ja tällä viikolla aikamoisilla kierroksilla työhön liittyvien kiireiden vuoksi. Päivät ovat venyneet pitkiksi ja viikonloppukin meni töiden merkeissä, joten ei ole ehtinyt kunnolla palautumaan. Mielialat vaihtelevat, itkettää ja elämä tuntuu turhalta. Nyt huomaa kirkkaasti miten aikaisemmin olen toiminut. Kun kokee elämän raskaaksi ja kärsivänsä, on oikeuttanut itselleen kännin juonnin. Se tyhjentää mielen ja seuraavan päivän saa vain maata krapulassa sohvalla. Mutta nyt, kun ei ole sitä mahdollisuutta, joudun käsittelemään näitä kaikkia epämääräisiä tunteita ja pohtimaan niiden syitä. En pääse pakoon humalaan vaan joudun oikeasti miettimään, mistä joku tunne juontaa juurensa.

Sain kiinni tänään tunteen, jonka tunnistin samaksi, jota olen nuorena kokenut. Jonkinlainen epäonnistumisen ja hylkäämisen kokemus. Näistä ikävistä tunteista puhuminen tekee kipeää. Ei haluaisi kertoa muille olevansa niin surkea, mitä tuntee. Mutta nyt kun ei pääse pakoon, on pakko puhua, että voi hengittää.

Minä tein niin, puhuin pelosta huolimatta. Ja pakko sanoa, että tuntuu paremmalta. Eikä minua edes harmittanut, kun mies otti saunakaljan ja minä limsan.