Olin pelaamassa eilen jalkapalloa joukkueessa nimeltä FC Culture. Peli oli tempaus SPR:n veripalvelun hyväksi ja käyntiin eri alan urheilijoista koottua joukkuetta FC Grand Starsia vastaan. Hävisimme pelin 4-1, mutta kyllä oli kivaa! Tuli mieleen ihanat Joutsan kesäteatteriajat, kun lämmittelimme jalkapalloa pelaamalla. Ainoa kuva, jonka löysin kuvaamaan näitä muistoja on yllä oleva. Se on otettu Minusta tulee isona -näytelmän takanäyttämön tunnelmista. Siinä ei näy varsinaista peliä, mutta näkyy pallo ja juostaan eli oikea meininki!
Joukkueurheilussa on jotain todella voimaannuttavaa. Eilenkin monet toisilleen tuntemattomat ihmiset laittoivat päälleen samanlaisen pelipaidan ja yhtäkkiä olimme kaikki samaa porukkaa, jolla oli yhteinen tavoite (voittaa se toinen joukkue!). Ja kuinka nopeasti se ryhmähenki kasvoikaan! Sama ryhmäytyminen ja tunteiden myllytys tapahtuu varmaan katsomossa ihmisten välillä, jotka kannattavat samaa joukkueatta. En oikeastaan enää yhtään ihmettele miksi ihmiset seuraavat ja harrastavat urheilua. Verta, hikeä, kyyneleitä ja riemunkiljahduksia!
Miten nämä asiat saisi siirrettyä taiteen tekemiseen? Voisiko teatteri olla enemmän joukkuepeliä, jossa kaikki pelaavat saman asian puolesta? Ja yleisö tulisi satapäisenä paikalle hurraamaan ja buuaamaan omien suosikkiensa puolesta, niin että näyttelijät joutuisivat todella töihin oman asiansa puolesta. Vai onko sittenkin hyvä että pidetään nämä kaksi kulttuurin eri ilmentymää omina lajeinaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti