10.9.08

Ronja Ryövärintytär

Olemme suunnittelemassa ensi kesäksi tekevämme Ronja Ryövärintyttären vaellusnäytelmänä. Paikka on vielä vähän auki, mutta Kanavuori on vahva ehdokas. Minä saan näytellä Ronjaa, joka on unelmaroolini! Aaro on Birk ja jutun ohjaa Lavasteen Aila, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan eli saamme rahoituksen järjestymään. Olen TODELLA innoissani!

Olimme eilen ottamassa alustavia markkinointikuvia isän takapihalla olevassa metsikössä, koska sinne sai vedettyä helposti sähköt. Värjäsin viime viikolla tukkani taas tummaksi, koska Ronja ei minusta voi olla blondi. Kreppasimme Aaron kanssa hiuksemme, että näyttäisimme pöllähtäneiltä se kyllä onnistui. Ja olen kyllä tyytyväinen, että 80-luku on mennyttä! Kuvat näyttivät kameran ruudulla hienoilta, valo oli upea! Kuvaustilanteessa keskittymistä hieman vaivasi, kun molemmat lapset ja koirat pyörivät jaloissa ja yrittivät kameran eteen. Kuvaaja-Jani osasi kyllä hienosti hoidella tilannetta ja häiriötekijöitä. Aila teki myös parhaansa ja piti lapsia karkilla hiljaisina! Näin meillä Koneessa.

Aarosta oli tänään melkein sivun kokoinen juttu Keskisuomalaisessa, varmaan synttäreiden kunniaksi. Ja mikä tärkeintä Teatterikone mainittiin jutussa useaan kertaan.

2 kommenttia:

marju kirjoitti...

Tämä prokkis on minusta todella kiinnostava, etenkin jos sanalle "vaellus" tulee vahva paino!

dope kirjoitti...

Hei!

Olemme toteuttamassa ala-asteen koululle Ronja Ryövärintytär-näytelmää musikaalina. Onkohan siihen olemassa valmista musiikkiainesta, nuotteja, lauluja, joita voisimme käyttää?

T: Dope