20.3.13

Harrastuksena johtaminen

Olen ollut Teatterikone yhdistyksen puheenjohtaja tänä vuonna 10 vuotta. Vuoden alussa perustimme osuuskunnan nimeltä Teatterikone ja olen myös sen puheenjohtaja. Muutama vuosi sitten aloin kutsumaan itseäni teatterinjohtajaksi, koska se kuvaa parhaiten minun asemaani Teatterikoneessa.

Johtajat organisaatioissa käsittääkseni valitaan tehtäväänsä ja tehtävät on joku määrittänyt ulkopuolelta. Koska olen itse ollut perustamassa tätä teatteria ei ole ketään ulkopuolista keneltä olisi voinut kysyä neuvoa mitä minun työnkuvaani kuuluu. Yhdistyslaissa on tietysti määritelty mitää yhdistyksen puheenjohtajan tehtäviin kuuluun, mutta ei siellä kerrota teatterin johtamisesta. Niinpä minä olen itse yrittänyt päätellä mitä johtaja tekee.

Tänään minun ajatukseni on, että johtajan tehtävä on saada työntekijät loistamaan. Mikä tarkoittaa sitä, että he kokevat työnsä merkitykselliseksi, ymmärtävät miksi työtään tekevät ja haluavat tehdä sitä toistensa kanssa saavuttaakseen sen päämäärän minkä olemme yhdessä määritelleet.

Koska olemme osuuskunta jokainen johtaa omaa työtään, eikä meistä varsinaisesti kukaan ole työntekijän asemassa. Minä en myöskään saa palkkaa johtamisesta, mikä tekee siitä harrastamista tai vapaaehtoistyötä, joskin toivon sen tuottavan ihmisille hyvää mieltä. Ehkä olen hullu, koska joku toinen harrastus voisi aiheuttaa vähemmän stressiä... Toisaalta myös minä hyödyn tästä jos saan ihmiset loistamaan, koska silloin voimme kaikki myös taloudellisesti paremmin.

Tänään pidin elämäni ensimmäisen kehityskeskustelun. Etsin netistä pohjan, jonka avulla kävin kyseisen henkilön kanssa viime vuotta läpi ja mietimme tulevaa. Keskusteluun kuluin muutama tunti ja saimme mielestäni paljon aikaan. Löysimme keskustelussa viime vuoden onnistumiset ja kehittämisen paikat, tulevaisuudelle suunnan ja sen miksi tämä työ on tälle tekijälle tärkeää. Keskustelun jälkeen oli olo, että opimme molemmat uutta itsestämme ja yhteisistä tavoitteista. Jäi erittäin hyvä mieli ja tajusin, että johtaminen on hieno harrastus!

Ei kommentteja: