Viikonloppu meni hyvin. Alkaa tuntua jo ihan normaalilta olla ottamatta yhtään alkoholia, vaikka katsookin telkkarista Vain elämää. Oli helppoa, kun sai olla kotona, ilman mitään erikoista. Ja pitkästä aikaa ehdin olla lasten kanssa, tekemättä mitään ihmeellistä. Se oli aika ihmeellistä. Ja ihanaa.
Lapsista pääsenkin siihen, mitä olen pohdiskellut. Minkälaisen käsityksen lapseni saavat minulta alkoholinkäytöstä? Vanhempi lapseni on tavallaan onnekkaassa asemassa, ettei hän koskaan kopioi ympäristöstään tällaisia asioita, eikä hänen tarvitse pohtia miltä näyttää toisten silmissä. Ei tarvitse, eikä voi, kun hänellä ei ole siihen kehitysvamman myötä kykyä. Nuorempi lapseni sen sijaan imee vaikutteita ja suhtautumista meiltä vanhemmilta moniin asioihin. Välttelen lasten edessä humalassa olemasta. Mutta olen useamman kerran maannut krapulassa sohvalla ja tyttäreni on tullut kysymään, huolta äänessään, että olenko kipeä. Se on aiheuttanut piston sydämeen, kun omalla juomisellaan pilannut koko seuraavan päivän. Ja ihan syystä.
Olen saanut paljon palautetta, sekä Facebookin kautta, että kasvotusten näistä kirjoituksistani. Tsemppaus on tuntunut hyvältä. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan. Osa kommenteista myös ärsyttää. Kun joku ikäänkuin asettuu ongelmani yläpuolelle ja vähättelee minun kokemustani. Tai kun joku sanoo, että en minä voikaan puhua sinulle juomisestani, kun sinä tulet kateelliseksi. Tottakai kommentteja on monenlaisia ja kaikenlaista tulee vastaan, kun asioista tekee julkisia. Mutta silti se ärsyttää. Ja herättää haluan ymmärtää. Projisoiko se toinen salaista pelkoaan omasta tai läheisten liiallisesta alkoholinkäytöstä minuun? Vai onko hänellä vain tarve kertoa, että on parempi kun minä? Enkä minä epäile, etteikö se olisi totta. Minua voi olla parempi monella tavalla.
Vaikka olo tuntuu nyt hyvältä ja tasaiselta, saan itseni jatkuvasti kiinni siitä, että hekumoin juhlilla, joita tulen viettämään tämän selvän kauden jälkeen. Aloitan viikottain monta kertaa lauseen: “Sitten kun tämän projekti on ohi…” Käsittääkseni alkoholisit kutsuvat tätä kuivanarkkaukseksi. Ja kun puhun alkoholisteista, en tiedä kuulunko itse siihen porukkaan. Mistä sen tietää? Onko minulla se alkoholistigeeni, joka osalla on? Entä jos tämän kauden jälkeen juon, niin repeääkö juominen käsistä vai olenko oppinut jotain tästä jaksosta? Jos en enää koskaan juo, niin miten kaikki tulevat ensi-iltajuhlat ja illanistujaiset? Alkavatko ihmiset karttaa minua eivät halua minua mukaan saunailtoihin tai muihin kosteisiin juhliin?
Huomaan, että tulevaisuuden ajattelu aiheuttaa minussa ahdistusta. Yksi päivä on helppo yksikkö ajatella, mutta iso hahmoton tulevaisuus suorastaan kammottaa. Olen opetellut tuntemaan itseni räväkkänä persoonana, joka nauttii huomiosta. Siihen mielikuvaan kuuluu myös reipas alkoholinkäyttö. Kuinka kauan kestää muuttaaa tuota kuvaa itsestään? Ja haluanko muuttaa sitä? Äiti minussa huutaa, että tottakai haluan! Haluan olla luotettava, lämmin ja läsnäoleva äiti, jolle voi aina soittaa ja joku tulee aina apuun. Taiteilija minussa taas sanoo, että en halua jäädä ulkopuolelle niistä kaikista kosteista juhlista ja illoista, joissa keksitään mielettömiä ideoita ja jotka tuntuvat maagisilta, vaikka niistä ei muista puoliakaan. Ja se joku ihminen noiden välissä, ei vielä tiedä kuka on ja anelee armoa, että hänelle jäisi aikaa löytää itsensä.
1 kommentti:
Tuskan kautta olet koettasi tekemässä, ajattelin kun luin tuoreimmat kuulumiset. Tämä julkisuus näyttää tuottavan inhottavasti lisäharmia, tuskaa. Onneksi myös etua, ne kannustukset. Etu on sekin, että kun kaikki tuttavatkin tietävät, ei tule, ei ainakaan luulisi tulevan, vääriä johtopäätöksiä. Vaikka näkyy sellaisiakin olevan liikkeellä.
Loppujen lopuksi tämä ei ole Sinun ja julkisuuden eli ihmisten puheiden välinen asia. On ihan sama, mitä miettivät ja sanovat. Vain Sinä tiedät. Sinä olet keskiössä. Voima löytyy vain itsestäsi.
Olet kirjoittanut, jos oikein ymmärsin, että tarvitset viinaa ollaksesi se, joka haluat olla. Miksi et riitä sellaisenaan? Kenelle et riitä? Kuka ei tykkää Sinusta sellaisena kuin oikeesti olet? Sinä? Perhe? Bileporukka? Teatteriväki?
Looginen kysymys kuuluu myös , mikä Sinä sitten oikeesti olet? Se on vaikea kysymys kenelle tahansa, missä iässä tahansa. Moni huomaa Sinua paljon vanhempana toimineensa, kulkenmeensa läpi elämänsä muiden laatiman viitoituksen (joko aidon tai kuvitellun) mukaan.
Lähetä kommentti