13.9.17

98 päivää selvinpäin - Kolmas viikonloppu

No, nyt se tuli. Ulkopuolisuuden tunne ja suru, ettei kuulu joukkoon.

Juhlissa juomattomuus on suhteellisen helppoa, kun ympärillä on hyvää seuraa ja hyviä keskusteluja. Mutta kun ei enää tunne kuuluvansa joukkoon muiden humalan takia, olo muuttuu ahdistavaksi. Tai kun haluat kotiin, mutta puoliso haluaa jatkaa juhlimista ja joudut lähtemään yksin. Silloin tuntuu tosi yksinäiseltä ja surulliselta. Etenkin, kun tajuaa kristallinkirkkaasti, että juuri samalla tavalla itsekin toimisi, jos olisi humalassa.  

Miehellä oli lauantaina ensi-ilta. Ensi-iltajuhliin liittyy vahva sisäänpäinlämpiävyys. Työryhmä ahertaa keskenään esityksen eteen tiiviisti monta kuukautta. Harjoituskaudella syntyy sisäpiirin vitsejä, kommelluksia ja salaisuuksia. Työryhmä on hetken kuin perhe, joka asuu jossain vieraalla planeetalla, jota muut eivät tunne. Ensi-illassa pitää planeetta esitellä muille ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Teatterissa kasvaneena ja nykyään sitä työksi tekevänä, olen juhlinut monet ensi-illat. Juominen on liittynyt niihin aina vahvasti. Planeetalta maahan tipahtaminen vaatii pehmennystä.

Yritin valmistautua ensi-juhliin huolella. Rohkaista itseäni, että olen hauska ja hyvää seuraa myös selvinpäin. Ja yrittämällä manipuloida mieltäni, että ehkä näissä juhlissa ei olisi niin ulkopuolinen fiilis, vaikka ei ole osa työryhmää.

Lauantaina väsytti, eikä olisi tehnyt mieli lähteä juhliin ollenkaan. Ääni pääni sisällä moitti minua, että miksi olen niin masentava. Kyllä minun täytyy lähteä juhlimaan mieheni työn jälkeä. Taistelin väsymystä ja ankeaa fiilistä vastaan, koska olin järjestänyt lastenhoidonkin sitä varten, että voin lähteä.  

Alkuillasta olikin mukavaa. Join muutaman alkoholittoman oluen ja tuntui ihan normaalilta juhlaillalta. Kokeiluni kimmotti tosi kiinnostavia keskusteluita alkoholinkäytöstä ja niihin liittyvistä lieveilmiöistä. Näin pitkästä aikaa ystävää ja oli aikaa päivittää rauhassa kuulumisia. Toimin kuskina, kun siirryimme baarista toiseen ja tarjouduin heittämään muutaman ystävän kotiin saakka, kun he lähtivät puolen yön maissa. Se oli minulle ihan uutta, en ole ollut koskaan kuskina.

Monesti humala häivyttää väsymyksen. Jaksaa juhlia neljään asti ja vielä pidempään, eikä tee mieli lähteä kotiin. Mutta selvinpäin väsyttää. Etenkin kun juttujen taso laskee ja ihmisten puhe muuttuu huutamiseksi. Ystävien kuskaamisen jälkeen baarissa istuminen ei tuntunut enää mielekkäältä. Halusin ottaa oman miehen sieltä mukaani ja viedä hänet kotiin.

Mutta miespä ei halunnutkaan lähteä. Hänellä oli ilta hyvässä nosteessa. Yhtäkkiä alkoholi erotti minut rakkaastani. Välillemme tuli kuilu. Miehelläni oli tarve, jota minä en voinut täyttää. Ei olisi auttanut, vaikka olisin sanonut mitä. Suutuin ja menin autoon. Sitten tuli itku. Lähdin ajamaan nöyryytettynä kotiin. Matkalla mietin, että miksi olen niin tyhmä, että edes ajattelin hänen lähtevän minun kanssani kotiin? Tottakai mies halusi juhlia. Hänellä oli ensi-ilta ja kello kääntyi vielä syntymäpäivienkin puolelle. Hänellä oli monta syytä juhlia! Ja kaikilla muilla on hauskaa. Kaikki muut olivat hauskoja ja mielenkiintoisia, toisin kuin minä. Ja heillä oli yhteys. Sitäpaitsi, jos olisin ollut kännissä, niin minäkin olisin halunnut jäädä!

Kun aamulla heräsin, ei ollut krapulaa, mutta väsytti. Ja edelleen oli kurja fiilis. Tällaistako tämä on? Seuraavat juhlat alkavat tuntua ahdistavalta. Yksinäisyys. Eristyneisyys. Juomattomuus. En minä halua olla selvinpäin, jos jään ulkopuolelle ja olen yksin!

1 kommentti:

Marjut.vuotila@gmail.com kirjoitti...

Sanoisin, että siinä siirtyy toiseen todellisuuteen ( ihan kuin känni olisi muka ensimmäinen), ja ainakin aluksi siellä on tosi yksinäinen. Kas, kun kaikki tutut ihmiset ja tavat jäivät sinne toiseen. Senhän Sie nyt koitkin - kertaalleen.
Kun sieltä toisesta todellisuudesta jonkun verran katselee sinne kännitodellisuuteen alkaa pikkuhiljaa näkemään suurta yksinäisyyttä, tyrkkyyttä. pahan olon peittelyä, kaikenlaista ei niinkään hohdokasta.
Mie ite kerkisin pyöriä känniläisjoukoissa niin pitkään, että niiden ulkopuolella ei ollut lopulta yhtään kaveria. Tai siis aluksi. Ja aluksi ne ulkopuoliset, siis kännijoukkojen ulkopuoliset, vaikuttivat NIIN tyhmiltä ja teennäisiltä.
Myöhemmin se tasaantui ja ajastaan kääntyi toisinpäin.
Suuri juttu oli se, että humalassa , etenkin ihan humalassa olo alkoi tuntua hukkaan menneeltä ajalta, sen aikaiset suunnitelmat ja sopimukset tuuleen piirretyiltä. Ja entäs sitten krapula! Joskus kauan sitten kunnon krapula oli kuin fyysinen ja henkinen puhdistus- uudelleen syntymä, Mutta sekin muuttui hukka-ajaksi.

Muistan kyllä, että Saarikoski sanoi ryyppäävänsä vain siksi, että voisi laskeutua muiden ihmisten älylliselle tasolle, sietävänsä typeryyksiä ja keskikertaisuuksia. Eli jos on niin ylivoimainen ...