12.12.18

Opiskelu avartaa mieltä


Aloitin tänä syksynä opiskelun Turun YAMK:issa Taiteen uudet kontekstit opinto-ohjelmassa. Opiskelu on todella innostavaa ja kiinnostavaa, vaikka tällä hetkellä sen sovittaminen muuhun elämään tuottaa vielä haasteita. 

Olen saanut tutustua mahtaviin, innostaviin ihmisiin ja monenlaisiin kiinnostaviin teksteihin, jotka ovat avartaneet omaa ajattelua. Meillä oli tehtävänä kirjoittaa blogikirjoitus Taiteilija kehittäjänä: taiteelliseet interventiot työssä -kirjan pohjalta. Blogikirjoitukseni syntyi Maiju Pulkin Menestyksen pakkokilpajuoksu artikkelin pohjalta. Halusin laittaa sen tänne luettavaksi, jos se jollain tavalla inspiroisi tai herättäisi jotain ajatuksia sinussa. 

Minä olen astunut samaan kusilaariin kuin moni muu ja janoan menestystä. Koska menestyneet ihmiset ovat cool ja pop. Heillä on vaikutusvaltaa ja rahaa. Kaikki haluavat palkata heidät ja kuulla heiltä uusimmat trendit. Mutta miten taiteilija voi menestyä? Etenkin jos se asuu jossain hiton Jyväskylässä. Ja tekee jotain teatteria, joka ei kovin montaa kiinnosta. Paitsi, jos lavalla on telkkarista tuttu. Enkä minä ole. Kai minun täytyy vaan yrittää enemmän! Että tulisin kuuluisaksi ja pääsisin telkkariin, että minut huomattaisiin ja työstäni oltaisiin kiinnostuneita. Huonolta näyttää. Olen liian vanha ja elähtänyt tosi tv -ohjelmiin, ai niin, onhan siellä se ”Rakas sinusta on tullut pullukka”. Mutta ei sekään taida auttaa. Minun täytyy katsoa totuutta silmiin ja unohtaa menestys.

Vai täytyykö sittenkään! Lukiessani Maiju Pulkkisen artikkelia ymmärsin, että olin ehkä ajatellut menestyksen liian kapeasti. Minä olen tehnyt tinkimättömästi töitä niiden asioiden parissa, jotka olen kokenut tärkeäksi ja vienyt ne loppuun saakka. Olen ollut usein työstäni ylpeä, mutta myös oppinut virheistäni. Olen työllistänyt itseäni ja muita omalla taiteellani. Ehkä minä sittenkin olen menestyjä. Ja jos näin kerta on, niin miten minä voisin olla mukana kehittämässä tätä yhteiskuntaa taiteen avulla paremmaksi. Mitä minunlaisellani menestyvällä taiteilijalla olisi annettavaa?

Päätin tehdä listauksen, mitä ajatuksia minä voisin viedä yritykseen/organisaatioon, jossa arjen rutiinit ovat vieneet hetkestä nautinnon ja elämä on luiskahtanut työpäivän loppumisen ja palkkapäivän sekaiseen odotukseen.

1.       1. NAUTI HETKESTÄ
Jos joku asia ei sillä hetkellä onnistu, pidä tauko. Jos tila, jossa olet, tuntuu ankealta, mene johonkin tilaan missä on kiva olla.  Tee joku kiva juttu. Kuuntele biisi, syö suklaata, juo kahvia, katso ulos ikkunasta, tee vatsalihaliikkeitä… Ihan mitä vaan, mikä tuntuu sinusta hyvältä ja koita sitten jatkaa sitä mitä olit tekemässä.

2.       2. INNOSTU
Kokeile innostua siitä mitä teet. Yritä löytää siihen sellainen kulma, joka herättää sinussa innostumisen tunteen. Jos ei muuta, niin innostu siitä, että sitten kun juttu on tehty, se on tehty!!!

3.       3. KOHTAA TOISET
Kun kysyy muilta mitä kuuluu, niin monesti sen jälkeen sinultakin kysytään mitä kuuluu. Ja jos uskaltaa jakaa ilot ja harmitukset toisten kanssa, ne tuntuvat yleensä paljon merkityksellisimmiltä. Tuntuu, että on yhteydessä toisiin.

4.       4. HYVÄKSY
Joinakin päivinä vaan kaikki on jotenkin väärin. Kaikki ärsyttää ja harmittaa. Hyväksy se tunne ja suhtaudu itseesi lempeästi ja armollisesti. Tänään on näin. Yritä myös katsoa muita lempeästi. Tänään on näin. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta moni asia on helpompaa, jos ei lähde kaikkiin taisteluihin.

5.       5. OLE LÄSNÄ
On hyvä kysyä itseltään, miltä minusta nyt tuntuu. Kun keskittyy hetkeksi kehoonsa ja tunteisiinsa, on helpompi olla toisillekin läsnä. Kun tunnistaa kiireen, kireyden, puutumisen, ärsytyksen tai jonkun muun omaa keskittymistä häiritsevän asian, siihen on helpompi puuttua tai jos sen tiedostaa, sen voi siirtää sivuun ja keskittyä ihmisiin ympärilläsi.

Tässä listauksessa oli viisi ensimmäisenä mieleeni tulevaa asiaa, joita pidän omassa työssä tärkeänä. En onnistu näissä kaikissa aina itse, mutta koen, että ne ovat tärkeitä. On varmasti paljon muitakin tärkeitä asioita, mutta jostain täytyi lähteä liikkeelle. Tämän pohdinnan pointti olkoon se, että inspiroiduin tosi paljon lukemastani ja se kirkasti minulle sen, että minulla taiteilijana on paljon annettavaa erilaisiin yhteisöihin. 

Jos sinä innostuit ja haluat taidetta yhteisöösi jollain tavalla, niin ota yhteyttä ja keksitään jotain :D

Ei kommentteja: