"Sitä on niinkun ite se oma instrumenttinsa kun on näyttelijä"
-Joo kyllä, kehollaan ja mielelläänhän sitä töitä tekee, ihminen. Ja joskus ihan mielelläänkin. Ja kielellään omallaan puhuu ja laulaa. Jokainen. Sitä minä teen ihan mielelläni.
Näyttelijäntöitäkin on toki edessä. Heti kohta lauantaina Hankasalmella Maukkaa ja Väykkää. Kiertue alkaa. Instrumenttiani olen huollattanut Kyllön hammashoitolassa ja sitten ihan kotosalla antaen päivittäin itselleni hetken kahvakuulan kanssa. AllClassical radiokanava soimaan ja kuula liikkeelle. Siinä hommassa tuo karvainen kuulakin lepää.
Ostin uusia kaluja musiikin tekemiseen. Magix music maker ohjelman ja M-Audio fast track pron. Music makerilla olen ehtinyt vasta tunnin leikkiä ja Maudia en ole edes liittänyt koneeseen vielä. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. Äänenlaatu tulee olemaan kirkkaasti parempaa tästä lähtien. Kahteen näytelmään olen tehnyt äänityöt tähän mennessä. Molempia esitetään vielä. Pumpgirl ja Maukka ja Väykkä. Pumpissa käytin häiriöääniä hyväkseni. M&V oli erilaista kun "piti" sitä roolityötä samalla. Eilen into syttyi kun ajatukset alkoivat kiertää näytelmän B for baby äänien aalloilla. Annu ohjaa, Minna ja Kari näyttelee. Pääsen keskittymään vain ääniin.
Kuuletko sinäkin ääniä?
Tammikuun aikana ehdin vielä kuuntelemaan ja tekemään ääniä muutaman erityisluokan kanssa Minun Lauluni työpajoissa, joita Kulttuuriaitta tarjoaa. Viiden tunnin pajan aikana äännellään, kuunnellaan, leikitään ja kehitellään uusia laulunpätkiä. Homman kruunaa loppukonsertti, johon luokka voi halutessaan kutsua toisen luokan vieraisille. Monille erityisen hauskaksi on osoittautunut didgeridoo-hieronta. Kun didgeridoolla soittaa voi tuntea äänen värähtelyn. Musiikki koskettaa. Äänen voi tuntea. Se tuntuu hyvältä.
12.1.12
20.12.11
Näin se homma toimii!
Aikainen keikka. 8:50. Pari laulua. hmm, okei..
Tässäpä hyvä tilaisuus testata uutta Bossin dual loopperia, itselle etukäteen ostettua joululahjaa. Loopperin avulla voi esittää musaa ilman soittimia. Pelkkä mikrofoni riittää. Aamulla kahvin jälkeen muutama looppiharjoitus, beatboxausta, joo joo, tästä lähtee, kyllä kyllä.
Illalla ennen nukkumaanmenoa nousi mieleen sopivat biisitkin. Leinoa, tottakai! Sitähän on tullut jo loopperin kanssa treenattuakin.
Kamat kassiin ja menoksi. Mukavan kevyttä kulkea ilman kitaraa. Vain yksi kassi kädessä. Hyräilyttää suorastaan. (tahtoisin kuulla laulua suo-rastaan)
Paikan päällä. Jahas!? Mitäs... kassissa on loopperi, kassissa on ämyri, mutta mutta... ei mikrofonia, njet boni mai.. Talossa on mikki, saan sen lainaan, Kiitos!
Laulu voi alkaa. Nauhoitan taustat, selailen suurta Leino kokoelmaa. Laulan jonkun runon summamutikassa. Jatkan Laulajapojalla, tuttu biisi, musiikki alkaa viedä, rytmi keinuttaa, sanat soivat.. ja sitten, ääni haipuu ämyristä. Patterit ovat tulleet tiensä päähän. Siihen loppui sähkövehjesoittelu tällä erää.
Mitäs sitten? Ei ole kitaraa, ei ole virtaa. Kassissa muutama kilkutin ja kazoo-pilli. Kilkuttimet teipillä koipiin ja kazoolla kauneimmat joululaulut. Vaan kun päässä ei syty, ei synny ajatus, ei irtoa laulu. Siis pöydästä toiseen kiertämään. "Olisko teillä toivejoululuja listalla tähän aamuun, tästä soi!" Ja se soi ja se soi!
Uusia sovituksia tutuista lauluista Kulkusille ja Kazoolle ja avot! Meininki on hieno.
Ammattitaidoksi voidaan katsoa huolehtiminen siitä, että pelit on mukana ja virtaa piisaa. Ja sitä se onkin. Sitäkin.
Mutta niin on sekin kun vedetään niillä mitä on. Tilanteen mukaan soveltaen.
Tässäpä hyvä tilaisuus testata uutta Bossin dual loopperia, itselle etukäteen ostettua joululahjaa. Loopperin avulla voi esittää musaa ilman soittimia. Pelkkä mikrofoni riittää. Aamulla kahvin jälkeen muutama looppiharjoitus, beatboxausta, joo joo, tästä lähtee, kyllä kyllä.
Illalla ennen nukkumaanmenoa nousi mieleen sopivat biisitkin. Leinoa, tottakai! Sitähän on tullut jo loopperin kanssa treenattuakin.
Kamat kassiin ja menoksi. Mukavan kevyttä kulkea ilman kitaraa. Vain yksi kassi kädessä. Hyräilyttää suorastaan. (tahtoisin kuulla laulua suo-rastaan)
Paikan päällä. Jahas!? Mitäs... kassissa on loopperi, kassissa on ämyri, mutta mutta... ei mikrofonia, njet boni mai.. Talossa on mikki, saan sen lainaan, Kiitos!
Laulu voi alkaa. Nauhoitan taustat, selailen suurta Leino kokoelmaa. Laulan jonkun runon summamutikassa. Jatkan Laulajapojalla, tuttu biisi, musiikki alkaa viedä, rytmi keinuttaa, sanat soivat.. ja sitten, ääni haipuu ämyristä. Patterit ovat tulleet tiensä päähän. Siihen loppui sähkövehjesoittelu tällä erää.
Mitäs sitten? Ei ole kitaraa, ei ole virtaa. Kassissa muutama kilkutin ja kazoo-pilli. Kilkuttimet teipillä koipiin ja kazoolla kauneimmat joululaulut. Vaan kun päässä ei syty, ei synny ajatus, ei irtoa laulu. Siis pöydästä toiseen kiertämään. "Olisko teillä toivejoululuja listalla tähän aamuun, tästä soi!" Ja se soi ja se soi!
Uusia sovituksia tutuista lauluista Kulkusille ja Kazoolle ja avot! Meininki on hieno.
Ammattitaidoksi voidaan katsoa huolehtiminen siitä, että pelit on mukana ja virtaa piisaa. Ja sitä se onkin. Sitäkin.
Mutta niin on sekin kun vedetään niillä mitä on. Tilanteen mukaan soveltaen.
13.12.11
Yllättävä vieras jännittää!
Meillä oli viime perjantaina keikka erään hoiva-alayrityksen pikkujouluissa. Meidät pestattiin sinne yllättäviksi vieraiksi, jotka esiintyvät uusina, vasta palkattuina työntekijöinä. Sovimme tilaajan kanssa, että meidän on tarkoitus herättää kummastusta ja vähän ärsytystä muissa ihmisissä, niin että kun huijaus paljastetaan, lopputulos on että työntekijät ovat kiitollisia, ettemme olekaan heidän työkavereitaan oikeasti.
Kehitittelimme itsellemme lähihoitaja identiteetit. Olimme muka valmistuneet viime keväänä Pirkanmaan aikuisopistosta ja opiskelleet Suomessa vielä tuntematonta luovan terapian menetelmää nimeltään Laulaen lähemmäs. Keksin tälle menetelmälle historian ja miten se vaikuttaa ihmisiin. Lopuksi tein siitä esitteen, jossa oli lyhyesti kerrottu mistä on kyse. Lisäksi keksimme omille lähihoitaja hahmoillemme taustat ja olemuksen. Minä olin Kukka-Maaria, hippimäinen, värikkäästi pukeutuva henkilö, joka on ollut vapaaehtoistyössä Intiassa ja uskoo vahvasti laulun parantavaan voimaan. Aaron hahmo oli Sami eli Sam, joka oli itseään korostava, ulkomailla tanssiakin opiskellut Jyväskylää vihaava tyyppi.
Tullessamme juhlapaikalle meitä katsottiin pitkään ja minusta ainakin tuntui, että minun hahmoni olemukselle naurettiin. Olin turbaani päässä ja hyvin värikkäissä vaatteissa, villasukat jalassa. Sam oli hieman hillitymmin pukeutunut ja totesikin jollekin "työkaverille", että taitaa olla alipukeutunut.
Odotimme juhlan alkua aulassa vähän syrjässä muista ja toivoimme esimiehen saapuvan pian paikalle, että hän voisi esitellä meidät muille. Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen esimies saapui ja pääsimme aloittamaan juhlat. Tervetulotoivotuksen jälkeen maljat nostettiin ja meidät esiteltiin. Silloin tuntui, että lähtee jännityksestä taju. Oli olo, että kaikki katsovat meitä epäilevästi ja ajattelin etten pysty olemaan uskottavasti se joka väitän olevani. Onneksi jostain sai rohkeutta heittäytyä tilanteeseen ja aloin esitellä uutta menetelmää Laulaen lähelle, josta esimies oli jo lyhyesti maininnut. Kysyin esimieheltä saanko teettää yhden harjoituksen kaikille ja hyvänä esimiehenä hän tarkisti, että kaikille sopii. Teimme harjoituksen, jossa jokainen lauloi oman nimensä ja teki samalla jonkun liikkeen. Tämän tyyppistä harjoitusta olen tehnyt paljon tutustumisharjoituksena koulutuksissa ja teatteriporukoissa, mutta tuossa tilanteessa se tuntui hurjalta. Ihmiset olivat epäuskoisia, että tälläistäkö me aletaan asiakkaiden kanssa tekemään?!
Ruokailun aikana kerroimme pöydässä itsestämme ja tästä uudesta menetelmästä lisää ja myöhemmin illalla teetimme toisen harjoituksen "äänimatto", osa ihmisistä nauroi jo hysteerisesti tämän harjoituksen aikana. Sen jälkeen kiertelimme pöydissä kyselemässä miltä uusi metodi ihmisistä tuntuu ja keksimme tarinoita siitä miten ja missä olemme sitä käyttäneet. Tuossa vaiheessa ei enää pelottanut, että jäisi tästä huijauksesta kiinni vaan alkoi itsekin jo uskoa omaan hahmoonsa.
Pikkuhiljaa alkoi ongelmaksi muodostua, että miten paljastamme itsemme niin, ettemme nolaa niitä ihmisiä, jotka ovat uskoneet meihin. Päätimme tehdä Laulukone tyyppisen laulun ihmisten huolista ja sen päätteeksi paljastaa oikean henkilöllisyytemme. Teimme kaksi laulua, jotka nostivat tunnelman kattoon. Tuntui, että saimme viimeisetkin epäilijät puolellemme. Kun paljastimme itsemme, kaikki nauroivat vapautuneesti ja huijauksesta syntyi paljon keskustelua. Jotkut olivat meinanneet tulla kyselemään meiltä hoitotermejä, että näkisivät olemmeko päteviä, jotkut olivat uskoneet kaiken ja eräs nainen oli aidosti pahoillaan, ettei hän pääse meidän laulukoulutukseen.
Ennen tälle keikalle lähtöä tuntui, että mitään näin jännittävää en ole ikinä tehnyt. Myös esimies jännitti miten hänen pokkansa pitää ja miten ihmiset ottavat meidät vastaan. Mutta selvisimme onneksi kaikki tästä hienosti!
Tämän kaltainen tekeminen on hyvin erilaista kuin minkään roolin esittäminen näytelmässä tai tyhjä päänä improaminen. Varsinaisesti ei voi harjoitella, mutta täytyy olla tarkkaan suunniteltu hahmo ja sen taustat. Ensin jännittää, että paljastuu ennen aikojaan ja sitten jännittää miten paljastaa itsensä tyylikkäästi. Lisäksi aina on vaara, että tilaajan ja tekijöiden ajatus illan kulusta onkin ihan erilainen ja siitä syntyy ikäviä tilanteita. Tilaaja onneksi kertoi olevansa meihin erittäin tyytyväinen ja itselle jäi keikasta myös oikein hyvä mieli. Pääsimme laululla lähemmäs!
Tässä vielä luettavaksi tästä uudesta menetelmästä muutama "fakta":
Kehitittelimme itsellemme lähihoitaja identiteetit. Olimme muka valmistuneet viime keväänä Pirkanmaan aikuisopistosta ja opiskelleet Suomessa vielä tuntematonta luovan terapian menetelmää nimeltään Laulaen lähemmäs. Keksin tälle menetelmälle historian ja miten se vaikuttaa ihmisiin. Lopuksi tein siitä esitteen, jossa oli lyhyesti kerrottu mistä on kyse. Lisäksi keksimme omille lähihoitaja hahmoillemme taustat ja olemuksen. Minä olin Kukka-Maaria, hippimäinen, värikkäästi pukeutuva henkilö, joka on ollut vapaaehtoistyössä Intiassa ja uskoo vahvasti laulun parantavaan voimaan. Aaron hahmo oli Sami eli Sam, joka oli itseään korostava, ulkomailla tanssiakin opiskellut Jyväskylää vihaava tyyppi.
Tullessamme juhlapaikalle meitä katsottiin pitkään ja minusta ainakin tuntui, että minun hahmoni olemukselle naurettiin. Olin turbaani päässä ja hyvin värikkäissä vaatteissa, villasukat jalassa. Sam oli hieman hillitymmin pukeutunut ja totesikin jollekin "työkaverille", että taitaa olla alipukeutunut.
Odotimme juhlan alkua aulassa vähän syrjässä muista ja toivoimme esimiehen saapuvan pian paikalle, että hän voisi esitellä meidät muille. Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen esimies saapui ja pääsimme aloittamaan juhlat. Tervetulotoivotuksen jälkeen maljat nostettiin ja meidät esiteltiin. Silloin tuntui, että lähtee jännityksestä taju. Oli olo, että kaikki katsovat meitä epäilevästi ja ajattelin etten pysty olemaan uskottavasti se joka väitän olevani. Onneksi jostain sai rohkeutta heittäytyä tilanteeseen ja aloin esitellä uutta menetelmää Laulaen lähelle, josta esimies oli jo lyhyesti maininnut. Kysyin esimieheltä saanko teettää yhden harjoituksen kaikille ja hyvänä esimiehenä hän tarkisti, että kaikille sopii. Teimme harjoituksen, jossa jokainen lauloi oman nimensä ja teki samalla jonkun liikkeen. Tämän tyyppistä harjoitusta olen tehnyt paljon tutustumisharjoituksena koulutuksissa ja teatteriporukoissa, mutta tuossa tilanteessa se tuntui hurjalta. Ihmiset olivat epäuskoisia, että tälläistäkö me aletaan asiakkaiden kanssa tekemään?!
Ruokailun aikana kerroimme pöydässä itsestämme ja tästä uudesta menetelmästä lisää ja myöhemmin illalla teetimme toisen harjoituksen "äänimatto", osa ihmisistä nauroi jo hysteerisesti tämän harjoituksen aikana. Sen jälkeen kiertelimme pöydissä kyselemässä miltä uusi metodi ihmisistä tuntuu ja keksimme tarinoita siitä miten ja missä olemme sitä käyttäneet. Tuossa vaiheessa ei enää pelottanut, että jäisi tästä huijauksesta kiinni vaan alkoi itsekin jo uskoa omaan hahmoonsa.
Pikkuhiljaa alkoi ongelmaksi muodostua, että miten paljastamme itsemme niin, ettemme nolaa niitä ihmisiä, jotka ovat uskoneet meihin. Päätimme tehdä Laulukone tyyppisen laulun ihmisten huolista ja sen päätteeksi paljastaa oikean henkilöllisyytemme. Teimme kaksi laulua, jotka nostivat tunnelman kattoon. Tuntui, että saimme viimeisetkin epäilijät puolellemme. Kun paljastimme itsemme, kaikki nauroivat vapautuneesti ja huijauksesta syntyi paljon keskustelua. Jotkut olivat meinanneet tulla kyselemään meiltä hoitotermejä, että näkisivät olemmeko päteviä, jotkut olivat uskoneet kaiken ja eräs nainen oli aidosti pahoillaan, ettei hän pääse meidän laulukoulutukseen.
Ennen tälle keikalle lähtöä tuntui, että mitään näin jännittävää en ole ikinä tehnyt. Myös esimies jännitti miten hänen pokkansa pitää ja miten ihmiset ottavat meidät vastaan. Mutta selvisimme onneksi kaikki tästä hienosti!
Tämän kaltainen tekeminen on hyvin erilaista kuin minkään roolin esittäminen näytelmässä tai tyhjä päänä improaminen. Varsinaisesti ei voi harjoitella, mutta täytyy olla tarkkaan suunniteltu hahmo ja sen taustat. Ensin jännittää, että paljastuu ennen aikojaan ja sitten jännittää miten paljastaa itsensä tyylikkäästi. Lisäksi aina on vaara, että tilaajan ja tekijöiden ajatus illan kulusta onkin ihan erilainen ja siitä syntyy ikäviä tilanteita. Tilaaja onneksi kertoi olevansa meihin erittäin tyytyväinen ja itselle jäi keikasta myös oikein hyvä mieli. Pääsimme laululla lähemmäs!
Tässä vielä luettavaksi tästä uudesta menetelmästä muutama "fakta":
Laulaen lähemmäs
-tunnetta hoivatyöhön
•Amerikkalaisen musiikkiterapeutin Barbara Williamsin kehittämä luovan terapian menetelmä, kun hän joutui vakavaan pyöräilyonnettomuuteen. Onnettomuuden seurauksena hän oli vuodepotilaana pitkän aikaa ja joutui opettelemaan uudelleen kävelemään ja puhumaan. Parantumisessa häntä auttoi tunteiden ilmaisu laulaen, josta hän kehitti tämän menetelmän. Sitä on kokeiltu useissa hoitolaitoksissa ympäri Virginiaa.
•Laulaen lähemmäs terapiamenetelmä auttaa sekä hoitajia, että potilaita ilmaisemaan tunteitaan laulun avulla. Sitä voi käyttää kaikissa hoitotilanteissa ja erityisesti siitä on apua kivunlievitykseen, aggressioiden purkuun ja tunnekanavien avaamiseen.
•Musiikin tervehdyttävistä vaikutuksista on tehty paljon tutkimuksia. Validia toimipisteet ottavat vuoden 2012 alussa ensimmäisenä Suomessa Laulaen lähemmäs terapiamenetelmän käyttöön. Lisäksi Jyväskylän yliopisto tekee tutkimusta aiheesta.
•Suomessa Laulaen lähemmäs hoitomuotoa on opetettu vasta vuoden 2011 alusta Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymässä Ikaalisissa. Opetus toteutetaan monimuotovalmennuksena. Suomeen tämän menetelmän on tuonut musiikkipedagogi ja lähihoitaja Marja Peltonen, joka opiskeli sitä Barbara Williamsin opastuksella.
•Esimerkkejä Laulaen lähemmäs terapiamenetelmän vaikutuksista:
- Poistaa fyysistä kipua, särkyä tai epämiellyttäviä tunteita kehossa tai mielessä
- Puhdistaa ja vapauttaa tunnetasolle säilöttyjä muistoja ja traumoja, joista on valmis vapautumaan
- Vapauttaa vanhoista tunne - ja toimintamalleista.
- Poistaa mielen tason tukoksia ja tunnekuonaa: vanhoja ajatusmalleja, lukkiintunutta energiaa
- Vapauttaa fyysisiä voimavaroja
- Syventää hoidettavan tietoisuutta ja intuitiota
19.10.11
Maukka ja Väykkä rakentavat talon - ohjaajan sana
Ensi-ilta 15.10.2011 Jyväskylän kaupunginkirjaston Satuhuoneessa.
Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Maukka on luonteeltaan ideoita pursuava suunnittelija ja Väykkä on rauhallinen rakentaja, joka toteuttaa suunnitelmia. Kumpi sinä olet?
Minä olen ehkä vähän molempia. Suunnittelen hulluna ja sitten alan toteuttaa. Sen minkä osaan. Mieskin joutuu suunnitelmiini mukaan vähän kuin vahingossa, kun tarvitsenkin apua uuden lampun asentamisessa tai sohvan kokoamisessa. Sellaisia me olemme, erilaisia, mutta toimimme kuitenkin hyvin yhteen. Jos minä en olisi suunnitellut, intoillut ja ostanut, meillä olisi ne samat verhot kuin viimekin vuonna. Jos mies ei olisi korjannut vajan kattoa, se mädäntyisi pystyyn. Ihanaa, että on olemassa Maukkoja ja Väykkiä, erilaisuutta ja ystävyyttä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja varotaan tallomasta muita!
Jyväskylässä 13.10.2011
5.9.11
Monipuolista keikkaa
Monipuolinen viikko keikkojen suhteen.
Sunnuntaina ajelin Orivedelle Aaronmeiden Synttäripakettia esittämään. 5-vuotias päiväsankari oli kavereidensa kanssa juhlinut aamusta asti ja kummasti vaan virtaa riitti vielä iltakuudeltakin kun Aaronmeiden, jota lapset kyllä kutsuivat iron man nimellä, saapui keikalle.
Iron man nurkkaan, aikuiset sohville ja lapset lattialle eturiviin diggailemaan. Puolet biiseistä jäi soittamatta, mutta aika tuli täytettyä ja hauskaa oli.
Keikan lopuksi tehty Lahjalaulu tallentui iskän i-padille. Ja sitten Tarinatuokio.
Pienen tauon jälkeen kokoonnuimme lasten kanssa trampoliinin alle, josta aloitimme seikkailun nälkäisinä karhuina. Lensimme käymään Espanjassa, ryömimme autiomaan yli ja polskimme ympäri uima-allasta krokotiileinä kunnes lopulta söimme aikuiset, jonka jälkeen tarjoiltiin kakku.
Vaatetusta keikalle harkittiin kotona tarkkaan ja yhdestä asuvaihtoehdosta tulikin itseasiassa asu tiistain keikalle.
Extrat, n. 200km, pastasalaattia, kahvia ja kakkua.
Tiistaina Hullu Lauluntekijä oli Hippoksen kentällä kehittämässä asennelauluja uusille lyseolaisille. Aamusta vaan meikit naamaan, Hullun kuteet päälle ja menoksi. Kun astelin kentän poikki tulvi joka suunnasta musiikki. Kyseisellä kentällä harrastetaan urheilua ja sen seurantaa ja silläpä siellä on massiiviset äänentoistolaitteet. Itselläni oli vain akustinen ukulele kitara ja Rolandin AC-33 vahvari. Harkitsin jo luovuttamista, biisien teko nopealla tempolla on tuhoon tuomittu jos taustalla pauhaa valmista musiikkia. Maltoin kuitenkin mieleni ja onneksi musiikki seisutettiin siitä alkaen kun Hullun laulupiste aloittii toimintansa.
Seitsämän ryhmää kävi pisteellä ja jokaiselle valikoitui asenne, josta piti sitten sorvaaman biisinpätkä ryhmän laulettavaksi. Niin, siis piti sorvaaman... Hullun hommaahan se on koittaa vartti per posse väsätä tarttuvaa teemabiisiä. Ihan joka ryhmän kohdalla ei päästy huikeisiin tuloksiin, mutta toki joukossa oli hetkiä, jotka helmien joukkoon kuuluvat.
Hienosti tuoreet lyseolaiset selvisivät kuitenkin Hullun epämääräisistä sepustuksista huolimatta.
Extrat, n. 7km, päänsärky loppupäiväksi.
Lauantaina Klaukkala ja taas vuorossa lapsen syntymäpäiväjuhlat. Tällä kertaa lapsi vain olikin syntynyt jo 20 vuotta sitten :) Äitinsä oli päättänyt järjestää yllätysjuhlat ja onnistuikin siinä. Sankaritar oli odottanut paikalle vain mummoa ja ehkä kummiansa, mutta paikalle tulikin kavereita tuvan täydeltä. Kavereita, ja yksi yllättävä vieras... Sovimme, että Laulajapoika tulee paikalle "vanhana kaverina", jota Sankaritar ei luonnollisesti muista. Ilme oli hauska kun morjestin häntä ovella, toivotin hyvää syntymäpäivää ja poukkasin juhliin mukaan.
Tähän keikkaan valmistautuminen oli työn ja tuskan takana. Lastenkeikkoja olen jo tehnyt kesäisen tapaturmani jälkeen, mutta täysikokoista kitaraa en ole juuri soittanut yli kahteen kuukauteen. Vasemman käteni, eli sen jolla otan soinnut kitarasta, nimetön sormi lyheni hieman kesällä ja sormenpään osuessa kitaran kielelle on kuin sormeen iskisi sähköisku.
Teetti siis työtä ja tuskaa opetella soittamaan taas. Askartelin pienen sormiproteesin, jonka kanssa on mahdollista soittaa, mutta parin kuukauden soittamattomuus pehmentää sormien päitä ja muutenkin.... kun on ikänsä soittanut ja yht´äkkiä soittamisen mahdollisuus vaikeutuu näin radikaalisti niin se ottaa kaaliin. Murheen alhossa saa rypeä ja surutyötä täytyy tehdä. Se ei tarkoita luovuttamista. Se on hyväksymistä ja luopumista. Sen myötä on helpompi suunnata tarmonsa siihen kuinka tästä eteenpäin.
Sain setin kasaan ja treenasin sen kuntoon ja kas vain! Keikalla oli hauskaa taas!
Laulajapoika pyöräytti vielä synttärineitoselle Lahjalaulun, joka ehdittiin veivata kolmeen kertaan. Kun seurue jatkoi juhliaan Paikallisessa, lähti Laulajapoika kotimatkalle.
Extrat: n. 600km, lasillinen Fresitaa, voileipäkakkua
Kolme keikkaa: Parikymmentä sähköpostia, muutamia puheluita, seitsämän eri esiintymisasuvaihtoehtoa, reilut 800km, pari uutta fania ;)
Sunnuntaina ajelin Orivedelle Aaronmeiden Synttäripakettia esittämään. 5-vuotias päiväsankari oli kavereidensa kanssa juhlinut aamusta asti ja kummasti vaan virtaa riitti vielä iltakuudeltakin kun Aaronmeiden, jota lapset kyllä kutsuivat iron man nimellä, saapui keikalle.
Iron man nurkkaan, aikuiset sohville ja lapset lattialle eturiviin diggailemaan. Puolet biiseistä jäi soittamatta, mutta aika tuli täytettyä ja hauskaa oli.
Keikan lopuksi tehty Lahjalaulu tallentui iskän i-padille. Ja sitten Tarinatuokio.
Pienen tauon jälkeen kokoonnuimme lasten kanssa trampoliinin alle, josta aloitimme seikkailun nälkäisinä karhuina. Lensimme käymään Espanjassa, ryömimme autiomaan yli ja polskimme ympäri uima-allasta krokotiileinä kunnes lopulta söimme aikuiset, jonka jälkeen tarjoiltiin kakku.
Vaatetusta keikalle harkittiin kotona tarkkaan ja yhdestä asuvaihtoehdosta tulikin itseasiassa asu tiistain keikalle.
Extrat, n. 200km, pastasalaattia, kahvia ja kakkua.
Tiistaina Hullu Lauluntekijä oli Hippoksen kentällä kehittämässä asennelauluja uusille lyseolaisille. Aamusta vaan meikit naamaan, Hullun kuteet päälle ja menoksi. Kun astelin kentän poikki tulvi joka suunnasta musiikki. Kyseisellä kentällä harrastetaan urheilua ja sen seurantaa ja silläpä siellä on massiiviset äänentoistolaitteet. Itselläni oli vain akustinen ukulele kitara ja Rolandin AC-33 vahvari. Harkitsin jo luovuttamista, biisien teko nopealla tempolla on tuhoon tuomittu jos taustalla pauhaa valmista musiikkia. Maltoin kuitenkin mieleni ja onneksi musiikki seisutettiin siitä alkaen kun Hullun laulupiste aloittii toimintansa.
Seitsämän ryhmää kävi pisteellä ja jokaiselle valikoitui asenne, josta piti sitten sorvaaman biisinpätkä ryhmän laulettavaksi. Niin, siis piti sorvaaman... Hullun hommaahan se on koittaa vartti per posse väsätä tarttuvaa teemabiisiä. Ihan joka ryhmän kohdalla ei päästy huikeisiin tuloksiin, mutta toki joukossa oli hetkiä, jotka helmien joukkoon kuuluvat.
Hienosti tuoreet lyseolaiset selvisivät kuitenkin Hullun epämääräisistä sepustuksista huolimatta.
Extrat, n. 7km, päänsärky loppupäiväksi.
Lauantaina Klaukkala ja taas vuorossa lapsen syntymäpäiväjuhlat. Tällä kertaa lapsi vain olikin syntynyt jo 20 vuotta sitten :) Äitinsä oli päättänyt järjestää yllätysjuhlat ja onnistuikin siinä. Sankaritar oli odottanut paikalle vain mummoa ja ehkä kummiansa, mutta paikalle tulikin kavereita tuvan täydeltä. Kavereita, ja yksi yllättävä vieras... Sovimme, että Laulajapoika tulee paikalle "vanhana kaverina", jota Sankaritar ei luonnollisesti muista. Ilme oli hauska kun morjestin häntä ovella, toivotin hyvää syntymäpäivää ja poukkasin juhliin mukaan.
Tähän keikkaan valmistautuminen oli työn ja tuskan takana. Lastenkeikkoja olen jo tehnyt kesäisen tapaturmani jälkeen, mutta täysikokoista kitaraa en ole juuri soittanut yli kahteen kuukauteen. Vasemman käteni, eli sen jolla otan soinnut kitarasta, nimetön sormi lyheni hieman kesällä ja sormenpään osuessa kitaran kielelle on kuin sormeen iskisi sähköisku.
Teetti siis työtä ja tuskaa opetella soittamaan taas. Askartelin pienen sormiproteesin, jonka kanssa on mahdollista soittaa, mutta parin kuukauden soittamattomuus pehmentää sormien päitä ja muutenkin.... kun on ikänsä soittanut ja yht´äkkiä soittamisen mahdollisuus vaikeutuu näin radikaalisti niin se ottaa kaaliin. Murheen alhossa saa rypeä ja surutyötä täytyy tehdä. Se ei tarkoita luovuttamista. Se on hyväksymistä ja luopumista. Sen myötä on helpompi suunnata tarmonsa siihen kuinka tästä eteenpäin.
Sain setin kasaan ja treenasin sen kuntoon ja kas vain! Keikalla oli hauskaa taas!
Laulajapoika pyöräytti vielä synttärineitoselle Lahjalaulun, joka ehdittiin veivata kolmeen kertaan. Kun seurue jatkoi juhliaan Paikallisessa, lähti Laulajapoika kotimatkalle.
Extrat: n. 600km, lasillinen Fresitaa, voileipäkakkua
Kolme keikkaa: Parikymmentä sähköpostia, muutamia puheluita, seitsämän eri esiintymisasuvaihtoehtoa, reilut 800km, pari uutta fania ;)
30.8.11
Haluan olla hyödyksi!
Olin kolme viikkoa sairaslomalla keuhkokuumeen vuoksi ja taudin vakavuuden vuoksi jouduin keskittymään lepäämiseen. Ja minun tapauksessani lepääminen vaati kovasti keskittymistä. Muutaman työpalaverin pidin kotona ja vähän hoidin joitakin työjuttuja (joinakin päivinä vähän enemmänkin), mutta muuten pysyttelin lepoasennossa suurimman osan päivästä. Kyllä otti koville!
Jo muutaman päivän lepäämisen jälkeen tuntuu, että on menettänyt ihmisarvonsa, kun ei voi tehdä mitään hyödyllistä ja auttaa puolisoa kotitöissä ja lastenhoidossa. Miten syvällä meissä on tämä "olla hyödyksi muille" tai "vain työtä tekemällä olet jotain" -asenne? Voin vain kuvitella miltä tuntuisi sairastaa tai olla työttömänä useita kuukausia tai vuosia.
Kun ei aktiivisesti hoida töitä muutamaan viikkoon, kas kummaa, nehän kasautuvat! Tämä viikon alku onkin mennyt tohinalla töihin tarttuessa. Pieni paniikki meinasi iskeä, kun tajusin, että Maukka ja Väykkä rakentavat talon esityksen ensi-iltaan on vain puotoista kuukautta. Paniikissa tosin jo kirjoittelin erinäisiin paikkoihin puolitoista viikkoa, mikä ei onneksi pidä paikkaansa!
Maukka ja Väykkä rakentavat talon on Timo Parvelan valloittava lastenkirja, josta Aaro on tehnyt dramatisoinnin. Se kertoo kissan ja koiran ystävyydestä. Vaikka Maukka haihattelee ja maalailee kuvia itsestään ja Väykkä ahkeroi ja pitää arjesta huolta, he osaavat arvostaa toisiaan ja erilaisuuttaan. Hauska ja hellyyttävä parivaljakko! Teemme kirjaston kanssa yhteistyötä ja meillä on 10 esitystä pääkirjaston satuhuoneessa. Sen jälkeen esitys lähtee kiertämään maakuntaa.
Meillä Teatterikoneessa roolit kiertävät mukavasti. Ohjaamme ja näyttelemme ristiin rastiin. Maukassa ja Väykässä minä olen ohjaajan pallilla ja Aaro ja Kirsi näyttämöllä. Pumpgirlissä Aaro ohjasi ja minä ja Kirsi näyteltiin ja sitä ennen Happohotellissa Kirsi ohjasi Aaroa ja minua. Tämä tuo mukavasti uutta näkökulmaa kaikken työhön, kun voidaan tehdä hommia ristiin rastiin.
Olemme alkaneet aktiivisesti etsiä Teatterikoneelle pysyvää tilaa, jotta voisimme kehtittää ja monipuolistaa toimintaamme. Ideoita sinkoilee hurjaa vauhtia ja olemme käyneet katsomassa jos jonkinmoisia kellariloukkoja, mutta hyvän tilan löytäminen keskustan läheltä tuntuu erittäin haastavalta. Sen on huomannut jo moni muu ennen meitä, mutta olen optimisti ja uskon, että se paikka vielä löytyy!
Ensi kesän suunnitelmatkin ovat alkaneet kasvattaa siipiä ja vahvasti näyttää siltä, että metsään mennään! Tuleva syksy näyttää oikein mukavalta ja työntäyteiseltä. Rattaat pyörivät!
Ja kuten tästä kaikesta ehkä huomaa, en uskalla olla heittäytyä muodikkaasti downshiftaamaan vaan ostan itselleni hyväksyntää tekemällä hulluna töitä!
26.8.11
Muumiobanaani
Aina toisinaan on hyvä päivitttä hieman, että mitä tässä ollaan tekemässä ja kenelle. Kun aloin perkaamaan kesän aikana tehtyjä keikkoja niin huomasin Aaronmeiden toiminnan saaneen siipiensä alle seitsämän eri esitysmuotoa! Sen sijaan, että tarjoaisin lastenkonserttia, voin tarjota jo varsin monipuolista ohjelmaa erinäisiin lastentapahtumiin, syntymäpäiväjuhlille ja vaikka minne.
Hauskaa miten vuosien varrella omaa esitysmateriaalia kertyy reppuun. Pitää vaan pöyhiä välillä, ettei pohjalla olevat ihan ummehdu. Tai käy niin kuin kävi eväsbanaanille joka unohtui sohvan alle. Jos se olisikin kokonaan muumioitunut niin se olisi ollut ihan hauska ja sitä olisi voinut käyttää jossain jonain, mutta kun lattiaa vasten ollut osa ei saanut hengittää niin toispuoleisen muumiobanaanin haju esti entisen eväsherkun uusiokaytön.
Nyt on muuten hyvä hetki kerätä villejä lupiineja ja askarrella kalkkarohelistimiä!
Aaro
Hauskaa miten vuosien varrella omaa esitysmateriaalia kertyy reppuun. Pitää vaan pöyhiä välillä, ettei pohjalla olevat ihan ummehdu. Tai käy niin kuin kävi eväsbanaanille joka unohtui sohvan alle. Jos se olisikin kokonaan muumioitunut niin se olisi ollut ihan hauska ja sitä olisi voinut käyttää jossain jonain, mutta kun lattiaa vasten ollut osa ei saanut hengittää niin toispuoleisen muumiobanaanin haju esti entisen eväsherkun uusiokaytön.
Nyt on muuten hyvä hetki kerätä villejä lupiineja ja askarrella kalkkarohelistimiä!
Aaro
25.8.11
Toivon nostatus!
Taas haaveillaan omasta tilasta. Ehkä tällä kertaa haaveet toteutuvat!
Meidät on rakennettu haaveistamme. Unelmointi on positiivista varautumista tulevaisuuteen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pitkään unelmoitu on viittä vaille valmis!
Kohta pyörähtää käyntiin aktiivinen syyskausi. Pari kuukautta tästä eteenpäin niin paljon on taas tapahtunut. Ehkä onkin ihan hyvä, että ensin lämmitetään Toivo (Elvis Tähti) ja vasta sen jälkeen käydään rakentamaan taloa Maukan ja Väykän kanssa. Eihän siitä ilman toivoa mitään tulisi. Talosta, elämästä ja sen sellaisesta.
Aaro
Meidät on rakennettu haaveistamme. Unelmointi on positiivista varautumista tulevaisuuteen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pitkään unelmoitu on viittä vaille valmis!
Kohta pyörähtää käyntiin aktiivinen syyskausi. Pari kuukautta tästä eteenpäin niin paljon on taas tapahtunut. Ehkä onkin ihan hyvä, että ensin lämmitetään Toivo (Elvis Tähti) ja vasta sen jälkeen käydään rakentamaan taloa Maukan ja Väykän kanssa. Eihän siitä ilman toivoa mitään tulisi. Talosta, elämästä ja sen sellaisesta.
Aaro
9.8.11
"Ihan jees reissu"
Näin Kauppakadulla yhtä kaveria joka kysyi miten Tampereen reissu meni- Hyvin meni, pari esitystä oli, ei hirveesti porukkaa, mut hyvä meininki kuitenkin... Käivtkö kattomassa ite mitään? Joo, yhen jutun ehdin kattomaan, Ahaa Teatterin Toinen vasemmalta, hiton hyvä juttu!
Jälkikäteen tuli mieleen, että miten olis pitäny mennä, että olis sanonu jotain muuta ku "ihan jees" tai muuta vastaavaa yhtä latteaa. Eihän tämä reissu siis mikään katastrofi ollut, mutta kolmesta näyttelijästä oli kuitenkin kaksi kipeänä läpi reissun. Toisen kuumeilu kehittyi keuhkokuumeksi ja toisen tuoma vatsatauti tavoitti lopulta kotiin palattua minut ja kolmannenkin näyttelijän.
Valojen eteen tehtiin "turhaa" työtä monta tuntia yökahteen asti kun aamulla kaikki ohjelmoidut tilanteet oli poikkeuksellisesti kadonneet ja esitykset ajettiin kymmentä liukua käyttäen. Joka liukunapin takana oli joko yksi tilanne tai vain yksi lamppu. Ja se yleisömäärä, jonka näytelmämme keräsi Siperiassa olisi mahtunut yhteenkin esitykseen..
Hyvää palautetta on kuitenkin saatu ja lippurahoilla kuitataan ainakin tilavuokra. Ja ainahan on mahdollista, että saimme tämän keikan myötä lisää keikkoja tulevaisuuteen.
Teatterikesä se vasta heimokokous onkin! Osallistuin jokin aika sitten Jättömaa festivaalille Kouvolassa ja siellä puhuimme Jättömaan heimosta joka kokoontui iloitsemaan helteen ja ukkosen keskelle. Näinhän se oli, mutta Telakalla ja muuallakin tuli tavattua oman heimon edustajia vielä pidemmän matkan jänteeltä.
Kun on ehtinyt jo yhden pienen elämän verran elää Jyväskylässä ja toisenkin jo aloittanut niin helposti unohtaa ne aikaisemmat elämät, joiden aikana tavatut ihmiset eivät enää aktiivisesti kosketa jokapäiväistä elämää. Aina ei edes tajua tai muista, että muuallakin saman heimon edustajat tarpovat omilla kentillään ja tekevät mitä tekevät rakkaudesta siihen mitä tekevät.
Saman auringon alla kuitenkin.
Eivätkös kaikki tähdet heijasta saman auringon valoa?
-Aaro-
Jälkikäteen tuli mieleen, että miten olis pitäny mennä, että olis sanonu jotain muuta ku "ihan jees" tai muuta vastaavaa yhtä latteaa. Eihän tämä reissu siis mikään katastrofi ollut, mutta kolmesta näyttelijästä oli kuitenkin kaksi kipeänä läpi reissun. Toisen kuumeilu kehittyi keuhkokuumeksi ja toisen tuoma vatsatauti tavoitti lopulta kotiin palattua minut ja kolmannenkin näyttelijän.
Valojen eteen tehtiin "turhaa" työtä monta tuntia yökahteen asti kun aamulla kaikki ohjelmoidut tilanteet oli poikkeuksellisesti kadonneet ja esitykset ajettiin kymmentä liukua käyttäen. Joka liukunapin takana oli joko yksi tilanne tai vain yksi lamppu. Ja se yleisömäärä, jonka näytelmämme keräsi Siperiassa olisi mahtunut yhteenkin esitykseen..
Hyvää palautetta on kuitenkin saatu ja lippurahoilla kuitataan ainakin tilavuokra. Ja ainahan on mahdollista, että saimme tämän keikan myötä lisää keikkoja tulevaisuuteen.
Teatterikesä se vasta heimokokous onkin! Osallistuin jokin aika sitten Jättömaa festivaalille Kouvolassa ja siellä puhuimme Jättömaan heimosta joka kokoontui iloitsemaan helteen ja ukkosen keskelle. Näinhän se oli, mutta Telakalla ja muuallakin tuli tavattua oman heimon edustajia vielä pidemmän matkan jänteeltä.
Kun on ehtinyt jo yhden pienen elämän verran elää Jyväskylässä ja toisenkin jo aloittanut niin helposti unohtaa ne aikaisemmat elämät, joiden aikana tavatut ihmiset eivät enää aktiivisesti kosketa jokapäiväistä elämää. Aina ei edes tajua tai muista, että muuallakin saman heimon edustajat tarpovat omilla kentillään ja tekevät mitä tekevät rakkaudesta siihen mitä tekevät.
Saman auringon alla kuitenkin.
Eivätkös kaikki tähdet heijasta saman auringon valoa?
-Aaro-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)