2.3.08

Koiralandian kuulumisia




Neljä viikkoa on vierähtänyt. Koiravauvat ovat jo leikki-ikäisiä, touhukkaita karvapalloja. Viikko sitten hoideltiin ensimmäinen manikyyri, olikin hommaa, että sai 48 tassusta kynnet leikattua. Viime sunnuntaina siirryttiin myös kiinteään ruokaan. Siinä ei kauaa koirat ihmetelleet, kun lautanen turvotettua kuivamuonaa laitettiin eteen; kaikki hyökkäsivät ruuan kimppuun hännät vipisten. Ei mitään rauhallista maistelua ja totuttelua vaan suoraan asiaan!

En jaksa lakata hämmästelemästä miten nopeasti koirat oppivat ja kehittyvät. Muutama viikko sitten ne vasta avasivat silmänsä ja opettelivat kävelemään. Nyt kuuluu haukkua ja murinaa, kun koirat harjoittelevat leikkimistä ja saa hampaan alut nilkkaansa papereita vaihtaessaan. Papereita saakin vaihtaa suhteellisen usein, kun joku 12 kakkaa koko ajan...

Melkein kaikille pennuille on jo tuleva koti tiedossa. Muutama perhe on käynyt vauvoja ihastelemassa. Koiran valitseminen on kyllä vaikea homma. Varsinkin kun tulee katsomaan niitä pieneksi hetkeksi ja kaikki näyttävät melkein samalta ja tuntuvat yhtä pörröisiltä. Olemme miettineet, että jäisikö vauvoista joku meille asumaan. Että pitäisi varata niistä se kaikkein ihanin tyttö. Mutta se on mahdotonta. Toisena päivänä joku toinen tuntuu ihanalta ja toisena joku toinen ja kolmantena ei enää muista kuka oli kuka. Ja vielä kun on lomasta niin väsynyt, ettei muista omaa nimeään on parasta mennä nukkumaan...

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Voi mahoton, miten ihania koiravauvoja ! Ja mitä kaikkea muutakin ootte ehtineet! Hienoa! MARJU

marju kirjoitti...

ANNULLE ja TUOTTAJALLE ja muille!
Unisefin lippaan peruystamisohje ynnä muu :


Löytyypi täältä: www.unicef.fi/lipas


Jo kuuden sentin avustus voi pelastaa yhden lapsen!