Ennakkokuvien ottaminen on hakuammuntaa, joka joskus osuu maaliin ja joskus jää lonkkalaukaukseksi. Oli näytelmä mikä tahansa, sen markkinointi on hyvä saada vauhdilla käyntiin heti produktiolle näytetyn vihreän valon jälkeen. Siinä vaiheessa lähes poikkeuksetta näytelmä on levällään, ellei peräti tekstikin vasta luonnoksena. Hahmojen puuttuvat roolivaatteet on pieni ongelma, kun koko näytelmän visuaalisuus on vasta alkutekijöissään. Joka kerta on tilanteessa, jossa tyhjästä pitäisi rakentaa julisteeseen kuvat, jotka kertoisivat enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa. Ja vielä sellaiset, jotka olisivat ajan tasalla vielä ensi-illan huitteilla.
Tällä viikolla selviää, tukevatko Paska äiti -näytelmän napakympiltä aikanaan tuntuneet julistekuvat näytelmää vai ei. Kun kuvia otettiin, oli työryhmällä käsikirjoitusprosessi kesken, joten kuvat ideoitiin lennosta kuvauspaikalla ja nopealla temmolla. Ensimmäisen visioni oli kuvasarjasta, jossa paskat äidit ovat kliinisessä, valkoiseksi kaakeloidussa kylpyhuoneessa. Design-koti kiiltää, mutta äitiä ahdistaa.
Kuvaustilanteessa idea elää, muuttaa muotoaan ja joskus siitä jää pohjavireeksi vain alkuperäinen ajatus. Joskus se löytää oman muotonsa helposti ja kasvaa huomaamatta koko näytelmän markkinoinnin visuaaliseksi ilmeeksi. Paskojen äitien kohdallakin kuvat syntyivät tilanteessa.
Kiertävien näytelmien Teatterikoneella ei ole, yllätys, omaa valokuvausstudiota, joten kuvia otetaan milloin missäkin. Joskus toimistolla valkoista seinää vasten, joskus lakanoilla verhotussa työryhmäläisen olohuoneessa. Lisäksi kuvaukset ovat poikkeuksetta harjoitusten välissä tiukalla aikataululla. Niin nytkin. Paskat äidit kuvattiin Tiinan työpaikan vessassa kahvitunnin aikana.
Tilanne oli vauhdikas. Rekvisiittapaita on kirjailtu sillä aikaa äitien toimesta, kun olin ostamassa keltaisia kumihanskoja toiseksi visuaaliseksi jipoksi. Pienehkö vessa oli hämärä ja lähempänä viehättävän 60-lukuista kuin kalsean kliinistä saunaosastoa. Kuvat syntyivät hetkessä ja hahmot löysivät muotonsa lähes huomaamatta. Miksikäs ei, kun kyseessä on neljä heittäytyvää mallia. Hei, sä voisit olla väsynyt.? Jep, nojailu on hyvä. Sä voisit meikata. Toimii. Mitäs me sulle keksitään? Sä voit olla niinkuin Bree Wisteria Lanella ja siivota. Sulla on varmaan sitten krapula. Bueno.
Joskus kuvat osuvat kohdalle puhtaalla intuitiolla, joka on B for Baby -näytelmässä ollut kantavana teemana syntyprosessissa muutenkin. Kuultuani ensimmäisen kerran näytelmän juonen pääpiirteittäin, esiin nousi kuva lumisadepallosta, joka tuntui heti visuaalisesti mielenkiintoiselta idealta julistekuvaan. Myöhemmin olin katsomassa näytelmän lukuharjoituksia, niitä samoja, joissa Outi vallan hullaantui Herra B:hen. Naps, mielessäni olleet julistekuvan mahdolliset elementit ja kohtaus menivät yksin. Alkuperäinen idea tuntui toimivan usealla tasolla ja kertovan laajemminkin näytelmän tematiikasta.
Nyt pitäis päästä vaan kuvaamaan ja toteuttamaan ideaa. Mikä parasta kuvaushetkellä, tai viimeistään kuvankäsittelyssä, lopputulos saattaa muuttua vielä ihan joksikin muuksi. Sitä ennen mennään toimiston nurkassa, raksavalon alla kuvatuilla ennakkokuvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti