Melkoinen viikko eikä se vielä ole edes ohi. Tällä viikolla Teatterikoneen Kirsi raottaa täällä elämänsä esirippua. Ja silläkin uhalla, että joku saattaa tätä yhtäkkiä luulla vauvablogiksi, aion avautua pienen lapsen äitinä olemisesta.
Viikko alkoikin Pohjanmaalta, kun kaverin kolmekymppisten jälkeinen kohmelo ei antanut mahdollisuutta ajella sunnuntaina kotiin. Noh, mikäpäs siinä, lapset kun olivat anopin luona ja koira hyvässä hoidossa naapurissa. Olimme liikkeellä appiukon autolla ja tarkoitus oli vaihtaa autot Vesannolla, missä appiukko on töissä. Appiukko kuitenkin soitti puolessa välissä matkaa ja ilmoitti, että autoni ei käynnisty. Ajoimme paikalle ja totesimme saman. Ei muuta kun paikalliselle korjaamolle, jossa muutama finninaamainen teiniköösi ja pari paksumahaista korjaamoäijää istuskelivat pienessä toimistokopissa kuin sillit suolassa ja ryystivät kahvia. Kukaan ei tervehtinyt minua. Toinen pipopäisistä teinikolleista suostui kuitenkin narisemaan, että heistä kukaan ei ollut vapaa, mutta että "Jouko" tulee kohta, se on syömässä. Aha. No, minäpä sitten vaikka odotan tuossa ulkona.
Tähän väliin on mainittava, että kaiken kaikkiaan tämä taisi olla kymmenes kerta tämän vuoden puolella kun jompikumpi autoistamme hajoaa. Ja tälläkin hetkellä Passatimme odottaa volkswagen-huollossa uutta konetta hajonneen tilalle. (voin kertoa, että laskussa on aika monta nollaa...) Siispä voin sanoa, että jokseenkin harmitti.
Lopulta tunnin autoani räplättyään Jouko totesi, että avaimesta on patteri loppu eikä se anna signaalia, siksi ajonesto on päällä. Avaimeen uusi patteri, Joukolle 50 egee kouraan ja ulos. Kiitos.
Kun vihdoin pääsimme anopin luokse, sain kuulla että Olga (7,5kk) on nukkunut kaikki yöt heräämättä. Tätä hän ei ole tehnyt minun kanssani pariin kuukauteen. Minä sitten jo hihkumaan riemusta, että jes, nyt alkaa täydet yöunet minullakin. Paskat. Heti seuraavana yönä heräsin seitsemän kertaa.
Maanantaipäivän kuitenkin pelasti Paska Äiti -esitys, jonka kävin Vakiopaineessa katsastamassa. Onhan se hyvä. Ja mitä muuta se voisi olla, kun se on Teatterikoneen tuotantoa. :) Loistavat näyttelijät, loistava musiikki, loistava ohjaaja, ja loistava ohjaajan apulainen, joka muutaman kerran ennen ensi-iltaa kävi juttua päältäkatsomassa (allekirjoittanut, tietysti). Tupa oli täynnä ja tunnelma katossa.
Ja sitten taas yksi uneton yö. Että voi ihminen muuttua melkoiseksi hirviöksi öiseen aikaan, kun univelkaa on takana tarpeeksi monta kymmentä tuhatta. Tekee mieli raivota ja huutaa ja heitellä tavaroita, mutta eipä se tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että vauva huutaa edelleen pinnasängyssä pää punaisena.
Aamulla kaikki on kuitattu yhdellä hymyllä. Aamiaispöydässä Olga leväyttää joka aamu sydämen sulattavan korvasta korvaan hymyn ja tarttuu äidin poskista kiinni, ja sillä taas jaksetaan koko päivä.
Tiistaiaamuna väsynyt äiti suuntasikin sitten kaupunginteatterille, jossa Annun ja kt:n johtajan, Kari Arffmanin kanssa palaveerattiin Teatterikoneen tulevasta forumteatteriesityksestä. Ja saatiin kuin saatiinkin lyötyä lukkoon ensi-iltapäivä kaupunginteatterin pienelle näyttämölle.
Johtuen yhden kulkupelin ongelmasta, pitikin palaverin jälkeen sitten painaa sukka syylärissä kotiin hakemaan miestä ja lapsia, jotta ehdimme viemään vanhempi tyttö tarhaan ja lähtemään ajoissa Suolahteen, miehen työpaikalle. Kun mies oli onnellisesti saatettu hullujen huoneen ovelle, käänsin ratista ja ajoin takaisin kotiin Olgan kanssa. Sitten vähän koneella töitä, Olgalle sapuskaa, ja kohti Kuusan Kanavateatteria, jossa ohjaan Pekka Töpöhäntää. Tässä vaiheessa alkoi jo jalka painamaan.
Töpöhäntä toteutetaan nuorisoprojektina, ja välillä on kuin hakkaisi päätään tiiliseinään, kun yrittää pumpata energiaa löysääkin löysempään nuorisoon. Jos he nyt ylipäätään sattuvat vaivautumaan harjoituksiin. He kun kaikki valittavat, että väsyttää. "Väsyttää, kun on nukkunut niin huonosti." "Väsyttää, kun olin koneella koko yön." No voi harmi!!! Mä en ole nukkunut kolmeen kuukauteen, joten mä oon ehkä viimenen ihminen ketä kiinnostaa! Ensimmäisen vartin käytin siis pieneen palopuheeseen motivaatiosta, teatterin tekemiseen sitoutumisesta, omien rajojen tunnistamisesta, vastuunkannosta ym. Näytti siltä, että saattoi jopa mennä perille. Sitten ohjattiin, ja olin paikoin jopa ihan tyytyväinen. Ollaan aika alkumetreillä vielä. Jengi kulkee vielä kartat kädessä ja mitään konkreettista ei vielä ole valmiina, mutta runko alkaa hahmottua. Kyllä siitä hyvä tulee. Teatterikoneen A. Vuotila tekee vieläpä musiikit, joten hyvää settiä on 6.5. tiedossa. Siis Pekka Töpöhäntä Laukaan Kanavateatterissa.
Sitten jälleen yksi uneton yö. Itkua ja hammasten kiristystä. Aamu alkaa hymyllä, ja taas äiti jaksaa.
Tiedossa palaveri JAO:lla puvustusopiskelijoiden kanssa. Mies heitetään jälleen koko perheen voimin töihin, sitten Ansa tarhaan, Olga kainaloon ja Viitaniementielle. Ihana Anu Kauppinen, joka Töpöhännässä on minulla tuottajana, on hoitanut yhteistyökuvion koulun kanssa, ja näin ollen Pekka Töpöhännän puvustus saadaan oppilaistöinä. Ihan mahtavaa. Käydään hahmot läpi, jutellaan vähän näytelmästä, ja oppilaat esittävät muutamia kysymyksiä. sanovat olevansa innoissaan. Hyvä juttu. Palaverista jää hyvä mieli, ja jään innolla odottamaan piirrustuksia.
Loppuilta onkin vapaa. Ja sitten taas yö. Itkua, huutoa, sängystä nousemista, maidon lämmittämistä, aamuyöstä muutama tunti unta ja aamulla hirveä päänsärky. Ja hymy. Tällä taas mennään tämä torstai.
Heti aamusta saamme tiedon autostamme. Tilaamamme kone ei ole saapunut sovitusti vaan on jumittunut jonnekin Baltiaan. Kiva. Tämä nyt oli jo kaikessa naurettavuudessaan oletettavaa. Autossa menee siis vielä ainakin kolme viikkoa. Ja tämä yhdellä autolla sompaaminen jatkuu.
Vastoinkäymisistä huolimatta pakkaan Maukan puvun kassiin ja huikkaan heipat. Laadittuani ensin lastenhoitajalle pari A4:sta ohjeita. (Meillä on ollut myös äärettömän huono säkä lastenhoitajien kanssa viime aikoina, mutta ei siitä tällä kertaa enempää). Kohti bussipysäkkiä, että mies pääsee autolla töihin.
Päästyäni Köhniöön, Teatterikoneen varastolle (lue Annun ja Aaron koti), totean, että Aaro ja Matti ovat jo reippaina poikina pakannut auton. Kuppi kahvia naamaan ja kohti Kyyjärveä. Höpötellään koko matka mukavia, ja aika menee joutuin. Perillä toteamme, että meidän on tarkoitus esiintyä kirjastossa. Tai siis sen jo tiesimmekin, mutta siis ettei mitään erillistä tilaa ole, vaan meidän on tarkoitus siirrellä kirjahyllyt syrjään ja esiintyä siinä ihan lainautiskin vieressä. Ei siinä mitään, siirrellään hyllyt, ja päästään vihdoin rakentamaan. Tässä vaiheessa kello on jo aika paljon. Teknikkomme Tullan Matti on vasta toista kertaa messissä, eikä tietenkään toimi vielä sellaisella rutiinilla. Tästä johtuen minun ja Aaron täytyy tehdä paljon "ylimääräistä" omien hommiemme lisäksi. Kiire tulee. Ehdin juuri ja juuri saada tarpeistot valmiiksi, maskit naamaan, puvun päälle, tosin viime sekunneilla en löydä hiuspinnejä mistään ja joudun heittämään kissalakin päähän ilman mitään kiinnitystä. Esitys alkaa samantien.
Ensimmäisessä kohtauksessa huomaan, että tarpeistoon kuuluvat kaulaliinat ovat unohtuneet, mutta ei se mitään, improvisoidaan. Kukaan ei huomaa mitään erhettä tapahtuneen.
Esitys menee hyvin, vaikka yleisöä on harmittavan vähän paikalla. Järjestäjät pahoittelevat sitä, ja myös etteivät olleet tajunneet järjestää meille mitään tarjottavaa. Kyselevät esitysten tilaushintoja, ja Kyyjärveltä luvataan, että jos vielä uskallaudumme sinne asti lähtemään, he hoitavat asian paremmin. Jää hyvä mieli. Sitten kamat kasaan ja kotiin.
Kotona vastassa on hiljaisuus. Lapset nukkuvat, koti on siivottu, ja hoitaja kertoo kaiken menneen hyvin. Tytöt on kuulemma nukkuneet jo muutaman tunnin. Hoitaja lähtee ja väsynyt äiti katselee Idolsin Katsomosta. Kun äiti painaa päänsä vihdoin tyynyyn, kuuluu viereisestä huoneesta: "Äitiiiiiiii!" Ylös sängystä. Kävellessäni Ansan luo, kuulen kuinka Olga alkaa itkeä. No tämäpä kiva. Ehdin maata sängyssä noin 2 sekuntia. Jälleen yksi uneton yö. Kahdelta käyn huutamassa täysiä alakerrassa kun tuntuu, että verisuoni poksahtaa päästä. Helpottaa. Annan maitoa ja vihdoin Olga nukahtaa. Neljä tuntia unta. Luksusta. Aamulla hymy ja perjantai voi alkaa.
Vapaapäivä. Lumitöitä, pyykinpesua, tämän blogin kirjoitusta, leikkimistä lumilinnassa ja illalla vastaanotetaan sisko perheineen Tampereelta. Kivaa. Ehkä illalla vähän viiniä.
Huomenna ja sunnuntaina Aaron kanssa promoamaan Teatterikoneen ohjelmapalveluja häämessuille. Jos vaikka sais kesäksi töitä. Esitteemme on ainakin tosi hieno. Kiitos siitä Rikulle.
Ehkä ens yönä saa vaikka nukuttuakin. Ei sitä koskaan tiedä. Toivossa on hyvä elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti