17.6.12

Lomaprojekteja

Joutenolon ja jatkuvan puutarhahommailun ohessa olen päässyt toteuttamaan pari mieluisaa projektia. Molemmat liittyvät elämän suuriin rikkauksiin. Toinen musiikkiin ja toinen ruokaan.

Musikintekeminen on työn lisäksi ollut aina rakas harrastus. Silloin kun työ vie elämästä leijonanosan ei ole aikaa paneutua hartaasti mihinkään muuhun. Sain vakavan muistutuksen lupauksesta, jonka tein itselleni vuosi sitten kun soittosormesta amputoitui sormenkärki. Silloin lupasin antaa aikaa musiikin tekemiselle jos vain sormi vielä antaa myöten. Ja kyllähän se on antanut. Entisen veroista soittajan sormea siitä ei ole tullut, mutta kyllä se silti vielä soimaan panee vaikka millaisen pelin. Kun vuosi tapahtuneesta oli kulunut enkä ollut lunastanut lupaustani maailma muistutti minua. Ajattelemattomuuden seurauksena sain vasempaan korvaani kuulovaurion. Tinnituksen ja huminan myötä menetin hiljaisuuden. Näissä tunnelmissa syntyi allaoleva biisi Loppunpalanut.

http://soundcloud.com/aaronmeiden/loppuunpalanut

Onnekseni sain suojattua oikean korvan eikä humina ole sittenkään haitannut säveltelyä niin kuin hetken aikaa ehdin pelätä. Viime yönä kello hiipi jo kohti kolmea kun lopettelin musahommat. Jyväskylän Kesä -kaupunkifestivaalin katuohjelmassa nähdään tänä kesänä FRÄNKIT, joiden esiintymismusiikin parissa työskentelin.

Toinen innostava projekti, tai ehkä paremminkin uusi kulkusuunta elämälle on ollut tänä keväänä herännyt kiinnostus luonnonantimien hyödyntämiseen. Olen keräillyt yrttijuoma-ainekset aamuin illoin omalta pihalta. Syönyt ketunleipiä, koivunlehtiä ja kuusenkerkkiä koirien kanssa metsäkävelyillä ja keittänyt kerkkämehua, jonka pakastin jääpalapusseihin säilöön.
http://soundcloud.com/aaronmeiden/lupaus
Ja näin ne uivat elämän elementit musiikkiini mukaan :)

Meillä Jyväskylässä on monelle pihalliselle tullut harmia lehtokotiloista. Asuinalueemme suljetussa facebook-ryhmässä on keskusteltu erilaisista kotiloiden torjuntamahdollisuuksista. Itsekin keräilin kotiloita ja hävitin niitä kunnes mieleeni juolahti, josko niistä voisi valmistaa ruokaa? Netti auki ja sukellus googleen! Reseptejä löytyy sopivia hakusanoja käyttäen. Kirjoitan tähän omani joka on mukaelma ja kehitelmä muista.

Keräsin kotiloita n. 50 kpl. Ne asuivat minulla muovisessa siivilässä, jota pidin emalivadissa niin, että pohjalla oli vettä. Pari päivää pidin niitä paastolla. Pesin kakat pois päivittäin. Muutaman päivän ajan kotilot saivat olla porkkanadieetillä. Kun kakka muuttuu oranssiksi niin tietää kaiken muun ryönän puhdistuneen kotiloiden ruoansulatusjärjestelmästä. Sitten pidin heitä vielä paastolla päivän ja viimeiseksi ateriaksi annoin leseitä. Siirsin koko porukan pieneen rasiaan ja laitoin jääkaappiin. Näin kotilot menevät horrokseen.

Valkoviini-Lihaliemi
Viljasian luita n. 400g
2 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
katajanmarja
suolaa, viherpippuria, vettä
Luita kannattaa ruskistaa pannulla tai kuumassa uunissa niin maku irtoaa paremmin. Itse keittelin lientä vain puolitoista tuntia, jonka jälkeen siivilöin liemen ja lihakin oli käytettävissä ruoaksi.
Liemen sekaan reilut pari desiä valkoviiniä. Alkon myyjä ei suoraan osannut suositella mitään tiettyä viiniä etanoiden keittämiseen, joten valkkasin edullisen puolikuivan ranskalaisen.

Lehtokotilot

VESI kiehuvaksi ja kotilot ulos jääkaapista ja kattilaan. Kuori vaahto. keitä n. 8 min jonka jälkeen otukset kaivetaan ulos kuoristaan hammastikkua apuna käyttäen. Asettele nuljaskat suolapedille pötköttämään puoleksi tunniksi, huuhtele.

Nyt selkärangattomasi ovat valmiit kiehumaan puoli tuntia valkoviini-lihaliemessä
Samassa ajassa ehdit laittaa uudet perunat lisukkeeksi.

Keittämisen jälkeen gratinoin etanat grillivastuksen alla juustoraasteella, johon sekoitin hieman lipstikkaan, ruohosipulia ja valkosipulia. 8 min. riitti passelisti pehmentämään valkosipulin ja sulattamaan juuston. Muutama kotilon kuori koristeeksi ja nauttimaan! Tästä määrästä nautiskeli kaksi aikuista ja yksi lapsi, mutta niin ovat herkullisia, että kyllähän noita useamman sata voisi voisi valmistaa :) ja uudet perunat olivat toimiva lisuke.
***

Hyvää kesää! Toivottavasti sinulla on tänä kesänä aikaa paneutua johonkin rakkaaseen asiaan hartaudella. Kuuntele itseäsi, kuuntele luontoa ja mene luontosi mukaan!

Aaro

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Loistaa lähiruokaa! Kiitos kokille!
marju