Haluaisin kirjoittaa, että tänään
minua vihastuttaa ja ärsyttää kaikki muu paitsi äidin tuoma itse tehty
omenamehu. Aina kun siitä ottaa huikan naama menee ihan mutrulle, koska se on
niin kirpeää. Ja tämäkös minua naurattaa, naama mutrulla juon omenamehua,
tirskun ja olen ärsyyntynyt kaikesta muusta.
Tämähän nyt ei ole aivan totta. Omenamehun
kirpeys minua kyllä tirskuttaa, mutta ei minua nyt ihan kaikki muut asiat
ärsytä.
En vain pidä siitä tunteesta, kun
on hirveän stressin vallassa (eikä varmasti kukaan muukaan pidä). On paljon
asioita, joita pitäisi hoitaa. Paljon uusia asioita, jotka uutuudessaan ovat
minulle tuntemattomia. Tuntemattomuus taas lisää pelkoa. Minä en osaa, siispä
minua pelottaa se, että opinko koskaan. Tämä taas lisää stressiä. Eli minä
stressaan, joka on tällä hetkellä normaalia. Elämme nyt kiireistä aikaa, avustushakemukset,
rahoitukset, yhteistyökumppanit, ensi-ilta ja kaikki muu siinä välissä. Kun
stressaa töitä alkaa stressata myös kaikkea muuta, sitä tuttua ja turvallista. Miten
osaan jakaa aikani työlle, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja lopuksi
tästä ajan jakamisesta tulee stressi. Tuskastuttava oravanpyörä, joka varmasti
helpottaa kun asioista tulee tutumpia, mutta eipä tuo tänään lohduta yhtään.
Minä kun haluaisin olla kaikille
kiltti. Olisi ihana auttaa kaikkia, olla kaikkien kanssa ja antaa laatuaikaa. Mutta
sitten tulee se, että en osaakaan auttaa, ainakaan ilman että soitan tuhat
puhelua ja siltikin olen epäselvä sanomisistani. Tästä seuraa taas
ajankuluminen, joka minulle on niin kovin kallista. Ja sitten kun tähän
kalliiseen aikaa pitää muistaa laskea Tyelit, matkat, vakuutukset ja vielä
muistaa verottajaa. Kamalan kallista ja kamalan stressaavaa.
Harmillisinta stressitilassa on
tietenkin se, että sen purkaa lähimmäisiin. Lisäksi alan aina epäilemään omaa
itseäni. Teenkö tarpeeksi, olenko tarpeeksi hyvä niin, että kaikilla muillakin
olisi hyvä. Tämä on uuvuttavaa. Onneksi tuli tämä päivä. Tällä hetkellä olen
päättäväinen ja uskon, että tämän stressinkin keskellä pystyn hoitamaan asiat. Ihan
vain siksi, että minulla on MIELETÖN tukiverkosto. Hullun hienoja ihmisiä,
jotka auttavat ja osaavat rauhoittaa mieleni. On se vaan hienoa olla ihminen ja
tuntea näin paljon vahvoja erilaisia tunteita hyvin lyhyen ajan sisällä. Välillä
ahdistaa ja stressaa niin paljon, että meinaa tukka tippua päästä. Melkein
saman sekunnin aikana, mieli alkaakin kirkastua ja ymmärtämään elämän
ihanuuden. Harmillista, että tämä kääntyy myös toisin päin.
Joku voisi sanoa, että tämä on
epäonni, kun on syntynyt näin ailahtelevaisena. Minä pidän sitä siunauksena. Tänään
minä lähden stressiänikin uhmaten sulhoni kanssa ulos syömään, ihan vain sen
takia, että yhteinen aika on tärkeää. Tapaan sinut stressi varmasti pian, koska
olen ehkä vähän alkanut jo kiintymään sinuun, mutta tänään saat roikkua jonkun muun
olkapäällä.
Kiitos teille ja hyvää sunnuntain
jatkoa!
Niin ja muistakaa pitää toisistanne huolta,
syksy on kylmää ja pimeää aikaa, joten muistakaa antaa toisillenne teetä ja
sympatiaa.
- Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti