Irti häpeästä!

- En uskalla mennä kysymään. Menenkö? Pakkohan se on mennä. Mutta hävettää. Jos ei ole yhtään varausta. Taaskaan. Mitä se lipputiskin tyttökin meistä ajattelee? Että onpa ressukoita. Kai silti on mentävä kysymään. Tietääpähän sitten. Jos kukaan ei tule, niin voi pestä meikit pois ja lähteä kotiin. Luikkia hiljaa takaovesta ja toivoa, että ensi kerralla tulisi joku. Entä jos tulee vain muutama? Pakko kuitenkin esittää, kun ne on tänne asti tulleet. Mutta vähän niitäkin nolottaa, kun ei ole ketään muita. Ennen esitystä ne ajattelee, että me ollaan ihan paskoja ja siksi  täällä ei ole muita ja niiden tekee mieli lähteä pois. Mutta meitähän on kehuttu. Hyvä kritiikki ja mahtavia kommentteja niiltä puolitutuilta, jotka on saatu katsomoon. Saattaahan joku tuntematonkin tykätä esityksestä. Mutta on se silti noloa. Ne sanoo kavereille, että kävi katsomassa jotain esitystä ja siellä ei ollut ketään muita. Että mikä niissä on vikana. Niinpä. Mikä meissä on vikana?!

Edellä pääni sisäistä puhetta ennen Pako sirkuksesta esityksiä. Meillä on ollut 6 esitystä ja 4 on jäljellä. Ensi-illassa oli ihan mukavasti väkeä, jotain 40-50 (suurin osa kutsuttuja), toisessa oli joku vähän isompi ryhmä ja sen jälkeen kourallinen per esitys. Pohjat oli 6 ihmistä. Tänään oli 10, joista puolet sukulaisia. Ei hyvältä vaikuta. Tästä ei tainnut tulla hittinäytelmää. Peukkulan auditorioon mahtuu reilu 100 ihmistä. Kyllähän se tyhjyyttään on kumissut, mutta häpeän tunteella se on täyttynyt monikertaisesti. Tuntuu, että on epäonnistunut ihmisenä, näyttelijänä, teatterintekijänä... että on luuseri kaikinpuolin. Siitä kasvaa pelkokierre ennen seuraavaa esitystä. Ei haluaisi mennä sinne, koska joutuu kohtaamaan sen kamalan tunteen.

Häpeään on monta syytä. Suurimmat syyt ovat on raha, kunnia ja ajan tuhlaaminen. Se, että väittää olevansa ammattilainen, vaikka ei tästä palkkaa käteen jää koska meillä ei ole mitään apuraa takana ja kaikki mahdolliset tulot ovat riippuvat lipputuloista. Ja kun lapset kysyvät aikuisina, että missä sinä äiti olit, kun me oltiin pieniä, niin minä voin sanoa, että häpäisemässä itseäni, ilmaiseksi.

Tänään kovasti mietin, että mistä tämä katsojapula johtuu. Kaupungissa ei ole ollut mitään muita lapsille suunnattuja esityksiä. Liput tietysti maksavat, mutta jos samalla hinnalla pääsee Peukkulaan leikkimään ja teatteriin, ei hinta minusta ole päätä huimaava. Keksin kuitenkin muutamia mahdollisuuksia:
a)Ihmiset ovat laiskoja ja kotisohva on kivempi vaihtoehto.
b)Lapsia ei uskalleta tuoda katsomaan tuntematonta esitystä ja tuntematonta tekijää.
c)Markkinointi kusee.
d)Kukaan ei tiedä, että on tälläinen esitys.
e)Meitä vihataan.
f)Minua vihataan.
g)Muualla on kivempaa.

En tiedä todellista syytä, mutta sen tiedän, että lopetan nyt tämän häpeämisen. Minä en ole yhtä kuin työ, jota teen. Pohjimmiltani olen ylpeä siitä mitä me teemme, vaikka se ei tavoittaisikaan katsojia. Ja voimme oppia tästä! Olemme uskaltaneet tehdä jotain omaa ja jos se ei kiinnosta yleisöä, sitä ei ole järkevää tulevaisuudessa jatkaa. Mutta meillä on vielä neljä Pako sirkuksesta esitystä Peukkulassa jäljellä ja ne me esitämme tuli sinne ketään tai ei. Voit tulla vaikka katsomaan :D