Sitä olen miettinyt uusimman teoksemme ´Köyhtynyt - Rikkaamman elämän puolesta´ -aikana. Minun oli vaikea alkuun saada kiinni koko jutusta. Alusta saakka oli hyvä fiilis ihmisistä, jotka lähtivät mukaan, mutta itse proggis leijui itselläni epämääräisyyden pilvessä pitkään.
Meitä on ryhmässä viisi. Minun lisäkseni Teatterikoneelta on mukana Annu Sankilampi, vaimoni, jonka kanssa olemme Teatterikoneen polkeneet käyntiin. Kolme itselleni uutta ihmistä ovat taidegraafikko Tuomas Hallivuo, sekä kuvataiteilijapari Biagio Rosa ja Johanna Juvonen. Alusta
saakka oli selvää, ettei työn alla ole perinteinen näytelmä.
Kävimme keskusteluja maailman tilasta, sodista ja ihmisistä, ihmisyydestä. Köyhyydestä. Luimme uutisia ja teimme niiden pohjalta kirjoitusharjoituksia. Alkoi tuntua, että suuri osa pahoista uutisista liittyi jollain tavalla köyhyyteen, joka juontui ahneudesta. Esitys löysi nimensä: Köyhtynyt ja nimeen liitettiin avaava lause: Rikkaamman elämän puolesta. Jos nimeä pyörittelee hetken niin siitä löytää reittejä useisiin merkityksiin.
Saimme esityksen rungon kasaan, mutta itse en vielä päässyt kiinni sen muotoon. Yksi tekijä tässä on se, ettei meillä ollut ulkopuolista ohjaajaa, silmää joka näkee mitä lavalla tapahtuu, silmää, jolle voi tarjota ja silmää joka valitsee tarjouksista parhaan. Näyttelijä on silloin itse vastuussa kaikista valinnoistaan. Tietämättä varmasti niiden vaikutusta kokonaisuuteen. Olen ollut vastaavassa tilanteessa aikaisemminkin. Tilanteessa, jossa teksti ja kaikki näyttämön tapahtumat luodaan prosessissa ilman esiintyvästä ryhmästä erillään olevaa ohjaajaa. Silloin olemme olleet kuitenkin tekemässä perinteisempää teatteria.
Löysin produktion merkitykseksi itselleni taiteilijan työn.
Kuvasin yksissä harjoituksissa kännykkäni kameralla kun toiset maalasivat lavasteitamme. Illalla tajusin, että voisin koostaa videosta taustaa nauhoittamillemme pohdinnoille oman työmme merkityksestä. Tajusin tekeväni itsenäistä taiteellista työtä par´aikaa kun leikkasin kuvaa ja ääntä. Ja samalla toin teokseen näkyväksi konkreettisesti taiteilijoiden työtä.
Näyttely tai esitys on aina vain jäävuoren huippu -kulunutta vertausta käyttääkseni. Piste, jossa taiteilijan teokset ovat esillä galleriassa vaatii alleen suuren määrän näkymätöntä työtä ja elämää. Hetki, jolloin teatteriesitys alkaa voi tulla vain lukemattomien työtuntien jälkeen. Kokemus taiteesta syntyy tietenkin vuorovaikutuksessa, mutta taiteilija tekee työtään myös silloin kun ei ole kontaktissa toisiin ihmisiin.
Jostain sieltä sen löysin.
Kaksi esitystä on takana ja kolme edessä. Saa nähdä mitä kaikkia merkityksiä vielä löydän esityskauden aikana ja sen jälkeen. Ensimmäisen esityksen jälkeen oli kova kritiikin jano. Kaipaus siitä ulkopuolisesta silmästä. Ksml. ei tästä projektista kirjoita arviota. Eikä todennäköisesti mikään muukaan lehti. Mikä on sikäli harmi, että tällaista ei tietääkseni ole täällä aiemmin tehty ja lehden kautta tieto olisi tavoittanut nekin, joita itse esitys ei tavoita.
Näin kun vuosi pian siirtyy viimeiselle kuulleen, alkaa katseeni tarkkailla mennyttä vuotta koosteenomaisesti. Jyväskylän Kesässä olleet Olemme kotona esitykset ja tämä Köyhtynyt nousevat tästä vuodesta uusina, erilaisina töinä omalla taiteilijan urallani.
Hurmioitunut kävi katsomassa esityksen ja hänen blogistaan voit lukea mitä siellä tapahtui:
http://hurmioitunut.blogspot.fi/2014/11/tutti-siamo-artisti.html
Esityksen voit nähdä osoitteessa Kauppakatu 8 Jyväskylä, Galleria Hoppa, Monitaidetila IKKUNA
La 22.11. Ma 24.11. Ti 25.11. klo 19, ovet aukeavat klo 18:45, Maksu omantunnon mukaan - hattu kiertää esityksen jälkeen.
Jk. Kiitos Taikelle ja läänintaiteilija Kirsi Pitkäselle tilasta, ajasta ja mahdollisuudesta!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti