Satuihin eksynyt näytelmän synnystä

Viime kesänä tein Toivolan vanhalle pihalle kesäteatteria Tiina-työryhmän kanssa. Ja sehän meni ihan mukavasti. Niinpä kun alkuvuodesta mietin, mitä tekisin tänä kesänä, oli Toivolan pihan pihateatteri vahvana vaihtoehtona -pitäisi vain keksiä mitä siellä voisi tehdä!?

Helmisen Jussin kanssa aloin kehittää ajatusta, että kasaisimme jonkin pienimuotoisen esityksen kahteen mieheen. Ensin ajatuksena oli tehdä lastenkonsertti ja siihen oheisohjelmaa. Idea kirkastui kuitenkin kävelylenkillä toisenlaiseksi. Tekisimme teatteria, ihan oikeaa teatteria. Jutussa olisi lapsi, jonka isä on kadonnut satujen sekaan. Lapsi auttaisi isäänsä taistelemaan satujen pahiksia vastaan. Näin saisimme tarinaan mukaan tuttuja elementtejä ja yleisön olisi sen vuoksi helpompi tulla katsomaan meidän juttuamme.

Melko alkuvaiheessa saimme kuulla, että Helmi, joka viime kesänä näytteli Tiinaa, olisi innokas lähtemään myös tänä kesänä näyttämölle, joten lapsirooli ei lankeakaan minulle. Huh!
Myös tyttäreni Peppi, joka oli viime kesänä ensimmäistä kertaa lavalla halusi tulla mukaan ja niin näyttelijäryhmä oli kasassa. Ohjaajakin löytyi ihan kotipiiristä. Annu lähti ohjaajaksi, vaikka hänellä oli kesälle jo ennestään kaksi muuta ohjausta. Tuotanto päätettiin tehdä Teatterikoneen nimissä. Johan tässä joku kesä menikin ilman Teatterikoneen omaa kesäteatteria.

                                           Taisteluparina tarinassa on Kooma ja Sinikeiju

Sinikeiju (Peppi Vuotila) pistää Kooman (Aaro Vuotila) ojennukseen.

                                                             (Kuva Matti Partanen)

 

Pidimme Jussin kanssa käsikirjoituspalavereja. Pyörittelimme ajatuksia ja minä kirjoitin tarinaa eteenpäin. Lopulta kun teksti oli kirjoitettu, se ei kuitenkaan ollut vielä valmis. Törmäsin kirjoittajana muuriin, jonka yli en päässyt. Siirsin kirjoitusvastuun Jussille, mutta muuri oli minun rakentamani, eikä hänkään saanut tekstiä edistymään. Kun olin ollut pari viikkoa erossa tekstistä, tartuin siihen uudestaan ja kirjoitin sen valmiiksi, tai niin luulin siinä vaiheessa... Pääsimme kuitenkin aloittamaan lukuharjoitukset.

Tekstin luku paljasti sen puutteita. Ja niin alkoi kolmas kirjoituskierros, jonka seurauksena itselleni selvisi sekin, mistä näytelmässä on kyse! Aihe oli ollut alusta asti läsnä, mutta vaikka olin tekstin itse kirjoittanut, en ollut sitä nähnyt.

Harjoitusten edetessä tekstin on täytynyt vielä taipua ja joustaa, kasvaa ja kehittyä, jotta näytelmästä ja sen henkilöistä tulee ehyitä, omalla tavallaan loogisia ja jotta tarinan kulkua pystyy seuraamaan.

Nyt ensi-iltaan on viikko. Tänään sain musiikit valmiiksi. Niin, tein äänityöt ja muutaman laulun tähän kaiken muun ohessa. Pientä säätöä niiden kanssa varmasti vielä on. Lavastuksen peruselementit ovat valmiina, samoin puvustus. Olemme vaiheessa, jossa kaikkea täytyy vain tarkentaa. Onneksi siihen on aikaa, vaikka kiire kiire kiire painaa-

Minulla on muutama toive:

Toivon, että katsojat löytävät meidät.
Toivon, että teoksemme puhuttelee heitä.
Toivon, että sää on meille suotuisa.

Toivon, että meillä on kaiken tämän kiireen keskellä aikaa pysähtyä ja pysyä ihmisinä toisillemme.

AAro