Salmirannan vastaanottokeskuksessa oli ensimmäisellä pajakerralla hyvä ja rento tunnelma. Tosin kun menimme paikalle, ei naisia näkynyt missään. Selvisi, että samaan aikaan on suomen kielen opetusta ja meidän täytyy siirtää omaa pajaa puolella tunnilla, jotta naiset ehtivät mukaan. Olimme vähän hämmästyneitä, että kukaan ei ollut puhunut meille asiasta siinä vaiheessa, kun sovimme työpajoista, mutta nielimme purinat ja aloimme odottaa, että tunti päättyy. Lopulta tunnin päättyessä, siellä oli vain muutama nainen ja joku lähti etsimään heitä ulkoa. Odottelun jälkeen paikalle saapuikin joukko iloisia naisia, mutta olimme aloitusajasta puoli tuntia myöhässä.
Olimme sopineet, että minä aloitan teettämällä ilmaisuharjoituksia ja sitten Johanna ja Biagio nappaavat ohjausvastuun. Aloitimme hommat ja meillä oli hauskaa, kun leikimme seuraa johtajaa ja irvistelimme jonossa kilpaa toisillemme. Tosin porukkaa tuli ja meni ja välillä oli vaikea hahmottaa ketkä kaikki ovat mukana ja ketkä eivät. Paikalle alkoi myös ilmestyä lapsia, vaikka ovella luki isolla EI LAPSIA - no children.
 |
| Kuva: Johanna Juvonen |
Lämmittelyn ja tutustumisen jälkeen Johanna ja Biagio ottivat esille maalaustarvikkeet ja kaikki pääsivät maalaamaan kahvilla. Emme ajaneet lapsia pois, kun emme olleet varmoja miten heihin pitäisi suhtautua. Minä otin pienimmän vauvan hoitooni, että tämän äiti pääsi osallistumaan maalaamiseen. Mitään aihetta ei annettu vaan jokainen sai tehdä mitä halusi, jotta näkisimme mitä alkaa syntymään ja mikä kiinnostaa. Naiset tarttuivat innoissaan toimeen ja tunti hujahti nopeasti. Minä kuljin vauvan kanssa katsomassa mitä naiset maalasivat ja toimin musiikkivastaavana. Vielä loppuun teetin muutaman harjoitteen ja naiset tekivät pienet tanssiesitykset. Kerrasta jäi hyvä mieli, mutta jäimme pohtimaan miten teemaa voisi tuoda esille. Mitä alamme tehdä yhdessä ja mikä on se loppuhuipennus, joka naisten kanssa tehdään?
Seuraava kerta olikin Puuppolassa. Olimme olleet yhteydessä pajojen välissä ja yrittäneet viedä ajatuksia eteenpäin. Ajatus oli tehdä paljon paperikukkia ja niistä jonkinlainen installaatio. Kukkaidea oli tullut naisilta tutustumiskerralla. Tullessamme paikalle, ei yhtään naista näkynyt missään. Lisäksi kuulimme, että meidän pitäisi lopettaa toimintamme puoli tuntia aikaisemmin ruokailun vuoksi. Mieleen hiipi epäusko, miksei kukaan ollut kertonut tästä aikaisemmin?
Pikkuhiljaa saimme paikalle haalittua muutamia naisia ja toisia odotellessa Johanna neuvoi jo heille miten kukkia voisi tehdä paperista. Muutama paikalle tullut nainen alkoi innokkaasti tehdä kukkia. Paikalle valui pikkuhiljaa pari lisää. Kiinnostuneita miehiä ja lapsia kävi ruokalan ovensuussa, mutta kerroimme, että tämä paja oli naisille suunnattu. Osa lapsista saatiin käännytettyä, mutta osa halusi tulla mukaan emmekä keksineet keinoa, joilla heidät olisi saanut pidettyä poissa, kun tilassa ei ole toimivaa ovea.
Aika kului naisia odotellessa sekä lapsia hätistellessä ja lopulta minä en ehtinyt tekemään yhtään harjoitusta vaan koko kerta meni kukkien tekemiseen. Jäi hölmö fiilis. Olin suunnitellut vaikka mitä harjoitteita, mutta yksikään niistä ei toteutunut. Paikalle tuli naisia niin tipottain, ettei ollut järkevä aloittaa harjoitteilla ja meidän aika lyheni ruokailun vuoksi, joten toiminnalle ei olisi jäänyt kunnolla aikaa. Turhauttavaa!
Purimme pajan jälkeen ulkona tapahtumia ja sanoin Johannalle ja Biagiolle, että tämä tuntuu oman ammattitaidon haaskaamiselta. Ja ajankin haaskaamiselta. Johanna yritti lohduttaa, että emmehän me voi mitään näille muuttuville tilanteille ja naiset kuitenkin nauttivat tekemisestä kovasti, minä myöntelin. Tosin lapsille pitäisi keksiä jotain, koska joku naisista oli antanut palautetta, että lapset häiritsevät. Se oli totta, alkuperäinen ajatus siitä, että naiset saisivat tehdä rauhassa omia juttuja ei toteudu, jos lapset hääräävät ympärillä. Lisäksi kaikki kolme kovasti pohdimme, että mikä se meidän yhteinen päämäärä on, miten ja missä se toteutetaan?
 |
| Kuva: Johanna Juvonen |
Ennen seuraavaa kertaa Salmirannassa juttelimme useaan otteeseen ja yritimme kirkastaa ideaa. Koko ajan törmäsimme siihen hankaluuteen, että meiltä puuttuu yhteinen kieli. Pyörittelin mielessäni kaikenlaisia harjoitteita. Tuntui, että haluaisi päästä kiinni aiheeseen ja todelliseen toimintaan, mutta mitään kovin monimutkaista ei voi selittää elekielellä. Toinen mielessä kaihertava asia oli toisen vastaanottokeskuksen johtajan varoitukset, ettei voi käsitellä mitään liian rankkaa. Mutta mistä minä tiedän mikä on liian rankkaa?
Päädyimme siihen, että tehdään kukkia molemmissa paikoissa ja tehdään niistä yhteinen teos jonnekin, Halusimme. että paikka teokselle olisi jossain kaikkien näkyvillä ja se tavoittaisi mahdollisimman monen jyväskyläläisen silmät ja sitä kautta nämä naiset tulisivat nähdyksi. Johanna oli yrittänyt soittaa kaupunginkirjastolle, mutta ei ollut saanut sieltä kiinni ihmistä, joka näyttelyistä vastasi. Edelleen olimme samassa tiedottomuudessa kuin aikaisemmin.
Tänään meillä oli toinen pajakerta Salmirannassa. Puhkuin intoa. Olin päättänyt kokeilla kohtauksien tekemistä ja vaikka mitä silläkin riskillä, etten saa ideaani ymmärretyksi. Menimme paikalle hyvissä ajoin, jotta ehtisimme laittaa tavarat paikoilleen. Tila oli kuitenkin varattu, joten odottelimme puoli tuntia sen vapautumista. Odotteluajan Biagio leikki käytävällä olevien lasten kanssa jatkoroikan pätkällä hyppynarua. En olisi itse keksinyt.
Kun pääsimme tilaan, ei naisia ollut paikalla kuin kaksi. Lapsia sitä vastaan yritti työntyä luokkaan monin verroin. Yksi naisista lähti etsintäretkelle ja saimme pari lisää. Olimme sopineet, että minä aloitan, ettei käy niinkuin viimeksi, enkä pääse tekemään mitään. Aika kului. Johanna alkoi nostella tavaroita kukkien tekoa varten esille, ettei siihen mene enää aikaa siinä vaiheessa, kun niitä aletaan tehdä. Naiset tulivat kiinnostuneina katsomaan. Sanoin, että annetaan heidän tehdä kukkia odotellessa ja naiset alkoivat hommiin. Paikalle tuli pikkuhiljaa lisää naisia. Lapset kävivät hakkaamassa ovella, mutta pysyimme tiukkana emmekä päästäneet heitä sisään. Minulla oli taas vauvanhoito vastuu.
Annoin tilanteelle periksi ja hylkäsin omat ennakkosuunnitelmani lopullisesti. Hyväksyin sen, että tämä kukkien askartelu on tähän hetkeen se mitä tarvitaan ja minä voin auttaa hypyttämällä vauvaa sylissäni. Pyysin erästä naista laittamaan YouTubesta musiikkia mitä hän haluaisi kuunnella. Hän yritti saada arabiankielisiä kirjaimia puhelimeeni, mutta en tiennyt mistä ne saa, joten lempiartistia ei löytynyt. Kirjoitin hakukenttään arabic music ja sieltä löytyi soittolista, jonka laitoin soimaan. Se toimi hienosti. Naiset selkeästi tunnistivat biisejä ja tunnelma vapautui entisestään.
 |
| Kuva: Johanna Juvonen |
Paikalle oli jossain vaiheessa vauvan lisäksi ilmestynyt pieni poika, noin kaksi vuotias. Poika alkoi tanssia musiikin tahtiin ja minä aloin matkia häntä samalla vauvaa tanssittaen. Oli hieno peilata pojan liikkeitä ja tanssia hänen kanssaan. Naiset nauroivat meidän touhuille lämpimästi. Biagio oli tuonut mukanaan rikkinäisiä sateenvarjoja, joihin valmistuvia kukkia laitettiin. Ne näyttivät hienoilta ja naisetkin selvästi ymmärsivät mitä olimme tekemässä.
Jossain vaiheessa istuin huilaamaan ja viereeni tuli nainen, joka osasi englantia aika hyvin. Hän kysyi mitä teen työkseni ja kertoi, että on kotoisin Afganistanista. Heidän kulttuurissaan naiset ovat hiljaa ja kuuntelevat. Hän kertoi haluavansa saada äänensä kuuluviin ja auttaa muitakin naisia saamaan tarinansa ilmoille. Hän kertoi toiveestaan koota suurempi joukko naisia ja tehdä heidän kansssaan sen kaltaista työtä, jossa vääryyksistä voitaisiin puhua. Lupasin miettiä miten voisin auttaa häntä. Hieno kohtaaminen. Jotenkin olimme pystyneet herättämään hänene luottamuksensa, että hän halusi tulla kertomaan minulle tuon asian. Vaikka tuntui, että oman ammattitaidon toteuttaminen oli jäänyt mitättömän pieneksi, niin mikä minä olen määrittelemään asioiden tärkeyttä joillekin toisille. Kiinnostaako minun ammattitaitoni loppujen lopuksi ketään muuta kuin itseäni vai pitäisikö vain uskaltaa olla tilanteissa läsnä ja kuunnella toisia? Vaikka olisi minkälaisia suunnitelmia, niin onko niillä mitään merkitystä, jos ne eivät sillä hetkellä palvele sitä kohderyhmää kenelle ne on suunniteltu?
Niin. Taidan tietää vastaukset itsekin.
Jatkamme silti miettimistä ja suunnittelua, saa nähdä mitä tästä tulee :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti