Tänään on maanantai. Oli ihana lähteä aamulla töihin, kun ei ollut krapulaa, väsymystä tai morkkista. Jännitin viikonloppua. Tuleeko minulle olo, että elämä on turhaa, kun ei voi ottaa muutamaa siideriä tai viinilasillista. Ei tullut. Haasteen ensimmäinen viikonloppu sujui yllättävän helposti.
Perjantaina olin ystävien kanssa ravintolassa syömässä. Ystävä tuli paikalle ja aloitti pahoitellen, ettei voi vetää kanssani kännejä, kun seuraavana päivänä pitää mennä töihin. Ilmoitin hänelle polleana, että en minäkään juo, kun minulla on tällainen haaste itseni kanssa. Ystäväni helpottui, ettei pahoitakaan mieltäni. Toinen ystäväni kysyi saapuessaan reilun tunnin myöhemmin: “Ootteko te jo ihan kännissä?” Selitin hänellekin uuden elämäntapani ja hän otti tiedon iloisesti vastaan. Meillä oli hauska ilta, nauroimme vähintään yhtä paljon kuin aina tavatessamme. Enkä minä tarvinnut siihen alkoholia.
Minuun siis liitetään oletus, että olen kova juhlimaan eli juomaan alkoholia. Olen pitänyt tätä jotenkin hyveenä. Että minun kanssa ei aika käy pitkäksi ja olen hauskaa seuraa. Mutta onko se sittenkään niin? Luultavasti en ole kännissä kovin hyvää seuraa ja onko se hyve, jos on kova juomaan? Haluanko minä jatkossa olla se joka vetää kovimmat kännit ja jolla on parhaimmat kännisekoilujutut? En usko.
Lauantaiaamuna heräsin pirteänä ilman päänsärkyä ja katsoimme aamupalaksi perheen kanssa elokuvan. Se oli mukavaa. Sitten suuntasimme tuttavan mökille saunomaan ja uimaan tunnin ajomatkan päähän kaupungista. Aikaisempi minäni olisi halunnut ottaa mukaan saunajuomaa, mutta nyt sitä ei tarvinnut miettiä. Se oli helpottavaa. Ei tarvinnut arpoa kuka on kuskina ja miten nyt kaikki järjestetään, kun ei ollut mitään järjestettävää. Illalla kotona katsottiin vielä toinen elokuva ja senkin katsominen onnistui hienosti ilman alkoholia. Ja sunnuntaiaamuna oli mukava lähteä parin tunnin metsälenkille, kun ei päätä kiristänyt.
Tämän ensimmäisen “selvän” viikonlopun suurimmat havainnot ja pohdinnat liittyvät siihen, kuinka juomisesta on tullut itsestäänselvyys. Se ikäänkuin kuuluu olennaisena osana viikonloppuihin, enkä ole kyseenalaistanut sitä millään tavalla. Viikolla, arjen keskellä, ei juuri ehdi juopotella ja viikonloput ovat olleet minulle niitä rentoutumisen eli juomisen paikkoja. Olenko vain totuttanut itseni siihen että alkoholi kuuluu viikonloppuun vai tuleeko se jostain muualta? Mitä meille viestitään mainosten kautta? Mistä minun juomatapani ovat kotoisin? Kuinka paljon lähellä olevien ihmisten juomatavat vaikuttavat minuun? En ole tullut ajatelleeksi.
Minusta tuntuu, että olen uudenlaisen asian äärellä, enkä tiedä mihin kaikkeen tässä matkalla törmään. Tämä oli vasta ensimmäinen viikonloppu ja niitä on tulossa 13 lisää. Tämä oli helppo, loput eivät välttämättä ole. Enkä halua miksikään moralistiksi, ei minulla ole siihen varaa. Mutta sen tiedän, että jo tämän ensimmäisen viikonlopun jälkeen tämä tuntuu merkitykselliseltä tutkimusmatkalta!
2 kommenttia:
Todella asiallista pohdintaa, Annu. Oma alkoholinkäyttöni alkoi sosiaalisesta uteliaisuudesta. Kukaan ei pakottanut, ihan itse päätin juoda ne neljä olutta, jotka kaveri pyynnöstäni osti. Juomisesta tuli itsestäänselvyys, jota ei ole tarvinnut kyseenalaistaa. Kun se vaan on niin hauskaa ja rentouttavaa! Vasta viime aikoina olen miettinyt, paljonko saa vai menettää jos juo tai ei juo viihtyäkseen. Sitä mietin edelleen - ja seuraan suurella mielenkiinnolla sun mietteitäsi tässä projektissa. Seuraavia päivityksiä odotellen!
Mukavaa, että pääsit noin hyvään alkuun. Kaikki kunnia myös kavereillesi, jotka hyväksyivät tilanteen. Toisenkinlaisia tyyppejä tapaat, luulen. Selvinpäin olosi voi olla joillekin sellainen peili, johon ei haluta katsoa. Ja silloin vältetään Sinuakin. Mutta silti se kannataa - olla selvinpäin! Marju
Lähetä kommentti