29.2.12

Teatteria, Tarinoita

Palasin entiseen työpaikkaani Jyväskylän kaupunginteatteriin vierailijaksi. Ohjaaja Anssi Valtonen soitti ja kysyi mukaan lastenteatteriesitykseen. Kiinnostus heräsi. Kun kuulin kyseessä olevan Veljeni Leijonamieli päätös oli allekirjoitusta vaille valmis.

Tämä on kolmas Astrid Lindgrenin tarinoiden pohjalta tehty näytelmä, jossa minulla on ilo olla mukana. Kaupunginteatterilla tehtiin joitain vuosia sitten Miio poikani Miio ja Teatterikoneen kanssa teimme pari vuotta sitten metsäseikkailun Ronja Ryövärintytär. Mitään näistä kolmesta en ollut lukenut etukäteen. Leijonamieli herätti kiinnostuksen koska olin nähnyt millaisen vaikutuksen se on tehnyt ihmisiin. Näytelmissä mukana olleet kertoivat siitä ylpeinä ja kirjan lukeneet muistelivat tarinaa edelleen sen tapahtumista syttyen.

On ollut erilaista tehdä työtä pitkästä aikaa kaupunginteatterilla.

Jäin aikanaan pois sieltä muun muassa sen vuoksi, että halusin päästä lähemmäs ihmisiä. Esityksen ajan kontakti voi säilyä katsomon ja näyttämön välillä, mutta niin todellista kuin kontakti onkin se on vain osa teatterin illuusiota. Ihminen ei kohtaa ihmistä. Katsoja kyllä näkee ihmisen, kokee tunteita ja saa oivalluksia, mutta näyttelijän vuorovaikutus yleisön kanssa tapahtuu vain roolin tai ammatti-identiteetin puitteissa.

Minä halusin saada enemmän.

Yksi ensimmäisiä uusia töitäni kaupunginteatterilta lähtemisen jälkeen oli vaikeasti vammaisten lasten viikottainen musiikkikerho. Jatkoin ja kehitin omaa toimintatapaani saman ryhmän kanssa yhden kouluvuoden ajan. Löydettyäni muodon, jota uskoin voivani soveltaa eri ryhmien kanssa hain ja sain apurahaa Taiteen Keskustoimikunnalta erityislasten musiikkityöpajan kustannuksiin.
Viime syksystä lähtien olen voinut hyödyntää oppimaani Kultturiaitan erityislasten työpajaohjaajana.
Olen saanut tavata monenlaisia ihmisiä. Niin oppilaita kuin opettajia ja avustajiakin. Tämän työn myötä olen oppinut itsestäni lisää. Löytänyt uusia keinoja ja voimavaroja. Uutta uskoa itseeni.

Teatterikoneen produktioissa taas olen saanut tehdä Teatteria laaja-alaisesti. Meille on usein ominaista, että näyttelijäntyön lisäksi näyttelijä hoitaa myös vähintään roudauksen, pystytyksen ja purkamisen sekä tietysti huolehtii itse tarpeistonsa, vaatteensa ja maskinsa. Kun näiden perushommien lisäksi olen monesti ollut mukana myös lavastuksen rakentamisessa ja ääni- ja sävellystöissä niin teoksiin tulee väistämättä näkyviin oma kädenjälki. Toki näin on isoissakin teattereissa, niissä vain on enemmän käsiä.

Nyt työskentely isossa ryhmässä, yhdellä tontilla, tuntuu helpommalta. Uusien kokemusteni ansiosta olen valmiimpi myös tähän työskentelyn muotoon. Minun ei tarvitse hitsata lavasteita tai ommella roolivaatteita vaan voin keskittyä omaan työhöni.

Tarinankerrontaan.

Aaro

Tästä voit katsoa Veljeni Leijonamielen pienoismallina pikakelauksella. Suosittelen kuitenkin täyspitkää esitystä ihmisten seurassa.
http://www.youtube.com/watch?v=EyMzRFEEspk&list=UUSj3mpB88gRhaZqsUeDk92Q&index=1&feature=plcp

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

mie tahdon nähdä veljeni leijonamielen kokonaan, Jyväskylän teatterissa! Marju