Toivo Elvis Tähti Opettaja-lehdessä!

Toivo Elvis Tähti vieraili viime joulukuussa Petäjäveden kirkonkylän koulun vanhempainillassa. Aiemmassa blogitekstissä Aaro mainitsi ohimennen, että paikalla oli myös Opettaja-lehden toimittaja. Artikkeli julkaistiin 22.1. ilmestyneessä lehdessä, ja sen näköisversio on luettavissa ePaper -versiona täällä.

Temppuilematta paras

Terveisiä Helsingin matkamessuilta!

Meillä oli hyvät suunnitelmat, kuinka herättää huomiota ja saada kävijöitä Jyväskylän seudun matkailun toimipisteelle. Kaksi erilaista leikkiä, yksi laulu ja näytelmätekstin lukeminen innokkaille kuulijoille.

Aloitimme leikillä. Vesiperä. Jatkoimme toisella leikillä; ihan kivaa, mutta kuuma tulee ja esitteitä ei ehdi leikin tiimellyksessä jakaa eikä kukaan oikeastaan tajua mitä me edustamme.
Noh, rummun kanssa laulamaan! Mutta messuhalli on muutenkin täynnä ääniä, musiikkia ja laulua eikä laulun seasta oikein ehdi irrota kertomaan mistä on kyse.
Lopulta siirryimme puhuttelemaan ihmisiä suoraan ja kerroimme tulevan kesän metsäseikkailusta niille, jotka pysähtyivät kuuntelemaan. Siinä tuli tavattua useita ihmisiä pienen hetken ajan ja voihan olla, että jotkut heistä matkaavat ensi kesänä Jyvässeudulle Ronjaa katsomaan!

Tuntuu siltä, että kun väkeä on pakkaantunut suuri määrä kiertämään messuhallia ja moni näytteilleasettaja yrittää houkutella mitä erilaisemmilla tempuilla ohikulkijoita osastolleen on parasta kunnioittaa kulkijoita ja pyrkiä tapaamaan heidät ihmisinä. Edes sen pienen hetken ajan.

Rimakauhua näppäimistöllä

Kirjoitan Kansalaisopiston teatteriryhmälle näytelmää, jonka työnimenä ainakin on Zoovuoren linja. Tarina sijoittuu Jyväskylään vuonna 2020, jossa juuri mikään ei ole muuttunut. Laajavuoreen on matkailuvetonaulaksi perustettu eläintarha ja bussi 25 on nimetti Zoovuoren linjaksi. Vuoden 2020 alusta on tullut ravintoloihin uusi anniskelulaki, että alkoholia ei saa anniskella, ellei kulttuuria tarjoilla kahden tunnin välein 15 minuuttia. Tässä muutamia ideoita tulevasta jutusta.

Kirjoittaminen lähti hyvin käyntiin ja se tuntui helpolta. Ensimmäiset 9 sivua tuli ihan tosta vaan. Eilen jatkoin kirjoittamista, mutta siihen ryhtyminen oli takkuista. Keksin sata asiaa ennen kirjoittamaan ryhtymistä ja kun lopulta ryhdyin, sain vaivoin puolitoista sivua kirjoitettua. Nyt tätäkin kirjoittaessani tiedän, että minun pitäisi tehdä jotain ihan muuta...

Ei vapaata miestä voi vangita

Pyöriteltyäni pitkään asiaa mielessäni päätin lopulta varata Nikolainsalin joksikin illaksi ja pitää siellä konsertin. Tein nopeasti 15 biisin listan. Osa kitaralla ja osa pianolla soitettavia. Suunnittelin ja hahmottelinkin jo julistetta ja myhäilin mielissäni. Sitten putosin maan pinnan läpi katsomaan taivaanrantaan maalaamaani visiota utuisen hysmän läpi; kuka sinne muka tulisi ja miksi? Harvalukuinen on vielä tuo joukko, joka laulujani on kuullut ja osaisi niitä suunnata tarjoiluttomaan konserttisaliin kuulemaan.

Suurta voimattomuutta tuntien painuin pehkuihin. Aamulla on usein uusi päivä. Ja niin koitti arkinen aamu vatsatautisen koiran kodissa, mutta niin vain oli lepo tehnyt tehtävänsä ja kulkiessani aamulla matolääkkeet taskussa apteekilta autoa kohti tuli mieleeni mahdollinen esiintymispaikka uutta yleisöä metsästävälle trubaduurille. Vaikken erityisemmin perusta uuden vuoden lupauksille olen kuitenkin päättänyt olla elämässäni rohkeampi aiempaan verrattuna (jo vuoden ensimmäisenä päivänä uskaltauduin lopulta astumaan sisään ravitsemusliike Rusticaan, jonka ympäri olin usein kävellyt rohkeutta keräten, mutta jonka sisään en kuitenkaan ollut tohtinut käydä). Tätä uutta rohkeutta kasvattaakseni kävelinkin sisälle tähän mahdolliseen uuteen esiintymispaikkaan ja esitin asiani henkilökunnalle. Meninpä samantien vielä kolmeen muuhunkin paikkaan tarjoamaan itseäni trubaduurin hommiin. Ainakin yhdessä natsasi heti ja voi olla, että muistakin paikoista jotain poikii. Tiedotan asiasta kun asia varmistuu.

Jos joku asia tuntuu pelottavalta sen tekeminen auttaa pääsemään pelosta eroon. Ja pelon kanssa on rasittavaa elää. Siksi.

Vapaasti.

Hyvää aikaa

Puolivuotinen palvelukseni valtion leivissä alkoi 1.1.2010. Kerta se on ensimmäinenkin. Valtion taiteilija-apurahasta käteen jäävä siivu on kyllä kuulemma pienempi kuin mitä saa käteen ansiosidonnaiselle jäädessään, mutta se on politiikkaa, josta en tiedä tarpeeksi voidakseni sitä kritisoida. Ihmettelen siis vain hiljaa sitäkin ja elän ja teen työtä. Kun tulee toimeen niin tulee toimeen.

Vuosi vaihtui ja loma tuntui todelliselta.
Koska tietokone on oleellinen osa työn tekoa -ei meillä avattu konetta joulujen aikaan lainkaan. Poikkeuksen tilanteeseen teki Keskisuomalaisen kulttuuritoimittaja Kolehmaisen soitto vuoden 2009 kultturiteosta. Keräsivät edellisen vuoden tapaan erinäisiltä kulttuuritoimijoilta heidän mielestään keskeisiä kulttuuritekoja kuluneelta vuodelta. Ensimmäisenä nousi mieleen puiden väliin viritetty auton pölykapseleista kasattu dinosauruksen muna kirkkopuistossa, -osa Haihatuksen kiertuenäyttelyä. Sen alla seisoin joskus. Sitten aloin miettiä tapahtumia, joissa on itse ollut mukana tavalla tai toisella ja mieleen tuli Mäki-Matin perhepuisto, jossa viime kesänä viettivät 30-v juhlia. Siellä oli paljon erilaista ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille. Tärkeimmältä tuntui kuitenkin lasten saattaminen kulttuurin ja taiteen pariin. Uskon kulttuurisesti olevan tärkeää, että vanhemmat antavat lapsilleen aikaa. Lukevat iltasadun, kuuntelevat lasten asioita ja vastaavat kysymyksiin; keskustelevat lastensa kanssa. Siksi aloitin vastaukseni: Jokainen, joka luki lapselleen iltasadun tai vei hänet taiteen pariin, teki yhden vuoden 2009 tärkeimmistä kultturiteoista.

Toivottavasti mahdollisimman monilla on tänä vuonna aikaa itselleen ja toisille, hyvää vuotta 2010!

Keikalla Helsingissä osa III

KYLLÄ OTTI REISILLE TUO RADIOTEATTERI.
Reippaan pakkasen läpi kävelty aamuinen työmatka lämmitti jo itsessään jalkoja. Kun äänikuvassa tarvittiin hengästymistä intouduin sitten vielä ripaskalla kehittämään itselleni sopivan puhetilan. Sen jälkeen ovat etureidet laulaneet joka askeleella negrospirituaaleja.

Tänään, töistä jotain kertokaseni; makasin nauhakasassa ja seisoin pöydällä termari kädessä. Nauhalle meni siis väijymistä ruohikossa ja puhetta lentokoneen ohjaamosta.
Keikka on ohi, työt on tehty. Joka ilta kävin teatterissa ja eilisiltana ehdin tuokioksi uppotua hyvässä seurassa tarinointiin ja maailman parantamiseen.

Helsinki oli hetkisen kaunis

Keikalla Helsingissä osa II

Helsingissäkin on hetkittäin koskematonta luontoa. Itä-Pasilaa peittävässä kevyessä lumikäädyssä oli jälkiä. Yleisradion imperiumin vierelle ollaan rakentamassa uusia kerrostaloja, joita kuuleman mukaan kaupataan niinkin ylevillä myyntilauseilla kuin: Bongaa julkkiksia parvekkeeltasi! Uuden talon parvekkeet kun antavat Ylen ikkunoita kohti.

Ylen seinässä oleva reikä paljastui lumipeitteen ansiosta Korkeasaaren leijonienkin rakastaman city-kanin kotikoloksi. Pienen pienet jänön jäljet viuhuvat ristiin rastiin hangella. Sieltä saisi fretti tai leo paistin poikineen.

Kuunnelmastudio K2:ssa on niin sanottu simpukka. Ykkösessä on kuulemma isompi. Kyseessä on mutkan tekevä pehmustettu huone. Kaiuton tila. Täysin hiljainen, olettaen, ettei kukaan studiossa päästä ääniä. Itse unelmoin fakiirimaton levittämisestä simpukkaan. Siellä lepääminen olisi toista kuin Vaasankadulla. Toisille tila saattaa aiheuttaa ahtaan paikan kammoa ja tukahtumisen tunnetta, mutta minä voisin vaikka rakennuttaa simpukan kotiini.
Ja studion.
Ja tehdä kuunnelmia lopun ikäni.
Ja nauhat julkaistaisiin vasta kuolemani jälkeen.
Ja ne paljastaisivat kaiken...?

Ensi kesänä virtaa hiki!

Olimme tuottaja-Piian kanssa viime viikolla keskustelemassa yhteistyöstä Parkour Akatemian kanssa. He tulevat tekemään liikekieltä Ronjaan. Me työryhmässä olevat näyttelijät pääsemme testaamaan millaista on liikkua metsässä parkouria hyväksi käyttäen. Aivan huisia!

Puhuimme palaverissa käytännön asioista. Kuinka paljon esityksen liikekielessä käytetään todella parkouria ja millä tasolla. Katsoimme alkuun mainoksen, josta lajin suosio kuulemma lähti liikkeelle. Se on aikamoinen! Ehkä meidän temppumme eivät ole ihan sitä tasoa vaan enemmänkin näytelmän henkeen sopivaan liikettä, joka tukee tarinaa. Mutta silti on kuntokuuri edessä. Hiki tuli jo kun pojat puhuivat mitä kaikkea on hyvä tehdä, että pysyy hyvässä perus kunnossa. Meikäläisellä on aika paljon prepattavaa. Ei taida löysä koirantalutuslenkki päivässä ihan riittää. Sovimme, että aloitamme koko porukan kanssa yhdessä perusharjoittelun, jossa vähän katsotaan missä kunnossa kukakin on. Tämän jälkeen jokaiselle tehdään kunto-ohjelma(!) ja käymme tietyn määrän perustunneilla akatemiassa. Ja kun kesä koittaa olemme tiukan lihasmassan ja kestävyyden omaavia huippukuntoisia näyttelijöitä, jotka voivat hyppiä puista ja kiveltä toiselle hengästymättä! Mutta sitä odotellessa on joulu ja ihana syöpöttely...

Keikalla Helsingissä osa I

Pakkanen oli laskenut alemmas kuin kertaakaan kuluvan talven aikana. Matkapuhelimen herätyskello aloitti soittonsa klo 04:30. Auringonpaiste ei vielä ollut löytänyt tietään edes tehtaiden piipuista tupruaviin pilviin. Miten käy Pendolinon? Tekeekö pakkanen temput raiteiden fallokselle? Näitä miettiessäni hamusin viimeisiä matkalle tarvittavia asioita laukkuuni. Olin lähdössä keikalle. Helsinkiin.

klo 05:00 Soitto jyväskylän taksikeskukseen tuottaa odottamattomia huolia. "Onko teillä jatkoyhteys?" "On, olen menossa junalle joka lähtee puolen tunnin kuluttua." "Meillä on melkoinen aamuruuhka. Kaikki autot ovat varattuja, katsotaan mitä voin tehdä."

Paleltuani pakkasessa odottamassa loputtomalta tuntuvan ajan soitan uudestaan:

klo 05:10 "Kaikki linjamme ovat varattuja, pysytelkää linjalla sulkematta puhelinta. Tuut, tuut, tuut..." Kolmen minuutin kuluttua pääsen läpi. "Oletteko saaneet taksin lähtemään äsken antamaani osoitteeseen?" "Emme ikävä kyllä, kaikki automme ovat..." "Minä perun tilauksen kiitos, hei!"

Kun hätä on suurin on apukin lähellä:
"Äiti, voitko lähtee heittämää miut asemalle?" Nissan lähtee pakkasesta nikotellen käyntiin ensimmäisellä yrittämällä. Asemalla ehdin huoahtaa pendoliinossa kolme minuuttia ennen kuin se lähtee pakkasesta välittämättä uskollisesti liikkeelle.

klo 08:03 Herään Kyrölässä vieraan vanhemman naisen viereltä. Yritän saada unen päästä uudestaan kiinni, mutta uni on mennyttä. Ja juna kulkee vaan. Kulkee.

Ylen kuunnelmastudiossa luetaan ensimmäistä kertaa Sakari Kirjavaisen kirjoittama Tulossa pitkä ilta -kuunnelma, jonka hän myös itse ohjaa. Näyttelijät hakevat hengitystä ja tekevät äänimaisemaa. Ensimmäistä kohtausta aletaan näyttelemään. Tunnelma on rennon oloinen. Kahisevahousuinen näyttelijä riisuu kahisevat housunsa. Työ on alkanut.

Tauolla kuulen toisen työn loppuneen. Niin kuin taivaassa näytelmän viimeinen esitys on peruttu. Yllätävä lopetus. Seuraavaan puoleentoista vuoteen ei minulla ole tiedossa kaupunginteatterin tuottamia esityksiä. Virkavapaan virallinen vapaa viran suorittamispaikalta on siis virallisesti alkanut.

klo 23:29 Vaasankatu sykkii elämää. Seitsemännessä kerroksessa syke on vaimeampi. Täältä asti se ei houkuttele minua luokseen. Sulattelen mielessäni näkemääni Ryhmäteatterin esitystä Päällystakki. Estetiikassa on jotain tuttua. Näyttelijät vaihtavat roolia tiuhaan tahtiin kuin Teatterikoneen esityksissä konsanaan :)