15.2.07

Intoa puhkuva ohjaaja...


... ja innostuneet taiteilijakollegat


Meillä oli Marien harjoitukset tänään Näyttämö Lutakossa. Hyvin sujuivat. Mitä nyt pieniä vastoinkäymisiä. Meidän piti aloittaa kymmeneltä, mutta valokamat olivat perillä yhdeltätoista ja sovittiin, että tulen myöhemmin Pepin kanssa paikalle. Olin paikalla puoli yhden aikaan, mutta kappas, ovet olivat lukossa ja Mikon puhelin toimistolla (eli n. 1,5 km päässä harjoituspaikasta). Minä en lannistunut vaan kiroilin hetken ja muistin miten ennen kännyköitä toimittiin. Aloin heitellä lumipalloja ikkunaan ja aukenihan ne ovet noin 15 minuutin päästä. Pääsimme lopulta aloittamaan harjoitukset siinä kahden aikaan kaikenlaisen säädön jälkeen. Mutta tykkäsin näkemästäni. Olihan siellä pieniä hiomisia, kun Minnalla ja Mikolla oli aika pitkä tauko viime keikasta. Mutta tuli olo, että itse seison edelleen jutun takana vahvasti ja olen ylpeä, että olemme sen tehneet! Hyvä mieli tuli myös siitä kun kuulin, että meille on tulossa joitakin katsojiakin paikalle, ainakin maanantaina. Saa nähdä muistaako näyttelijä ja teknikko-muusikko huomenna pienet korjaukset. Sen näkee sitten. Täältä tullaan Jyväskylä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, että ohjaaja itse meinaa tulla katsomaan tänään.... No nyt vähän hermostuttaa. ;) Onnea oikealle taiteilijalle!! Vaan kohtahan me näjemme. minna