Aina on jotenkin menossa kohti ensi-iltaa.
Joskus elämä hektistyy sitä mukaa kun se lähenee. Arjen rutiinien pyörittäminen lipeää helposti vähäisemmäksi. Minulla on ihan diagnosoitu lojalitettiristiriita työ,- ja perhevelvollisuuksien välillä. Se oli osaltaan vaikuttamassa vapauttavaan päätökseen rauhanajan palveluksesta isänmaan hyväksi. Loppukaneettina tohtori kirjoitti itseasiassa vielä: "Palvelee isänmaataan ja sen puolustusta parhaiten näyttelemällä sotilasta kuin olemalla se". Ja sen jälkeen onkin jo tullut esitettyä sotilasta Jkl:n k.teatterin Tuntematon sotilas näytelmässä. Ja sotaan mennään myös tulevassa enskarissa, näytelmässä Sateenkaaren tuolla puolen. Sota ei ole näytelmässä pääosassa, enkä ole minäkään :), mutta taas saa hilpaista harmaat niskaan ja tunnistuslevy on tuntemattoman peruja. Näin tätä isänmaata palvellaan!
Nyt ei ole jännitys päässyt suurelti kasvamaan kun on tosiaan sen verran vähän käytännön tekemistä/lava-aikaa tässä proggiksessa. Mutta niin se vaan kummasti rassaa mieltä heti kun rutiinit muljuvat: harjoiteltiin musisointia enskarijuhliin (se on sitten salaisuus, että siellä tullaan musisoimaan, shh..) ja vanha kunnon diagnosoitu lojaliteettiristiriita nosti päätään. Sitä on niin fakkiintunut elikkäs tottunut näihin näyttelijän aikatauluihin, että aamulla kymmeneltä töihin, puoli kahdelta pois, illalla kuudeksi harjoituksiin tai esitykseen ja kymmenen korvilla kotiin, että kun aamutreenien jälkeen jäi teatterille leikkimän muusikkoa niin joku sisäinen kello tai omatunto tai vastuuntunto alkoi hyvin pian kolkutella vatsan seinämiä: "EIKÖS ALKAISI OLLA JO AIKA LÄHTEÄ!?! SIELLÄ LAPSETKIN JO ODOTTAA..."
Syvä ahdistus on jotain mistä minun taiteeni ei synny. Näin olen lopputyössäni kirjoittanut. (tämähän nyt ei toki vielä ollutkaan syvää, mutta ei se nyt varsinaisesti synny matalastakaan ahdistuksesta, ellei nyt sitten ajatella, että joku laulu esimerkiksi saattaa syntyä sanomisen tarpeesta).
Mieli alkoi rauhoittua kun istuin turvallisesti bussissa jolla tiesin ehtiväni hoitamaan perhevelvollisuuksiani.
helposti sitä tuudittautuu
tekee elämästä valmista ja vain elää sitä
ei kai elämälle muuta voi tehdä
kuin elää
nukkua, niin, nukkua ja kenties uneksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti