7.10.13

Teatterin arvo

Lauantaina 5.10. järjestimme uudessa Monitaidetila Ikkunassa Unelmapeli -näytöksen teemalla Mitä teatterin pitäisi maksaa. Katsojilla oli siis vapaavalintainen pääsymaksu. Esityksestä piti siis maksaa, mutta kukin sai valita summan itse.
Esityksen päätteeksi tuottajamme Laura ynnäsi esityksen tuoton, poisti kulut ja vähennykset, ja jakoi yleisön edessä näyttelijöille palkan. Illan tuoton perusteella jokainen näyttelijä tienasi esityksestä 16,20€.
Katsojien joukossa istui nuori harrastajanäyttelijä Joni Hyvönen, joka intoutui kirjoittamaan omaan blogiinsa esityksen aiheesta. Seuraavana sitaatti Hyvösen blogikirjoituksesta:

"Tänään olin jälleen Sokoksella avustamassa. Sieltä lähdettyäni menin Emmin luokse josta Kayan ja Emmin kanssa lähdimme katsastamaan Teatterikoneen Unelmapeli nimistä improvisaationäytöstä. Siinä näytteli  Kayan ja minun nykyinen ohjaaja Annu Sankilampi, joten olihan se nyt käytävä jo siitäkin syystä katsomassa. Esityksessä oli kolme näyttelijää ja yksi Jokerina toimiva henkilö joka siis oli linkki yleisön ja esityksen tapahtumien välillä. Veti hommaa siis eteenpäin ja kysyi yleisöltä ohjeita esitykseen. Vähän siis samalla kaavalla miten Forum-teatteri toimii. Oikein mainio pätkä ja muutenkin tykkään improsta ja näiltä kyseisiltä ihmisiltä se näyttikin onnistuvan oikein hyvin. Eipä sillä, olivathan he ammattilaisia.

Esityksessä oli se erikoista että sen avulla haettiin selvyyttä paljonko katsoja on valmis maksamaan teatterista. Mitään virallista pääsymaksua ei siis ollut, mutta ainoa ohje oli se, että jotain pitää maksaa, oli se sitten 50 euroa tai vaikka vain 5 senttiä kaikki kävi. Sitten lopussa esitettiin jokaisen näyttelijän palkkakuitti paljonko he olivat tienanneet kyseisellä esityksellä josta oli miinustettu vakuutukset, tilan vuokrat ja arvonlisäverot, eli ns. kiinteät kustannukset niinkuin me merkonomit tapaamme sanoa ;P

Jokainen näyttelijä sai esityksestä 16,21 euroa. Oikeastaan aika pirun hyvä tuntiliksa. Kuitenkin kun kyse on näyttelijästä Suomessa!

Mielenkiintoinen kysymys. Paljonko teatteriesityksen mielestäsi tulisi maksaa? Tai että paljonko olet valmis antamaan rahaa jotta näkisit teatteritaidetta?

Omasta mielestäni raha on pilaamassa taidetta. Tai että tuntuu siltä, että taidetta tehdään jotta tienaisi sillä itse, eikä sillä että nimenomaan katsoja saisi siitä jotain ja että itselle se palkinto tulisi siitä itse tekemisestä ja mahdollisista kiitoksista.

Nooh, nykypäivänä kun kaikki maksaa niin tietysti esityksestäkin on jotain pyydettävä, muttei mitenkään barbaarinomaisesti! Mielestäni teatterilipun hinta saisi enimmillään maksaa sen 20 euroa. Se on aika nafti yläraja ja senkin summan maksaisi vain amattiteattereissa. Kaupunginteatterin yli 30 euron liput ovat kyllä todella härskin hintaisia, tietysti ymmärrettävää on että iso laitos tulee pyörittää ja amaattilaiset vaativat omat palkkionsa, mutta siis näin kuluttajana ja katsojana hinta tuntuu isolta.

Harrastajateattereissa about 10 euroa olisi minusta sopiva summa tai että korkeintaan jotain 12 euroa. Tällä kertaaa en peräänkuulutu teatterin viihdearvoa, kun olen sen jo monasti sanonut, mutta teatterin teko pitäisi olla yhtälailla ellei jopa enemän palkitsevampaa kuin rahallinen palkkio. Näin haluan uskoa vielä näin nuorena miehenä. Summasummarum teatteriesityksen tulisi maksaa korkeintaan 20 euroa."


Ammattilaisena tekstiä oli todella hämmentävää lukea. Kirjoituksesta paistoi kirjoittajan toistaiseksi naiivi ja ideaali käsitys teatterista ja taiteesta. Kirjoittaja kun kuitenkin itsekin haaveilee ammattinäyttelijän urasta. Kimpaannuin nuoren miehen ajatuksista niin, että kirjoitin hänen kirjoitukseensa kommentin tai vastineen, jossa halusin oikaista hänen käsityksiään esityskorvauksista, esitykseen käytetyistä työtunneista ja ammattilaisuudesta.


Seuraavana kirjoittamani vastine.




"Pakko on minun tähän kommentoida, vaikka en tiedäkään kuinka laajalti blogiasi luetaan. Jos ei muuta, niin haluaisin hieman korjata sinun käsityksiä ammattitaiteilijuudesta.
Olen Teatterikoneen näyttelijä, Kirsi Sulonen, ja näyttelin mainitsemassasi Unelmapeli - improvisaationäytelmässä lauantain esityksessä. Halusimme järjestää poliittisessa hengessä esityksen, jossa yleisö saa itse päättää mitä esityksestä maksaa. Ammattiteattereiden hintoihin nähden Teatterikoneen liput ovat aina olleet edullisia, 12 - 20 euroa. Kohtaamme kuitenkin monesti kuluttajan voivottelua siitä, kuinka kalliita liput ovat. Siksi halusimme nostaa esiin keskustelua siitä, mitä yleisö haluaisi esityksestä maksaa, ja mihin kaikkeen saatu tuotto menee.
Hämmennyin ajatuksestasi, että 16,21 € onkin oikein mukava tuntiliksa. Tuntiliksana itse esityksestä varmasti kyllä, jos vertaa vaikkapa kaupanalan työntekijöiden tuntipalkkaan. Kyse ei kuitenkaan ole olleenkaan samantyyppisestä työstä, ja näin onkin, että teatterialalla, kuten monella muullakin "urakkatyyppisellä" alalla korvaukset ajatellaan hieman toisella tavalla.
Vaikka itse esitys kestääkin tunnin, täytyy meidän näyttelijöiden tulla paikalla yleensä n. puolitoista tuntia ennen esitystä. Koska olemme pieni ammattiteatteri eikä meillä ole erillisiä näyttämömiehiä ym., täytyy meidän itse pystyttää valot, kasata lavasteet, pystyttää äänitekniikka, lämmitellä ja valmistautua esitykseen.
Esityksen jälkeen puramme lavasteet, ääni- ja valotekniikan, ja siivoamme tilan. Näin ollen tunnin esitystä varten työaikaa kuluu vähintään kolme tuntia. Näin ollen tuntiliksaksi tulee 5,40€. Eipä olekaan enää kovin kummoinen tuntiliksa, vai mitä Joni?
Olen itse ollut tuntiliksa-alalla, ja istunut kaksi kertaa suuremmalla tuntipalkalla kaupankassalla. Ja voin kertoa, että työn vaativuudesta ei voi samana päivänä puhuakaan. Tuntipalkasta ei voi myöskään puhua silloin, kun työtä ei voi tehdä kahdeksaa tuntia päivässä. Meillä ei voisi olla kahdeksaa esitystä peräjälkeen viitenä päivänä viikossa. Ymmärtänet tämän?
Teatterialalla käytetäänkin palkkasuosituksissa esityskorvausmenetelmää. Näyttelijäliiton määrittelemä suositus minimiesityskorvauksesta on 179 € vaativasta roolityöstä ja ns. b-roolista 159 €. Teatteri-ilmaisun ohjaajien (mikä esim. itse olen koulutukseltani) suositukset kertaluontoisista esityksistä ja keikoista pyörivät samoissa summissa mikäli alustavaa työtä on vähän. Esitykset, joissa alustavaa työtä ja harjoittelua on paljon, suositus on 3-kertainen.
Kyseistä Unelmapeliä on rakennettu ja harjoiteltu yhteensä n. 60 tuntia. Tähän päälle tulee vielä promoaminen, markkinointi- ja myyntityö, joista kertyy työtunteja. Pelkästään markkinointikuvien ottamiseen meni muutama tunti.
Näin ollen, jos avoimia esityksiä on vaikkapa 10, kuten meidän tulevasta ensi-illasta Jalat Alta - pariterapiaa on, tuo kertaluontoinen esityskorvaus kattaa kaikki tehdyt työtunnit.
Kattaakseen kaikki kulut, materiaalikustannukset, markkinointimateriaalien valmistamisen ja palkat, teatterit hakevat apurahoja. Saatujen apurahojen turvin näyttelijöille ja muulle henkilökunnalle pystytään harjoitusajalta palkkaa maksamaan. Aina apurahoja ei kuitenkaan myönnetä, ja tällöin joudumme miettimään toteutetaanko proggis siitä huolimatta, että kenellekään ei pystytä takaamaan siitä palkkaa, ja että kaikki kulut huomioon ottaen, täytyy ottaa riski, että viivan alle ei jää mitään.
Kyseiseen Unelmapeliin, sen enempää kuin tulevaan ensi-iltaamme Jalat Alta, ei ole myönnetty mitään avustuksia, tai apurahoja. Halusimme ne toteuttaa siitä huolimatta.
Idealistinen ajatuksesi siitä, että taiteilijoiden pitäisi tehdä taidetta sydämestään, ilman, että pyytäisivät työstään rahaa, on kovin naiivi.
Suurin osa ammattitaiteilijoista on ihan tavallisia ihmisiä tavallisine menoineen. Emme elä sillan alla emmekä pyhällä hengellä. Meidänkin teatterissamme kaikki näyttelijät ovat perheellisiä ihmisiä asunto- ja autolainoineen. Olisi kovin ihanaa, jos taide olisi ilmaista yhteishyvää kuluttajalle, mutta tämä edellyttäisi sitä, että jokaiselle ammattitaiteilijalle maksettaisiin valtionkassasta työskentelyapurahaa. Että yhteiskunta verorahoistaan maksaisi taitelijoille siitä, että kansalaiset voisivat käydä sitten ilmaiseksi teatterissa ym. Tämä ajatus on kuitenkin mahdoton. Eihän kukaan veronmaksaja suostuisi siihen, että kaikki ammattitaiteilijat automaattisesti saisivat apurahaa, jolla elää, kun kuitenkin vain murto-osa kuluttaa taidetta ja käy esim. teatterissa. Ja tällöinhän kaikki alkaisivat ammattitaiteilijoiksi, kun työn laadulla ei olisi mitään väliä. Reilumpaa näin ollen on, että se joka haluaa teatteria nähdä, siitä myös maksaa, niin kuin kaikesta muustakin palvelusta, tuotteesta tai kulutustavarasta. Ja reilua on, että ammattitaitelijat joutuvat todella tekemään töitä sen eteen, että tuotettu taide on niin hyvää, että ihmiset ovat valmiita siitä maksamaan.
Apurahojen turvin toki meidänkin teatterimme on pystynyt tarjoamaan näyttämötaidetta esim. kouluille ja päiväkodeille ilmaiseksi. Tämä on yhteiskunnan kannalta tärkeää. Tätä työtä olemme tehneet myös saamatta siitä korvausta, koska koemme sen tärkeäksi, ja meille riittää siitä palkaksi se mainitsemasi pelkkä kiitos, ja katsojalle annettu kokemus ja elämys. Tätä ei voi kuitenkaan tehdä kuin silloin tällöin, ja silloinkin on meidän yrityksenä ajateltava ilmaiseksi tehtyä keikkaa jonkinlaisena markkinointitilaisuutena.
Mielestäsi raha on pilaamassa taidetta, mutta kukaan ei elä pelkällä kiitoksella, lainoja ei makseta aplodeilla eikä lasten päivähoitomaksuja kuitata sillä tiedolla, että ihan itse on tehnyt, ja joku siitä on jotain saanut.
Harrastustoiminta sen sijaan nimenomaan perustuu siihen. Harrastajalle kiitokseksi riittää elämys itse tekemisestä, onnistumisesta ja kiitoksista, mutta ammattilaisuus on eri asia. Me teemme tätä päivätyöksemme. Emme saa opintotukia, työttömyyskorvauksia tai kuukausipalkkaa mistään muualta. Ja sen voin kaikkien kollegojen ja muiden taiteilijoiden puolesta väittää, ettei kukaan ei lähde taidealalle ammattilaiseksi rikastuakseen. Siihen on paljon helpompiakin keinoja.
Edelleen ainakin Teatterikone tekee teatteria ja taidetta siitä syystä, että me koko sydämestämme haluamme tätä tehdä. Haluamme antaa elämyksiä, kokemuksia ja uusia ajatuksia sekä oivalluksia maailmasta. Ja se halu on niin suuri, että otamme päivittäin töihin lähtiessämme sen riskin, että tästäkään työpäivästä ei senttiäkään tule rahaa. Nytkin istun toimistollamme täysin ilmaiseksi. Tämän työpäivän aikana lähetän sähköpostia mahdollisille asiakkaille, kirjoitan käsikirjoitusta eteenpäin, puran eilisen esityksen lavastekuormaa, palaveeraan tulevista töistä, ja koska olen itse itseni työnantaja, ja saan rahaa vain toteutuneista keikoista, ei minulle tästäkään työpäivästä kolahda tilille mitään. Sen sijaan tankkasin aamulla autoni, jotta pääsin ajamaan tänne toimistolle, töistä lähtiessäni käyn ostamassa perheellemme ruokaa ja vessapaperia, ja juuri kun ajan toistaiseksi pankin omistaman talomme pihaan, otan postilaatikosta pinkan laskuja, joista jokainen on suuruudeltaan enemmän kuin 16,21€."

No, arvoisat blogimme lukijat. Mitä mieltä te olette teatterin arvosta? Kuinka paljon siitä kuuluu maksaa? Mitä te ajattelette maksamallanne summalla saavanne itse, ja mitä te odotatte esitykseltä, johon lipun hinnan maksatte?

Maanantai alkoi siis rytinällä. Mukavaa loppuviikkoa siitä huolimatta!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Kyllä se niin on, että ammattitaitelijat tekevät taidetta ammatikseen, harrastajat harrastavat. Harrastajateatteria saatetaan joskus ylenkatsoa, enkä ihmettele, sillä olen itsekin ollut todistamassa joitain esityksiä, jotka on ilmiselvästi kyhätty kokoon vain oman hauskan vuoksi. On kuitenkin erittäin paljon myös intohimoisia, tavoitteellisia ja kaikella tavalla ammattitasoisia harrastajaproggiksia, joiden kohdalla ainoat erot ammattitaiteeseen ovat, että lähtöbudjetti on usein pienempi ja toiminta lähtökohdiltaan voittoa tavoittelematonta.

Uskon, että jokaiselle teatteria ammatikseen tekevälle perimmäisiä syitä lähteä moiselle uralle ovat olleet kiinnostus, kutsumus sekä puhdas tahto tehdä taidetta, eli käytännöllisesti katsottuna samat asiat kuin harrastajanäyttelijöillä. Tosiasia on, että mitään työtä ei jaksaisi, jos sitä tekisi ainoastaan rahan vuoksi. Erityisesti teatterialalla työajat ovat epäsäännöllisiä ja kilpailua on paljon, puhumattakaan siitä korvauksesta, jonka työstä saa. Se kun ei usein ole huimaavan suuri.

Ammattitaiteeseen liittyy myös hyvin iso vastuu. Harrastajateatteriesitykset, joiden lipuista pyydetään rahaa vähän tai ei ollenkaan, voivat niin haluttaessa olla hyvinkin tulosvastuuttomia ja pitkälti työryhmän omista lähtökohdista kyhättyjä. Harrastaja voi sanoa, että teemme tätä, koska se on kivaa. Harrastaja voi sanoa, että tänään en jaksa tulla harjoituksiin. Ammattilaisen taas täytyy antaa työlle kaikkensa, tehdä pitkiä päiviä ja sietää myös väsymystä ja tylsistymistä, sillä taidekaan ei ole aina vain kivaa. Jos yleisölle luvataan esitys, esitys on tultava. Kun lipuista pyydetään rahaa, on esityksen myös annettava rahalle vastinetta.

Proggiksia pistetään kasaan laitosteattereissa ison työryhmän voimin ja pienemmissä teattereissa talkoohenkisesti niin kuin esimerkiksi Teatterikoneessa. Molemmissa tapauksissa on äärimmäisen ymmärrettävää, että rahaa tarvitaan paljon, jotta kaikki työryhmän jäsenet saavat kohtuullisen korvauksen, joka kattaa myös ns. esityön, teatteri kun valitettavasti ei ole ainoastaan yhtä kuin näyttelijät. Teatteriesityksen taustalla on aina paljon myös muita kuluja ja hommia kuin pelkkä se, mitä yleisölle ensimmäisenä näkyy. Siksi teatterilippujen hinnat ovat korkeita ammattiteattereissa, joissa työskentelevillä ei pääasiallisesti ole muuta tulonlähdettä kuin teatteri. Ja se on aivan ymmärrettävää, sillä esitysten eteen on puurrettava äärettömän paljon. Harrastajateattereissa esitysten tuotto menee yleensä kokonaisuudessaan menoerien, kuten tilavuokran, tarpeiston ja teatterin toimintakulujen, peittoamiseen. Aikaa harjoitteluunkin harrastajanäyttelijä käyttää huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi kaksiosaista päivää tekevä laitosteatterin näyttelijä, joten ammattilaisesitysten liput luonnollisesti ovat tyyriimpiä.

Anonyymi kirjoitti...

jatkoa edelliseen.

Toisille teatteri on leipäpuu, josta tienataan koko elanto. Eivät ammattiteatterit nyhdä korkeita hintoja lipuista kiusallaan tai rikastuakseen, vaan saadakseen asianmukaisen korvauksen työstään, aivan kuten kuka tahansa työtä tekevät ihminen. Ammattilaiset käyttävät teatteriin valtavasti aikaa ja vaivaa, elävät sillä ja sitä varten. On siis vain paikallaan, että heille suodaan siitä kohtuullinen korvaus.

Aika maksaa, tavara maksaa, eläminen maksaa, kaikki maksaa. Halvemmat teatteriliput tarkoittaisivat täten myös vähemmän taustatyötä, vähemmän aikaa, vähemmän vaivaa ja huonompia esityksiä. Mikään tässä maailmassa ei ole ilmaista. Jos haluaa iloita hyvästä teatterista, pitää siitä olla valmis myös maksamaan.

Väittäisin, että taiteilijan ammatti lähtökohtana ei ole kovin erilainen kuin vaikkapa opettajan ammatti. Opettaja rakastaa työtään ja oppilaitaan, mutta ei elä tyhjällä. Hän tarvitsee rahaa elääkseen sekä elättääkseen perheensä ja vastineeksi opettaa. Taiteilija tarvitsee rahaa elääkseen sekä elättääkseen perheensä ja vastineeksi tekee taidetta. Jokaisella ihmisellä on maailmalle annettavaa omassa ammatissaan, oli hän sitten taiteilija, opettaja, leipuri tai automekaanikko. Iloitaan siis toistemme lahjoista ja otetaan niitä riemulla vastaan, mutta muistetaan kunnioittaa kaikkien työtä. Jos ammattitaiteilijat eivät saisi työstään korvausta, he hyvin todennäköisesti päättäisivät tehdä taidetta harrastuksenaan ja hankkisivat muita töitä, joista maksettaisiin. Silloin ammattitaide katoaisi. Minä ainakin haluan nähdä laadukasta teatteritaidetta myös jatkossa ja siksi maksan lippuni mukisematta tietäen, että poistuessani katsomosta olen saanut elämyksen ja näyttelijä voi esityksen jälkeen mennä ostamaan perheelleen leipää.

- Macy

Anonyymi kirjoitti...

"On kuitenkin erittäin paljon myös intohimoisia, tavoitteellisia ja kaikella tavalla ammattitasoisia harrastajaproggiksia---" "Jos ammattitaiteilijat eivät saisi työstään korvausta, he hyvin todennäköisesti päättäisivät tehdä taidetta harrastuksenaan ja hankkisivat muita töitä, joista maksettaisiin. Silloin ammattitaide katoaisi." Olisiko se niin huono asia, että yhteiskunnan tuet ammattitaiteilemiselle poistettaisiin? Jäljelle jäisi sitä intohimolla tekemisen ilosta tehtyä taidetta, jota tehdessä ei työtunteja lasketa. Taso pysyisi korkeana, kun huono ei saisi katsojia. (harrastaja-->hartaus, amatööri-->rakastaja. ransk. amoureux) Ja lisäksi kaupallisesti kannattavaa ammattitaidetta, kuten komediateatterit Tampereella ja Helsingissä.