12.2.15

Saako taiteilija väsyä?

Tänä keväänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun valmistuin teatterialalle Stadiasta. Tein alan töitä jo sitä ennen ja olin opiskellut teatteria Outokummussa reilun kaksi vuotta, mutta taiteilijuuteni katson varsinaisesti alkaneen tuon Helsingin koulun jälkeen.

Olen työllistänyt itseni valmistumiseni jälkeen, sekä freelancerina että yrittäjänä, enkä ole ollut päivääkään työttömänä. Tästä olen ylpeä, koska ei tämä ala ole mikään helppo ala työllistyä. Olen kyllä ollut äitiyslomalla ja hoitovapaalla, mutta nekin ajat ovat menneet hyvin kokonaisvaltaisesti teatterin parissa.

Olen aina hehkuttanut kaikille kuinka mahtavaa on tehdä työtä jota rakastaa. Vaikka on ollut taloudellisesti tiukkoja jaksoja ja tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, olen rakastanut epävarmuutta ja sitä että voi itse päättää tekemisistään. Olen saanut olla tekemässä todella hienoja produktioita mahtavien ihmisten kanssa. Kuten Ronja Ryövärintytär -metsäseikkailu, Olemme kotona -esityssarja Jyväskylän Kesässä, Forumin nuoret -forumteatteria nuorille, Ilonen talo, Pumpgirl, Paska äiti, B for baby, Kuin ensimmäistä päivää, Tyynymies, Iso ja vihreä, Inishmaanin rampa.... ja monet monet muut!

Viimeiset pari vuotta on työtahti ollut, no, sanotaanko kiivas. Töitä on usein sekä päivällä, että illalla, kunnon lomia ei ole juurikaan ollut ja silti on ollut taloudellisesti välillä todella tiukkaa. Vielä kun yritystoiminnasta jäi tuhasien eurojen mätkyt maksettavaksi tuntui, että joku tässä yhtälössä ei täsmää. Yritystoiminnan loputtua reilu vuosi sitten pystyin taas hakemaan apurahoja. Olen hakenut niitä siinä toivossa, että olisi aikaa pysähtyä hetkeksi taiteen äärelle ja kaivella sitä luovuuden lähdettä rauhassa, ilman taloudellista painetta. Apurahaa ei ole kuitenkaan herunut.

Olen onnellisessa asemassa, kun olen saanut tehdä ohjauksia ympäri maakuntaa Teatterikoneen töiden lisäksi. Koneen työt, kun tuppaavat usein olemaan taloudellisia riskejä, kun emme saa mitään jatkuvaa avustusta. Riskillä tehdyistä avoimista esityksistä kun jaetaan palkka viidelle kuudelle hengelle, se harvoin vastaa minkään alan minimituntipalkkaa. Mutta saamme toteuttaa omaa rakasta ammattiamme, se on hienoa. Ja onneksi aina silloin tällöin joku säätiö kokee työmme tärkeäksi ja saamme apurahan, jolla voimme maksaa palkkoja, jotka ovat edes vähän lähempänä suosituksia.

Mutta. Viime aikoina on alkanut tuntua raskaalta. Intohimoammatti, jota olen saanut toteuttaa kymmenen vuotta on alkanut ottaa enemmän kuin antaa. Esimerkkinä tämän viikon maanatai. Aamulla lehdessä oli kritiikki Kolmen iloisen rosvon ensi-illasta, joka ei ollut kovin mairitteleva. Purimme kritiikkkiä koneen viikkopalaverissa, mutta ainahan se harmittaa, kun kriitikko ei tykkää. Illaksi ajoin Saarijärvelle ohjaamaan Niskavuoren leipää, jonka ensi-ilta on tällä viikolla. Kotoa lähtiessä tytär kysyi, että onko minun pakko taas lähteä. Harjoituksista tulin kotiin umpiväsyneenä puolen yön aikaan. Harjoitukset eivät sujuneet kuten olin toivonut ja tuntui mahdottomalta saattaa uutta jutta ensi-iltaan, kun edellinen oli juuri tyrmätty. Pöydällä oli tyttäreltä piirrustus, johon hän oli piirtänyt kuvansa ja ja puhekuplan jossa sanottiin: "rakastan sua mami".

Onko taiteen tekeminen todella tämän arvoista, että väsytän itseni loppuun? Tunnen itseni riittämättömäksi taiteilijana, äitinä, vaimona, ihmisenä. Poden syyllisyyttä, etten tee asioita tarpeeksi hyvin ja ole läsnä lapsille. Harmittaa, etten ole menestynyt tarpeeksi (mitä se sitten tarkoittaakaan) ja tuntuu etten ole saavuttanut mitään. Pelkään että paljastun ja kaikki näkevät ettei minusta olekaan mihinkään,

Itsestänikin alkaa kuulostaa sille, ettei tässä ole järkeä. Mutta mitä vaihtoehdoja minulla on? Jos apurahaa ei tule, en voi jäädä "taiteilemaan". Töitä on pakko hakea ja tehdä, jotta saa laskut ja lainat maksettua ja pysyy yhteiskuntakelpoisena. Ja edelleen minun sisälläni on se intohimo, mutta se uhkaa hautautua työmäärän alle. Siksi kysynkin, mitä sitten tehdään kun taiteilija väsyy?

4.2.15

Rosvot ensi-illassa

Tajusin tuossa taannoin, että viimeaikaisessa toiminnassa on mielenkiintoista jatkumoa...

Kolme iloista rosvoa on nimittäin toinen produktio peräkkäin, jossa lavalla on ammattitaiteilijoita eri taiteen alalta. 

Vuoden lopulla teimme KöyhtyNYT esityksen taidegraafikko Tuomas Hallivuon ja kuvataiteilijoiden, Johanna Juvonen ja Biagio Rosa, kanssa. 
Oli mielenkiintoista työstää aihetta heidän kanssaan. Etsiä yhteistä kieltä ja näkemystä, sekä ratkaisuja esityksen valmistamiseen. 

Tällä kertaa lavalla on meidän näyttelijöiden lisäksi muusikoita. Harjoitusten alkuvaiheessa huokaisin helpotuksesta kun tajusin, ettei minun tarvitse tässä proggiksessa kantaa vastuuta musiikista millään lailla. -Ei miettiä sävellyksiä tai sovituksia, ei taustanauhoja, ei soittimia, nada! Minun tarvitsee keskittyä ainoastaan tekstin, tilanteiden, laulujen ja tanssien haltuunottoon. Siinäkin on ihan riittämiin...

Tässä kuvataan mainosvideota. Poliisimestari Paavali: Pekka Nättinen
Makkaramestari: Jarmo Kivelä
Kuvaaja: Toni Essel

Edes lavastukseen tahi puvustukseen ei ole tarvinnut itse etsiä ratkaisuja. Teatterikoneen toiminta on siis mennyt eteenpäin vuosien vieriessä! Harjoitusten jälkeen Anniina on jäänyt liimailemaan muovilehtiä taustasermeihin, kun itse olen väsyneenä poistunut paikalta päiväunien toivossa. Annu on ratkaissut sermin teknisen toteutuksen. Ja yön tunteina Anniina on valmistanut vaatteita, joita hän seuraavan harjoituksen aikana on muokannut suoraan näyttelijöiden päällä, mm. tänään kesken harjoituksen rosvot saivat maalia takkiensa selkämyksiin. 

Sitä tämä pistää miettimään, että miten sitä on joskus voinut kehittää ja tehdä koko hela hoidon samalla porukalla joka on lavalla näyttelemässä!?! Ja silti vielä tehnyt roolin siinä sivussa!

Toinen kysymys joka mieltä kutkuttaa on tietenkin, että minkä lajin taiteilijoiden kanssa seuraavaksi saa nousta lavalle? 
Nämä kaksi kokemusta ainakin ovat hyviä. 

Kolme iloista rosvoa ensi-ilta 7.2.2015 klo 18:00 Jyväskylässä Siltasalissa (Pitkäkatu 19-21) kesto n. 50min. 

Flaikku on Riku Suonion käsialaa.