28.8.17

98 päivää selvinpäin - Ensimmäisen viikonlopun jälkeen

Tänään on maanantai. Oli ihana lähteä aamulla töihin, kun ei ollut krapulaa, väsymystä tai morkkista. Jännitin viikonloppua. Tuleeko minulle olo, että elämä on turhaa, kun ei voi ottaa muutamaa siideriä tai viinilasillista. Ei tullut. Haasteen ensimmäinen viikonloppu sujui yllättävän helposti.  

Perjantaina olin ystävien kanssa ravintolassa syömässä. Ystävä tuli paikalle ja aloitti pahoitellen, ettei voi vetää kanssani kännejä, kun seuraavana päivänä pitää mennä töihin. Ilmoitin hänelle polleana, että en minäkään juo, kun minulla on tällainen haaste itseni kanssa. Ystäväni helpottui, ettei pahoitakaan mieltäni. Toinen ystäväni kysyi saapuessaan reilun tunnin myöhemmin: “Ootteko te jo ihan kännissä?” Selitin hänellekin uuden elämäntapani ja hän otti tiedon iloisesti vastaan. Meillä oli hauska ilta, nauroimme vähintään yhtä paljon kuin aina tavatessamme. Enkä minä tarvinnut siihen alkoholia.

Minuun siis liitetään oletus, että olen kova juhlimaan eli juomaan alkoholia. Olen pitänyt tätä jotenkin hyveenä. Että minun kanssa ei aika käy pitkäksi ja olen hauskaa seuraa. Mutta onko se sittenkään niin? Luultavasti en ole kännissä kovin hyvää seuraa ja onko se hyve, jos on kova juomaan? Haluanko minä jatkossa olla se joka vetää kovimmat kännit ja jolla on parhaimmat kännisekoilujutut? En usko.

Lauantaiaamuna heräsin pirteänä ilman päänsärkyä ja katsoimme aamupalaksi perheen kanssa elokuvan. Se oli mukavaa. Sitten suuntasimme tuttavan mökille saunomaan ja uimaan tunnin ajomatkan päähän kaupungista. Aikaisempi minäni olisi halunnut ottaa mukaan saunajuomaa, mutta nyt sitä ei tarvinnut miettiä. Se oli helpottavaa. Ei tarvinnut arpoa kuka on kuskina ja miten nyt kaikki järjestetään, kun ei ollut mitään järjestettävää. Illalla kotona katsottiin vielä toinen elokuva ja senkin katsominen onnistui hienosti ilman alkoholia. Ja sunnuntaiaamuna oli mukava lähteä parin tunnin metsälenkille, kun ei päätä kiristänyt.

Tämän ensimmäisen “selvän” viikonlopun suurimmat havainnot ja pohdinnat liittyvät siihen, kuinka juomisesta on tullut itsestäänselvyys. Se ikäänkuin kuuluu olennaisena osana viikonloppuihin, enkä ole kyseenalaistanut sitä millään tavalla. Viikolla, arjen keskellä, ei juuri ehdi juopotella ja viikonloput ovat olleet minulle niitä rentoutumisen eli juomisen paikkoja. Olenko vain totuttanut itseni siihen että alkoholi kuuluu viikonloppuun vai tuleeko se jostain muualta? Mitä meille viestitään mainosten kautta? Mistä minun juomatapani ovat kotoisin? Kuinka paljon lähellä olevien ihmisten juomatavat vaikuttavat minuun? En ole tullut ajatelleeksi.  

Minusta tuntuu, että olen uudenlaisen asian äärellä, enkä tiedä mihin kaikkeen tässä matkalla törmään. Tämä oli vasta ensimmäinen viikonloppu ja niitä on tulossa 13 lisää. Tämä oli helppo, loput eivät välttämättä ole. Enkä halua miksikään moralistiksi, ei minulla ole siihen varaa. Mutta sen tiedän, että jo tämän ensimmäisen viikonlopun jälkeen tämä tuntuu merkitykselliseltä tutkimusmatkalta!

25.8.17

98 PÄIVÄÄ SELVINPÄIN

Olen jo pitkään pohtinut omaa alkoholinkäyttöäni. Osittain siksi, että lähipiirissäni on ihmisiä, joilla on pahoja ongelmia alkoholinkäytön suhteen ja osittain siksi, että se määrittää niin paljon elämää. Alkoholista on muodostunut itsestäänselvyys, joka kuuluu hauskanpitoon, rentoutumiseen ja harmituksen poistoon. Viikonloppu ei tunnu viikonlopulta, jos ei juo vähintään muutamaa. Ja jos lähtee radalle, pitää vetää pilkkuun asti täysillä tai muuten ilta on jäänyt vajaaksi. Näiden reissujen jälkeen menee useita päiviä, että keho selviää rääkistä, jonka itselleen on aiheuttanut.


Olen viimeksi pitänyt kunnolla taukoa juomisesta, kun odotin tytärtäni. Hän on nyt 11-vuotias. Ehkä nyt on todellakin aika tarkastella tätä asiaa vähän syvällisemmin. Siksi haastan itseni kolmen kuukauden tipattomalle jaksolle, syyskuusta marraskuun loppuun. Tosin aloitan haasteeni jo tänään ja päiviä tulee yhteensä 98, jos pystyn pitämään itseni suunnittelemallani reitillä. Kolmen kuukauden ajanjaksolla elimistö pääsee puhdistumaan ja joudun opettelemaan miten selvitä ensi-illoista, saunailloista, kokkareista ja kekkereistä selvinpäin.


Tämä haaste liittyy myös esitykseen, jota alan tänä syksynä työstää. Esityksen nimi on Lupaukset, jotka eivät koskaan toteutuneet ja se kertoo alkoholistien läheisistä. Ihmisistä, jotka elämä on arponut alkoholistin isäksi, äidiksi, puolisoksi, lapseksi, siskoksi, veljeksi, työtoveriksi tai ystäväksi. Alkoholisteja on Suomessa arviolta 400 000 ja heidän elämänsä vaikuttaa heidän läheisiinsä moninkertaisesti. Meistä jokaisella on joku tuttava tai läheinen, jolla on alkoholiongelma. Silti aiheesta on edelleen hankala keskustella ja ongelmista mieluiten vaietaan. Haluan teatterin keinoin luoda keskustelulle avoimen ympäristön, saada ihmiset jakamaan tarinoita ja voimaantumaan sitä kautta.


Minä en tietääkseni ole alkoholisti, mutta en ole koskaan näin vakavissani kyseenalaistanut omaa juomistani. On helppo kritisoida alkoholisteja ja ajatella, että jos se vaan lopettaisi juomisen, niin helpottaisi kaikki muukin paska. Mutta en ole kuitenkaan itse koskaan yrittänyt olla juomatta pidempään, tietääkseni miltä se tuntuu. Kyllähän tässä jännittää, että mitä jos en pystykään olemaan sitä kolmea kuukautta juomatta. Tai kahta viikkoa. Silloinhan minä olen sairas. Ja mitä minä sitten teen?

En tiedä vielä. Mutta tiedän, että tämä tulee olemaan kiinnostava matka. Kirjoittelen tänne kuulumisia ja havaintojani tutkimusmatkaltani. Ainakin toivon, että opin lisää itsestäni, toisista ihmisistä ja maailmasta. Ja jos haluat liittyä tähän haasteeseen, niin tee se! Luulen, että kaipaan tukea ja keskusteluapua näiden kolmen kuukauden aikana!