26.1.12

Kahvinkeittäjäksi kahvinkeittäjän paikalle – eiku….

Aloitin Teatterikoneella tuottajaharjoittelijana tammikuun alussa. Yleinen vitsihän on, että työharjoittelijan toimenkuvaan kuuluu kahvin keittäminen ja noh, niin kahvin keittäminen.

Oikeasti vastuullani Teatterikoneessa kuitenkin on kevään uutuusnäytelmän B for Babyn tuottaminen eli suomeksi sanottuna kaikkien projektin käytännön asioiden hoitaminen. Olen muun muassa kartoittanut esityspaikkavaihtoehtoja, haalinut yhteistyökumppaneita, kirjoittanut apurahahakemusta, miettinyt markkinointia, laatinut budjettia – soitellut ja lähetellyt sähköposteja. Ja tietysti tutustunut Teatterikoneen tyyppeihin! Mitään hissuttelua ei harjoitteluni alku ole ollut vaan olen hypännyt lennosta mukaan Teatterikoneen kiitävään kelkkaan ja tarttunut kaksin käsin kiinni tuottajan hommiin.

Tiistaina olin katsomassa B for Babyn treenejä ja voin jo paljastaa menettäneeni sydämeni näytelmän päähenkilölle, herkän hellyttävälle herra Beelle. Hän jos kuka on sydäntenmurskaaja, tosiaankin hän on! Oli myös ilo huomata, että jo tässä vaiheessa produktiota B for Babyssä näyttelevien Kari Toiviaisen ja Minna Tuomasen keskinäinen kemia toimii yhtä terävästi kuin salonkilaatuiset kampaajasakset. Odotan maaliskuun ensi-iltaa jo innolla!

Myös tuotannolliset asiat ovat B for Babyn kohdalla pyörähtäneet käyntiin hyvin – tosin kourallisen harmaita hiuksia tuottajan päähän on saanut kasvamaan esityksen tila-asia. B for Babyä on nimittäin tarkoitus esittää yhdessä Jyväskylän keskustan lukuisista tyhjillään olevista liiketiloista. Monet tilavuokraajat etsivät luonnollisesti pidempiaikaisia vuokralaisia, joten kuukauden kestävä teatteri- ja taidenäyttelyprojekti ei ole sijalla yksi. Vinkkejä tyhjillään olevista liiketiloista saa siis laittaa tulemaan osoitteeseen outi@teatterikone.fi!

Niin, ja siitä harjoittelijan perustyöstä eli kahvin keittämisestä vielä. Olen tainnut tämän kuun aikana keittää kahvia Teatterikoneen toimistolla eli Olohuoneessa tasan kerran – ja silloinkin ihan omasta tahdostani.

20.1.12

Luota intuitioon!

Elämä on monin tavoin kummallista ja usein joku asia johtaa toiseen huomaamatta. Niin elämässä kuin teatterissakin.

Viime kesänä Tampereen teatterikesässä oli irlantilaisen Abbey teatterin esitys nimeltään B for Baby, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta aiheensa vuoksi, mutta en päässyt sitä katsomaan. Meillä oli samaan aikaan Pumpgirlin esityksen pystys ja läpimeno teatterikesän OFFissa. Asia jäi minua kuitenkin kaivelemaan.

B for Baby sijoittuu kehitysvammaisten hoitolaitokseen ja se kertoo laitoksen kahdesta asukkaasta Beestä ja Deestä, sekä hoitajasta, Rouva C:stä. Heillä kaikilla on unelma, joka tuntuu saavuttamattomalta. Minulla on itselläni vaikeasti kehitysvammainen lapsi ja kaikki näytelmät, joissa on kehitysvammaisia, kiinnostavat minua suunnattomasti. Niin tämäkin. Ja kaiken lisäksi tässä näytelmässä käsitellään sellaista tabua kuin kehitysvammaisten seksuaalisuus, olin myyty! En ollut lukenut tekstiä tai saanut siitä mitään muuta infoa kuin Teatterikesän sivuilla olevan esittelyn, mutta päätin, että tämä me tehdään! Aloin selvittää miten tekstin saisi luettavaksi.

Kesällä tapasin pitkästä aikaa vanhaa ystävääni Minnaa, joka on näytellyt useassa Teatterikoneen jutussa. Minna kysyi olisko minulla hänelle mitään roolia, kun hän ei ole päässyt näyttämölle viime aikoina kovin usein. Sanoin, että keksitään jotain! Maukkaa ja Väykkää ohjatessa tapasin myös pitkästä aikaa Karia, jonka lapsi oli mukana kissan ja koiran talon rakennuspuuhissa. Karin kanssa tuli puhetta, että hänkään ei ole näytellyt aikoihin, mutta se olisi kivaa pitkän tauon jälkeen. Siinä hetkessä langanpäät yhdistyivät: Minna + Kari = B for Baby! Vielä yksi onnenkantamoinen asiaan liittyi, minuun oli yhteydessä Humakista tuottajaopiskelija, joka kysyi olisko meillä tarjota hänelle työharjoittelupaikkaa. Vastaukseni oli iso kyllä ja produktio, jonka hän sai vastuulleen oli myös selvillä...

Sain syksyllä ystäväni avustuksella tilattua tekstin Irlannista luettavaksi ja aloimme selvittää oikeuksia. Soitin Minnalle ja Karille, että minulla olisi näytelmä idea ja he molemmat innostuivat tekstistä. Jotta projeksi ei venyisi kovin pitkälle, sovimme että teemme jutun keväällä. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Tekstiä ei ole suomennettu aikaisemmin, mutta meillehän se sopi. Kari on opiskellut vuoden Yorkissa ja tekee työkseen käsikirjoituksia, joten hän olisi erittäin pätevä kääntämään tekstin. Muutaman mutkan kautta löysimme oikeuksien haltijat ja selvisi, että Suomessa niitä valvoo Teatteritoimisto. Saimme oikeudet kääntää tekstin ja esittää sitä. Tapasimme tammikuun alussa työryhmän kesken ja ensi-ilta päiväksi sovittiin olosuhteiden pakosta 24.3.2012. Koska aikaa ei ollut tuhlattavaksi sovimme, että tehdään käännöstä ja viedään harjoituksia eteenpäin samaan aikaan, kohtaus per harjoitus.

Nyt olemme tammikuun loppupuolella ja puolet näytelmästä on käännetty ja luonnosteltu näyttämölle. Teksti on vielä parempi kuin uskalsi toivoakaan. Asiat etenevät hyvää vauhtia. Koska Teatterikoneella ei ole omaa tilaa, keksimme tehdä yhteistyötä Äkkigallerian kanssa ja tehdä esityksen tyhjillään olevaan liiketiaan. Ensi-ilta sattuu sopivasti Jyväskylän päiville ja on osa sen ohjelmaa. Yhteistyötahoiksi on varmistumassa Kehitysvammaisten tukiliitto ja Bovallius ammattiopisto. Lisäksi Linnateatterista on tulossa ihmisiä ensi-iltaan, koska hekin ovat kiinnostuneet tesktistä.

Summa summarum. Kannatti luottaa siihen fiilikseen, että B for Baby on Teatterikoneen juttu. Se jatkaa hienosti Pumpgirlistä alkanutta Suomen kantaesitysten sarjaa ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaa. Olen meistä ylpeä!

17.1.12

Paska äiti terapiaa

Oman teatterin pyörittämisessä hienoa on se, että voi itse määrittää mitä tehdään ja milloin. Vuosi sitten teimme esityksen nimeltään Happohotelli, joka kertoi alkoholistien läheisten tarinoita. Lähtökohta esityksen tekemiseen oli se, että meillä kaikilla oli omahohtaisia kokemuksia aiheesta. Nyt halusimme tehdä samalla porukalla uuden jutun eri aiheesta. Tosin se ainoa mies, joka viimeksi oli mukana ei päässyt mukaan, joten aloimme puuhata esitystä naisporukalla.

Aiheen valinnassa pystyimme keskittymään nyt pelkästään naisia koskeviin kysymyksiin. Kadonneen miehen tilalle löysin vanhan ystäväni, tietysti nainen hänkin. Enää vain aihe puuttui. Mietiskelimme naisissa erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta aiheeksi valittiin äitiys ja nimenomaan huono äitiys. Meistä jokainen tunnistaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteen, kun ei ole lapsille tarpeeksi läsnä, haluaa tehdä töitä mielummin kuin kotihommia ja joskus ei muuten vaan jaksa. Esitys sai nimen Paska äiti.

Tämän produktion yhteydessä kehittelin Teatterikoneelle uuden tekemisen muodon: terapiateatteri. Se tarkoittaa sitä, että mukana olevat eivät saa minkäänlaista korvausta, vaan esitys voidaan toteuttaa nopeallakin aikataululla ilman apurahoja, tekemisen ilosta, itseään terapoiden. Eli harrastaa teatteria!

Aloitimme Paska äiti harjoitukset kirjoittamalla omia kokemuksia äityidestä. Hyviä ja huonoja muistoja, miettien millaisia äitejä me olemme, millaisia haluaisimme olla. Oikeita tarinoita lähdettiin liiottelemaan ja kirjoittamaan kipeitäkin asioita humoristiseen muotoon. Lopulta saimme kaivettua esiin neljä eri äitityyppiä: marttyyri, työnarkomaani, vamppi ja bailaaja. Jokainen meistä tunnistaa itsessään piirteitä näistä hahmoista, minä ainakin. Mietimme millä tavalla henkilöt tuntevat toisensa, missä he ovat yhdessä ja millaisia he ovat. Teimme rungon, johon aloimme tuottaa tekstiä. Aluksi jokainen kirjoitti itselleen monologin ja minä aloin kirjoittaa yhteisiä kohtauksia, kun ensin vähän tutustuin tyyppeihin. Nina teki biisejä ja puhuimme yhdessä mitä haluamme esityksellä sanoa. Reilun kuukauden työstämisen jälkeen kässäri on valmis.

Meillä on kolme ja puoli viikkoa aikaa saada esitys valmiiksi. Ja kyllähän me saamme. Kirjoittamisen ohella minä toimin tässä jutussa ohjaajana ja yhtenä näyttelijöistä, mikä on hieman haasteellista, kun itseään on vaikea ohjata, tilannetta ei hahmota ulkopuolelta. Täytyy yrittää saada Kirsi katsomaan jotain meidän läpimenoa, jos hän voi sitten kertoa mitä minun pitää tehdä. Sitä ennen täytyy varmaan ohjata itseään peilin kautta...

Meidän terapian tuloksia voi tulla katsomaan Vakkariin la 11.2. klo 19, jolloin on esityksen ensi-ilta. Vakiopaineessa varmaan terapoimme itseämme useinkin, mutta tämän esityksen muodossa sitä tapahtuu viisi kertaa.

Itseäni terapoituani täytyy todeta, että joskus olen ihan hyväkin äiti.

15.1.12

Keikkapäiväkirja 14.1.12

Hankasalmi, käymätön kohde.

Auto ja peräkärry täynnä Maukkaa jaVäykkää.
Monitoimitalolle ja mäki ylös toisella yrittämällä. Ensimmäisen yrityksen jälkeen onnistunut peruutus alamäessä kärryn kanssa ja lisää vauhtia. Vetäähän se Toyotakin.

Lavastuksen taustasermin rakenteet ovat puiset. Puu osoittaa taas olevansa materiaalina elävä. Onneksi on porakone mukana ja näin reiät saadaan kohdakkain ja lavastus pystyyn.

Jaahas, kulissipainot, joista eilen puhuin jäivät puheen tasolle tai ainakin pois kyydistä. Nurkasta löytyy passelisti kaksi vanhaa henkilövaakaa, jotka toimivat tähän tarpeeseen oivallisesti. Tämänkaltaiset ongelmat ratkeavat aina. Oikeastaan ne ovat olennainen osa kiertue-elämää ja maustavat matkaa mukavasti.

Kohtaaminen kahvinkeittimen kanssa.
Taukohuoneessa on iso biljardipöytä ja yksi samanvärinen seinä, jääkaapi, mikro, tv eli kaikki mitä ihminen tarvitsee ja enemmänkin. Ihminenhän pärjää mainiosti pelkällä kahvinkeittimellä ja biljardipöydälläkin. Ensimmäisellä yrityksellä keitin kuitenkin keittää vain vetensä. Toisella kerralla vesi kulkee porojen läpi ja saamme kahvia, vahvaa kahvia.
Muutama lyönti biljardia vaihtelevilla säännöillä ja kestävällä menestyksellä.

Aika on vierinyt kellossa ja tuonut käsille sen hetken jolloin on laitettava rooli päälle. Kaikki tarpeellinen löytyy kuin löytyykin ja Väykkä-koira pääsee myymään lippuja lapsille ja aikuisille. Lippuja myydessä aika kulkee vielä nopeammin ja pian yleisö onkin jo salissa. Kaikkiaan katsojia on kuutisenkymmentä.

Esityksen alkuvaiheessa eturivissä istuva n. 4-v tyttökatsoja yrittää uittaa junaa ja junanpillin huutoa tarinaan mukaan, mutta kun tarinassamme ei ole junaa niin ei voi mitään. Onneksi esityksemme kelpaa ilmankin. Pitkän tauon ansiosta näyttelijäntyössä on erityistä sähköä. Näyttelijät kuuntelevat toisiaan ja luovivat näytelmän läpi mitään tärkeää unohtamatta.

Iloisen oloisia katsojia poistuu Monnarilta. Osa käy kättelemässä Maukkaa tai jututtamassa Väykkää, jotka siirtyvät viimeisten katsojien poistuessa roolihenkilöiden varastoon vapauttaen roudarit takaisin lavalle tällä kertaa purkuhommiin. Loppukahveja keittäessä keitin toistaa aiemman temppunsa vaikka keittäjä on tällä kertaa Hankasalmen kulttuurityöntekijä Elli, joka toimi extraroudarinakin kaiken muun lisäksi.

Kotimatkalla vielä kaksi u-käännöstä lyhyiden reitiltä poikkeamisten vuoksi. Ensi kerralla Hankasalmelle tullessa reitti onkin sitten tuttu.

Aaro

12.1.12

Uusia työkaluja

"Sitä on niinkun ite se oma instrumenttinsa kun on näyttelijä"
-Joo kyllä, kehollaan ja mielelläänhän sitä töitä tekee, ihminen. Ja joskus ihan mielelläänkin. Ja kielellään omallaan puhuu ja laulaa. Jokainen. Sitä minä teen ihan mielelläni.

Näyttelijäntöitäkin on toki edessä. Heti kohta lauantaina Hankasalmella Maukkaa ja Väykkää. Kiertue alkaa. Instrumenttiani olen huollattanut Kyllön hammashoitolassa ja sitten ihan kotosalla antaen päivittäin itselleni hetken kahvakuulan kanssa. AllClassical radiokanava soimaan ja kuula liikkeelle. Siinä hommassa tuo karvainen kuulakin lepää.

Ostin uusia kaluja musiikin tekemiseen. Magix music maker ohjelman ja M-Audio fast track pron. Music makerilla olen ehtinyt vasta tunnin leikkiä ja Maudia en ole edes liittänyt koneeseen vielä. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. Äänenlaatu tulee olemaan kirkkaasti parempaa tästä lähtien. Kahteen näytelmään olen tehnyt äänityöt tähän mennessä. Molempia esitetään vielä. Pumpgirl ja Maukka ja Väykkä. Pumpissa käytin häiriöääniä hyväkseni. M&V oli erilaista kun "piti" sitä roolityötä samalla. Eilen into syttyi kun ajatukset alkoivat kiertää näytelmän B for baby äänien aalloilla. Annu ohjaa, Minna ja Kari näyttelee. Pääsen keskittymään vain ääniin.

Kuuletko sinäkin ääniä?

Tammikuun aikana ehdin vielä kuuntelemaan ja tekemään ääniä muutaman erityisluokan kanssa  Minun Lauluni työpajoissa, joita Kulttuuriaitta tarjoaa. Viiden tunnin pajan aikana äännellään, kuunnellaan, leikitään ja kehitellään uusia laulunpätkiä. Homman kruunaa loppukonsertti, johon luokka voi halutessaan kutsua toisen luokan vieraisille. Monille erityisen hauskaksi on osoittautunut didgeridoo-hieronta. Kun didgeridoolla soittaa voi tuntea äänen värähtelyn. Musiikki koskettaa. Äänen voi tuntea. Se tuntuu hyvältä.