16.10.17

98 päivää selvinpäin - Jotain mitä odottaa

Olen ollut kohta kaksi kuukautta juomatta. Tämä on alkanut tuntumaan jo ihan normaalilta. Enää ei päivittäin mieti juomista ja on helppo valita kaupasta alkoholittomia oluita tai limsaa saunajuomaksi. Mutta viime perjantaina totesin, että en halua lopettaa juomista kokonaan. Haluan muuttaa juomakäyttäytymistäni, mutta en halua luopua tästä sallitusta myrkystä kokonaan.


Mieheni oli muutamalla perjantaina ja huomasin olevani kateellinen hänelle. Että hän pystyi lähtemään ulos tapaamaan ihmisiä ja rentoutumaan juomalla muutaman. Tajusin hyvin kirkkaasti, että minäkin haluan tehdä niin! Ja samalla tajusin, että eihän kukaan estä minua tekemästä niin. Olen itse määritellyt itselleni tämän haasteen, kukaan ei ole haastanut tai pakottanut minua siihen. Minä itse olen itseni pahin ja paras kilpakumppani. Olen jo nyt todistanut itselleni jotain sellaista, johon en olisi uskonut pystyväni. Ja olen siitä ylpeä. Niinpä tein päätöksen, että lopetan kokeiluni mieheni seuraavaan ensi-iltaan, joka on marraskuun 18. päivä. Jään tavoitteestani 13 päivää eli tällöin päiviä kertyy yhteensä 85. Mutta kuten jo totesin, olen itsestäni ylpeä jo nyt ja olen pystynyt näyttämään itselleni, että viikonloppu sujuu mukavasti myös ilman alkoholia.


Tämä päätös hykerryttää minua. Minulla on jotain mitä odottaa. Juhlat! En ole koko tänä alkoholittomana aikana odottanut mitään näin paljon. Mahanpohjasta ottaa, kun mietin miltä nousuhumala tuntuu tauon jälkeen. Odotan myös sitä, että jaksan valvoa, eikä tee mieli mennä nukkumaan. Ja että olen yhdessä mieheni kanssa juhlimassa, ilman että minun tarvitsee ahdistua. Ja että voin jauhaa niitä typeriä kännijuttuja, jotka sillä hetkellä tuntuvat maailman hauskimmilta. Voi miten odotankaan niitä juhlia! Ja samalla olen surullinen, että miksi en saa samanlaista fiilistä lähtiessäni selvinpäin juhliin. Onko humalan ihastuttava vaikutus siinä, että on vähän itsestään irrallaan eikä pysty kontrolloimaan itseään niin paljon?


Poistin viime kirjoituksesta läheiselle kirjoittamani osuuden hänen pyynnöstään. Ymmärrän kyllä hänen reaktionsa. Alkoholistit ovat monien mielestä pohjasakkaa ja heitä katsotaan nenänvartta pitkin. Minutkin osittain ajoi tähän kokeiluun pelko siitä, että olen alkoholisti. Ehkä tulevaisuus tämän kokeilun jälkeen näyttää minulle onko minulla todella syytä huoleen vai pystynkö muuttamaan juomistani järkevämmäksi. Osoittelu ja syyllistäminen ei auta kuitenkaan ketään vaan tuottaa lisää häpeää ja ongelmien piilottelua. Apua pitäisi olla tarjolla nykyistä enemmän ja rehellistä puhetta.


En halua syyllistää ketään alkoholistia, mutta en myöskään halua vähätellä niitä kipuja, joita juomisella läheisille aiheutetaan. Haluaisinkin tietää tajuaako alkoholisti satuttavansa toisia? Jos tietää, niin miksi hän tarttuu siihen pulloon uudestaan ja uudestaan?


Itselläkin tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Välillä ajattelen, että mitä helvettiä se alkoholisti vikisee ongelmistaan, että senkun lopettaa juomisen ja ongelmat ratkeavat sen jälkeen. Ja toisinaan olen valmis tekemään mitä vaan toisen puolesta. Isoimpana taustalla on huoli ja hätä rakkaan ihmisen puolesta. Vähän aikaa sitten huoli ajoi minut soittamaan eräälle raitistuneelle tuttavalleni ja kysymään apua, että miten voin auttaa juovaa läheistäni. Katkaisenko välit kokonaan vai yritänkö saada häntä lopettamaan juomisen? Raitistunut tuttavani sanoi, että kun alkoholisti juo, hänen maailmassaan ei ole silloin mitään muuta kuin hän ja alkoholi. Mutta joskus sieltä putkesta haluaa tulla ulos ja silloin on hyvä, että tietää vielä jonkun olevan olemassa. Laitoin viestin läheiselleni ja ilmoitin, että olen hänestä huolissani ja hän voi soittaa, kun saa putkensa poikki.


Haluaisin saada esitykseeni alkoholistin läheisten näkökulman lisäksi myös alkoholistin näkökulman, jotta kumpikin puoli olisi jollain tavalla käsittelyssä. Läheisten tarinat kirjoitan monologeiksi ja alkoholistin näkökulmat tulevat laulujen muotoon. Etsinkin nyt tarinoita kummalta puolelta tahansa. Jos haluat lähestyä minua tarinalla, sen voi lähettää osoitteeseen annu@teatterikone.fi

Läheiseni putki on nyt poikki. Ja elämä on taas mallillaan.  Hän on meidän elämässämme läsnä, häneltä saa apua ja hänen kanssaan on mukava viettää aikaa. Toivon, että tämä kestää. Niinkuin aina toivon. Tulevasta ei koskaan tiedä. Kukaan meistä.

5.10.17

98 päivää selvinpäin - Tänään

Halusin tehdä esityksen, joka käsittelee alkoholistin läheisenä oloa, koska se on iso osa minun elämääni. Se on tavallaan jatko-osa Erityisen äidille, joka on myös monologi henkilökohtaisesta aiheesta. Mietin mikä esityksen nimi voisi olla. Mikä kuvastaa niitä pettymyksiä, joita joutuu nieleskelemään, kun läheinen onkin taas humalassa. Nimeksi tuli Lupaukset, jotka eivät koskaan toteutuneet.  


Tämä 98 päivää selvinpäin -haaste on osa esityksen valmistamisprosessia. Halusin tietää kuinka vaikeaa on olla juomatta. Halusin tietää mitä minä läheiseltäni vaadin, kun haluan hänen olevan juomatta. Minulla on 43 selvää päivää takana. Ei se ihan helppoa ole ollut, mutta ei mahdotonta. Ja oloni siitä, että en ole alkoholisti, on vahvistunut.  


Ensimmäinen esitykseen liittyvä tekstipätkä on syntynyt. Se kertonee tämänhetkiset ajatukseni.


Esitykseen kirjoitettu on tekstinpätkä on poistettu 9.10.2017 asianosaisten pyynnöstä.