14.12.12

Mikä meni pieleen -opin paikka

Joulukuu oli kulkenut melkein puoleenväliin saakka.
Tuuli oli tuonut kinoksittain lunta Jyväskylän kaduille. Ihmiset kulkivat läpi tuiskun kuka milläkin asioilla, toinen toistaan kiireisemmän näköisenä.

Liian harva oli kuitenkin joulukuun mittaan kävellyt sisään Keskustien väliaikaiseen teatteritilaan katsomaan koko illan improvisaatioesitystä.

Pienessä huoneessa Väinönkadulla kokoontui seitsämän hengen teatteriryhmittymä. Vuokrasopimus uuteen toimistotilaan oli jo tehty ja väliaikaisen teatteritilan vuokra-aika loppuisi parin päivän päästä. Väinönkadun huone alkoi käydä pieneksi näin usealle hengelle. -Happi oli vähissä jo puolen tunnin kokoustamisen jälkeen.
Illalla oli alkamassa viimeinen Unelmapeli esitys. Katsojia tulossa n. 15 henkeä.
Ryhmä alkoi purkamaan tilannetta. Kysymys kuului:

Miksi Unelmapeli ei tavoittanut katsojia?

-Oliko nimi liian valju ja epäselvä? Veikö se viestin väärään suuntaan? Ehkä nimi ja ulkoasu ei kuvastanut riittävästi sitä mistä hommassa oli kyse.
-Tuotantopäätös syntyi niin nopeasti, että proggista ei ehditty lanseeraamaan ja se ei noussut esille kaupungin muun tarjonnan seasta.
-Oliko lipun hinta liian korkea ihmisten mielestä? 15-13€
-Esitys on rakenteeltaan erilainen kuin kellään muulla, miten sen saa brändättyä? Miten viestin saa ulos ja esille.

Keskusteli polveili ja ratkaisuja tehtiin. Ilman riskien ottamista ei synny uutta. Taas opittiin. Eteenpäin mennään ja ensi vuonna paukkuu uudet suunnitelmat, hyvällä fiiliksellä :)

4.12.12

Hyvää joulukuusta

Jos tästä jotain hyvää koittaa etsiä tästä joulukuusta niin se onnistuu helposti.

Lumi tuli. Toi valon.
Ulkotulien valokin heijastuu iloisesti hangesta.

Nauru kuplii pikkujouluissa.
Huolet haihtuvat hetkeksi.
Tarpeetonta kantaa kaiken aikaa.

Oikaise ruotosi ihminen ja hymyile,
vaikka pakolla.
Aivoillesi se on se ja sama,
Aivot tulkitsevat hymyn merkiksi hyvästä.
Huokaise.
Katsele.
Kuuntele.
Huokaise vielä.
Hymyile.

Joulukuusta katsoessa
eteenpäin
uuteen vuoteen
katsoo kauas
unelmiin.

21.11.12

Terveisiä Keskustieltä!

Keskustien keskeinen sijainti keskustassa on kovin kannustavaa koko koneelle.
Toisinaan on ilo olla omassa tilassa. Tällä erää tätä iloa kestää joulukuun puoleen väliin saakka, jolloin puramme energiamme purkamalla tavaramme tuosta sympaattisella tavalla kotoisalta tuntuvasta entisestä Rion tilasta.

Tänään pelattiin kolmas erä Unelmapeli - koko perheen improvisaationäytelmää. Perheen nuorimpia ei nyt ollut yleisössä, joten sisältö taisi osin mennä tällä erää vain aikuisille sopivaksi. Jokainen erä on erilainen...
Alkuspiikeissä tuli mainituksi tilan edellinen haltija, akvaariokauppa Rio, jonka monet paikalliset muistavat. Tällä erää paikalla oli muitakin kuin alkuperäisiä paikallisia ja sana "akvaario" saikin uutta sisältöä. Siellähän sitä tosiaan ollaan kuin akvaariossa kun suuret ikkunat antavat Keskustielle päin ja ikkunoista ohikulkijat näkevät suoraan näyttämölle. Se on kyllä hauskaa! Maailmasta ei tule mustissa laatikoissa tehty teatteri loppumaan, eikä ole tarvekaan, mutta hauskaa on kun on tällaisiakin tiloja toisinaan teatterikäytössä.
Monet ohikulkijat alkavat olemaan naamatuttuja, tiedäthän, naapurinaamoja joista osaa osaa jo morjestaa. Ja kun tänään makailin näyteikkunassa lounastauon päätteeksi tulin tarjonneeksi olemassaolollani sitä mitä haluan teatterinkin kautta tarjota, -nimittäin tunteita. Ohikulkeva nuorisojoukko sai p*skahalvauksen kun huomasi ihmisen loikoilevan ikkunalaudalla. Heräsivät hetkeksi :)

Hereillä pysyminen on tärkeää. Sen voisi sanoa olevan yhtä tärkeää kuin riittävän unen saannin.

Teatteri tuo valoa pimeyteen ja pitää sinutkin hereillä, tervetuloa Keskustielle niin kauan kuin siellä ollaan!

T: Aaro

25.10.12

Teatteria vanhuksille

Neljän esityksen jälkeen tunnelmat Buffo ja Bella näytelmän viemisestä vanhainkoteihin ovat korkealla.

Yleisössä olevia ihmisiä on hieno tavata.
Tänään meillä oli kaksi esitystä. Ensimmäinen Keljon vanhainkodin ruokalassa ja toinen saman talon b-osastolla. Jälkimmäisessä yleisön ikähaitari oli 96 vuotta. Nuorin katsoja oli 5-vuotias ja vanhin 101-vuotias. Harvoin pääsee esiintymään yhtä laaja-ikäiselle yleisöpohjalle.
Ensimmäisen esityksen jälkeen sain naiskatsojalta arvoituksen: "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Lisäksi olen tänään saanut kuulla tarinoita elämän poluilla sattuneista tapahtumista.

Buffo ja Bella esityksen tekeminen sai alkunsa kun Keljon vanhainkodin ideapankki Helena Hjelt keksi hakea Keski-Suomen Taidetoimikunnalta apurahaa teatterin tuomiseksi Keljon vanhuksille. Helena otti yhteyttä meihin ja kysyi olisimmeko halukkaita toteuttamaan esityksen mikäli apuraha saataisiin. Me olimme ja apuraha saatiin.

Olin miettinyt mahdollista vanhustentaloihin vietävää esitystä jo parin vuoden ajan. Ennen tätä en kuitenkaan ollut tehnyt vielä mitään konkreettista esityksen eteen. En tiennyt mitä tälle yleisölle voisi tehdä.

Lähihoitaja, gerontologian opiskeljia Essi Rantala oli esiintymiskokemuksensa ja ammattinsa puolesta luonnollinen valinta toiseksi esiintyjäksi. Gerontologia on ikääntymisen ja vanhenemisprosessin tutkimusta. Essin vahvuudet ovat juuri hänen kokemuksensa iäkkäiden kanssa työskentelystä, sekä hänen aiempi esiintymiskokemuksensa.

Alkuperäinen ajatus esityksestä on kulkenut pitkän kehityksen tien, kuten esitykset usein tekevät. Aluksi mietimme erilaisia osallistamisen keinoja. Yleisöä voisi käyttää lavasteina? Yleisö voisi toimia esityksen teknikkoina? Esityksen sisällön voisi kerätä yleisöltä? Yleisöltä voisi kysyä apua näytelmän henkilöiden tilanteisiin?

Yrityksen ja erehdyksen kautta oikea tie alkoi hiljalleen löytyä. Ensimmäisenä tippui pois kitara ja kiusallisen huono aloitusbiisi. Seuraavaksi pois jäi matkalaukku ja pyörätuoli. Annu Sankilampi ohjasi meitä ideoiden suosta kohti kantavaa maastoa. Mutkia, joiden kautta kuljimme oli enemmänkin ja lopulta osallistumisen muodoksi tuli se tärkein; yleisö saa osallistua näytelmään katsojina. Mikä oivallus!

Alkuperäisistä pohdinnoista jäi jäljelle tahtomme antaa katsojille tunteita, ajatuksia ja elämyksiä. Roolihenkilöt rakentuivat omien ajatustemme päälle ja näytelmä sai muotonsa sisällön kautta.

Teatteritaide ei synny katsojalähtöisesti, kyllä, tämä on yleistys, mutta ohitan sen. Jos taiteilijan lähtökohtana toimii se mitä hän uskoo, olettaa tai vaikka tietääkin yleisön haluavan nähdä on lähtökohta silloin väärä. Taiteilijan on toimittava omasta itsestään käsin. Tuotava toimintansa kautta oma näkemyksensä tai kysymyksensä esille ja purettava ihmisyyden mysteeriä joka karkaa kuitenkin aina.

Kohtaaminen yleisön kanssa on näyttelijälle tärkeää. Ainakin minulle.

Kohtaaminen tämän esityksen kohderyhmän kanssa on ollut minulle tärkeää. Se on auttanut minua. Miten se on minua auttanut, en osaa selittää, mutta tunnen kulkevani oikeaa tietä tätä työtä tehdessäni.

Niin ja se "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Voin kertoa, että yksi jos toinenkin sellainen on kostunut näissä esityksissä ja se on tietenkin sielun peili, silmä.

Aaro Vuotila

7.10.12

syysnarina ja muita avautumisia



Haluaisin kirjoittaa, että tänään minua vihastuttaa ja ärsyttää kaikki muu paitsi äidin tuoma itse tehty omenamehu. Aina kun siitä ottaa huikan naama menee ihan mutrulle, koska se on niin kirpeää. Ja tämäkös minua naurattaa, naama mutrulla juon omenamehua, tirskun ja olen ärsyyntynyt kaikesta muusta.
Tämähän nyt ei ole aivan totta. Omenamehun kirpeys minua kyllä tirskuttaa, mutta ei minua nyt ihan kaikki muut asiat ärsytä.

En vain pidä siitä tunteesta, kun on hirveän stressin vallassa (eikä varmasti kukaan muukaan pidä). On paljon asioita, joita pitäisi hoitaa. Paljon uusia asioita, jotka uutuudessaan ovat minulle tuntemattomia. Tuntemattomuus taas lisää pelkoa. Minä en osaa, siispä minua pelottaa se, että opinko koskaan. Tämä taas lisää stressiä. Eli minä stressaan, joka on tällä hetkellä normaalia. Elämme nyt kiireistä aikaa, avustushakemukset, rahoitukset, yhteistyökumppanit, ensi-ilta ja kaikki muu siinä välissä. Kun stressaa töitä alkaa stressata myös kaikkea muuta, sitä tuttua ja turvallista. Miten osaan jakaa aikani työlle, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja lopuksi tästä ajan jakamisesta tulee stressi. Tuskastuttava oravanpyörä, joka varmasti helpottaa kun asioista tulee tutumpia, mutta eipä tuo tänään lohduta yhtään.

Minä kun haluaisin olla kaikille kiltti. Olisi ihana auttaa kaikkia, olla kaikkien kanssa ja antaa laatuaikaa. Mutta sitten tulee se, että en osaakaan auttaa, ainakaan ilman että soitan tuhat puhelua ja siltikin olen epäselvä sanomisistani. Tästä seuraa taas ajankuluminen, joka minulle on niin kovin kallista. Ja sitten kun tähän kalliiseen aikaa pitää muistaa laskea Tyelit, matkat, vakuutukset ja vielä muistaa verottajaa. Kamalan kallista ja kamalan stressaavaa.


Harmillisinta stressitilassa on tietenkin se, että sen purkaa lähimmäisiin. Lisäksi alan aina epäilemään omaa itseäni. Teenkö tarpeeksi, olenko tarpeeksi hyvä niin, että kaikilla muillakin olisi hyvä. Tämä on uuvuttavaa. Onneksi tuli tämä päivä. Tällä hetkellä olen päättäväinen ja uskon, että tämän stressinkin keskellä pystyn hoitamaan asiat. Ihan vain siksi, että minulla on MIELETÖN tukiverkosto. Hullun hienoja ihmisiä, jotka auttavat ja osaavat rauhoittaa mieleni. On se vaan hienoa olla ihminen ja tuntea näin paljon vahvoja erilaisia tunteita hyvin lyhyen ajan sisällä. Välillä ahdistaa ja stressaa niin paljon, että meinaa tukka tippua päästä. Melkein saman sekunnin aikana, mieli alkaakin kirkastua ja ymmärtämään elämän ihanuuden. Harmillista, että tämä kääntyy myös toisin päin.

Joku voisi sanoa, että tämä on epäonni, kun on syntynyt näin ailahtelevaisena. Minä pidän sitä siunauksena. Tänään minä lähden stressiänikin uhmaten sulhoni kanssa ulos syömään, ihan vain sen takia, että yhteinen aika on tärkeää. Tapaan sinut stressi varmasti pian, koska olen ehkä vähän alkanut jo kiintymään sinuun, mutta tänään saat roikkua jonkun muun olkapäällä.
Kiitos teille ja hyvää sunnuntain jatkoa!
 Niin ja muistakaa pitää toisistanne huolta, syksy on kylmää ja pimeää aikaa, joten muistakaa antaa toisillenne teetä ja sympatiaa. 

- Laura

18.9.12

Syysterveiset, syysterveiset, syyysterveiseet..


Tervehdys kaikille täältä ATK-kaluston syleilystä!

Tätähän te retaleet olette odottaneet, vuorossa on nimittäin Teatterikoneen noviisin toinen blogi!

Kirjoittelen seuraavassa syksystäni teatterityöläisenä, menneistä ja tulevista.

Olen ostanut itselleni uuden takin ja uudet kengät. Nämä hiljattain tehdyt ostokset kertovat siis siitä, että syksy on ollut kiireistä aikaa töiden saralla; Eläinduo Poppi ja Komppi keikkailivat pari viikkoa ympäri Jyväskylän kirjastoja. Tuo kirjastokiertue oli muusikon urani mielenkiintoisin ajanjakso. Uusia biisejä syntyi kiertueen aikana kaksi kappaletta ja jo olemassa olevat säveltaideteokset saatiin aivan uudelle tasolle. Uudistimme kappaleita esimerkiksi hammasrautaa (xylofoni-xylitoli) soittamalla. Tärkeimpiä havaintoja tapahtui juurikin kappaleita uudelleen sovittaessa, eli kiertuetta varten treenatessa. Mikäli kappale tuntuu tarvitsevan jotain lisää, on tehokkaampaa jättää siitä mieluummin jotain pois, varsinkin jos käytettävissä on muutama bongo, djembe, kärpäspilli ja akustinen kitara. Tämäkin on jo oikeastaan aika vanha totuus, mutta taas piti alkuun tunkea biiseihin liikaa ja ihmetellä hetki, että ”miks ei toimi?”. Kiertue oli menestys. Pääsimme soittamaan ilman äänentoistoa pienille yleisöille ja nupit kaakossa liikuntahalleissa. Järjestely toimivat joka paikassa hienosti ja useissa kirjastoissa meitä huomioitiin takahuonetarjoiluilla, jotka käsittivät mm. karjalanpiirakoita, keksejä, mehua ja peruskaffet myös. Kiitos!

Pian kiertueen jälkeen starttasi forumteatteritreenit. Kyseessä on itselleni uusvanha juttu. Tekotapa on tuttu jo oman opiskeluni alkuvaiheista. Teatterikoneen tekotapa taas ei sinänsä ollut entuudestaan tuttu, mutta mukaan pääsee helposti, koska porukka on jo tuttu ja mielestäni ihmiset määrittävät tekotavan. Forumin nuoret- Geimeissä- esitys on itselleni ensimmäinen oikea, koulun ulkopuolelle tehty forumteatteriesitys, joten siinä mielessä kaikki on uutta. Tekstiä on jo muhkeasti olemassa ja sitä koko ajan jalostetaan eteenpäin. Harjoitusiltojakin on jo jonkin verran takanapäin ja vielä enemmän edessä. 
 
Puurran myös Jyväskylän kaupunginteatterin ”Leijonan mielellä”-yleisötyöprojektin parissa. Kyseessä on kaupunginteatterin ”Veljeni leijonamieli”- esitykseen pohjautuva teatterityöpaja yläkouluikäisille pojille, joka on osa Myrsky-hanketta. Tämä työ on vasta alkutekijöissään, mutta jo osoittanut mielenkiintoisuutensa ja haasteellisuutensa. Toimin toisena työpajan vetäjänä jyväskyläläisen koulun oppilaista kasatulle ryhmälle.  Jokainen kokoontuminen antaa lisää motivaatiota ja intoa seuraavaan kertaan. On mahtavaa seurata teatteria ennestään tekemättömien osallistujien pikkuhiljaa innostuvan aiheesta enemmän ja enemmän. Työn lomassa oppii itsekin asioita omasta ammatistaan, itsestään ja teatteriesityksen tulkinnasta. Perjantaina katsomamme esitys oli tänään kokoontuessamme puheena ja sain kuulla aivan mahtavia tulkintoja ja poimintoja esityksen teemoista. Kokonaisuus huipentuu maaliskuussa 2013 tapahtuvaan taiteelliseen teokseen, jonka ryhmä itse valmistaa. 

Tähän keitokseen kun lisätään ainekset nimeltä kirjallinen opinnäytetyö, muut koulutehtävät, ensi kevään ja kesän työt, sekä tärkeimpänä perhokalastus ja perhe, näyttää siltä että tekemistä riittää joululomille asti lähes jokaiselle arkipäivälle..ja oikeastaan pyhäpäivällekin.  Toivon voimia syksyynne lukijat ja lainaan lopuksi armasta isoveljeäni;

”Sillon pitää painaa reikä päässä, kun on mistä tehä”

En kuitenkaan suosittele tätä, enkä takaa väitteen järkevyyttä. Kunhan lainasin.

-Aapo

 

8.9.12

Poppi & Komppi Kiittää!

Olipa HAUska kokemus kiertää Jyväskylän kirjastot Poppi & Komppi konsertilla! Aiemmat soittohommat on tullut soiteltua joko yksin tai sitten kertaluontoisemmin. Esimerkiksi edesmennyt merirosvobändimme Arpiraattori heitti lopulta uransa aikana keikkoja vähemmän kuin mitä Poppi&Komppi tällä rundilla.

http://www.youtube.com/watch?v=lriOMW9QNTo&list=UUOQQj3bmJsHcLhdEs0r-GQQ&index=1&feature=plcp

Tuubissa on otteita Halssilan keikalta.

Kaikilla keikoilla oli hyvä meininki. Pari kertaa oli koiralla tekemistä äänen kestämisen kanssa kun flunssa raastoi, mutta kaikesta selvittiin hienosti. Kiertue päättyi Keltinmäkeen, jossa oli lopulta paras tarjoilu esiintyjille :) Kiitos kaikille muillekin kahvittajille!
Ja kaikille kuulijoille tietenkin myös! Kuullaan taas, joskus, jossain!

28.8.12

Nykyhetkellä on yhteyksiä historiaan

Olen menossa tänään puhumaan Jyväskylän kaupunginteatterille Teatteritiistaihin taiteen eheyttävistä vaikutuksista ja eritoten forumteatterista. Kun pohdin miten esittelen itseni, aloin miettimään omaa historiaani suhteessa kaupunginteatteriin. Olemme kulkeneet tuon laitoksen kanssa pitkän matkan ja se on vaikuttanut väkisinkin teatterikäsitykseeni.

Isäni on töissä teatterissa järjestänä. Olin kaupunginteatterilla pienenä hoidossa, se oli vielä vanhan talon aikaan eli silloin kun teatteri oli siinä missä nykyinen A-sali. Ensimmäisen kerran olin näyttämöllä viisi vuotiaana uudessa talossa eli tässä nykyisessä. Siitä on jo 30-vuotta. Aika rientää.

Lapsena kävin katsomassa kaikki esitykset, jotka vain sain. Vietin paljon aikaa teatterilla avustajana ja muutenkin, koska teatterin maailma oli niin kiehtova lavalla ja sen takana. Ihmiset näyttivät tunteensa ja monesti pääsi mielenkiintoisiin keskusteluihin mielenkiintoisien ihmisten kanssa. Rakkauteen tuli ryppy joskus yläasteaikoihin, mutta se taas palasi muutaman vuoden tauon jälkeen. Kun lopetin lukion kesken ja hakeuduin teatterin pariin, en voinut kuvitellakaan tekeväni mitään muuta.

Olen kasvanut teatterin parissa, hyvin perinteisen teatterin. On katsomo ja näyttämö. Katsojien on  tarkoitus katsoa ja näyttelijöiden näytellä. Mutta sekin toimii! Teini-ikäisenä kävin katsomassa eräänkin musikaalin kymmeniä kertoja. Siinä oli lavalla 20 nuorta poikaa ja esityksen lopussa itkeä vollotin silmät punaisina, sydän pakahtuneena. Ainoastaan yhden ei perinteisen esityksen lapsuudesta kaupunginteatterilta muistan, vaikka niitä varmaan on useampia. Se oli ehkä 90-luvulla. Katsojat saivat osallistua esitykseen pienellä näyttämöllä. Esityksessä sai piirtää isoihin papereihin seinillä. Muuta siitä en muista.

Lähdin opiskelemaan teatteria ensin Outokumpuun ja sitten Helsinkiin ja valmistuin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2005. Opiskeluaikana teatterin maailma aukeni. Stadiassa, jossa opiskelin, on soveltava teatteri otettu vahvasti osaksi opetusta. Tutustuin kyllä jo Outokummussa forumteatteriin, kun meillä oli Stadiasta valmistunut opettaja sitä vetämässä. Helsingissä sain maistiasia myös tarinateatterista, erilaisista draamaprosesseista, devising-teatterista ja näin todella vaikuttavaa forumteatteria. Olin katsomassa koulullamme forumteatteriesitystä ja vaikka tiesin, että on riski joutua lavalla, minun oli pakko nousta puollustamaan päähenkilöä. Tajuaminen siitä, että katsoja voi vaikuttaa esityksen kulkuun oli vavahduttava!

Opiskelun loppuvaihdeessa päätimme perustaa Aaron kanssa oman teatterin, jossa voisimme tehdä juttuja joita halusimme. Alotimme tekemällä esityksiä devising-tekniikalla eli kirjoittamalla näytelmä prosessissa koko ryhmän kanssa ja Aaro pääsi säveltämään musiikkia näytelmiin. Ensimmäiset kesä juttumme olivatkin tällä tavalla tehtyjä ja oli mahtava luoda ryhmässä jotain uutta ja ainutkertaista.

Teatterin erilaisten tapojen hyödyntäminen ja perinteisen rakenteen rikkominen alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Teimme esityksen Runollista, jossa kiersimme yleisön luona ja lausuimme heille henkilökohtaisesti runoja. Ihminen sai valita runotarjoilijan listalta runon jonka halusi kuulla ja sai sen henkilökohtaisesti kuultavakseen. Toisella puoliajalla näitä samoja runoja esitettiin koko yleisölle laulettuna. Oli hienoa päästä ihmisten kanssa niin henkilökohtaiseen kontaktiin.

Yhdessä silloisen tuottajamme Anne Kalliomäen kanssa kehittelimme konseptia, jossa keräisimme nuorilta tarinoita ja tekisimme niiden pohjalta esityksen. Tässä vaiheessa forumteatteri taas tuli mieleeni ja aloimme miettiä mahdollista yhteistyötä kaupunginteatterin kanssa. Aloitimme neuvottelut teatterin kanssa ja sovimme yhteistyöstä. Tätä ennen kaupunginteatterilla ei oltu soveltavaa teatteria esitetty. Syksyllä 2010 tuli ensi-iltaan Forumin nuoret eli 5 forumteatteri tarinaa, joihin olimme keränneet nuorilta aiheet. Esitykset toimivat mahtaavasti ja tuntui, että katsojat saivat sen saman kokemuksen jonka itse olin aikoinaan forumteatteriesityksessä kokenut. Lisäksi metodin toimivuudesta on saatu kokemuksia kiertueella jo tuhansien oppilaiden kanssa.

Taide on eheyttänyt minua. On saanut nauraa ja itkeä roolihenkilöiden kanssa ja tunnistaa heistä itseään. Välillä on tajunnut maailmasta jotain suurta ja välillä on pitkästynyt. On päässyt mielettömiin keskusteluihin elämästä joidenkin esitysten jälkeen ja tuntenut yhteenkuuluvuutta tuntemattoman vieruskaverin kanssa, kun olemme nauraneet samalle jutulle näyttämöllä. Ja nyt oman teatterin kautta on reilusti terapoinut itseään tekemällä esityksiä aiheista, joita haluaa tarkastella lähemmin ja joihin haluaa vaikuttaa.

Kun miettii mistä oma teatterikäsitys on lähtenyt, miten se on laajentunut ja missä pisteessä on nyt, se tuntuu hienolta!

Nautinnollisia, ajatuksia herättäviä ja eheyttäviä teatterikokemuksia!

24.8.12

Näyttelijän elämää

Monena tässä saa olla.. Mitä kaikkea mahtuu näyttelijän elokuuhun?

Ensimmäisenä viikonloppuna juhlittiin Teatterikoneen Kirsin syntymäpäiviä. Siellä esiintyi naistrio Ängry Lesbians ja covereita tunkkaisesti soittava poikaduo aPROpå. Triolle keikka oli ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen?
Duolle keikka oli sen sijaan jo toinen ja varmasti myös viimeinen! Hautaa tosin kaivettiin hetken aikaa auki kun meille tuli tiedustelu mahdollisesta "OIKEASTA" keikasta, jolle aPROpå duoa kysyttiin. Herrat ovat kuitenkin niin arvokkaita esiintyjiä, että "oikea" keikka jäi saamatta. Comeback tulee jos on tullakseen. :)

Seuraavalla viikolla treenasimme Aapon mukaan Forumin nuorten tarinaan Honey Bunny. Tampereella oli TEKIJÄ-hankkeen demot.
Pari päivää vilahti Tampereella toisten hankkeessa mukana olevien ryhmien kanssa TTT:n aulassa esitteitä jakaen ja Värkkäripuvussa katuja kierrellen. Tulihan siellä aulassa sitten hieman musisoituakin, kuten kuvasta näkyy. Kävijöitä kun ei missään vaiheessa ollut ruuhkaksi asti. Parhaaksi henkilökohtaiseksi kokemukseksi tuolta matkalta jäi käynti Rajaportin saunassa entisen tuottajamme Koistisen Matin kanssa.
Samalle illalle osui myös Tapahtumien yö, jossa tulin saaneeksi hienon oppitunnin ranskalaiselta katutaiteilijalta yleisön mukaan ottamisesta.

Seuraava lauantai kuluikin kokonaan Yllättävä Vieras -keikalla Sipoossa. Soluttauduin yksityisjuhliin neljäksi tunniksi juhlien järjestäjän vanhan koulukaverin miehenä. Koulukaveri ei itse päässyt paikalle, mutta miesystävä oli kuitenkin halunnut tulla. Yllättävä Vieras -keikat ovat aina jännittäviä ja aina ne ovat olleet myös todella antoisia. Nytkin keikka oli menestys, sekä tilaaja, että juhlaväki olivat yllättyneitä ja suhtautuivat positiivisesti hämäykseen kun minut paljastettiin esiintyjäksi.

Seuraavana päivänä olikin sitten jo Maukka ja Väykkä rakentavat talon -näytelmän uusintaensi-ilta Vaajakosken Kohinoilla Naissaaren vanhassa Woimalassa. Näytelmä lämmitettiin ja muokattiin helpommin siirrettävään muotoon. Äänityöt piti tehdä osittain uusiksi, koska aiemmin käytössä olleet kuvaprojisoinnit ja sitä myötä myös niihin liittyneet äänet jätettiin pois. Tämä kaikkihan tehtiin ja harjoiteltiin myös tässä samaisessa elokuussa.
Oli hauska palata vanhojen tuttujen kaverusten pariin! Ksml julkaisi arvostelun Martiskaisen mietteet ja onneksi parivaljakko suuntaa vielä keikoille Saarijärvelle ja Kotkaan.

Maanantaina treenattiinkin sitten Buffoa, vanhainkoteihin ja vanhusten hoitolaitoksiin suunnattua kahden hengen näytelmää. Esitys on edelleen harjoitusvaiheessa ja on ollut todella mielenkiintoinen prosessi. Alun alkaen Keljon vanhainkoti tilasi meiltä teatteria ikäihmisille ja suunnittelimme monin eri tavoin osallistavaa esitystä. Pikku hiljaa osallistavuus on kuitenkin karissut tai pikemminkin muuttanut muotoaan. Kaikki ylimääräinen alkoi tuntua päälleliimatulta ja katsojan osallistuminen tarinaan nimenomaan katsojana on alkanut tuntua tärkeimmälle. Pyrimme tekemään esityksen johon katsoja päässe tunteella mukaan. Buffoa on treenattu ja kehitelty tässä pitkin tätä kuukautta ja työ jatkuu.

Tiistaina olikin sitten Teatterikoneen sisäinen koulutuspäivä. Teimme Improa koko porukalla. Aurinko helli meitä tilattomia, jotka Köhniön pihalla improsimme Kirsin johdolla.


Keskiviikko aamuna Värkkärit jalkautuivat Puistokoulun lähistön kevyen liikenteen väylille muistuttamaan autoilijoita liikenteessä liikkuvista uusista koululaisista.
Sen jälkeen treenattiinkin sitten vielä lisää improa tulevaa koko illan improkeikkaa: Unelmapeliä varten.

Minä ehdin vielä neljäksi päiväksi Fyysisen Teatterin Kussille Helsinkiin. Siitä riittäisi tarinaa vaikka omaksi esseekseen. Kurssin järjesti Ilmaisuverstas ja opettajana oli espanjalainen Ana Vázquez De Castro. Lyhyesti sanottuna: olipahan mainio kurssi! Kaikki lähtee fysiikasta.

Heti kurssin jälkeen jatkui Teatterikoneen Unelmapelin kasaaminen. Kyseessä on siis koko illan improvisoitu näytelmä. Teimme tilauskeikan Himosteatterin lavalla. 900 hengen katsomossa oli 200 katsojaa. Ilta oli menestys! Ennen tätä keikka en ollut erikoisemmin ollut innostunut impron tekemisestä. Neljän hengen joukkueemme oli kuitenkin niin hyvä ja yhdessä luomame muoto niin toimiva, että taas löytyi uusi juttu jota tekee ihan ilokseen!

Tänä aamuna alkoi Poppi ja Komppi -kirjastokiertue. Vesangan lähikirjaston keikka pidettiin viereisessä liikuntasalissa ja 1. ja 2. luokkalaiset, Hukat, Repolaiset ja Nallukat pääsivät ensimmäisinä jammaamaan biisiemme parissa. Keikkoja tässä kuussa ehtii kertyä kuusi kappaletta. Kaikki Jyväskylän lähikirjastot tullaan kiertämään ja hauskaa aikaa on tiedossa. Keikat ovat aina aamuisin yhdeksän kieppeillä, joten pariin viikkoon ei aamu-unia venytellä.


Huomenna on seuraava Yllättävä Vieras. Ensi viikolla Popit ja Kompit ja pari muuta keikkaa. Elokuu vaikuttaa varsin työntäyteiseltä kuukaudelta. Syyskuuhun asti en uskalla kalenterin sivuja vielä kääntää. Onneksi kesällä ehti lomailemaan!


17.6.12

Lomaprojekteja

Joutenolon ja jatkuvan puutarhahommailun ohessa olen päässyt toteuttamaan pari mieluisaa projektia. Molemmat liittyvät elämän suuriin rikkauksiin. Toinen musiikkiin ja toinen ruokaan.

Musikintekeminen on työn lisäksi ollut aina rakas harrastus. Silloin kun työ vie elämästä leijonanosan ei ole aikaa paneutua hartaasti mihinkään muuhun. Sain vakavan muistutuksen lupauksesta, jonka tein itselleni vuosi sitten kun soittosormesta amputoitui sormenkärki. Silloin lupasin antaa aikaa musiikin tekemiselle jos vain sormi vielä antaa myöten. Ja kyllähän se on antanut. Entisen veroista soittajan sormea siitä ei ole tullut, mutta kyllä se silti vielä soimaan panee vaikka millaisen pelin. Kun vuosi tapahtuneesta oli kulunut enkä ollut lunastanut lupaustani maailma muistutti minua. Ajattelemattomuuden seurauksena sain vasempaan korvaani kuulovaurion. Tinnituksen ja huminan myötä menetin hiljaisuuden. Näissä tunnelmissa syntyi allaoleva biisi Loppunpalanut.

http://soundcloud.com/aaronmeiden/loppuunpalanut

Onnekseni sain suojattua oikean korvan eikä humina ole sittenkään haitannut säveltelyä niin kuin hetken aikaa ehdin pelätä. Viime yönä kello hiipi jo kohti kolmea kun lopettelin musahommat. Jyväskylän Kesä -kaupunkifestivaalin katuohjelmassa nähdään tänä kesänä FRÄNKIT, joiden esiintymismusiikin parissa työskentelin.

Toinen innostava projekti, tai ehkä paremminkin uusi kulkusuunta elämälle on ollut tänä keväänä herännyt kiinnostus luonnonantimien hyödyntämiseen. Olen keräillyt yrttijuoma-ainekset aamuin illoin omalta pihalta. Syönyt ketunleipiä, koivunlehtiä ja kuusenkerkkiä koirien kanssa metsäkävelyillä ja keittänyt kerkkämehua, jonka pakastin jääpalapusseihin säilöön.
http://soundcloud.com/aaronmeiden/lupaus
Ja näin ne uivat elämän elementit musiikkiini mukaan :)

Meillä Jyväskylässä on monelle pihalliselle tullut harmia lehtokotiloista. Asuinalueemme suljetussa facebook-ryhmässä on keskusteltu erilaisista kotiloiden torjuntamahdollisuuksista. Itsekin keräilin kotiloita ja hävitin niitä kunnes mieleeni juolahti, josko niistä voisi valmistaa ruokaa? Netti auki ja sukellus googleen! Reseptejä löytyy sopivia hakusanoja käyttäen. Kirjoitan tähän omani joka on mukaelma ja kehitelmä muista.

Keräsin kotiloita n. 50 kpl. Ne asuivat minulla muovisessa siivilässä, jota pidin emalivadissa niin, että pohjalla oli vettä. Pari päivää pidin niitä paastolla. Pesin kakat pois päivittäin. Muutaman päivän ajan kotilot saivat olla porkkanadieetillä. Kun kakka muuttuu oranssiksi niin tietää kaiken muun ryönän puhdistuneen kotiloiden ruoansulatusjärjestelmästä. Sitten pidin heitä vielä paastolla päivän ja viimeiseksi ateriaksi annoin leseitä. Siirsin koko porukan pieneen rasiaan ja laitoin jääkaappiin. Näin kotilot menevät horrokseen.

Valkoviini-Lihaliemi
Viljasian luita n. 400g
2 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
katajanmarja
suolaa, viherpippuria, vettä
Luita kannattaa ruskistaa pannulla tai kuumassa uunissa niin maku irtoaa paremmin. Itse keittelin lientä vain puolitoista tuntia, jonka jälkeen siivilöin liemen ja lihakin oli käytettävissä ruoaksi.
Liemen sekaan reilut pari desiä valkoviiniä. Alkon myyjä ei suoraan osannut suositella mitään tiettyä viiniä etanoiden keittämiseen, joten valkkasin edullisen puolikuivan ranskalaisen.

Lehtokotilot

VESI kiehuvaksi ja kotilot ulos jääkaapista ja kattilaan. Kuori vaahto. keitä n. 8 min jonka jälkeen otukset kaivetaan ulos kuoristaan hammastikkua apuna käyttäen. Asettele nuljaskat suolapedille pötköttämään puoleksi tunniksi, huuhtele.

Nyt selkärangattomasi ovat valmiit kiehumaan puoli tuntia valkoviini-lihaliemessä
Samassa ajassa ehdit laittaa uudet perunat lisukkeeksi.

Keittämisen jälkeen gratinoin etanat grillivastuksen alla juustoraasteella, johon sekoitin hieman lipstikkaan, ruohosipulia ja valkosipulia. 8 min. riitti passelisti pehmentämään valkosipulin ja sulattamaan juuston. Muutama kotilon kuori koristeeksi ja nauttimaan! Tästä määrästä nautiskeli kaksi aikuista ja yksi lapsi, mutta niin ovat herkullisia, että kyllähän noita useamman sata voisi voisi valmistaa :) ja uudet perunat olivat toimiva lisuke.
***

Hyvää kesää! Toivottavasti sinulla on tänä kesänä aikaa paneutua johonkin rakkaaseen asiaan hartaudella. Kuuntele itseäsi, kuuntele luontoa ja mene luontosi mukaan!

Aaro

10.5.12

Nuori veri ei ota loppuakseen millään!

Varoitus: Kirjoitus sisältää tuotesijoittelua.


Asiaan. Läppärillä istuskelee siis Aapo Oranen, lähes valmis teatteri-ilmaisun ohjaaja Turun Taideakatemiasta. Samasta paikkaa, josta eräs muukin (Kirsi) Teatterikoneen taidejyrä on valmistunut.

Olin jo vähällä luovuttaa taidehommien suhteen. Turkuun muuttaessani en ollut tehnyt teatteria juuri yhtään. Hain opiskelemaan ja vahingossa pääsin. Ehkä heillä oli tietty kiintiö? Pointti on kuitenkin se, että Turussa muodostui muutamia hyviä kontakteja teatterimaailmaan, mutta Jyväskylään palattuani niitä ei enää ollutkaan. Olin vähällä kävellä Jyskän varastomyymälään ja ostaa Blåkläderit raksahommia varten, kunnes laitoin Teatterikoneen väelle mailia. Sieltä vastattiin, että tule pyörähtämään, kunhan pahin hoppu on alta pois. No pahin hoppu meni alta pois ja kävin pyörähtämässä. Porukka oli juuri kiskaissut menestyksekkään teatteriesityksen Keskustien tiloissa (olivat Keskustien tiloissa ja ihan tiloissa). Juteltiin niitä näitä ja purettiin esitystä. Minä viisastuin Teatterikoneen suhteen ja tutustuin naamoihin toiminnan takana. Ilmeisesti hekin tutustuivat minuun sillä reissulla, sillä pääsin mukaan remmiin iloiseen. Muutaman päivän päästä nökötettiin porukalla Teatterikoneen inspiroivassa toimistossa ja suunniteltiin tulevaisuuden kuvioita.

Suureksi onnekseni tulevaisuuden kuvioista löytyi minullekin tilaa ja paljon! Pääsen ainakin näyttelemään, ohjaaman ja soittamaan! Olen innoissani kuin 3-vuotiaan poikani Hevisaurus-ilmapallo! Tulossa on kaikkea niin mahtavaa hiippailua, musiikkia, teatteria ja kurssejakin, etten ole pysyä pöksyissäni. Mieleni minun tekevi paljastaa enemmänkin, mutta en vielä viitsi. Tulette sitten katsomaan..

Koneen porukka on ihailtavaa porukkaa. Annu, Aaro, Kirsi, Riku ja Laura: tämä väki toteuttaa varmasti unelmaansa ja otti minutkin mukaan! Kiitos! Teatteri pyörii upeasti! Hienoja juttuja on tehty (ovat tehneet siis) ja tullaan vielä tekemään. Tapaamisissamme lentää ideoita paljon, joista suurin osa ovat erinomaisia mukanaolostani huolimatta. Asioita tapahtuu koko ajan ja töitä tehdään entistäkin paremman huomisen eteen. Teatterikoneella on myös mielettömän hyvä näkyvyys keski-suomen kartalla. Tämäkin kertoo siitä, että asioita on tehty oikein. Muuten minäkään en olisi tiennyt ottaa yhteyttä ja killuisin parhaillaan vaakasateessa tellingeillä, peukalo keskellä kämmentä.

Olen edelleen todella otettu ja onnellinen mahdollisuudesta, jonka Teatterikoneen väki minulle antoi! Luottamus ja arvostus on korkealla ja voin kertoa että se on sitä molempiin suuntiin! Harvoin olen odottanut syksyä yhtä innoissani kuin tänä keväänä.

Törmäillään kesän aikana, milloin minkäkin puuhan merkeissä! Niin ja mä sain uuden hienon hupparin! 
Kts. Ksml. 9.5.2012.

Yours,


A

9.4.12

Puoli viikkoa sopukkina eheyttää

Viimeiset kolme kuukautta on ollut yhtä hullunmyllyä töiden puolesta. Kaksi ensi-iltaa: Paska äiti ja B for baby, Pumpgirlin lämmitys ja keikat siihen päälle. Tuntuu ettei edes muista noista kuukausista mitään ja varmaan joku juttu jäikin mainitsematta. Niin, Keskustien haltuunotto. Huh, huh ja huokaus. Työrypistys päättyi Hämeenlinnan kolmen päivän Forumin nuorten kiertueeseen ja sitten alkoi 4 päivän nollaus.

Päätin, etten lue sähköpostia tai naamakirjaa noiden nollauspäivien aikana vaan lepään ja olen perheen kanssa. Se onnistui täydellisesti! Meillä on lomakoti maalla, Joutsassa, josta Teatterikonekin on kotoisin. Sieltä kaikki lähti liikkeelle vajaa kymmenen vuotta sitten.

Lomapaikkamme nimi on Sopukka, joten Sopukan asukit ovat sopukkeja. Sopukin elämään kuuluu ulkosaunan saunan lämmitystä, saunomista kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa, syömistä ja oleilua. Listan toinen ja viimeinen ovat minun suosikkejani.

Torstaina, kun saavuimme illalla Sopukkaan olin niin väsynyt, etten jaksanut oikein puhua mitään. Toinen lapsemme oli jo siellä isovanhempien kanssa ja oli ikävästä soikeana. Pääsimme suoraan syömään ja siitä saunaan ja nukkumaan. Oli ihana mennä tyttären viereen tietäen, että seuraavana päivänä ei tarvitse ajatella yhtään työhön liittyvää ajatusta, saa olla rauhassa perheen kanssa, eikä tarvitse muuta kuin syödä ja levätä.

Nyt kun uskaltaa katsoa taaksepäin, tajuaa kuinka järjettömän väsynyt oli. Tuo neljän päivän tauko kaikkeen on ollut enemmän kuin tarpeen. Tuntuu, että jaksaa taas katsoa eteenpäin, eivätkä kevään työt tunnu ahdistavalta taakalta. Huomenna menen intoa puhkuen kaupunginteatterille ja aloitan Myrskyluodon Maijan harjoitukset lasten ohjaaja innoissani, teen ensi viikolla Hullun papin harjoitusaikataulun vihdoin valmiiksi ja katson Teatterikoneen tulevaisuutta positiivisesti uusista jutuista innostuen. Välillä täytyy heittäytyä sopukiksi, että voi olla taas ihminen!

Voimaannuttavaa kevään jatkoa!

5.3.12

Nuorta verta taloon

Otsikkoni saa varmasti aikaan paheksuntaa, mutta rohkelikkona aion sitä käyttää. Nyt on takana kolme virallista työpäivää Teatterikoneen uutena tuottajan. Olen jännityksen ja ihastuksen sekavassa pyörteessä. Kun aamulla herään ja ensimmäisenä tulee mieleen, että olen saanut oikean tuottajan työn, oikeasta teatterista.

Uudet ihmiset, joilla riittää puheenlahjoja ilmeikkäine kasvoineen saavat minut sanattomaksi, kun astun toimiston ovesta sisään. Välillä täytyy puhallella keväistä ilmaa sisään ja ulos ja kuiskata itselleen, että tämä on totta. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, elän unelmaani, työskentelin teatterissa. Oikeassa teatterissa, jonka oikea tuottaja olen. Ja se mistä olen tähän kaikkeen lähtenyt, on hyvin kaukana tuottajan työstä ihanassa kotoisassa toimistossa.

Minä olen kotoisin Pohjanmaalta pienestä kunnasta, jossa leikittiin käpylehmillä ja uitiin lehmän juottoaltaassa. Olen lypsänyt lehmiä työkseni ja tienannut mansikoita poimimalla 36 euroa rahaa päivältä. Sain ensimmäisen oman kodin kun olin kuusitoista, jossa myös ensimmäistä ja viimeistä kertaa sytytin vahingossa tukkani tuleen. Olen työskennellyt kehitysvammaistenparissa kymmenen vuotta ja opettanut kuukauden päivät kuuroja lapsia Afrikassa.

Kuutisen vuotta sitten laitoin uudet tennarit jalkaan ja suuntasin kohti Jyväskylää, ilman mitään suunnitelmia. Tämä nyt vain vaikutti niin mukavalta kaupungilta, sen yhden päivän kokemuksella, joka minulla oli.

Kolme vuotta tein lähihoitajan töitä ympäri kaupunkia, jonka jälkeen halusin kokeilla jotain uutta. Työvoimatoimiston esitteistä löytyi HUMAK, minun tieni onneen. Nousuja ja laskuja on ollut, kyyneliä, epävarmuutta ja ahdistusta. Kuitenkin aina jostain se päivä paistoi läpi, ja tässä sitä ollaan.

Huh, ja nyt tekee mieli hehkuttaa. Huutaa vastaantulijoille, että työskentelen kaupungin suurimpien sankareiden kanssa. Minustakin tulee sankari ihan kohta. Minusta tulee hyvä tuottaja Teatterikoneelle. Ihan varmasti, kunhan tässä ensin vähän aikaa venyttelen sankaritrikoitani ja muistelen kannattaako hypätä mieluummin jalat vai pää edellä pusikkoon.

Olen onnellinen nuori nainen uusissa sankaritrikoissani. Vihellellen menen tuon 500 metrin työmatkani, vaikka en vielä uskallakaan huudella kadun miehille.

Laura

29.2.12

Teatteria, Tarinoita

Palasin entiseen työpaikkaani Jyväskylän kaupunginteatteriin vierailijaksi. Ohjaaja Anssi Valtonen soitti ja kysyi mukaan lastenteatteriesitykseen. Kiinnostus heräsi. Kun kuulin kyseessä olevan Veljeni Leijonamieli päätös oli allekirjoitusta vaille valmis.

Tämä on kolmas Astrid Lindgrenin tarinoiden pohjalta tehty näytelmä, jossa minulla on ilo olla mukana. Kaupunginteatterilla tehtiin joitain vuosia sitten Miio poikani Miio ja Teatterikoneen kanssa teimme pari vuotta sitten metsäseikkailun Ronja Ryövärintytär. Mitään näistä kolmesta en ollut lukenut etukäteen. Leijonamieli herätti kiinnostuksen koska olin nähnyt millaisen vaikutuksen se on tehnyt ihmisiin. Näytelmissä mukana olleet kertoivat siitä ylpeinä ja kirjan lukeneet muistelivat tarinaa edelleen sen tapahtumista syttyen.

On ollut erilaista tehdä työtä pitkästä aikaa kaupunginteatterilla.

Jäin aikanaan pois sieltä muun muassa sen vuoksi, että halusin päästä lähemmäs ihmisiä. Esityksen ajan kontakti voi säilyä katsomon ja näyttämön välillä, mutta niin todellista kuin kontakti onkin se on vain osa teatterin illuusiota. Ihminen ei kohtaa ihmistä. Katsoja kyllä näkee ihmisen, kokee tunteita ja saa oivalluksia, mutta näyttelijän vuorovaikutus yleisön kanssa tapahtuu vain roolin tai ammatti-identiteetin puitteissa.

Minä halusin saada enemmän.

Yksi ensimmäisiä uusia töitäni kaupunginteatterilta lähtemisen jälkeen oli vaikeasti vammaisten lasten viikottainen musiikkikerho. Jatkoin ja kehitin omaa toimintatapaani saman ryhmän kanssa yhden kouluvuoden ajan. Löydettyäni muodon, jota uskoin voivani soveltaa eri ryhmien kanssa hain ja sain apurahaa Taiteen Keskustoimikunnalta erityislasten musiikkityöpajan kustannuksiin.
Viime syksystä lähtien olen voinut hyödyntää oppimaani Kultturiaitan erityislasten työpajaohjaajana.
Olen saanut tavata monenlaisia ihmisiä. Niin oppilaita kuin opettajia ja avustajiakin. Tämän työn myötä olen oppinut itsestäni lisää. Löytänyt uusia keinoja ja voimavaroja. Uutta uskoa itseeni.

Teatterikoneen produktioissa taas olen saanut tehdä Teatteria laaja-alaisesti. Meille on usein ominaista, että näyttelijäntyön lisäksi näyttelijä hoitaa myös vähintään roudauksen, pystytyksen ja purkamisen sekä tietysti huolehtii itse tarpeistonsa, vaatteensa ja maskinsa. Kun näiden perushommien lisäksi olen monesti ollut mukana myös lavastuksen rakentamisessa ja ääni- ja sävellystöissä niin teoksiin tulee väistämättä näkyviin oma kädenjälki. Toki näin on isoissakin teattereissa, niissä vain on enemmän käsiä.

Nyt työskentely isossa ryhmässä, yhdellä tontilla, tuntuu helpommalta. Uusien kokemusteni ansiosta olen valmiimpi myös tähän työskentelyn muotoon. Minun ei tarvitse hitsata lavasteita tai ommella roolivaatteita vaan voin keskittyä omaan työhöni.

Tarinankerrontaan.

Aaro

Tästä voit katsoa Veljeni Leijonamielen pienoismallina pikakelauksella. Suosittelen kuitenkin täyspitkää esitystä ihmisten seurassa.
http://www.youtube.com/watch?v=EyMzRFEEspk&list=UUSj3mpB88gRhaZqsUeDk92Q&index=1&feature=plcp

17.2.12

Teatterityöläisen unetonta arkea


Melkoinen viikko eikä se vielä ole edes ohi. Tällä viikolla Teatterikoneen Kirsi raottaa täällä elämänsä esirippua. Ja silläkin uhalla, että joku saattaa tätä yhtäkkiä luulla vauvablogiksi, aion avautua pienen lapsen äitinä olemisesta.

Viikko alkoikin Pohjanmaalta, kun kaverin kolmekymppisten jälkeinen kohmelo ei antanut mahdollisuutta ajella sunnuntaina kotiin. Noh, mikäpäs siinä, lapset kun olivat anopin luona ja koira hyvässä hoidossa naapurissa. Olimme liikkeellä appiukon autolla ja tarkoitus oli vaihtaa autot Vesannolla, missä appiukko on töissä. Appiukko kuitenkin soitti puolessa välissä matkaa ja ilmoitti, että autoni ei käynnisty. Ajoimme paikalle ja totesimme saman. Ei muuta kun paikalliselle korjaamolle, jossa muutama finninaamainen teiniköösi ja pari paksumahaista korjaamoäijää istuskelivat pienessä toimistokopissa kuin sillit suolassa ja ryystivät kahvia. Kukaan ei tervehtinyt minua. Toinen pipopäisistä teinikolleista suostui kuitenkin narisemaan, että heistä kukaan ei ollut vapaa, mutta että "Jouko" tulee kohta, se on syömässä. Aha. No, minäpä sitten vaikka odotan tuossa ulkona.
Tähän väliin on mainittava, että kaiken kaikkiaan tämä taisi olla kymmenes kerta tämän vuoden puolella kun jompikumpi autoistamme hajoaa. Ja tälläkin hetkellä Passatimme odottaa volkswagen-huollossa uutta konetta hajonneen tilalle. (voin kertoa, että laskussa on aika monta nollaa...) Siispä voin sanoa, että jokseenkin harmitti.
Lopulta tunnin autoani räplättyään Jouko totesi, että avaimesta on patteri loppu eikä se anna signaalia, siksi ajonesto on päällä. Avaimeen uusi patteri, Joukolle 50 egee kouraan ja ulos. Kiitos.
Kun vihdoin pääsimme anopin luokse, sain kuulla että Olga (7,5kk) on nukkunut kaikki yöt heräämättä. Tätä hän ei ole tehnyt minun kanssani pariin kuukauteen. Minä sitten jo hihkumaan riemusta, että jes, nyt alkaa täydet yöunet minullakin. Paskat. Heti seuraavana yönä heräsin seitsemän kertaa.

Maanantaipäivän kuitenkin pelasti Paska Äiti -esitys, jonka kävin Vakiopaineessa katsastamassa. Onhan se hyvä. Ja mitä muuta se voisi olla, kun se on Teatterikoneen tuotantoa. :) Loistavat näyttelijät, loistava musiikki, loistava ohjaaja, ja loistava ohjaajan apulainen, joka muutaman kerran ennen ensi-iltaa kävi juttua päältäkatsomassa (allekirjoittanut, tietysti). Tupa oli täynnä ja tunnelma katossa.
Ja sitten taas yksi uneton yö. Että voi ihminen muuttua melkoiseksi hirviöksi öiseen aikaan, kun univelkaa on takana tarpeeksi monta kymmentä tuhatta. Tekee mieli raivota ja huutaa ja heitellä tavaroita, mutta eipä se tietenkään muuta sitä tosiasiaa, että vauva huutaa edelleen pinnasängyssä pää punaisena.
Aamulla kaikki on kuitattu yhdellä hymyllä. Aamiaispöydässä Olga leväyttää joka aamu sydämen sulattavan korvasta korvaan hymyn ja tarttuu äidin poskista kiinni, ja sillä taas jaksetaan koko päivä.

Tiistaiaamuna väsynyt äiti suuntasikin sitten kaupunginteatterille, jossa Annun ja kt:n johtajan, Kari Arffmanin kanssa palaveerattiin Teatterikoneen tulevasta forumteatteriesityksestä. Ja saatiin kuin saatiinkin lyötyä lukkoon ensi-iltapäivä kaupunginteatterin pienelle näyttämölle.
Johtuen yhden kulkupelin ongelmasta, pitikin palaverin jälkeen sitten painaa sukka syylärissä kotiin hakemaan miestä ja lapsia, jotta ehdimme viemään vanhempi tyttö tarhaan ja lähtemään ajoissa Suolahteen, miehen työpaikalle. Kun mies oli onnellisesti saatettu hullujen huoneen ovelle, käänsin ratista ja ajoin takaisin kotiin Olgan kanssa. Sitten vähän koneella töitä, Olgalle sapuskaa, ja kohti Kuusan Kanavateatteria, jossa ohjaan Pekka Töpöhäntää. Tässä vaiheessa alkoi jo jalka painamaan.
Töpöhäntä toteutetaan nuorisoprojektina, ja välillä on kuin hakkaisi päätään tiiliseinään, kun yrittää pumpata energiaa löysääkin löysempään nuorisoon. Jos he nyt ylipäätään sattuvat vaivautumaan harjoituksiin. He kun kaikki valittavat, että väsyttää. "Väsyttää, kun on nukkunut niin huonosti." "Väsyttää, kun olin koneella koko yön." No voi harmi!!! Mä en ole nukkunut kolmeen kuukauteen, joten mä oon ehkä viimenen ihminen ketä kiinnostaa! Ensimmäisen vartin käytin siis pieneen palopuheeseen motivaatiosta, teatterin tekemiseen sitoutumisesta, omien rajojen tunnistamisesta, vastuunkannosta ym. Näytti siltä, että saattoi jopa mennä perille. Sitten ohjattiin, ja olin paikoin jopa ihan tyytyväinen. Ollaan aika alkumetreillä vielä. Jengi kulkee vielä kartat kädessä ja mitään konkreettista ei vielä ole valmiina, mutta runko alkaa hahmottua. Kyllä siitä hyvä tulee. Teatterikoneen A. Vuotila tekee vieläpä musiikit, joten hyvää settiä on 6.5. tiedossa. Siis Pekka Töpöhäntä Laukaan Kanavateatterissa.

Sitten jälleen yksi uneton yö. Itkua ja hammasten kiristystä. Aamu alkaa hymyllä, ja taas äiti jaksaa.

Tiedossa palaveri JAO:lla puvustusopiskelijoiden kanssa. Mies heitetään jälleen koko perheen voimin töihin, sitten Ansa tarhaan, Olga kainaloon ja Viitaniementielle. Ihana Anu Kauppinen, joka Töpöhännässä on minulla tuottajana, on hoitanut yhteistyökuvion koulun kanssa, ja näin ollen Pekka Töpöhännän puvustus saadaan oppilaistöinä. Ihan mahtavaa. Käydään hahmot läpi, jutellaan vähän näytelmästä, ja oppilaat esittävät muutamia kysymyksiä. sanovat olevansa innoissaan. Hyvä juttu. Palaverista jää hyvä mieli, ja jään innolla odottamaan piirrustuksia.
Loppuilta onkin vapaa. Ja sitten taas yö. Itkua, huutoa, sängystä nousemista, maidon lämmittämistä, aamuyöstä muutama tunti unta ja aamulla hirveä päänsärky. Ja hymy. Tällä taas mennään tämä torstai.

Heti aamusta saamme tiedon autostamme. Tilaamamme kone ei ole saapunut sovitusti vaan on jumittunut jonnekin Baltiaan. Kiva. Tämä nyt oli jo kaikessa naurettavuudessaan oletettavaa. Autossa menee siis vielä ainakin kolme viikkoa. Ja tämä yhdellä autolla sompaaminen jatkuu.
Vastoinkäymisistä huolimatta pakkaan Maukan puvun kassiin ja huikkaan heipat. Laadittuani ensin lastenhoitajalle pari A4:sta ohjeita. (Meillä on ollut myös äärettömän huono säkä lastenhoitajien kanssa viime aikoina, mutta ei siitä tällä kertaa enempää). Kohti bussipysäkkiä, että mies pääsee autolla töihin.
Päästyäni Köhniöön, Teatterikoneen varastolle (lue Annun ja Aaron koti), totean, että Aaro ja Matti ovat jo reippaina poikina pakannut auton. Kuppi kahvia naamaan ja kohti Kyyjärveä. Höpötellään koko matka mukavia, ja aika menee joutuin. Perillä toteamme, että meidän on tarkoitus esiintyä kirjastossa. Tai siis sen jo tiesimmekin, mutta siis ettei mitään erillistä tilaa ole, vaan meidän on tarkoitus siirrellä kirjahyllyt syrjään ja esiintyä siinä ihan lainautiskin vieressä. Ei siinä mitään, siirrellään hyllyt, ja päästään vihdoin rakentamaan. Tässä vaiheessa kello on jo aika paljon. Teknikkomme Tullan Matti on vasta toista kertaa messissä, eikä tietenkään toimi vielä sellaisella rutiinilla. Tästä johtuen minun ja Aaron täytyy tehdä paljon "ylimääräistä" omien hommiemme lisäksi. Kiire tulee. Ehdin juuri ja juuri saada tarpeistot valmiiksi, maskit naamaan, puvun päälle, tosin viime sekunneilla en löydä hiuspinnejä mistään ja joudun heittämään kissalakin päähän ilman mitään kiinnitystä. Esitys alkaa samantien.
Ensimmäisessä kohtauksessa huomaan, että tarpeistoon kuuluvat kaulaliinat ovat unohtuneet, mutta ei se mitään, improvisoidaan. Kukaan ei huomaa mitään erhettä tapahtuneen.
Esitys menee hyvin, vaikka yleisöä on harmittavan vähän paikalla. Järjestäjät pahoittelevat sitä, ja myös etteivät olleet tajunneet järjestää meille mitään tarjottavaa. Kyselevät esitysten tilaushintoja, ja Kyyjärveltä luvataan, että jos vielä uskallaudumme sinne asti lähtemään, he hoitavat asian paremmin. Jää hyvä mieli. Sitten kamat kasaan ja kotiin.
Kotona vastassa on hiljaisuus. Lapset nukkuvat, koti on siivottu, ja hoitaja kertoo kaiken menneen hyvin. Tytöt on kuulemma nukkuneet jo muutaman tunnin. Hoitaja lähtee ja väsynyt äiti katselee Idolsin Katsomosta. Kun äiti painaa päänsä vihdoin tyynyyn, kuuluu viereisestä huoneesta: "Äitiiiiiiii!" Ylös sängystä. Kävellessäni Ansan luo, kuulen kuinka Olga alkaa itkeä. No tämäpä kiva. Ehdin maata sängyssä noin 2 sekuntia. Jälleen yksi uneton yö. Kahdelta käyn huutamassa täysiä alakerrassa kun tuntuu, että verisuoni poksahtaa päästä. Helpottaa. Annan maitoa ja vihdoin Olga nukahtaa. Neljä tuntia unta. Luksusta. Aamulla hymy ja perjantai voi alkaa.

Vapaapäivä. Lumitöitä, pyykinpesua, tämän blogin kirjoitusta, leikkimistä lumilinnassa ja illalla vastaanotetaan sisko perheineen Tampereelta. Kivaa. Ehkä illalla vähän viiniä.

Huomenna ja sunnuntaina Aaron kanssa promoamaan Teatterikoneen ohjelmapalveluja häämessuille. Jos vaikka sais kesäksi töitä. Esitteemme on ainakin tosi hieno. Kiitos siitä Rikulle.
Ehkä ens yönä saa vaikka nukuttuakin. Ei sitä koskaan tiedä. Toivossa on hyvä elää.

7.2.12

Kuvan takana

Ennakkokuvien ottaminen on hakuammuntaa, joka joskus osuu maaliin ja joskus jää lonkkalaukaukseksi. Oli näytelmä mikä tahansa, sen markkinointi on hyvä saada vauhdilla käyntiin heti produktiolle näytetyn vihreän valon jälkeen. Siinä vaiheessa lähes poikkeuksetta näytelmä on levällään, ellei peräti tekstikin vasta luonnoksena. Hahmojen puuttuvat roolivaatteet on pieni ongelma, kun koko näytelmän visuaalisuus on vasta alkutekijöissään. Joka kerta on tilanteessa, jossa tyhjästä pitäisi rakentaa julisteeseen kuvat, jotka kertoisivat enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa. Ja vielä sellaiset, jotka olisivat ajan tasalla vielä ensi-illan huitteilla.

Tällä viikolla selviää, tukevatko Paska äiti -näytelmän napakympiltä aikanaan tuntuneet julistekuvat näytelmää vai ei. Kun kuvia otettiin, oli työryhmällä käsikirjoitusprosessi kesken, joten kuvat ideoitiin lennosta kuvauspaikalla ja nopealla temmolla. Ensimmäisen visioni oli kuvasarjasta, jossa paskat äidit ovat kliinisessä, valkoiseksi kaakeloidussa kylpyhuoneessa. Design-koti kiiltää, mutta äitiä ahdistaa.

Kuvaustilanteessa idea elää, muuttaa muotoaan ja joskus siitä jää pohjavireeksi vain alkuperäinen ajatus. Joskus se löytää oman muotonsa helposti ja kasvaa huomaamatta koko näytelmän markkinoinnin visuaaliseksi ilmeeksi. Paskojen äitien kohdallakin kuvat syntyivät tilanteessa.

Kiertävien näytelmien Teatterikoneella ei ole, yllätys, omaa valokuvausstudiota, joten kuvia otetaan milloin missäkin. Joskus toimistolla valkoista seinää vasten, joskus lakanoilla verhotussa työryhmäläisen olohuoneessa. Lisäksi kuvaukset ovat poikkeuksetta harjoitusten välissä tiukalla aikataululla. Niin nytkin. Paskat äidit kuvattiin Tiinan työpaikan vessassa kahvitunnin aikana.

Tilanne oli vauhdikas. Rekvisiittapaita on kirjailtu sillä aikaa äitien toimesta, kun olin ostamassa keltaisia kumihanskoja toiseksi visuaaliseksi jipoksi. Pienehkö vessa oli hämärä ja lähempänä viehättävän 60-lukuista kuin kalsean kliinistä saunaosastoa. Kuvat syntyivät hetkessä ja hahmot löysivät muotonsa lähes huomaamatta. Miksikäs ei, kun kyseessä on neljä heittäytyvää mallia. Hei, sä voisit olla väsynyt.? Jep, nojailu on hyvä. Sä voisit meikata. Toimii. Mitäs me sulle keksitään? Sä voit olla niinkuin Bree Wisteria Lanella ja siivota. Sulla on varmaan sitten krapula. Bueno.

Joskus kuvat osuvat kohdalle puhtaalla intuitiolla, joka on B for Baby -näytelmässä ollut kantavana teemana syntyprosessissa muutenkin. Kuultuani ensimmäisen kerran näytelmän juonen pääpiirteittäin, esiin nousi kuva lumisadepallosta, joka tuntui heti visuaalisesti mielenkiintoiselta idealta julistekuvaan. Myöhemmin olin katsomassa näytelmän lukuharjoituksia, niitä samoja, joissa Outi vallan hullaantui Herra B:hen. Naps, mielessäni olleet julistekuvan mahdolliset elementit ja kohtaus menivät yksin. Alkuperäinen idea tuntui toimivan usealla tasolla ja kertovan laajemminkin näytelmän tematiikasta.

Nyt pitäis päästä vaan kuvaamaan ja toteuttamaan ideaa. Mikä parasta kuvaushetkellä, tai viimeistään kuvankäsittelyssä, lopputulos saattaa muuttua vielä ihan joksikin muuksi. Sitä ennen mennään toimiston nurkassa, raksavalon alla kuvatuilla ennakkokuvilla.

3.2.12

Keikkapäiväkirja 3.2.-12

Pakkasen keskellä on Teatterikoneen kiertuekärry käynyt eilen Luhangassa ja tänään Saarijärvellä. Maukka ja Väykkä ovat saaneet talonsa siirrettyä takaisin mäen päälle molemmilla kerroilla.

Luhangassa näyttämö viriteltiin jumppasalin kulmaan ja Saarijärvi-osali taas oli valmis esiintymistila johon kuitenkin pystytimme omat valokamamme. Koiranmakkara oli vielä jäässä kuljetuksen jäljiltä.

Radiolevyraadin tämäniltaisella kotimatkalla voitti "slowhand" Claptonin Tears in heaven.
Tämä on oiva tapa autolla matkustaessa; vaihdetaan kanavaa aina biisin jälkeen ja jokainen kommentoi ja antaa pisteet.

Toiseksi tuli Kolmas nainen.

Kuvassa Luhangan ilvekset.

2.2.12

Nuoret haluavat vaikuttaa!

Meiltä pyydettiin juttua Fidea lehteen Teatterikoneen draamakasvastustyöstä ja te saatte lukea sen jo ennakkoon:

Teatterikone on pieni jyväskyläläinen ammattiteatteri, joka tekee teatteria tärkeiksi kokemistaan aiheista. Vuonna 2010 syksyllä sai ensi-iltansa Forumin nuoret niminen forumteatteriesitysten sarja, johon aiheet kerättiin nuorilta. Nuoret saivat lähettää nimettöminä tarinansa aiheista, jotka elämässä ahdistivat. Tarinoista nousi viisi aihetta, joista tehtiin esitykset. Aiheet olivat kiusaaminen, päihteet, vanhempien ero, syömishäiriö ja läheisen itsemurha. Kaikkien tarinoiden ensi-ilta oli Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Esitykset tehtiin Teatterikoneen ja kaupunginteatterin yhteistyönä. Tämän yhteistyön myötä kaupunginteatterissa oli mahdollista nähdä soveltavaa teatteria ensimmäistä kertaa koko sen historian aikana. Teatterikoneelta mukana esityksissä olivat Kirsi Sulonen, Pasi Saarinen, Aaro Vuotila ja Annu Sankilampi ja kaupunginteatterin puolella asiasta vastasi teatterikuraattori Antti Niskanen.

Kaupunginteatterin esityksien jälkeen Forumin nuoret ovat kiertäneet Keski-Suomessa n. 30 esityksen voimin. Näiden lisäksi he ovat vierailleet Imatralla, Lapinlahdella ja YLE Teeman ohjelmassa Tehtävä koulussa. Kysyntää esitykselle riittää edelleen ja uusi esitys on tekeillä ensi syksyksi. Uuden aihe on homoseksuaalisuus ja se tehdään yhdessä paikallisen Setan kanssa. Lisäksi kaksi esitystä on mukana Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaaleilla 21.2.

Forumteatteri on Keski-Suomessa vielä varsin vieras teatterin muoto, mutta nuoret ovat olleet siitä todella otettuja. Usein tekijät ovat saaneet nuorilta palautetta, että ”Tää oli paljon parempi esitys, kun mitä teatteri yleensä. Tässä sai osallistua.” Suomalaisia on haukuttua tuppisuiksi ja hiljaiseksi metsäkansaksi, mutta se näyttää olevan historiaa. Tämän päivän nuoret haluavat osallistua ja saada äänensä kuuluviin.

Kirjoittaja on Teatterikoneen johtaja ja mukana Forumin nuorissa näyttelijänä.

Kuva: Studio Luomansivu

26.1.12

Kahvinkeittäjäksi kahvinkeittäjän paikalle – eiku….

Aloitin Teatterikoneella tuottajaharjoittelijana tammikuun alussa. Yleinen vitsihän on, että työharjoittelijan toimenkuvaan kuuluu kahvin keittäminen ja noh, niin kahvin keittäminen.

Oikeasti vastuullani Teatterikoneessa kuitenkin on kevään uutuusnäytelmän B for Babyn tuottaminen eli suomeksi sanottuna kaikkien projektin käytännön asioiden hoitaminen. Olen muun muassa kartoittanut esityspaikkavaihtoehtoja, haalinut yhteistyökumppaneita, kirjoittanut apurahahakemusta, miettinyt markkinointia, laatinut budjettia – soitellut ja lähetellyt sähköposteja. Ja tietysti tutustunut Teatterikoneen tyyppeihin! Mitään hissuttelua ei harjoitteluni alku ole ollut vaan olen hypännyt lennosta mukaan Teatterikoneen kiitävään kelkkaan ja tarttunut kaksin käsin kiinni tuottajan hommiin.

Tiistaina olin katsomassa B for Babyn treenejä ja voin jo paljastaa menettäneeni sydämeni näytelmän päähenkilölle, herkän hellyttävälle herra Beelle. Hän jos kuka on sydäntenmurskaaja, tosiaankin hän on! Oli myös ilo huomata, että jo tässä vaiheessa produktiota B for Babyssä näyttelevien Kari Toiviaisen ja Minna Tuomasen keskinäinen kemia toimii yhtä terävästi kuin salonkilaatuiset kampaajasakset. Odotan maaliskuun ensi-iltaa jo innolla!

Myös tuotannolliset asiat ovat B for Babyn kohdalla pyörähtäneet käyntiin hyvin – tosin kourallisen harmaita hiuksia tuottajan päähän on saanut kasvamaan esityksen tila-asia. B for Babyä on nimittäin tarkoitus esittää yhdessä Jyväskylän keskustan lukuisista tyhjillään olevista liiketiloista. Monet tilavuokraajat etsivät luonnollisesti pidempiaikaisia vuokralaisia, joten kuukauden kestävä teatteri- ja taidenäyttelyprojekti ei ole sijalla yksi. Vinkkejä tyhjillään olevista liiketiloista saa siis laittaa tulemaan osoitteeseen outi@teatterikone.fi!

Niin, ja siitä harjoittelijan perustyöstä eli kahvin keittämisestä vielä. Olen tainnut tämän kuun aikana keittää kahvia Teatterikoneen toimistolla eli Olohuoneessa tasan kerran – ja silloinkin ihan omasta tahdostani.

20.1.12

Luota intuitioon!

Elämä on monin tavoin kummallista ja usein joku asia johtaa toiseen huomaamatta. Niin elämässä kuin teatterissakin.

Viime kesänä Tampereen teatterikesässä oli irlantilaisen Abbey teatterin esitys nimeltään B for Baby, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta aiheensa vuoksi, mutta en päässyt sitä katsomaan. Meillä oli samaan aikaan Pumpgirlin esityksen pystys ja läpimeno teatterikesän OFFissa. Asia jäi minua kuitenkin kaivelemaan.

B for Baby sijoittuu kehitysvammaisten hoitolaitokseen ja se kertoo laitoksen kahdesta asukkaasta Beestä ja Deestä, sekä hoitajasta, Rouva C:stä. Heillä kaikilla on unelma, joka tuntuu saavuttamattomalta. Minulla on itselläni vaikeasti kehitysvammainen lapsi ja kaikki näytelmät, joissa on kehitysvammaisia, kiinnostavat minua suunnattomasti. Niin tämäkin. Ja kaiken lisäksi tässä näytelmässä käsitellään sellaista tabua kuin kehitysvammaisten seksuaalisuus, olin myyty! En ollut lukenut tekstiä tai saanut siitä mitään muuta infoa kuin Teatterikesän sivuilla olevan esittelyn, mutta päätin, että tämä me tehdään! Aloin selvittää miten tekstin saisi luettavaksi.

Kesällä tapasin pitkästä aikaa vanhaa ystävääni Minnaa, joka on näytellyt useassa Teatterikoneen jutussa. Minna kysyi olisko minulla hänelle mitään roolia, kun hän ei ole päässyt näyttämölle viime aikoina kovin usein. Sanoin, että keksitään jotain! Maukkaa ja Väykkää ohjatessa tapasin myös pitkästä aikaa Karia, jonka lapsi oli mukana kissan ja koiran talon rakennuspuuhissa. Karin kanssa tuli puhetta, että hänkään ei ole näytellyt aikoihin, mutta se olisi kivaa pitkän tauon jälkeen. Siinä hetkessä langanpäät yhdistyivät: Minna + Kari = B for Baby! Vielä yksi onnenkantamoinen asiaan liittyi, minuun oli yhteydessä Humakista tuottajaopiskelija, joka kysyi olisko meillä tarjota hänelle työharjoittelupaikkaa. Vastaukseni oli iso kyllä ja produktio, jonka hän sai vastuulleen oli myös selvillä...

Sain syksyllä ystäväni avustuksella tilattua tekstin Irlannista luettavaksi ja aloimme selvittää oikeuksia. Soitin Minnalle ja Karille, että minulla olisi näytelmä idea ja he molemmat innostuivat tekstistä. Jotta projeksi ei venyisi kovin pitkälle, sovimme että teemme jutun keväällä. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Tekstiä ei ole suomennettu aikaisemmin, mutta meillehän se sopi. Kari on opiskellut vuoden Yorkissa ja tekee työkseen käsikirjoituksia, joten hän olisi erittäin pätevä kääntämään tekstin. Muutaman mutkan kautta löysimme oikeuksien haltijat ja selvisi, että Suomessa niitä valvoo Teatteritoimisto. Saimme oikeudet kääntää tekstin ja esittää sitä. Tapasimme tammikuun alussa työryhmän kesken ja ensi-ilta päiväksi sovittiin olosuhteiden pakosta 24.3.2012. Koska aikaa ei ollut tuhlattavaksi sovimme, että tehdään käännöstä ja viedään harjoituksia eteenpäin samaan aikaan, kohtaus per harjoitus.

Nyt olemme tammikuun loppupuolella ja puolet näytelmästä on käännetty ja luonnosteltu näyttämölle. Teksti on vielä parempi kuin uskalsi toivoakaan. Asiat etenevät hyvää vauhtia. Koska Teatterikoneella ei ole omaa tilaa, keksimme tehdä yhteistyötä Äkkigallerian kanssa ja tehdä esityksen tyhjillään olevaan liiketiaan. Ensi-ilta sattuu sopivasti Jyväskylän päiville ja on osa sen ohjelmaa. Yhteistyötahoiksi on varmistumassa Kehitysvammaisten tukiliitto ja Bovallius ammattiopisto. Lisäksi Linnateatterista on tulossa ihmisiä ensi-iltaan, koska hekin ovat kiinnostuneet tesktistä.

Summa summarum. Kannatti luottaa siihen fiilikseen, että B for Baby on Teatterikoneen juttu. Se jatkaa hienosti Pumpgirlistä alkanutta Suomen kantaesitysten sarjaa ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaa. Olen meistä ylpeä!

17.1.12

Paska äiti terapiaa

Oman teatterin pyörittämisessä hienoa on se, että voi itse määrittää mitä tehdään ja milloin. Vuosi sitten teimme esityksen nimeltään Happohotelli, joka kertoi alkoholistien läheisten tarinoita. Lähtökohta esityksen tekemiseen oli se, että meillä kaikilla oli omahohtaisia kokemuksia aiheesta. Nyt halusimme tehdä samalla porukalla uuden jutun eri aiheesta. Tosin se ainoa mies, joka viimeksi oli mukana ei päässyt mukaan, joten aloimme puuhata esitystä naisporukalla.

Aiheen valinnassa pystyimme keskittymään nyt pelkästään naisia koskeviin kysymyksiin. Kadonneen miehen tilalle löysin vanhan ystäväni, tietysti nainen hänkin. Enää vain aihe puuttui. Mietiskelimme naisissa erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta aiheeksi valittiin äitiys ja nimenomaan huono äitiys. Meistä jokainen tunnistaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteen, kun ei ole lapsille tarpeeksi läsnä, haluaa tehdä töitä mielummin kuin kotihommia ja joskus ei muuten vaan jaksa. Esitys sai nimen Paska äiti.

Tämän produktion yhteydessä kehittelin Teatterikoneelle uuden tekemisen muodon: terapiateatteri. Se tarkoittaa sitä, että mukana olevat eivät saa minkäänlaista korvausta, vaan esitys voidaan toteuttaa nopeallakin aikataululla ilman apurahoja, tekemisen ilosta, itseään terapoiden. Eli harrastaa teatteria!

Aloitimme Paska äiti harjoitukset kirjoittamalla omia kokemuksia äityidestä. Hyviä ja huonoja muistoja, miettien millaisia äitejä me olemme, millaisia haluaisimme olla. Oikeita tarinoita lähdettiin liiottelemaan ja kirjoittamaan kipeitäkin asioita humoristiseen muotoon. Lopulta saimme kaivettua esiin neljä eri äitityyppiä: marttyyri, työnarkomaani, vamppi ja bailaaja. Jokainen meistä tunnistaa itsessään piirteitä näistä hahmoista, minä ainakin. Mietimme millä tavalla henkilöt tuntevat toisensa, missä he ovat yhdessä ja millaisia he ovat. Teimme rungon, johon aloimme tuottaa tekstiä. Aluksi jokainen kirjoitti itselleen monologin ja minä aloin kirjoittaa yhteisiä kohtauksia, kun ensin vähän tutustuin tyyppeihin. Nina teki biisejä ja puhuimme yhdessä mitä haluamme esityksellä sanoa. Reilun kuukauden työstämisen jälkeen kässäri on valmis.

Meillä on kolme ja puoli viikkoa aikaa saada esitys valmiiksi. Ja kyllähän me saamme. Kirjoittamisen ohella minä toimin tässä jutussa ohjaajana ja yhtenä näyttelijöistä, mikä on hieman haasteellista, kun itseään on vaikea ohjata, tilannetta ei hahmota ulkopuolelta. Täytyy yrittää saada Kirsi katsomaan jotain meidän läpimenoa, jos hän voi sitten kertoa mitä minun pitää tehdä. Sitä ennen täytyy varmaan ohjata itseään peilin kautta...

Meidän terapian tuloksia voi tulla katsomaan Vakkariin la 11.2. klo 19, jolloin on esityksen ensi-ilta. Vakiopaineessa varmaan terapoimme itseämme useinkin, mutta tämän esityksen muodossa sitä tapahtuu viisi kertaa.

Itseäni terapoituani täytyy todeta, että joskus olen ihan hyväkin äiti.

15.1.12

Keikkapäiväkirja 14.1.12

Hankasalmi, käymätön kohde.

Auto ja peräkärry täynnä Maukkaa jaVäykkää.
Monitoimitalolle ja mäki ylös toisella yrittämällä. Ensimmäisen yrityksen jälkeen onnistunut peruutus alamäessä kärryn kanssa ja lisää vauhtia. Vetäähän se Toyotakin.

Lavastuksen taustasermin rakenteet ovat puiset. Puu osoittaa taas olevansa materiaalina elävä. Onneksi on porakone mukana ja näin reiät saadaan kohdakkain ja lavastus pystyyn.

Jaahas, kulissipainot, joista eilen puhuin jäivät puheen tasolle tai ainakin pois kyydistä. Nurkasta löytyy passelisti kaksi vanhaa henkilövaakaa, jotka toimivat tähän tarpeeseen oivallisesti. Tämänkaltaiset ongelmat ratkeavat aina. Oikeastaan ne ovat olennainen osa kiertue-elämää ja maustavat matkaa mukavasti.

Kohtaaminen kahvinkeittimen kanssa.
Taukohuoneessa on iso biljardipöytä ja yksi samanvärinen seinä, jääkaapi, mikro, tv eli kaikki mitä ihminen tarvitsee ja enemmänkin. Ihminenhän pärjää mainiosti pelkällä kahvinkeittimellä ja biljardipöydälläkin. Ensimmäisellä yrityksellä keitin kuitenkin keittää vain vetensä. Toisella kerralla vesi kulkee porojen läpi ja saamme kahvia, vahvaa kahvia.
Muutama lyönti biljardia vaihtelevilla säännöillä ja kestävällä menestyksellä.

Aika on vierinyt kellossa ja tuonut käsille sen hetken jolloin on laitettava rooli päälle. Kaikki tarpeellinen löytyy kuin löytyykin ja Väykkä-koira pääsee myymään lippuja lapsille ja aikuisille. Lippuja myydessä aika kulkee vielä nopeammin ja pian yleisö onkin jo salissa. Kaikkiaan katsojia on kuutisenkymmentä.

Esityksen alkuvaiheessa eturivissä istuva n. 4-v tyttökatsoja yrittää uittaa junaa ja junanpillin huutoa tarinaan mukaan, mutta kun tarinassamme ei ole junaa niin ei voi mitään. Onneksi esityksemme kelpaa ilmankin. Pitkän tauon ansiosta näyttelijäntyössä on erityistä sähköä. Näyttelijät kuuntelevat toisiaan ja luovivat näytelmän läpi mitään tärkeää unohtamatta.

Iloisen oloisia katsojia poistuu Monnarilta. Osa käy kättelemässä Maukkaa tai jututtamassa Väykkää, jotka siirtyvät viimeisten katsojien poistuessa roolihenkilöiden varastoon vapauttaen roudarit takaisin lavalle tällä kertaa purkuhommiin. Loppukahveja keittäessä keitin toistaa aiemman temppunsa vaikka keittäjä on tällä kertaa Hankasalmen kulttuurityöntekijä Elli, joka toimi extraroudarinakin kaiken muun lisäksi.

Kotimatkalla vielä kaksi u-käännöstä lyhyiden reitiltä poikkeamisten vuoksi. Ensi kerralla Hankasalmelle tullessa reitti onkin sitten tuttu.

Aaro

12.1.12

Uusia työkaluja

"Sitä on niinkun ite se oma instrumenttinsa kun on näyttelijä"
-Joo kyllä, kehollaan ja mielelläänhän sitä töitä tekee, ihminen. Ja joskus ihan mielelläänkin. Ja kielellään omallaan puhuu ja laulaa. Jokainen. Sitä minä teen ihan mielelläni.

Näyttelijäntöitäkin on toki edessä. Heti kohta lauantaina Hankasalmella Maukkaa ja Väykkää. Kiertue alkaa. Instrumenttiani olen huollattanut Kyllön hammashoitolassa ja sitten ihan kotosalla antaen päivittäin itselleni hetken kahvakuulan kanssa. AllClassical radiokanava soimaan ja kuula liikkeelle. Siinä hommassa tuo karvainen kuulakin lepää.

Ostin uusia kaluja musiikin tekemiseen. Magix music maker ohjelman ja M-Audio fast track pron. Music makerilla olen ehtinyt vasta tunnin leikkiä ja Maudia en ole edes liittänyt koneeseen vielä. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. Äänenlaatu tulee olemaan kirkkaasti parempaa tästä lähtien. Kahteen näytelmään olen tehnyt äänityöt tähän mennessä. Molempia esitetään vielä. Pumpgirl ja Maukka ja Väykkä. Pumpissa käytin häiriöääniä hyväkseni. M&V oli erilaista kun "piti" sitä roolityötä samalla. Eilen into syttyi kun ajatukset alkoivat kiertää näytelmän B for baby äänien aalloilla. Annu ohjaa, Minna ja Kari näyttelee. Pääsen keskittymään vain ääniin.

Kuuletko sinäkin ääniä?

Tammikuun aikana ehdin vielä kuuntelemaan ja tekemään ääniä muutaman erityisluokan kanssa  Minun Lauluni työpajoissa, joita Kulttuuriaitta tarjoaa. Viiden tunnin pajan aikana äännellään, kuunnellaan, leikitään ja kehitellään uusia laulunpätkiä. Homman kruunaa loppukonsertti, johon luokka voi halutessaan kutsua toisen luokan vieraisille. Monille erityisen hauskaksi on osoittautunut didgeridoo-hieronta. Kun didgeridoolla soittaa voi tuntea äänen värähtelyn. Musiikki koskettaa. Äänen voi tuntea. Se tuntuu hyvältä.