27.3.07

Kokouskone

Meillä oli eilen Teatterikoneen kevätkokous. Ensimmäistä kertaa sitten koneen perustamiskokouksen paikalla oli yli neljä henkilöä! Meille oli saman pöydän ääreen kokoontunut ihmisiä yhteensä seitsemän, osa enemmän ja osa vähemmän pakotettuina. Yksi kun lähti, toinen tuli ja luku pysyi samana. Kokouksen suurin kysymys oli pohdinta teatterin tulevaisuudesta. Muutamia visioita oli olemassa, mutta mitään päätöstä tulevaisuudesta ei varsinaisesti tehty. Aina on kuitenkin samat ongelmat, rahaa ei ole ja sitä pitäisi jostain saada toiminnan ylläpitämiseen..

Meillä oli mukana pari uutta henkilöä katsastamassa ja kuuntelemassa miten kone toimii. Puheenjohtaja olisi kyllä voinut paremmin valmistella asiansa, taisivat uudet ihmiset saada aika sekavan kuvan toiminnasta. Mutta hienoa olisi saada uusia, ammattitaitoisia voimia toimintaan mukaan!

Unohdin ottaa valokuvia kokouksesta, mutta tässä kuvia, joita jäi minulle eilisestä mieleen:

-Ovikello soi, koira haukkuu, yksi hakee kaljaa parvekkeelta, muutama nauraa hysteerisesti, lapsi hokee, että ovikello soi, toinen lapsi katsoo tilannetta rauhallisen kiinnostuneena, välillä väläyttäen hurmaavan hymyn

-Iso, pitkä mies ravaa nauraen eteisen ja keittiön väliä pyydellen anteeksi ettei pysty rauhoittumaan

-Poikamme Rasmus kävelee pimeässä olohuoneessa ympyrää paitaansa hypistellen, seuranaan puolitoista kertaa pitempi huppupäinen hahmo, joka puhuu puhelimeen

-Mies istuu puolituntia hiljaa pöydän päässä, leipää mutustaen ja ilmoittaa sitten lähtevänsä

-Asunnon haltijat nousevat vuorotellen tarjoilemaan kahvia, hakemaan syömistä, viemään lasta vaipanvaihtoon, nukkumaan, vessaan...

-Puheenjohtaja yrittää selittää jotain, sotkeutuu sanoissaan, pyytää toista jatkamaan, joka selittää asian vielä epäselvemmin

-Hiljaisuutta, tyhjenneitä tuoleja, väsyneitä ilmeitä, muutamia sanoja...

-Hiljainen, sotkuinen keittiö, lapset nukkumassa, vieraat lähteneet.


Niin, kokoustahan ei saatu loppuun, vaan se jatkuu sähköisessä muodossa kunnes kaikki tarvittavat asiakirjat ovat tarkistettu ja saatavilla. Olipas taas tapaaminen!

26.3.07

Rentoa...


(appipapan 1.valokuva meiän uuella kameralla)

Teatteri on herkkä organisaatio.
Luulen, että harvassa ovat työpaikat, joissa yhden työntekijän sairastuminen vaikuttaa niin voimakkaasti koko taloon. Jyväskylän talolta sairastui yksi ihminen ja sitä myötä heitti viikonloppu kupperiskeikkaa. Jäi perjantailta ja lauantailta musikaalit musisoimatta. Vähät viimeiset esitykset vähenivät entisestään.
työvuoroihin tämä vaikutti niin, että osalle tuli töitä vapaiden tilalle ja osalle toisinpäin. itselleni se aiheutti yllättävän vapaapäivien putken. Siitä en rupea valittamaan. Kyllä näyttelijäelämässäkin pitää välillä päästä huokaisemaan.

Sunnuntaina käytiin Haihatuksella testaamassa ekaa kertaa kuorobiisejä ensi kesäksi. Ensikokoontumisen kuoro oli vielä pienehkö (4hlöä), mutta mukavaa oli kuulla että musiikki soi! Siinä on tällä näyttelijärievulla vielä paljon oppimista. musiikissa siis. miten sitä tehdään ja miten sitä johdetaan. Kiehtovia oivalluksia syntyy kun tekee itse ja keksii omasta päästä, että miten se tehdään. Nyt ei pidä päästää uskollista Casiota pölyyntymään.

Kevät on kyllä voimakasta aikaa!
Nyt kannattaa mennä tryffeleitä etsimään. Muutamalla kilolla ruokkii kevyesti isonkin perheen. Ja jos ei tryffeleitä löydä (en nimittäin tiedä koska niitä löytää, saati mistä) niin tulipahan ainakin vietettyä aikaa ulkosalla!

14.3.07

The Beatles Lahdessa

Olin tänään katsomassa isäni kanssa Lahden kaupunginteatterissa The Beatles Storya.

Lähdimme reissuun aamulla auringonpaisteessa. Automatka meni joutuisasti maailmaa (varsinkin teatterimaailmaa) parantaen ja tulevia proggiksia suunnitellen. Olimme perillä puoli tuntia ennen esityksen alkua ja siinä ehdittiin moikata Jyväskylästä Lahden teatteriin loikannutta tuttua. Esitys oli loppuunmyyty, vaikka se oli keskellä viikkoa ja päivää. Lahden teatteri tuntuu toimivalta pakkaukselta. Näyttämöitä on kolme ja vessoja molemmille sukupuolille myös kolme, se on mieletöntä. Talo oli täyttä porukkaa, kun isolla näyttämöllä meni lasten/nuorten esitys.

Eero-näyttämö oli mukavan kokoinen. Katsomo oli puolikaaren muodossa ja vaikka sinne mahtui 290 henkeä, se oli kuitenkin intiimin oloinen. Tunnelma salissa oli hillityn odottava, päivänäytökset ovat mielestäni aina eritunnelmaisia kuin illat. Lavastuksena oli ainoastaan pyöreä lava soittimineen ja katossa kuvaruutuja. Lavastus antoi olettaa, että tämän näytelmän pääosaa esittää musiikki ja se ei ollut väärässä.

Näytelmä alkoi edesmenneen Brian Epsteinin (Mikko Jurkka), joka oli bändin manageri, kertomuksella siitä kuinka hän löysi The Beatlesin. Epstein toimi tarinan kertojana ja kuljetti sitä eteenpäin "haudantakaa". Idea toimi. En voi muuta kuin ihmetellä Braggen älyä ja rohkeutta, että hän on tehnyt näytelmän tällaisesta legendaarisesta bändistä! Mielestäni vielä kaikenlisäksi dramaturgia toimi. Siinä oli uran kannalta merkittäviä vaiheita selkeästi esitettynä. Itse The Beatlesistä juuri muuta kuin musiikin tietäen sain lisäinformaatiota ja kiinnostus bändiä kohtaan kasvoi. On se hurjaa miten neljä poikaa Liverpoolista on saanut maailman sekaisin!

Mutta asiaan. The Beatles John Lennon (Tero Porali), Paul McCartney (Paavo Honkimäki), Georg Harrison (Jussi Puhakka) ja Ringo Starr (Iikka Forss) olivat loistavia! Biisit toimivat aivan mielettömän hienosti ja näyttelijät hoitivat työnsä uskomattoman hyvin. Musiikki oli tässä jutussa ehdottomasti pääosassa (ei ollut lavastus väärässä) ja niin mielestäni pitääkin olla, kun tästä bändistä on kysymys! Pojat osasivat soittaa ja laulaa, ilo oli myös katsojien. Kaikesta näkyi, että näyttelijät olivat treenanneet yhdessä jonkin aikaa ja nauttivat täysillä hommasta. Kuulin, että Ringoa näyttelevä Iikka oli opetellut soittamaan rumpuja tätä proggista varten, käsittämätöntä! Eikä tunnelmaan voinut olla heittäytymättä, jos tykkää Beatlesin musiikista. Se on vaan niin hienoa ja livenä vielä, voi pojat! Olisi tehnyt mieli tanssia ja laulaa täysillä mukana, onneksi näytelmän lopussa siihen oli mahdollisuus. Ja esitystä sai siinä vaiheessa myös valokuvata, mikä on harvinaista sekin! Toki näytelmän "näytelmäosuuksissa" teatteritekijä minussa yritti ajatella kriittisesti monestakin asiasta, mutta kun musiikki lähti soimaan, vaiensin piipityksen käsiä taputtamalla ja hyräilemällä musiikin mukana.

Näytelmästä jäi musiikin lisäksi päällimmäisenä ajatus ystävyydestä ja yhteisöllisyydestä. Siitä oli hienosti käsiohjelmassakin:
"Beatlesin silmiinpistävin ominaisuus ja tuote oli kuitenkin heidän ystävyytensä. Heidän laulunsa eivät kerro vaan poika-tyttö -suhteesta, vaan suhteista yleensä - yhteydestä ja yhteisöstä. Musiikin muoto ja sisältö muodostavat heillä tiukan kokonaisuuden. Laulut eivät vain puhu ystävyydestä ja läheisyydestä, vaan ne myös ovat sitä. Ei ole mikään sattuma, että together-sana toistuu kappaleesta toiseen. Sen variaatioiden kautta voisi kirjoittaa koko yhtyeen historian."

Esityksen jälkeen moikkasimme vielä pikaisesti Jussia, joka näytteli jutussa. Isäni oli innostuksesta soikeana ja kuullessaan, että pojat keikkailee, alkoi suunnitella The Beatles Storyn bändin esiintymistä Jyväskylään. Siis kaikille teille Beatlesin faneille tiedoksi, että ehkä saamme tämän bändin keikalle tänne Keski-Suomeenkin. Ja jos näin käy, suosittelen lipun hankkimista ja 60-luvun bilevaatteiden kaivamista naftaliinista!

13.3.07

Panohommia, Moskovaa ja Putinia

Viikonloppu Vakiopaineessa oli varsin teatteririkas: lauantaina Moskova - Petuski toimi. Tosin loppu iski aikamoisena yllärinä. En tiedä oliko se hyvä vai huono. Joka tapauksessa vajaan tunnin monologi oli mahtavaa näyttelijäntyötä.
Ilta jatkui yläkerran rempseällä klubilla. Festarin ylläriveto (kuuleman mukaan myös järjestäjille) Panohommia & kirjoitusvirheitä oli aika hauska sekoitus runoutta ja jongloorausta. Esitys oli karhea ja aika raakile vielä, mutta jotekin mie tykkäsin. Ehkä olisin vielä enemmän tykännyt, jos runoja ei olisi luettu paperista ja niihin olisi hieman enemmän saatu tunnetta.
Olli Koivu tulkitsi tulisesti musaa bändinsä kanssa ennen illan pääesiintyjä Motelli Snorklea. Vanhemman sukupolven teatterimiesten Snorkle jäi kyllä minulle hämäräksi. Ehkä aika on ajanut jo tämän bändin/performanssin ohi. Perfromanssista ei oikeastaan ollut tietoakaan eikä biisitkään kovin kummoisia olleet. Esko Varosen shamanistinen rummutus kyllä iski kovaa! Mutta siihen se jäikin.
Sunnuntaina alakerrassa joutui todella lähelle näyttelijöitä Koko-teatterin Putinin Venäjässä. Huh, olipa kyllä esitys! Viisi monologia erilaisista näkökulmista nykyvenäjään. Mukana niin menestyjiä, riistettyjä kuin petetyksi tulleita. Yksinkertaisen loistavasti toteutettu esitys. Menkää helsinkiläiset ihmeessä katsomaan tuo esitys, jos siihen on mahdollisuus.
Tänään sitten varmistui, että lähden lähden katsomaan Putinin maata paikan päälle teatterireissulle Petroskoihin. Kiitos Annun isän tehokkaan suostuttelun. Mutta kylläpä reissu kuumottaa jo, vaikka aikaa on vielä pari viikkoa! Eiköhän tämä ole parasta käyttöä opintolainalle.

10.3.07

Katsojan pulma

Jyväskylässä on varsinainen teatterin superviikot menossa: Vakkarin teatterifestarit, Huoneteatterilla tarjoillaan ensi viikolla Tsehov-musikaalia ja isolla talollakin olisi mielenkiintoista nähtävää. Kaikkialle ei taida ehtiä, mutta parhaani yritän ja suuntaan tänään ja huomenna Vakiopaineeseen. Niin paljon katsottavaa, mutta niin vähän aikaa. Huoh.
Toki olihan Marie Valeriekin eilen Vakkarissa. Itse saavuin paikalle juuri ennen esityksen loppumista ja ehdin muutaman sanan vaihtamaan tuttujen katsojien kanssa. Olivat pitäneet Minnan ja Mikon työskentelystä.
Vähän kyllä jo jännittää kahden viikon kuluttua oleva Pieksämäen reissu. Sielläkin on taas katsojan aivoille ja pyllylihaksille töitä.
Muiden juttujen seuraamisesta sitä vaan saa kummasti intoa omiin tekemisiinkin. Siispä tästä hiljalleen kohti Yläkaupungin teatteriluolaa...

9.3.07

perusduunia


kiteytykset ei useastikaan toimi, mutta yhtenä kiteytyksenä näyttelijäntyöstä voisi pitää tätä: näyttelijäntyö on riisumista ja pukemista. tuolle voi sitten kehittää enemmän merkityksiä jos haluaa, mutta ei se mikään metafora ole. sanoille on vaan kiva keksiä enemmän merkityksiä kuin niillä tarkoittaa olevan.

tämä on hikoillut viikon aikana jokusen kerran ulkovaatteissa sisätiloissa. ammatin rikkauksia sekin. lavalla olen aikanaan oppinut solmimaan kravatinkin. tänään opin armeija-asennon. tai miksi sitä ikinä kutsutaankin. inttihommia eniwei. ohjaaja ohjasi: "lepo, jokainen armeijan käynyt tietää sen" -niinpä niin... :)

teatterin seinällä on neljän viikon aikataulu. neljä aa-nelosta. niistä viimeisessä, ajallisesti kauimmaisessa näkyy näytelmämme ensimmäinen valmistava harjoitus. en tiedä tarkkaan miten se määritellään pykälissä, mutta käytännössä se on ensimmäinen esityksenkaltainen läpimeno näytelmästä. siellä se kelluu tulevaisuudessa, niin lähellä että sen näkee. se on jo aiheuttanut keskustelua ensi-illan siirtämisestä. tavallaan työskentely etenee nopeasti kun on vain kaksi näyttelijää, mutta onhan siinä molemmilla joltisenlainen tekstimassan opettelu ja kaaren kuljetus. päätöstä enskarin siirrosta ei ole tehty. mutta ei kai aika ikinä ole pahaa tehnyt. deadline on toki mainio jouduttaja ja pakottaja, mutta vertauksia käyttääkseni, kai se kannattaa talokin rakentaa valmiiksi ennenkuin siihen muuttaa asumaan. (olipa siinä oikein itseänikin vakuuttava vertaus, tässähän voisi vaikka kirjailijaksi alkaa ;)

teatterin seinällä on myös paikka johon laitetaan tulevien näytelmien roolilistat. siihen pälähti tänään tietoa tulevaisuudesta. niin se on että kun toukokuu koittaa, aloittaa tämäkin näyttelijä (apropoo, kun suomen kieltä rakennettiin yhtenä mahdollisuutena sanalle näyttelijä, oli käsittääkseni teeskentelijä) ..aloittaa tämäkin kaveri sitten musikaalin harjoitukset.

seuraavassa juttusarjassa on vaalilauseita joita ei ole vielä ehditty käyttää:
-työ, jottei elämään jäisi liikaa aikaa!

kirjoitti hän joka viettää vapaa-iltaa jälleen tietokoneen parissa, kun on saanut puolet lapsista nukkumaan.

5.3.07






Kuvissa retkeilijät nuorimmasta vanhimpaan.

Virkistäytymistä ja luontoelämyksiä.

Kävimme viettämässä Teatterikoneen virkistäytymispäivää eilen Laukaassa Kirkkoniemen laavulla. Hieno paikka. Sijaitsee siis niemellä eli paikkaa ympäröi vesi ja sopiva matka kävellä autolta nuotiopaikalle. Luultavasti hyvä uimapaikka kesällä. Yritimme kalastaa osallistujia useaan kertaan, mutta lopulta matkaan lähti vain järjestäjät eli puheenjohtaja ja sihteeri perheineen (ollaan yllätys, yllätys, samaa perhettä) ja tuottaja perheineen. Se on tietysti suhteellisen hyvin, koska paikalla oli hallituksesta 3/4 osaa.

Bongasimme paikan joskus netistä, kun etsimme mieheni kanssa retkipaikkaa. Viimeksi, kun olimme samaisessa paikassa, kellui niemen edustalla 10 joutsenta. Nytkään emme jääneet vaille luontoelämyksiä, kun ohitse pyrähti kaksi palokärkeä. Upea lintu!

Aika kuluu retkeillessä kuin siivillä, olimme Kirkkoniemessä 2 1/2 tuntia (joka on mielestäni aika pitkä aika kahden pienen lapsen kanssa). Koko homman kohokohta on tietysti syöminen. Heti, kun saavuimme teimme nuotion (paikassa on kaksi nuotiopaikkaa, valmiit puut, huussi ja hieno näköala) , koska poikamme alkoi kärttää makkaraa, joten sitähän oli saatava. Olin tehnyt myös kasvisyöjäystävällisiä leipiä ja tuottajalla oli laskiaispullia. Itse oli pikkukätösin leiponut. Niitä kyydittiin kurkusta alas kahvilla, teellä ja mehulla. Yllättävä teatterilaisten retki, kun alkoholia ei ollut mukana ollenkaan, ehkä siksi osallistujamääräkin jäi pieneksi...

Kävimme myös laskemassa mäkeä, vaikka kunnollista pulkkamäkeä ei paikassa oikeastaan ollut. Mutta kyllähän sitä umpihangessa pulkalla voi laskea, kun massaa on tarpeeksi! Poikaa oli vaan aika raskasta kantaa mäkeä ylös, joten laskemiskertoja ei ollut kovin montaa.

Hieman saimme puhuttua teatteriasiaakin syömisen ja laskemisen lomassa (hieman häiritsi taustalta kuuluva lapsen itkuraivari, jota yritin olla huomaamatta). Tuottaja on mietiskellyt, josko teatteristamme saataisi alueteatteri. Asiaa täytyy tutkiskella ja ottaa selvää kaikesta siihen liittyvästä, mutta se voisi olla hyvä ratkaisu.

Kaikenkaikkiaan hyvä reissu, noita joitakin asianhaaroja huomioimatta! Se piti vielä mainita, että rakas mieheni oli tulkinnut karttaa hieman kummallisesti ja tullessa ajoimme tooooodella pitkää reittiä. Kotimatka kesti puolet vähemmin...

1.3.07

Kuu ja Venus


Kaikki on erilaista muualla. Tällainen näkymä oli Oulun taivaalla 19.helmikuuta -07 klo17:35

Uutta putkeen


Kerrankin vapaa ilta. Mitenkäs sitä mieluumin viettämään kuin tietokoneen äärellä? Nyt, ollen torstai, on tullut harjoiteltua isolla talolla uutta näytelmää; Arvoituksellisia muunnelmia, jo neljän päivän ajan. Tekstiä otetaan haltuun hiljalleen. Näytelmässä on kaksi näyttelijää, joten pienimmillään työryhmä on ollut kolme henkeä. Sisäisiä ristiriitoja ei ole vielä ilmennyt, ainakaan haitallisia :)
En muista olenko koskaan käynyt tekstiä läpi tällä tavalla. Olemme lukeneet yhdessä, keskustelleet, tehneet sovelluksia tekstiin: tehneet siitä puhuttavampaa ja ymmärrettävämpää. Tosin on myös sellainen olo kuin en olisi koskaan aikaisemmin näytellyt mitään tai missään. Kai se liittyy uuden aloittamiseen. Aina on aloitettava tyhjästä. Niin on hyvin luultavasti joku joskus sanonutkin, jopa ennen minua.
Tämä on myös ensimmäinen kerta kun teen kyseisen ohjaajan kanssa töitä. Siinäkin on aina hakemista, yhteisessä kielessä ja työskentelytavoissa.
Muutakin uutta kuuluu viikkoon tähän...
Olen ostanut elämäni ensimmäisen pakoputken. Ja elämäni toisen pakoputken! (Ensimmäinen oli tavalliseen primeraan, se piti vaihtaa farmari-mallin putkeen) perjantai-aamuna on viimeiset ajelut "ralli-rimeralla" ilta-päivällä on uusi eheä putki paikoillaan ja äänivalleja ei enää hättyytellä.

Harjoitukset keittiössä ja olohuoneessa

Näyttelijä tauolla


Meillä oli Minnan kanssa treenit tiistaina. Täytyy alkaa valmistautumaan kilpailuja varten ja teroittamaan miekkaa. Miekka tässä tapauksessa on monologi Marie Valerie.
Tosin mielikuva miekan teroittamisesta, oli aika kaukana meidän harjoituksista.

Ensin joimme kahvia keittiön pöydän ääressä ja höpöttelimme niitä näitä. (Minusta on tärkeää tietää mitä ihmisille kuuluu, että voi sitten keskittyä olennaiseen, kun on purkanut päällimmäiset asiat mielestään (: ) Kävimme tekstiä läpi yrittäen tarkentaa ajatuksen kulkua eri kohdissa ja ottaa näin "löysiä pois". Kuin varkain Minna alkoi näytellä. Peppi ja minä muutuimme yleisöksi keittiönpöydän ääressä. Yhtäkkiä arkisesta kahvinjuonnista tuli taidetta. Se oli samalla kertaa skitsofreenisen sekopäistä ja mahtavaa. Toinen yhtäkkiä muuttuu eri ihmiseksi ja alkaa näytellä sydämensä pohjasta. Minä syötän lapselle välipalaa ja kommentoiden välillä toisen näyttelemistä ja välillä lapsen höpötyksiä. Monologin ohjaaminen on ehkä kaikkein sekopäisintä hommaa.

Keittiönpöydänääressänäyttelemisestä tuli lämmin ja hyvä olo, ajatus, että tämmöistä sen teatterintekemisen pitäisi useamminkin olla. Rentoa keskustelua, olemista, kahvinjuontia ja hauskanpitoa. Näytteleminen tulee kuin itsestään, ilman pakottamista ja turhaa jännittämistä. Tämä muistutti taas, että teatteria voi tehdä missä vaan (riippuu tietysti produktiosta, suuren musikaalin harjoitteleminen meidän olohuoneessa olisi jo pikkuisen hankalampaa), ei se aina vaadi sitä varten rakennettua tilaa. Ehkä voisimme alkaa pitämään esityksiä kotonamme, vähän kuin tuppervaara kutsuja?! Ja harjoitteluvaiheessa voisi pistää näyttelijän siivoamaan, ikään kuin se kuuluisi rooliin, niin saisi kotinsakin puhtaaksi ja tuottaja olisi tyytyväinen kun säästettäisiin tilakustannuksissa...

Siirryimme sitten keittiönpöydän äärestä olohuoneen puolelle ja kävimme tekstin loppuun. Mielestäni saimme Minnan kanssa paljon pieniä ja tärkeitä asioita aikaan. Kokonaisrytmiin tuli vähän eloa ja vaihdot timmiytyivät. Assistenttini Peppi oli jo siinä vaiheessa päiväunille, joten näyttelijä joutui tyytymään vain minun kommentteihini. Lähinnä kyllä kehuin, joten ei kai se ihan kamalaa ollut. Näyttelijä kyllä kommentoi, että on hassua harjoitella esitykseen uusia juttuja, kun sitä on esittänyt jo jonkin aikaa. Mutta eikö teatteri ole juuri siksi niin kiehtovaa, että se muuttuu esitysten myötä ja elää niin kauan kunnes kuolee?