Aloitin Teatterikoneella tuottajaharjoittelijana tammikuun alussa. Yleinen vitsihän on, että työharjoittelijan toimenkuvaan kuuluu kahvin keittäminen ja noh, niin kahvin keittäminen.
Oikeasti vastuullani Teatterikoneessa kuitenkin on kevään uutuusnäytelmän B for Babyn tuottaminen eli suomeksi sanottuna kaikkien projektin käytännön asioiden hoitaminen. Olen muun muassa kartoittanut esityspaikkavaihtoehtoja, haalinut yhteistyökumppaneita, kirjoittanut apurahahakemusta, miettinyt markkinointia, laatinut budjettia – soitellut ja lähetellyt sähköposteja. Ja tietysti tutustunut Teatterikoneen tyyppeihin! Mitään hissuttelua ei harjoitteluni alku ole ollut vaan olen hypännyt lennosta mukaan Teatterikoneen kiitävään kelkkaan ja tarttunut kaksin käsin kiinni tuottajan hommiin.
Tiistaina olin katsomassa B for Babyn treenejä ja voin jo paljastaa menettäneeni sydämeni näytelmän päähenkilölle, herkän hellyttävälle herra Beelle. Hän jos kuka on sydäntenmurskaaja, tosiaankin hän on! Oli myös ilo huomata, että jo tässä vaiheessa produktiota B for Babyssä näyttelevien Kari Toiviaisen ja Minna Tuomasen keskinäinen kemia toimii yhtä terävästi kuin salonkilaatuiset kampaajasakset. Odotan maaliskuun ensi-iltaa jo innolla!
Myös tuotannolliset asiat ovat B for Babyn kohdalla pyörähtäneet käyntiin hyvin – tosin kourallisen harmaita hiuksia tuottajan päähän on saanut kasvamaan esityksen tila-asia. B for Babyä on nimittäin tarkoitus esittää yhdessä Jyväskylän keskustan lukuisista tyhjillään olevista liiketiloista. Monet tilavuokraajat etsivät luonnollisesti pidempiaikaisia vuokralaisia, joten kuukauden kestävä teatteri- ja taidenäyttelyprojekti ei ole sijalla yksi. Vinkkejä tyhjillään olevista liiketiloista saa siis laittaa tulemaan osoitteeseen outi@teatterikone.fi!
Niin, ja siitä harjoittelijan perustyöstä eli kahvin keittämisestä vielä. Olen tainnut tämän kuun aikana keittää kahvia Teatterikoneen toimistolla eli Olohuoneessa tasan kerran – ja silloinkin ihan omasta tahdostani.
20.1.12
Luota intuitioon!
Elämä on monin tavoin kummallista ja usein joku asia johtaa toiseen huomaamatta. Niin elämässä kuin teatterissakin.
Viime kesänä Tampereen teatterikesässä oli irlantilaisen Abbey teatterin esitys nimeltään B for Baby, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta aiheensa vuoksi, mutta en päässyt sitä katsomaan. Meillä oli samaan aikaan Pumpgirlin esityksen pystys ja läpimeno teatterikesän OFFissa. Asia jäi minua kuitenkin kaivelemaan.
B for Baby sijoittuu kehitysvammaisten hoitolaitokseen ja se kertoo laitoksen kahdesta asukkaasta Beestä ja Deestä, sekä hoitajasta, Rouva C:stä. Heillä kaikilla on unelma, joka tuntuu saavuttamattomalta. Minulla on itselläni vaikeasti kehitysvammainen lapsi ja kaikki näytelmät, joissa on kehitysvammaisia, kiinnostavat minua suunnattomasti. Niin tämäkin. Ja kaiken lisäksi tässä näytelmässä käsitellään sellaista tabua kuin kehitysvammaisten seksuaalisuus, olin myyty! En ollut lukenut tekstiä tai saanut siitä mitään muuta infoa kuin Teatterikesän sivuilla olevan esittelyn, mutta päätin, että tämä me tehdään! Aloin selvittää miten tekstin saisi luettavaksi.
Kesällä tapasin pitkästä aikaa vanhaa ystävääni Minnaa, joka on näytellyt useassa Teatterikoneen jutussa. Minna kysyi olisko minulla hänelle mitään roolia, kun hän ei ole päässyt näyttämölle viime aikoina kovin usein. Sanoin, että keksitään jotain! Maukkaa ja Väykkää ohjatessa tapasin myös pitkästä aikaa Karia, jonka lapsi oli mukana kissan ja koiran talon rakennuspuuhissa. Karin kanssa tuli puhetta, että hänkään ei ole näytellyt aikoihin, mutta se olisi kivaa pitkän tauon jälkeen. Siinä hetkessä langanpäät yhdistyivät: Minna + Kari = B for Baby! Vielä yksi onnenkantamoinen asiaan liittyi, minuun oli yhteydessä Humakista tuottajaopiskelija, joka kysyi olisko meillä tarjota hänelle työharjoittelupaikkaa. Vastaukseni oli iso kyllä ja produktio, jonka hän sai vastuulleen oli myös selvillä...
Sain syksyllä ystäväni avustuksella tilattua tekstin Irlannista luettavaksi ja aloimme selvittää oikeuksia. Soitin Minnalle ja Karille, että minulla olisi näytelmä idea ja he molemmat innostuivat tekstistä. Jotta projeksi ei venyisi kovin pitkälle, sovimme että teemme jutun keväällä. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Tekstiä ei ole suomennettu aikaisemmin, mutta meillehän se sopi. Kari on opiskellut vuoden Yorkissa ja tekee työkseen käsikirjoituksia, joten hän olisi erittäin pätevä kääntämään tekstin. Muutaman mutkan kautta löysimme oikeuksien haltijat ja selvisi, että Suomessa niitä valvoo Teatteritoimisto. Saimme oikeudet kääntää tekstin ja esittää sitä. Tapasimme tammikuun alussa työryhmän kesken ja ensi-ilta päiväksi sovittiin olosuhteiden pakosta 24.3.2012. Koska aikaa ei ollut tuhlattavaksi sovimme, että tehdään käännöstä ja viedään harjoituksia eteenpäin samaan aikaan, kohtaus per harjoitus.
Nyt olemme tammikuun loppupuolella ja puolet näytelmästä on käännetty ja luonnosteltu näyttämölle. Teksti on vielä parempi kuin uskalsi toivoakaan. Asiat etenevät hyvää vauhtia. Koska Teatterikoneella ei ole omaa tilaa, keksimme tehdä yhteistyötä Äkkigallerian kanssa ja tehdä esityksen tyhjillään olevaan liiketiaan. Ensi-ilta sattuu sopivasti Jyväskylän päiville ja on osa sen ohjelmaa. Yhteistyötahoiksi on varmistumassa Kehitysvammaisten tukiliitto ja Bovallius ammattiopisto. Lisäksi Linnateatterista on tulossa ihmisiä ensi-iltaan, koska hekin ovat kiinnostuneet tesktistä.
Summa summarum. Kannatti luottaa siihen fiilikseen, että B for Baby on Teatterikoneen juttu. Se jatkaa hienosti Pumpgirlistä alkanutta Suomen kantaesitysten sarjaa ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaa. Olen meistä ylpeä!
Viime kesänä Tampereen teatterikesässä oli irlantilaisen Abbey teatterin esitys nimeltään B for Baby, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta aiheensa vuoksi, mutta en päässyt sitä katsomaan. Meillä oli samaan aikaan Pumpgirlin esityksen pystys ja läpimeno teatterikesän OFFissa. Asia jäi minua kuitenkin kaivelemaan.
B for Baby sijoittuu kehitysvammaisten hoitolaitokseen ja se kertoo laitoksen kahdesta asukkaasta Beestä ja Deestä, sekä hoitajasta, Rouva C:stä. Heillä kaikilla on unelma, joka tuntuu saavuttamattomalta. Minulla on itselläni vaikeasti kehitysvammainen lapsi ja kaikki näytelmät, joissa on kehitysvammaisia, kiinnostavat minua suunnattomasti. Niin tämäkin. Ja kaiken lisäksi tässä näytelmässä käsitellään sellaista tabua kuin kehitysvammaisten seksuaalisuus, olin myyty! En ollut lukenut tekstiä tai saanut siitä mitään muuta infoa kuin Teatterikesän sivuilla olevan esittelyn, mutta päätin, että tämä me tehdään! Aloin selvittää miten tekstin saisi luettavaksi.
Kesällä tapasin pitkästä aikaa vanhaa ystävääni Minnaa, joka on näytellyt useassa Teatterikoneen jutussa. Minna kysyi olisko minulla hänelle mitään roolia, kun hän ei ole päässyt näyttämölle viime aikoina kovin usein. Sanoin, että keksitään jotain! Maukkaa ja Väykkää ohjatessa tapasin myös pitkästä aikaa Karia, jonka lapsi oli mukana kissan ja koiran talon rakennuspuuhissa. Karin kanssa tuli puhetta, että hänkään ei ole näytellyt aikoihin, mutta se olisi kivaa pitkän tauon jälkeen. Siinä hetkessä langanpäät yhdistyivät: Minna + Kari = B for Baby! Vielä yksi onnenkantamoinen asiaan liittyi, minuun oli yhteydessä Humakista tuottajaopiskelija, joka kysyi olisko meillä tarjota hänelle työharjoittelupaikkaa. Vastaukseni oli iso kyllä ja produktio, jonka hän sai vastuulleen oli myös selvillä...
Sain syksyllä ystäväni avustuksella tilattua tekstin Irlannista luettavaksi ja aloimme selvittää oikeuksia. Soitin Minnalle ja Karille, että minulla olisi näytelmä idea ja he molemmat innostuivat tekstistä. Jotta projeksi ei venyisi kovin pitkälle, sovimme että teemme jutun keväällä. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Tekstiä ei ole suomennettu aikaisemmin, mutta meillehän se sopi. Kari on opiskellut vuoden Yorkissa ja tekee työkseen käsikirjoituksia, joten hän olisi erittäin pätevä kääntämään tekstin. Muutaman mutkan kautta löysimme oikeuksien haltijat ja selvisi, että Suomessa niitä valvoo Teatteritoimisto. Saimme oikeudet kääntää tekstin ja esittää sitä. Tapasimme tammikuun alussa työryhmän kesken ja ensi-ilta päiväksi sovittiin olosuhteiden pakosta 24.3.2012. Koska aikaa ei ollut tuhlattavaksi sovimme, että tehdään käännöstä ja viedään harjoituksia eteenpäin samaan aikaan, kohtaus per harjoitus.
Nyt olemme tammikuun loppupuolella ja puolet näytelmästä on käännetty ja luonnosteltu näyttämölle. Teksti on vielä parempi kuin uskalsi toivoakaan. Asiat etenevät hyvää vauhtia. Koska Teatterikoneella ei ole omaa tilaa, keksimme tehdä yhteistyötä Äkkigallerian kanssa ja tehdä esityksen tyhjillään olevaan liiketiaan. Ensi-ilta sattuu sopivasti Jyväskylän päiville ja on osa sen ohjelmaa. Yhteistyötahoiksi on varmistumassa Kehitysvammaisten tukiliitto ja Bovallius ammattiopisto. Lisäksi Linnateatterista on tulossa ihmisiä ensi-iltaan, koska hekin ovat kiinnostuneet tesktistä.
Summa summarum. Kannatti luottaa siihen fiilikseen, että B for Baby on Teatterikoneen juttu. Se jatkaa hienosti Pumpgirlistä alkanutta Suomen kantaesitysten sarjaa ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaa. Olen meistä ylpeä!
17.1.12
Paska äiti terapiaa
Oman teatterin pyörittämisessä hienoa on se, että voi itse määrittää mitä tehdään ja milloin. Vuosi sitten teimme esityksen nimeltään Happohotelli, joka kertoi alkoholistien läheisten tarinoita. Lähtökohta esityksen tekemiseen oli se, että meillä kaikilla oli omahohtaisia kokemuksia aiheesta. Nyt halusimme tehdä samalla porukalla uuden jutun eri aiheesta. Tosin se ainoa mies, joka viimeksi oli mukana ei päässyt mukaan, joten aloimme puuhata esitystä naisporukalla.
Aiheen valinnassa pystyimme keskittymään nyt pelkästään naisia koskeviin kysymyksiin. Kadonneen miehen tilalle löysin vanhan ystäväni, tietysti nainen hänkin. Enää vain aihe puuttui. Mietiskelimme naisissa erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta aiheeksi valittiin äitiys ja nimenomaan huono äitiys. Meistä jokainen tunnistaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteen, kun ei ole lapsille tarpeeksi läsnä, haluaa tehdä töitä mielummin kuin kotihommia ja joskus ei muuten vaan jaksa. Esitys sai nimen Paska äiti.
Tämän produktion yhteydessä kehittelin Teatterikoneelle uuden tekemisen muodon: terapiateatteri. Se tarkoittaa sitä, että mukana olevat eivät saa minkäänlaista korvausta, vaan esitys voidaan toteuttaa nopeallakin aikataululla ilman apurahoja, tekemisen ilosta, itseään terapoiden. Eli harrastaa teatteria!
Aloitimme Paska äiti harjoitukset kirjoittamalla omia kokemuksia äityidestä. Hyviä ja huonoja muistoja, miettien millaisia äitejä me olemme, millaisia haluaisimme olla. Oikeita tarinoita lähdettiin liiottelemaan ja kirjoittamaan kipeitäkin asioita humoristiseen muotoon. Lopulta saimme kaivettua esiin neljä eri äitityyppiä: marttyyri, työnarkomaani, vamppi ja bailaaja. Jokainen meistä tunnistaa itsessään piirteitä näistä hahmoista, minä ainakin. Mietimme millä tavalla henkilöt tuntevat toisensa, missä he ovat yhdessä ja millaisia he ovat. Teimme rungon, johon aloimme tuottaa tekstiä. Aluksi jokainen kirjoitti itselleen monologin ja minä aloin kirjoittaa yhteisiä kohtauksia, kun ensin vähän tutustuin tyyppeihin. Nina teki biisejä ja puhuimme yhdessä mitä haluamme esityksellä sanoa. Reilun kuukauden työstämisen jälkeen kässäri on valmis.
Meillä on kolme ja puoli viikkoa aikaa saada esitys valmiiksi. Ja kyllähän me saamme. Kirjoittamisen ohella minä toimin tässä jutussa ohjaajana ja yhtenä näyttelijöistä, mikä on hieman haasteellista, kun itseään on vaikea ohjata, tilannetta ei hahmota ulkopuolelta. Täytyy yrittää saada Kirsi katsomaan jotain meidän läpimenoa, jos hän voi sitten kertoa mitä minun pitää tehdä. Sitä ennen täytyy varmaan ohjata itseään peilin kautta...
Meidän terapian tuloksia voi tulla katsomaan Vakkariin la 11.2. klo 19, jolloin on esityksen ensi-ilta. Vakiopaineessa varmaan terapoimme itseämme useinkin, mutta tämän esityksen muodossa sitä tapahtuu viisi kertaa.
Itseäni terapoituani täytyy todeta, että joskus olen ihan hyväkin äiti.
Aiheen valinnassa pystyimme keskittymään nyt pelkästään naisia koskeviin kysymyksiin. Kadonneen miehen tilalle löysin vanhan ystäväni, tietysti nainen hänkin. Enää vain aihe puuttui. Mietiskelimme naisissa erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta aiheeksi valittiin äitiys ja nimenomaan huono äitiys. Meistä jokainen tunnistaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteen, kun ei ole lapsille tarpeeksi läsnä, haluaa tehdä töitä mielummin kuin kotihommia ja joskus ei muuten vaan jaksa. Esitys sai nimen Paska äiti.
Tämän produktion yhteydessä kehittelin Teatterikoneelle uuden tekemisen muodon: terapiateatteri. Se tarkoittaa sitä, että mukana olevat eivät saa minkäänlaista korvausta, vaan esitys voidaan toteuttaa nopeallakin aikataululla ilman apurahoja, tekemisen ilosta, itseään terapoiden. Eli harrastaa teatteria!
Aloitimme Paska äiti harjoitukset kirjoittamalla omia kokemuksia äityidestä. Hyviä ja huonoja muistoja, miettien millaisia äitejä me olemme, millaisia haluaisimme olla. Oikeita tarinoita lähdettiin liiottelemaan ja kirjoittamaan kipeitäkin asioita humoristiseen muotoon. Lopulta saimme kaivettua esiin neljä eri äitityyppiä: marttyyri, työnarkomaani, vamppi ja bailaaja. Jokainen meistä tunnistaa itsessään piirteitä näistä hahmoista, minä ainakin. Mietimme millä tavalla henkilöt tuntevat toisensa, missä he ovat yhdessä ja millaisia he ovat. Teimme rungon, johon aloimme tuottaa tekstiä. Aluksi jokainen kirjoitti itselleen monologin ja minä aloin kirjoittaa yhteisiä kohtauksia, kun ensin vähän tutustuin tyyppeihin. Nina teki biisejä ja puhuimme yhdessä mitä haluamme esityksellä sanoa. Reilun kuukauden työstämisen jälkeen kässäri on valmis.
Meillä on kolme ja puoli viikkoa aikaa saada esitys valmiiksi. Ja kyllähän me saamme. Kirjoittamisen ohella minä toimin tässä jutussa ohjaajana ja yhtenä näyttelijöistä, mikä on hieman haasteellista, kun itseään on vaikea ohjata, tilannetta ei hahmota ulkopuolelta. Täytyy yrittää saada Kirsi katsomaan jotain meidän läpimenoa, jos hän voi sitten kertoa mitä minun pitää tehdä. Sitä ennen täytyy varmaan ohjata itseään peilin kautta...
Meidän terapian tuloksia voi tulla katsomaan Vakkariin la 11.2. klo 19, jolloin on esityksen ensi-ilta. Vakiopaineessa varmaan terapoimme itseämme useinkin, mutta tämän esityksen muodossa sitä tapahtuu viisi kertaa.
Itseäni terapoituani täytyy todeta, että joskus olen ihan hyväkin äiti.
15.1.12
Keikkapäiväkirja 14.1.12
Hankasalmi, käymätön kohde.
Auto ja peräkärry täynnä Maukkaa jaVäykkää.
Monitoimitalolle ja mäki ylös toisella yrittämällä. Ensimmäisen yrityksen jälkeen onnistunut peruutus alamäessä kärryn kanssa ja lisää vauhtia. Vetäähän se Toyotakin.
Lavastuksen taustasermin rakenteet ovat puiset. Puu osoittaa taas olevansa materiaalina elävä. Onneksi on porakone mukana ja näin reiät saadaan kohdakkain ja lavastus pystyyn.
Jaahas, kulissipainot, joista eilen puhuin jäivät puheen tasolle tai ainakin pois kyydistä. Nurkasta löytyy passelisti kaksi vanhaa henkilövaakaa, jotka toimivat tähän tarpeeseen oivallisesti. Tämänkaltaiset ongelmat ratkeavat aina. Oikeastaan ne ovat olennainen osa kiertue-elämää ja maustavat matkaa mukavasti.
Kohtaaminen kahvinkeittimen kanssa.
Taukohuoneessa on iso biljardipöytä ja yksi samanvärinen seinä, jääkaapi, mikro, tv eli kaikki mitä ihminen tarvitsee ja enemmänkin. Ihminenhän pärjää mainiosti pelkällä kahvinkeittimellä ja biljardipöydälläkin. Ensimmäisellä yrityksellä keitin kuitenkin keittää vain vetensä. Toisella kerralla vesi kulkee porojen läpi ja saamme kahvia, vahvaa kahvia.
Muutama lyönti biljardia vaihtelevilla säännöillä ja kestävällä menestyksellä.
Aika on vierinyt kellossa ja tuonut käsille sen hetken jolloin on laitettava rooli päälle. Kaikki tarpeellinen löytyy kuin löytyykin ja Väykkä-koira pääsee myymään lippuja lapsille ja aikuisille. Lippuja myydessä aika kulkee vielä nopeammin ja pian yleisö onkin jo salissa. Kaikkiaan katsojia on kuutisenkymmentä.
Esityksen alkuvaiheessa eturivissä istuva n. 4-v tyttökatsoja yrittää uittaa junaa ja junanpillin huutoa tarinaan mukaan, mutta kun tarinassamme ei ole junaa niin ei voi mitään. Onneksi esityksemme kelpaa ilmankin. Pitkän tauon ansiosta näyttelijäntyössä on erityistä sähköä. Näyttelijät kuuntelevat toisiaan ja luovivat näytelmän läpi mitään tärkeää unohtamatta.
Iloisen oloisia katsojia poistuu Monnarilta. Osa käy kättelemässä Maukkaa tai jututtamassa Väykkää, jotka siirtyvät viimeisten katsojien poistuessa roolihenkilöiden varastoon vapauttaen roudarit takaisin lavalle tällä kertaa purkuhommiin. Loppukahveja keittäessä keitin toistaa aiemman temppunsa vaikka keittäjä on tällä kertaa Hankasalmen kulttuurityöntekijä Elli, joka toimi extraroudarinakin kaiken muun lisäksi.
Kotimatkalla vielä kaksi u-käännöstä lyhyiden reitiltä poikkeamisten vuoksi. Ensi kerralla Hankasalmelle tullessa reitti onkin sitten tuttu.
Aaro
Auto ja peräkärry täynnä Maukkaa jaVäykkää.
Monitoimitalolle ja mäki ylös toisella yrittämällä. Ensimmäisen yrityksen jälkeen onnistunut peruutus alamäessä kärryn kanssa ja lisää vauhtia. Vetäähän se Toyotakin.
Lavastuksen taustasermin rakenteet ovat puiset. Puu osoittaa taas olevansa materiaalina elävä. Onneksi on porakone mukana ja näin reiät saadaan kohdakkain ja lavastus pystyyn.
Jaahas, kulissipainot, joista eilen puhuin jäivät puheen tasolle tai ainakin pois kyydistä. Nurkasta löytyy passelisti kaksi vanhaa henkilövaakaa, jotka toimivat tähän tarpeeseen oivallisesti. Tämänkaltaiset ongelmat ratkeavat aina. Oikeastaan ne ovat olennainen osa kiertue-elämää ja maustavat matkaa mukavasti.
Kohtaaminen kahvinkeittimen kanssa.
Taukohuoneessa on iso biljardipöytä ja yksi samanvärinen seinä, jääkaapi, mikro, tv eli kaikki mitä ihminen tarvitsee ja enemmänkin. Ihminenhän pärjää mainiosti pelkällä kahvinkeittimellä ja biljardipöydälläkin. Ensimmäisellä yrityksellä keitin kuitenkin keittää vain vetensä. Toisella kerralla vesi kulkee porojen läpi ja saamme kahvia, vahvaa kahvia.
Muutama lyönti biljardia vaihtelevilla säännöillä ja kestävällä menestyksellä.
Aika on vierinyt kellossa ja tuonut käsille sen hetken jolloin on laitettava rooli päälle. Kaikki tarpeellinen löytyy kuin löytyykin ja Väykkä-koira pääsee myymään lippuja lapsille ja aikuisille. Lippuja myydessä aika kulkee vielä nopeammin ja pian yleisö onkin jo salissa. Kaikkiaan katsojia on kuutisenkymmentä.
Esityksen alkuvaiheessa eturivissä istuva n. 4-v tyttökatsoja yrittää uittaa junaa ja junanpillin huutoa tarinaan mukaan, mutta kun tarinassamme ei ole junaa niin ei voi mitään. Onneksi esityksemme kelpaa ilmankin. Pitkän tauon ansiosta näyttelijäntyössä on erityistä sähköä. Näyttelijät kuuntelevat toisiaan ja luovivat näytelmän läpi mitään tärkeää unohtamatta.
Iloisen oloisia katsojia poistuu Monnarilta. Osa käy kättelemässä Maukkaa tai jututtamassa Väykkää, jotka siirtyvät viimeisten katsojien poistuessa roolihenkilöiden varastoon vapauttaen roudarit takaisin lavalle tällä kertaa purkuhommiin. Loppukahveja keittäessä keitin toistaa aiemman temppunsa vaikka keittäjä on tällä kertaa Hankasalmen kulttuurityöntekijä Elli, joka toimi extraroudarinakin kaiken muun lisäksi.
Kotimatkalla vielä kaksi u-käännöstä lyhyiden reitiltä poikkeamisten vuoksi. Ensi kerralla Hankasalmelle tullessa reitti onkin sitten tuttu.
Aaro
12.1.12
Uusia työkaluja
"Sitä on niinkun ite se oma instrumenttinsa kun on näyttelijä"
-Joo kyllä, kehollaan ja mielelläänhän sitä töitä tekee, ihminen. Ja joskus ihan mielelläänkin. Ja kielellään omallaan puhuu ja laulaa. Jokainen. Sitä minä teen ihan mielelläni.
Näyttelijäntöitäkin on toki edessä. Heti kohta lauantaina Hankasalmella Maukkaa ja Väykkää. Kiertue alkaa. Instrumenttiani olen huollattanut Kyllön hammashoitolassa ja sitten ihan kotosalla antaen päivittäin itselleni hetken kahvakuulan kanssa. AllClassical radiokanava soimaan ja kuula liikkeelle. Siinä hommassa tuo karvainen kuulakin lepää.
Ostin uusia kaluja musiikin tekemiseen. Magix music maker ohjelman ja M-Audio fast track pron. Music makerilla olen ehtinyt vasta tunnin leikkiä ja Maudia en ole edes liittänyt koneeseen vielä. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. Äänenlaatu tulee olemaan kirkkaasti parempaa tästä lähtien. Kahteen näytelmään olen tehnyt äänityöt tähän mennessä. Molempia esitetään vielä. Pumpgirl ja Maukka ja Väykkä. Pumpissa käytin häiriöääniä hyväkseni. M&V oli erilaista kun "piti" sitä roolityötä samalla. Eilen into syttyi kun ajatukset alkoivat kiertää näytelmän B for baby äänien aalloilla. Annu ohjaa, Minna ja Kari näyttelee. Pääsen keskittymään vain ääniin.
Kuuletko sinäkin ääniä?
Tammikuun aikana ehdin vielä kuuntelemaan ja tekemään ääniä muutaman erityisluokan kanssa Minun Lauluni työpajoissa, joita Kulttuuriaitta tarjoaa. Viiden tunnin pajan aikana äännellään, kuunnellaan, leikitään ja kehitellään uusia laulunpätkiä. Homman kruunaa loppukonsertti, johon luokka voi halutessaan kutsua toisen luokan vieraisille. Monille erityisen hauskaksi on osoittautunut didgeridoo-hieronta. Kun didgeridoolla soittaa voi tuntea äänen värähtelyn. Musiikki koskettaa. Äänen voi tuntea. Se tuntuu hyvältä.
-Joo kyllä, kehollaan ja mielelläänhän sitä töitä tekee, ihminen. Ja joskus ihan mielelläänkin. Ja kielellään omallaan puhuu ja laulaa. Jokainen. Sitä minä teen ihan mielelläni.
Näyttelijäntöitäkin on toki edessä. Heti kohta lauantaina Hankasalmella Maukkaa ja Väykkää. Kiertue alkaa. Instrumenttiani olen huollattanut Kyllön hammashoitolassa ja sitten ihan kotosalla antaen päivittäin itselleni hetken kahvakuulan kanssa. AllClassical radiokanava soimaan ja kuula liikkeelle. Siinä hommassa tuo karvainen kuulakin lepää.
Ostin uusia kaluja musiikin tekemiseen. Magix music maker ohjelman ja M-Audio fast track pron. Music makerilla olen ehtinyt vasta tunnin leikkiä ja Maudia en ole edes liittänyt koneeseen vielä. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. Äänenlaatu tulee olemaan kirkkaasti parempaa tästä lähtien. Kahteen näytelmään olen tehnyt äänityöt tähän mennessä. Molempia esitetään vielä. Pumpgirl ja Maukka ja Väykkä. Pumpissa käytin häiriöääniä hyväkseni. M&V oli erilaista kun "piti" sitä roolityötä samalla. Eilen into syttyi kun ajatukset alkoivat kiertää näytelmän B for baby äänien aalloilla. Annu ohjaa, Minna ja Kari näyttelee. Pääsen keskittymään vain ääniin.
Kuuletko sinäkin ääniä?
Tammikuun aikana ehdin vielä kuuntelemaan ja tekemään ääniä muutaman erityisluokan kanssa Minun Lauluni työpajoissa, joita Kulttuuriaitta tarjoaa. Viiden tunnin pajan aikana äännellään, kuunnellaan, leikitään ja kehitellään uusia laulunpätkiä. Homman kruunaa loppukonsertti, johon luokka voi halutessaan kutsua toisen luokan vieraisille. Monille erityisen hauskaksi on osoittautunut didgeridoo-hieronta. Kun didgeridoolla soittaa voi tuntea äänen värähtelyn. Musiikki koskettaa. Äänen voi tuntea. Se tuntuu hyvältä.
20.12.11
Näin se homma toimii!
Aikainen keikka. 8:50. Pari laulua. hmm, okei..
Tässäpä hyvä tilaisuus testata uutta Bossin dual loopperia, itselle etukäteen ostettua joululahjaa. Loopperin avulla voi esittää musaa ilman soittimia. Pelkkä mikrofoni riittää. Aamulla kahvin jälkeen muutama looppiharjoitus, beatboxausta, joo joo, tästä lähtee, kyllä kyllä.
Illalla ennen nukkumaanmenoa nousi mieleen sopivat biisitkin. Leinoa, tottakai! Sitähän on tullut jo loopperin kanssa treenattuakin.
Kamat kassiin ja menoksi. Mukavan kevyttä kulkea ilman kitaraa. Vain yksi kassi kädessä. Hyräilyttää suorastaan. (tahtoisin kuulla laulua suo-rastaan)
Paikan päällä. Jahas!? Mitäs... kassissa on loopperi, kassissa on ämyri, mutta mutta... ei mikrofonia, njet boni mai.. Talossa on mikki, saan sen lainaan, Kiitos!
Laulu voi alkaa. Nauhoitan taustat, selailen suurta Leino kokoelmaa. Laulan jonkun runon summamutikassa. Jatkan Laulajapojalla, tuttu biisi, musiikki alkaa viedä, rytmi keinuttaa, sanat soivat.. ja sitten, ääni haipuu ämyristä. Patterit ovat tulleet tiensä päähän. Siihen loppui sähkövehjesoittelu tällä erää.
Mitäs sitten? Ei ole kitaraa, ei ole virtaa. Kassissa muutama kilkutin ja kazoo-pilli. Kilkuttimet teipillä koipiin ja kazoolla kauneimmat joululaulut. Vaan kun päässä ei syty, ei synny ajatus, ei irtoa laulu. Siis pöydästä toiseen kiertämään. "Olisko teillä toivejoululuja listalla tähän aamuun, tästä soi!" Ja se soi ja se soi!
Uusia sovituksia tutuista lauluista Kulkusille ja Kazoolle ja avot! Meininki on hieno.
Ammattitaidoksi voidaan katsoa huolehtiminen siitä, että pelit on mukana ja virtaa piisaa. Ja sitä se onkin. Sitäkin.
Mutta niin on sekin kun vedetään niillä mitä on. Tilanteen mukaan soveltaen.
Tässäpä hyvä tilaisuus testata uutta Bossin dual loopperia, itselle etukäteen ostettua joululahjaa. Loopperin avulla voi esittää musaa ilman soittimia. Pelkkä mikrofoni riittää. Aamulla kahvin jälkeen muutama looppiharjoitus, beatboxausta, joo joo, tästä lähtee, kyllä kyllä.
Illalla ennen nukkumaanmenoa nousi mieleen sopivat biisitkin. Leinoa, tottakai! Sitähän on tullut jo loopperin kanssa treenattuakin.
Kamat kassiin ja menoksi. Mukavan kevyttä kulkea ilman kitaraa. Vain yksi kassi kädessä. Hyräilyttää suorastaan. (tahtoisin kuulla laulua suo-rastaan)
Paikan päällä. Jahas!? Mitäs... kassissa on loopperi, kassissa on ämyri, mutta mutta... ei mikrofonia, njet boni mai.. Talossa on mikki, saan sen lainaan, Kiitos!
Laulu voi alkaa. Nauhoitan taustat, selailen suurta Leino kokoelmaa. Laulan jonkun runon summamutikassa. Jatkan Laulajapojalla, tuttu biisi, musiikki alkaa viedä, rytmi keinuttaa, sanat soivat.. ja sitten, ääni haipuu ämyristä. Patterit ovat tulleet tiensä päähän. Siihen loppui sähkövehjesoittelu tällä erää.
Mitäs sitten? Ei ole kitaraa, ei ole virtaa. Kassissa muutama kilkutin ja kazoo-pilli. Kilkuttimet teipillä koipiin ja kazoolla kauneimmat joululaulut. Vaan kun päässä ei syty, ei synny ajatus, ei irtoa laulu. Siis pöydästä toiseen kiertämään. "Olisko teillä toivejoululuja listalla tähän aamuun, tästä soi!" Ja se soi ja se soi!
Uusia sovituksia tutuista lauluista Kulkusille ja Kazoolle ja avot! Meininki on hieno.
Ammattitaidoksi voidaan katsoa huolehtiminen siitä, että pelit on mukana ja virtaa piisaa. Ja sitä se onkin. Sitäkin.
Mutta niin on sekin kun vedetään niillä mitä on. Tilanteen mukaan soveltaen.
13.12.11
Yllättävä vieras jännittää!
Meillä oli viime perjantaina keikka erään hoiva-alayrityksen pikkujouluissa. Meidät pestattiin sinne yllättäviksi vieraiksi, jotka esiintyvät uusina, vasta palkattuina työntekijöinä. Sovimme tilaajan kanssa, että meidän on tarkoitus herättää kummastusta ja vähän ärsytystä muissa ihmisissä, niin että kun huijaus paljastetaan, lopputulos on että työntekijät ovat kiitollisia, ettemme olekaan heidän työkavereitaan oikeasti.
Kehitittelimme itsellemme lähihoitaja identiteetit. Olimme muka valmistuneet viime keväänä Pirkanmaan aikuisopistosta ja opiskelleet Suomessa vielä tuntematonta luovan terapian menetelmää nimeltään Laulaen lähemmäs. Keksin tälle menetelmälle historian ja miten se vaikuttaa ihmisiin. Lopuksi tein siitä esitteen, jossa oli lyhyesti kerrottu mistä on kyse. Lisäksi keksimme omille lähihoitaja hahmoillemme taustat ja olemuksen. Minä olin Kukka-Maaria, hippimäinen, värikkäästi pukeutuva henkilö, joka on ollut vapaaehtoistyössä Intiassa ja uskoo vahvasti laulun parantavaan voimaan. Aaron hahmo oli Sami eli Sam, joka oli itseään korostava, ulkomailla tanssiakin opiskellut Jyväskylää vihaava tyyppi.
Tullessamme juhlapaikalle meitä katsottiin pitkään ja minusta ainakin tuntui, että minun hahmoni olemukselle naurettiin. Olin turbaani päässä ja hyvin värikkäissä vaatteissa, villasukat jalassa. Sam oli hieman hillitymmin pukeutunut ja totesikin jollekin "työkaverille", että taitaa olla alipukeutunut.
Odotimme juhlan alkua aulassa vähän syrjässä muista ja toivoimme esimiehen saapuvan pian paikalle, että hän voisi esitellä meidät muille. Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen esimies saapui ja pääsimme aloittamaan juhlat. Tervetulotoivotuksen jälkeen maljat nostettiin ja meidät esiteltiin. Silloin tuntui, että lähtee jännityksestä taju. Oli olo, että kaikki katsovat meitä epäilevästi ja ajattelin etten pysty olemaan uskottavasti se joka väitän olevani. Onneksi jostain sai rohkeutta heittäytyä tilanteeseen ja aloin esitellä uutta menetelmää Laulaen lähelle, josta esimies oli jo lyhyesti maininnut. Kysyin esimieheltä saanko teettää yhden harjoituksen kaikille ja hyvänä esimiehenä hän tarkisti, että kaikille sopii. Teimme harjoituksen, jossa jokainen lauloi oman nimensä ja teki samalla jonkun liikkeen. Tämän tyyppistä harjoitusta olen tehnyt paljon tutustumisharjoituksena koulutuksissa ja teatteriporukoissa, mutta tuossa tilanteessa se tuntui hurjalta. Ihmiset olivat epäuskoisia, että tälläistäkö me aletaan asiakkaiden kanssa tekemään?!
Ruokailun aikana kerroimme pöydässä itsestämme ja tästä uudesta menetelmästä lisää ja myöhemmin illalla teetimme toisen harjoituksen "äänimatto", osa ihmisistä nauroi jo hysteerisesti tämän harjoituksen aikana. Sen jälkeen kiertelimme pöydissä kyselemässä miltä uusi metodi ihmisistä tuntuu ja keksimme tarinoita siitä miten ja missä olemme sitä käyttäneet. Tuossa vaiheessa ei enää pelottanut, että jäisi tästä huijauksesta kiinni vaan alkoi itsekin jo uskoa omaan hahmoonsa.
Pikkuhiljaa alkoi ongelmaksi muodostua, että miten paljastamme itsemme niin, ettemme nolaa niitä ihmisiä, jotka ovat uskoneet meihin. Päätimme tehdä Laulukone tyyppisen laulun ihmisten huolista ja sen päätteeksi paljastaa oikean henkilöllisyytemme. Teimme kaksi laulua, jotka nostivat tunnelman kattoon. Tuntui, että saimme viimeisetkin epäilijät puolellemme. Kun paljastimme itsemme, kaikki nauroivat vapautuneesti ja huijauksesta syntyi paljon keskustelua. Jotkut olivat meinanneet tulla kyselemään meiltä hoitotermejä, että näkisivät olemmeko päteviä, jotkut olivat uskoneet kaiken ja eräs nainen oli aidosti pahoillaan, ettei hän pääse meidän laulukoulutukseen.
Ennen tälle keikalle lähtöä tuntui, että mitään näin jännittävää en ole ikinä tehnyt. Myös esimies jännitti miten hänen pokkansa pitää ja miten ihmiset ottavat meidät vastaan. Mutta selvisimme onneksi kaikki tästä hienosti!
Tämän kaltainen tekeminen on hyvin erilaista kuin minkään roolin esittäminen näytelmässä tai tyhjä päänä improaminen. Varsinaisesti ei voi harjoitella, mutta täytyy olla tarkkaan suunniteltu hahmo ja sen taustat. Ensin jännittää, että paljastuu ennen aikojaan ja sitten jännittää miten paljastaa itsensä tyylikkäästi. Lisäksi aina on vaara, että tilaajan ja tekijöiden ajatus illan kulusta onkin ihan erilainen ja siitä syntyy ikäviä tilanteita. Tilaaja onneksi kertoi olevansa meihin erittäin tyytyväinen ja itselle jäi keikasta myös oikein hyvä mieli. Pääsimme laululla lähemmäs!
Tässä vielä luettavaksi tästä uudesta menetelmästä muutama "fakta":
Kehitittelimme itsellemme lähihoitaja identiteetit. Olimme muka valmistuneet viime keväänä Pirkanmaan aikuisopistosta ja opiskelleet Suomessa vielä tuntematonta luovan terapian menetelmää nimeltään Laulaen lähemmäs. Keksin tälle menetelmälle historian ja miten se vaikuttaa ihmisiin. Lopuksi tein siitä esitteen, jossa oli lyhyesti kerrottu mistä on kyse. Lisäksi keksimme omille lähihoitaja hahmoillemme taustat ja olemuksen. Minä olin Kukka-Maaria, hippimäinen, värikkäästi pukeutuva henkilö, joka on ollut vapaaehtoistyössä Intiassa ja uskoo vahvasti laulun parantavaan voimaan. Aaron hahmo oli Sami eli Sam, joka oli itseään korostava, ulkomailla tanssiakin opiskellut Jyväskylää vihaava tyyppi.
Tullessamme juhlapaikalle meitä katsottiin pitkään ja minusta ainakin tuntui, että minun hahmoni olemukselle naurettiin. Olin turbaani päässä ja hyvin värikkäissä vaatteissa, villasukat jalassa. Sam oli hieman hillitymmin pukeutunut ja totesikin jollekin "työkaverille", että taitaa olla alipukeutunut.
Odotimme juhlan alkua aulassa vähän syrjässä muista ja toivoimme esimiehen saapuvan pian paikalle, että hän voisi esitellä meidät muille. Loputtomalta tuntuvan odotuksen jälkeen esimies saapui ja pääsimme aloittamaan juhlat. Tervetulotoivotuksen jälkeen maljat nostettiin ja meidät esiteltiin. Silloin tuntui, että lähtee jännityksestä taju. Oli olo, että kaikki katsovat meitä epäilevästi ja ajattelin etten pysty olemaan uskottavasti se joka väitän olevani. Onneksi jostain sai rohkeutta heittäytyä tilanteeseen ja aloin esitellä uutta menetelmää Laulaen lähelle, josta esimies oli jo lyhyesti maininnut. Kysyin esimieheltä saanko teettää yhden harjoituksen kaikille ja hyvänä esimiehenä hän tarkisti, että kaikille sopii. Teimme harjoituksen, jossa jokainen lauloi oman nimensä ja teki samalla jonkun liikkeen. Tämän tyyppistä harjoitusta olen tehnyt paljon tutustumisharjoituksena koulutuksissa ja teatteriporukoissa, mutta tuossa tilanteessa se tuntui hurjalta. Ihmiset olivat epäuskoisia, että tälläistäkö me aletaan asiakkaiden kanssa tekemään?!
Ruokailun aikana kerroimme pöydässä itsestämme ja tästä uudesta menetelmästä lisää ja myöhemmin illalla teetimme toisen harjoituksen "äänimatto", osa ihmisistä nauroi jo hysteerisesti tämän harjoituksen aikana. Sen jälkeen kiertelimme pöydissä kyselemässä miltä uusi metodi ihmisistä tuntuu ja keksimme tarinoita siitä miten ja missä olemme sitä käyttäneet. Tuossa vaiheessa ei enää pelottanut, että jäisi tästä huijauksesta kiinni vaan alkoi itsekin jo uskoa omaan hahmoonsa.
Pikkuhiljaa alkoi ongelmaksi muodostua, että miten paljastamme itsemme niin, ettemme nolaa niitä ihmisiä, jotka ovat uskoneet meihin. Päätimme tehdä Laulukone tyyppisen laulun ihmisten huolista ja sen päätteeksi paljastaa oikean henkilöllisyytemme. Teimme kaksi laulua, jotka nostivat tunnelman kattoon. Tuntui, että saimme viimeisetkin epäilijät puolellemme. Kun paljastimme itsemme, kaikki nauroivat vapautuneesti ja huijauksesta syntyi paljon keskustelua. Jotkut olivat meinanneet tulla kyselemään meiltä hoitotermejä, että näkisivät olemmeko päteviä, jotkut olivat uskoneet kaiken ja eräs nainen oli aidosti pahoillaan, ettei hän pääse meidän laulukoulutukseen.
Ennen tälle keikalle lähtöä tuntui, että mitään näin jännittävää en ole ikinä tehnyt. Myös esimies jännitti miten hänen pokkansa pitää ja miten ihmiset ottavat meidät vastaan. Mutta selvisimme onneksi kaikki tästä hienosti!
Tämän kaltainen tekeminen on hyvin erilaista kuin minkään roolin esittäminen näytelmässä tai tyhjä päänä improaminen. Varsinaisesti ei voi harjoitella, mutta täytyy olla tarkkaan suunniteltu hahmo ja sen taustat. Ensin jännittää, että paljastuu ennen aikojaan ja sitten jännittää miten paljastaa itsensä tyylikkäästi. Lisäksi aina on vaara, että tilaajan ja tekijöiden ajatus illan kulusta onkin ihan erilainen ja siitä syntyy ikäviä tilanteita. Tilaaja onneksi kertoi olevansa meihin erittäin tyytyväinen ja itselle jäi keikasta myös oikein hyvä mieli. Pääsimme laululla lähemmäs!
Tässä vielä luettavaksi tästä uudesta menetelmästä muutama "fakta":
Laulaen lähemmäs
-tunnetta hoivatyöhön
•Amerikkalaisen musiikkiterapeutin Barbara Williamsin kehittämä luovan terapian menetelmä, kun hän joutui vakavaan pyöräilyonnettomuuteen. Onnettomuuden seurauksena hän oli vuodepotilaana pitkän aikaa ja joutui opettelemaan uudelleen kävelemään ja puhumaan. Parantumisessa häntä auttoi tunteiden ilmaisu laulaen, josta hän kehitti tämän menetelmän. Sitä on kokeiltu useissa hoitolaitoksissa ympäri Virginiaa.
•Laulaen lähemmäs terapiamenetelmä auttaa sekä hoitajia, että potilaita ilmaisemaan tunteitaan laulun avulla. Sitä voi käyttää kaikissa hoitotilanteissa ja erityisesti siitä on apua kivunlievitykseen, aggressioiden purkuun ja tunnekanavien avaamiseen.
•Musiikin tervehdyttävistä vaikutuksista on tehty paljon tutkimuksia. Validia toimipisteet ottavat vuoden 2012 alussa ensimmäisenä Suomessa Laulaen lähemmäs terapiamenetelmän käyttöön. Lisäksi Jyväskylän yliopisto tekee tutkimusta aiheesta.
•Suomessa Laulaen lähemmäs hoitomuotoa on opetettu vasta vuoden 2011 alusta Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymässä Ikaalisissa. Opetus toteutetaan monimuotovalmennuksena. Suomeen tämän menetelmän on tuonut musiikkipedagogi ja lähihoitaja Marja Peltonen, joka opiskeli sitä Barbara Williamsin opastuksella.
•Esimerkkejä Laulaen lähemmäs terapiamenetelmän vaikutuksista:
- Poistaa fyysistä kipua, särkyä tai epämiellyttäviä tunteita kehossa tai mielessä
- Puhdistaa ja vapauttaa tunnetasolle säilöttyjä muistoja ja traumoja, joista on valmis vapautumaan
- Vapauttaa vanhoista tunne - ja toimintamalleista.
- Poistaa mielen tason tukoksia ja tunnekuonaa: vanhoja ajatusmalleja, lukkiintunutta energiaa
- Vapauttaa fyysisiä voimavaroja
- Syventää hoidettavan tietoisuutta ja intuitiota
19.10.11
Maukka ja Väykkä rakentavat talon - ohjaajan sana
Ensi-ilta 15.10.2011 Jyväskylän kaupunginkirjaston Satuhuoneessa.
Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Maukka on luonteeltaan ideoita pursuava suunnittelija ja Väykkä on rauhallinen rakentaja, joka toteuttaa suunnitelmia. Kumpi sinä olet?
Minä olen ehkä vähän molempia. Suunnittelen hulluna ja sitten alan toteuttaa. Sen minkä osaan. Mieskin joutuu suunnitelmiini mukaan vähän kuin vahingossa, kun tarvitsenkin apua uuden lampun asentamisessa tai sohvan kokoamisessa. Sellaisia me olemme, erilaisia, mutta toimimme kuitenkin hyvin yhteen. Jos minä en olisi suunnitellut, intoillut ja ostanut, meillä olisi ne samat verhot kuin viimekin vuonna. Jos mies ei olisi korjannut vajan kattoa, se mädäntyisi pystyyn. Ihanaa, että on olemassa Maukkoja ja Väykkiä, erilaisuutta ja ystävyyttä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja varotaan tallomasta muita!
Jyväskylässä 13.10.2011
5.9.11
Monipuolista keikkaa
Monipuolinen viikko keikkojen suhteen.
Sunnuntaina ajelin Orivedelle Aaronmeiden Synttäripakettia esittämään. 5-vuotias päiväsankari oli kavereidensa kanssa juhlinut aamusta asti ja kummasti vaan virtaa riitti vielä iltakuudeltakin kun Aaronmeiden, jota lapset kyllä kutsuivat iron man nimellä, saapui keikalle.
Iron man nurkkaan, aikuiset sohville ja lapset lattialle eturiviin diggailemaan. Puolet biiseistä jäi soittamatta, mutta aika tuli täytettyä ja hauskaa oli.
Keikan lopuksi tehty Lahjalaulu tallentui iskän i-padille. Ja sitten Tarinatuokio.
Pienen tauon jälkeen kokoonnuimme lasten kanssa trampoliinin alle, josta aloitimme seikkailun nälkäisinä karhuina. Lensimme käymään Espanjassa, ryömimme autiomaan yli ja polskimme ympäri uima-allasta krokotiileinä kunnes lopulta söimme aikuiset, jonka jälkeen tarjoiltiin kakku.
Vaatetusta keikalle harkittiin kotona tarkkaan ja yhdestä asuvaihtoehdosta tulikin itseasiassa asu tiistain keikalle.
Extrat, n. 200km, pastasalaattia, kahvia ja kakkua.
Tiistaina Hullu Lauluntekijä oli Hippoksen kentällä kehittämässä asennelauluja uusille lyseolaisille. Aamusta vaan meikit naamaan, Hullun kuteet päälle ja menoksi. Kun astelin kentän poikki tulvi joka suunnasta musiikki. Kyseisellä kentällä harrastetaan urheilua ja sen seurantaa ja silläpä siellä on massiiviset äänentoistolaitteet. Itselläni oli vain akustinen ukulele kitara ja Rolandin AC-33 vahvari. Harkitsin jo luovuttamista, biisien teko nopealla tempolla on tuhoon tuomittu jos taustalla pauhaa valmista musiikkia. Maltoin kuitenkin mieleni ja onneksi musiikki seisutettiin siitä alkaen kun Hullun laulupiste aloittii toimintansa.
Seitsämän ryhmää kävi pisteellä ja jokaiselle valikoitui asenne, josta piti sitten sorvaaman biisinpätkä ryhmän laulettavaksi. Niin, siis piti sorvaaman... Hullun hommaahan se on koittaa vartti per posse väsätä tarttuvaa teemabiisiä. Ihan joka ryhmän kohdalla ei päästy huikeisiin tuloksiin, mutta toki joukossa oli hetkiä, jotka helmien joukkoon kuuluvat.
Hienosti tuoreet lyseolaiset selvisivät kuitenkin Hullun epämääräisistä sepustuksista huolimatta.
Extrat, n. 7km, päänsärky loppupäiväksi.
Lauantaina Klaukkala ja taas vuorossa lapsen syntymäpäiväjuhlat. Tällä kertaa lapsi vain olikin syntynyt jo 20 vuotta sitten :) Äitinsä oli päättänyt järjestää yllätysjuhlat ja onnistuikin siinä. Sankaritar oli odottanut paikalle vain mummoa ja ehkä kummiansa, mutta paikalle tulikin kavereita tuvan täydeltä. Kavereita, ja yksi yllättävä vieras... Sovimme, että Laulajapoika tulee paikalle "vanhana kaverina", jota Sankaritar ei luonnollisesti muista. Ilme oli hauska kun morjestin häntä ovella, toivotin hyvää syntymäpäivää ja poukkasin juhliin mukaan.
Tähän keikkaan valmistautuminen oli työn ja tuskan takana. Lastenkeikkoja olen jo tehnyt kesäisen tapaturmani jälkeen, mutta täysikokoista kitaraa en ole juuri soittanut yli kahteen kuukauteen. Vasemman käteni, eli sen jolla otan soinnut kitarasta, nimetön sormi lyheni hieman kesällä ja sormenpään osuessa kitaran kielelle on kuin sormeen iskisi sähköisku.
Teetti siis työtä ja tuskaa opetella soittamaan taas. Askartelin pienen sormiproteesin, jonka kanssa on mahdollista soittaa, mutta parin kuukauden soittamattomuus pehmentää sormien päitä ja muutenkin.... kun on ikänsä soittanut ja yht´äkkiä soittamisen mahdollisuus vaikeutuu näin radikaalisti niin se ottaa kaaliin. Murheen alhossa saa rypeä ja surutyötä täytyy tehdä. Se ei tarkoita luovuttamista. Se on hyväksymistä ja luopumista. Sen myötä on helpompi suunnata tarmonsa siihen kuinka tästä eteenpäin.
Sain setin kasaan ja treenasin sen kuntoon ja kas vain! Keikalla oli hauskaa taas!
Laulajapoika pyöräytti vielä synttärineitoselle Lahjalaulun, joka ehdittiin veivata kolmeen kertaan. Kun seurue jatkoi juhliaan Paikallisessa, lähti Laulajapoika kotimatkalle.
Extrat: n. 600km, lasillinen Fresitaa, voileipäkakkua
Kolme keikkaa: Parikymmentä sähköpostia, muutamia puheluita, seitsämän eri esiintymisasuvaihtoehtoa, reilut 800km, pari uutta fania ;)
Sunnuntaina ajelin Orivedelle Aaronmeiden Synttäripakettia esittämään. 5-vuotias päiväsankari oli kavereidensa kanssa juhlinut aamusta asti ja kummasti vaan virtaa riitti vielä iltakuudeltakin kun Aaronmeiden, jota lapset kyllä kutsuivat iron man nimellä, saapui keikalle.
Iron man nurkkaan, aikuiset sohville ja lapset lattialle eturiviin diggailemaan. Puolet biiseistä jäi soittamatta, mutta aika tuli täytettyä ja hauskaa oli.
Keikan lopuksi tehty Lahjalaulu tallentui iskän i-padille. Ja sitten Tarinatuokio.
Pienen tauon jälkeen kokoonnuimme lasten kanssa trampoliinin alle, josta aloitimme seikkailun nälkäisinä karhuina. Lensimme käymään Espanjassa, ryömimme autiomaan yli ja polskimme ympäri uima-allasta krokotiileinä kunnes lopulta söimme aikuiset, jonka jälkeen tarjoiltiin kakku.
Vaatetusta keikalle harkittiin kotona tarkkaan ja yhdestä asuvaihtoehdosta tulikin itseasiassa asu tiistain keikalle.
Extrat, n. 200km, pastasalaattia, kahvia ja kakkua.
Tiistaina Hullu Lauluntekijä oli Hippoksen kentällä kehittämässä asennelauluja uusille lyseolaisille. Aamusta vaan meikit naamaan, Hullun kuteet päälle ja menoksi. Kun astelin kentän poikki tulvi joka suunnasta musiikki. Kyseisellä kentällä harrastetaan urheilua ja sen seurantaa ja silläpä siellä on massiiviset äänentoistolaitteet. Itselläni oli vain akustinen ukulele kitara ja Rolandin AC-33 vahvari. Harkitsin jo luovuttamista, biisien teko nopealla tempolla on tuhoon tuomittu jos taustalla pauhaa valmista musiikkia. Maltoin kuitenkin mieleni ja onneksi musiikki seisutettiin siitä alkaen kun Hullun laulupiste aloittii toimintansa.
Seitsämän ryhmää kävi pisteellä ja jokaiselle valikoitui asenne, josta piti sitten sorvaaman biisinpätkä ryhmän laulettavaksi. Niin, siis piti sorvaaman... Hullun hommaahan se on koittaa vartti per posse väsätä tarttuvaa teemabiisiä. Ihan joka ryhmän kohdalla ei päästy huikeisiin tuloksiin, mutta toki joukossa oli hetkiä, jotka helmien joukkoon kuuluvat.
Hienosti tuoreet lyseolaiset selvisivät kuitenkin Hullun epämääräisistä sepustuksista huolimatta.
Extrat, n. 7km, päänsärky loppupäiväksi.
Lauantaina Klaukkala ja taas vuorossa lapsen syntymäpäiväjuhlat. Tällä kertaa lapsi vain olikin syntynyt jo 20 vuotta sitten :) Äitinsä oli päättänyt järjestää yllätysjuhlat ja onnistuikin siinä. Sankaritar oli odottanut paikalle vain mummoa ja ehkä kummiansa, mutta paikalle tulikin kavereita tuvan täydeltä. Kavereita, ja yksi yllättävä vieras... Sovimme, että Laulajapoika tulee paikalle "vanhana kaverina", jota Sankaritar ei luonnollisesti muista. Ilme oli hauska kun morjestin häntä ovella, toivotin hyvää syntymäpäivää ja poukkasin juhliin mukaan.
Tähän keikkaan valmistautuminen oli työn ja tuskan takana. Lastenkeikkoja olen jo tehnyt kesäisen tapaturmani jälkeen, mutta täysikokoista kitaraa en ole juuri soittanut yli kahteen kuukauteen. Vasemman käteni, eli sen jolla otan soinnut kitarasta, nimetön sormi lyheni hieman kesällä ja sormenpään osuessa kitaran kielelle on kuin sormeen iskisi sähköisku.
Teetti siis työtä ja tuskaa opetella soittamaan taas. Askartelin pienen sormiproteesin, jonka kanssa on mahdollista soittaa, mutta parin kuukauden soittamattomuus pehmentää sormien päitä ja muutenkin.... kun on ikänsä soittanut ja yht´äkkiä soittamisen mahdollisuus vaikeutuu näin radikaalisti niin se ottaa kaaliin. Murheen alhossa saa rypeä ja surutyötä täytyy tehdä. Se ei tarkoita luovuttamista. Se on hyväksymistä ja luopumista. Sen myötä on helpompi suunnata tarmonsa siihen kuinka tästä eteenpäin.
Sain setin kasaan ja treenasin sen kuntoon ja kas vain! Keikalla oli hauskaa taas!
Laulajapoika pyöräytti vielä synttärineitoselle Lahjalaulun, joka ehdittiin veivata kolmeen kertaan. Kun seurue jatkoi juhliaan Paikallisessa, lähti Laulajapoika kotimatkalle.
Extrat: n. 600km, lasillinen Fresitaa, voileipäkakkua
Kolme keikkaa: Parikymmentä sähköpostia, muutamia puheluita, seitsämän eri esiintymisasuvaihtoehtoa, reilut 800km, pari uutta fania ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)