12.12.18

Opiskelu avartaa mieltä


Aloitin tänä syksynä opiskelun Turun YAMK:issa Taiteen uudet kontekstit opinto-ohjelmassa. Opiskelu on todella innostavaa ja kiinnostavaa, vaikka tällä hetkellä sen sovittaminen muuhun elämään tuottaa vielä haasteita. 

Olen saanut tutustua mahtaviin, innostaviin ihmisiin ja monenlaisiin kiinnostaviin teksteihin, jotka ovat avartaneet omaa ajattelua. Meillä oli tehtävänä kirjoittaa blogikirjoitus Taiteilija kehittäjänä: taiteelliseet interventiot työssä -kirjan pohjalta. Blogikirjoitukseni syntyi Maiju Pulkin Menestyksen pakkokilpajuoksu artikkelin pohjalta. Halusin laittaa sen tänne luettavaksi, jos se jollain tavalla inspiroisi tai herättäisi jotain ajatuksia sinussa. 

Minä olen astunut samaan kusilaariin kuin moni muu ja janoan menestystä. Koska menestyneet ihmiset ovat cool ja pop. Heillä on vaikutusvaltaa ja rahaa. Kaikki haluavat palkata heidät ja kuulla heiltä uusimmat trendit. Mutta miten taiteilija voi menestyä? Etenkin jos se asuu jossain hiton Jyväskylässä. Ja tekee jotain teatteria, joka ei kovin montaa kiinnosta. Paitsi, jos lavalla on telkkarista tuttu. Enkä minä ole. Kai minun täytyy vaan yrittää enemmän! Että tulisin kuuluisaksi ja pääsisin telkkariin, että minut huomattaisiin ja työstäni oltaisiin kiinnostuneita. Huonolta näyttää. Olen liian vanha ja elähtänyt tosi tv -ohjelmiin, ai niin, onhan siellä se ”Rakas sinusta on tullut pullukka”. Mutta ei sekään taida auttaa. Minun täytyy katsoa totuutta silmiin ja unohtaa menestys.

Vai täytyykö sittenkään! Lukiessani Maiju Pulkkisen artikkelia ymmärsin, että olin ehkä ajatellut menestyksen liian kapeasti. Minä olen tehnyt tinkimättömästi töitä niiden asioiden parissa, jotka olen kokenut tärkeäksi ja vienyt ne loppuun saakka. Olen ollut usein työstäni ylpeä, mutta myös oppinut virheistäni. Olen työllistänyt itseäni ja muita omalla taiteellani. Ehkä minä sittenkin olen menestyjä. Ja jos näin kerta on, niin miten minä voisin olla mukana kehittämässä tätä yhteiskuntaa taiteen avulla paremmaksi. Mitä minunlaisellani menestyvällä taiteilijalla olisi annettavaa?

Päätin tehdä listauksen, mitä ajatuksia minä voisin viedä yritykseen/organisaatioon, jossa arjen rutiinit ovat vieneet hetkestä nautinnon ja elämä on luiskahtanut työpäivän loppumisen ja palkkapäivän sekaiseen odotukseen.

1.       1. NAUTI HETKESTÄ
Jos joku asia ei sillä hetkellä onnistu, pidä tauko. Jos tila, jossa olet, tuntuu ankealta, mene johonkin tilaan missä on kiva olla.  Tee joku kiva juttu. Kuuntele biisi, syö suklaata, juo kahvia, katso ulos ikkunasta, tee vatsalihaliikkeitä… Ihan mitä vaan, mikä tuntuu sinusta hyvältä ja koita sitten jatkaa sitä mitä olit tekemässä.

2.       2. INNOSTU
Kokeile innostua siitä mitä teet. Yritä löytää siihen sellainen kulma, joka herättää sinussa innostumisen tunteen. Jos ei muuta, niin innostu siitä, että sitten kun juttu on tehty, se on tehty!!!

3.       3. KOHTAA TOISET
Kun kysyy muilta mitä kuuluu, niin monesti sen jälkeen sinultakin kysytään mitä kuuluu. Ja jos uskaltaa jakaa ilot ja harmitukset toisten kanssa, ne tuntuvat yleensä paljon merkityksellisimmiltä. Tuntuu, että on yhteydessä toisiin.

4.       4. HYVÄKSY
Joinakin päivinä vaan kaikki on jotenkin väärin. Kaikki ärsyttää ja harmittaa. Hyväksy se tunne ja suhtaudu itseesi lempeästi ja armollisesti. Tänään on näin. Yritä myös katsoa muita lempeästi. Tänään on näin. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta moni asia on helpompaa, jos ei lähde kaikkiin taisteluihin.

5.       5. OLE LÄSNÄ
On hyvä kysyä itseltään, miltä minusta nyt tuntuu. Kun keskittyy hetkeksi kehoonsa ja tunteisiinsa, on helpompi olla toisillekin läsnä. Kun tunnistaa kiireen, kireyden, puutumisen, ärsytyksen tai jonkun muun omaa keskittymistä häiritsevän asian, siihen on helpompi puuttua tai jos sen tiedostaa, sen voi siirtää sivuun ja keskittyä ihmisiin ympärilläsi.

Tässä listauksessa oli viisi ensimmäisenä mieleeni tulevaa asiaa, joita pidän omassa työssä tärkeänä. En onnistu näissä kaikissa aina itse, mutta koen, että ne ovat tärkeitä. On varmasti paljon muitakin tärkeitä asioita, mutta jostain täytyi lähteä liikkeelle. Tämän pohdinnan pointti olkoon se, että inspiroiduin tosi paljon lukemastani ja se kirkasti minulle sen, että minulla taiteilijana on paljon annettavaa erilaisiin yhteisöihin. 

Jos sinä innostuit ja haluat taidetta yhteisöösi jollain tavalla, niin ota yhteyttä ja keksitään jotain :D

3.4.18

Uupunut?

Kevät on tullut. Kun katsoo ulos ikkunasta, ei näytä kuitenkaan siltä. Lunta on valtavasti. Mutta huhtikuu on kevätkuukausi. Ja vaikka olisi kuinka paljon lunta, kehokin tietää, että on kevät. Se alkaa herätä talvihorroksesta, kun valo lisääntyy ja tekee mieli liikkua. Ihana tunne!

Viimeiset kaksi kuukautta ei ole tehnyt mieli tehdä mitään. On vain väsyttänyt koko ajan ja tuntunut siltä, että on kipeä. Varasin ajan lääkäriin ja halusin tarkistaa onko kaikki kunnossa. Pelonsekasin tuntein menin kuulemaan lääkärin tuomion ja hän kertoi, että olen terve. Mahtava uutinen! Mutta miksi olen ollut niin väsynyt? Lääkäri kyseli työstäni ja siitä kuinka paljon työtä teen. Kun vastailin hänelle epämääräisesti, tajusin hyvin selkeästi, että teen aika paljon töitä. Välillä tosi paljon. Tai oikeastaan koko ajan. Olenko minä uupunut työstä?

Alkuvuosi on ollut haipakkaa. Meillä on ollut kolme ensi-iltaa Kulttuuritalo pop upissa ja esityksiä paljon. Ajatukset eivät jätä minua hetkeksikään rauhaan vaan mietin taukoamatta kaikkea Teatterikoneeseen liittyvää. Jos en ole esityksessä, niin mietin miten sinne saisi lisää katsojia, päivitän somea, suunnittelen tulevia esityksiä, kartoitan rahoitustahoja, listaan tahoja kenen kanssa voisi tehdä yhteistyötä, otan yhteyttä eri tahoihin, kirjoitan apurahahakemuksia, saan ideoita uusista näytelmistä, istun kokouksissa miettimässä Teatterikoneen ja koko vapaan teatterikentän asioita...  Lisäksi meille myönnettiin tänä vuonna ensimmäisenä teatterina Keski-Suomessa Taiken toiminta-avustus eli nyt pitää todistaa, että olemme sen arvoisia!

Lääkärissä käynti herätti. Minun olisi hyvä laittaa työajatukset välillä tauolle ja pidettävä niistä lomaa. Muuten käy huonosti. Jos nyt tuntuu uuvuttavalta, niin kuinka väsyksissä olen puolen vuoden tai vuoden päästä? Ja minkälainen äiti tai puoliso minä olen, jos ajatukset on koko ajan vain työssä?

On vain niin vaikea sopia rajoista itsensä kanssa, kun tekee työkseen rakastamaansa asiaa. Ei ole selkeitä työaikoja vaan töitä tehdään aamulla, päivällä ja illalla. Ja koko elämä on materiaalia, jota voi hyödyntää taiteeseen. Mutta jos jatkan näin, en enää jaksa ideoida mitään ja keho sanoo sopimuksen irti.

En halua olla koko ajan väsynyt. Haluan muutosta. Lupaan, että alan opetella jättämään työasiat sivuun ja pitämään välillä vapaata. Olen myös viime aikoina valittanut valtavasti. Se vie itseltä ja muilta paljon energiaa, joten pyrin ottamaan Noora Västisen -luennolla kuulemaani viisauden taas käyttöön: "Älä valita - ala valita"  ja alan tehdä asioita valittamisen sijaan.

Koko talven valitin kuinka haluaisin hiihtamään, mutta koskaan ei ehdi. Pääsiäisenä valitsin hiihtämisen sohvalla makoilun sijaan ja sain itseni suksien päälle. Se oli mahtavaa! Luultavasti en enää saa itseäni ladulle tänä vuonna, mutta ei se haittaa! Liikkua voi monella muullakin tavalla ja liikkuessa pääkin saa rauhan työajatuksista!



Voimaannuttavaa kevättä!