23.3.16

Unelmien tulevaisuus - Suunnittelu ja kohtaaminen

Teatterikone sai Taikelta 15 000 euron apurahan puolen vuoden Unelmien tulevaisuus hankkeeseen. Sen tarkoitus on taiteen keinoin auttaa turvapaikanhakijanaisten kotouttamisessa.
Olin todella iloinen, että tekemäni hakemus sai myöntävän päätöksen, mutta pakko tunnustaa, että samalla alkoi jännittää miten tästä selvitään.

Toteutan hankkeen kahden kuvataiteilijan, Johanna Juvosen ja Biagio Rosan, kanssa. He ovat tehneet monelaisten ryhmien kanssa taidetta ja heillä molemmilla on kokemusta vieraassa maassa asumisesta. Johanna asui vuosia Italiassa ja Biagio on muuttanut Italiasta Suomeen seitsemän vuotta sitten. Heidän kokemuksistaan on varmasti apua tässä projektissa.

Kun tekee apurahahakemusta on tietynlainen mielikuva siitä miten aikoo toteuttaa projektin, johon rahaa hakee. Tämän hankeen taustalla minulla oli vahva ajatus miten voin hyödyntää opintojani tanssi-liiketerapian perusteista, joita teen parhaillaan. Mielikuvissani eheytin taiteen keinoin kovia kokeneita ihmisraunioita. Sellainen siirappinen kuva, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Kuvia kuitenkin aina rakentaa päässään ja niiden törmätessä todellisuuteen tajuaa oman hölmöytensä.

Kuvat päässäni romahtivat viimeistään siinä vaiheessa, kun jännittyneenä menimme tapaamaan kahden eri vastaanottokeskuksen johtajia. Kerroimme hankkeesta ja kun innoissani selitin suunnitelmiani varoitti toinen johtajista, että ihmiset ovat kokeneet todella rankkoja juttuja ja meidän täytyy olla varovaisia mitä asioita nostamme esiin. Ettei käy niin, että revimme haavoja auki, joita emme pysty paikkaamaan. Taas kerran tajusin, että minun täytyy jarrutella suunnitelmieni kanssa ja ottaa ihan rauhallisesti. Johanna ja Biagio olivat onneksi enemmän kartalla ja vaikuttivat tilanteessa enemmän tolkuissaan olevilta.

Haimme rahoitusta hankkeen toteuttamiseen yhdessä vastaanottokeskuksessa yhden ryhmän kanssa. Palaverissa kävi kuitenkin ilmi, että toimintaa täytyy tasapuolisuuden nimissä järjestää Jyväskylässä molemmissa keskuksissa, jossa on naisia eli Puuppolassa ja Salmirannassa. Kun se oli sanottu, asia tuntui itsestään selvyydeltä, jota emme olleet osanneet ajatella. Suunnitelma kerran viikossa toteutettavasta työpajasta muuttui kerran kahdessa viikossa toteutettavaan työpajaan, vuorotellen kummassakin keskuksessa.

Aloimme miettiä johtajen kanssa aikataulua ja päädyimme siihen, että käymme esittelemässä hankkeen vastaanottokeskuksen naisille ennen varsinaista aloitusta. Johtajat sanoivat, että meidän täytyy hommata esittelykerralle persian, arabian ja somalian kielen tulkit, jotta saamme asiamme kerrottua. Olimme ällikällä lyötyjä. Meidänkö tulkit pitää hommata? Mistä niitä saa? Paljon se maksaa?  Meneekö meidän budjetti tulkkien palkkojen maksamiseen? Mutta mitään näistä kysymyksistä ei kysytty ääneen vaan jokainen pohti niitä hiljaa mielessään.

Lähdimme palaverista hämmentyneinä. Aulassa istustuskelevat ihmiset moikkailivat meitä hymyillen ja pois ajaessamme lapset tulivat vastaan koulureppujensa kanssa. Turvapaikanhakijat vaikuttivat tavallisilta ihmisiltä, se helpotti hämmennystä.

Menimme kahvilaan purkamaan kokemusta. Johannalla ja Biagiolla oli aikasempaa kokemusta turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelystä ja he tiesivät mistä tulkkeja voisi kysellä. Heillä oli myös kokemusta siitä miten työskentely tulkin välityksellä saattoi olla hankalaa. Ihmiset kuuntelivat vain tulkkia ja tämän suhtautuminen tehtävään asiaan tuli suoran vuorovaikutuksen väliin. Eli jos tulkki ei ole kiinnostunut taiteesta, hänen asenteensa vaikuttaa projektin luonteeseen. Päädyimme lopulta siihen, että kirjoitamme hankkeesta esittelytekstin, jonka käännämme pyydetyille kielille ja yritämme pärjätä ilman tulkkia, elekielellä.

Johanna löysi tulkit ja saimme tekstit käännettyä. Sain kuulla, että somalian kielistä käännöstä ei tarvitakaan, persia ja arabia riittävät. Juttelin myös yhden luokkakaverini kanssa, joka oli tehnyt vastaavanlaisen projektin ja kerroin hänelle huolistani suhteessa omaan työskentelyyni. Hän kertoi, että kaikki harjoitteet, jotka synnyttävät naurua ja iloa, toimivat parhaiten. Kivi putosi sydämeltäni, minun ei tarvitsekaan alkaa tehdä jotain "teatteriterapiaa" jota en osaa, vaan tehdä teatterin perusharjoitteita, jotka osaan ja tiedän toimiviksi.

Vihdoin koitti tuo päivä, jonka olimme sopineet idean esittelypäiväksi molempiin vastaanottokeskuksiin. Soittelin aamulla Johannalle paniikissa, että mitä me nyt tehdään ja kuka tulostaa ja mitä. Johanna lupasi tulostaa persian ja arabian kieliset esittelyt ja minä kokosin työpajapäivät kumpaankin vastaanottokeskukseen. Lisäksi Johanna aikoi esitellä hänen ja Biagion tekemiä töitä eri ryhmien kanssa ja minä sanoin teettäväni muutaman tutustumisharjoitteen. Olimme sopineet klo 13 tapaamisen Puuppolaan ja klo 15 Salmirantaan. Ajaessani Puuppolaan pohdin, että tuleeko paikalle ketään ja onko kukaan millään tavalla kiinnostunut meidän projekstista.

Löydettyämme perille kello oli jo muutaman minuutin yli yksi ja ovi jonka löysimme oli lukossa. Löysimme oven pielestä ovikellon, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Juuri, kun Johanna lähti etsimään toista reittiä, tuli joku avaamaan oven. Aulassa meitä oli vastassa SPR:n työntekijä, joka sanoi meidän olevan myöhässä. Hän ohjasi meidät ruokasaliin, jossa tapaaminen olisi. Hävetti. Ruokalassa istui muutama hämmentyneen näköinen nainen. Toinen työntekijä kävi kysymässä, että onko meillä tulkit mukana ja totesimme vaivaantuneina, että meillä on vain esittelyt lapulle kirjoitettuna. Työntekijä totesi, että kaikki eivät osaa lukea. Johanna yritti saada tablettiaan toimimaan, jotta voisi esitellä sielä kuvia taideprojekteista. Mietin mielessäni, että mitähän tästä tulee.

Naisia alkoi tulla paikalle. Johanna oli edelleen tabletin kimpussa ja me Biagion kanssa aloimme jakaa hymyillen esittelylappuja naisille. Joku naisista onneksi osasi vähän englantia ja kertoi muille mistä oli kyse. Laput oli luettu. Tunnelma oli odottava. Esittelimme itsemme ja naiset toistivat meidän nimemme. Päätin ottaa tilanteen haltuun. Pyysin ihmisiä nousemaan tuoleilta ja raivasimme pöytiä pois tieltä. Päätin teettää harjoitteen, jonka teen yleensä aina kaikkien uusien ryhmien kanssa. Teimme suuren ringin ja jokainen esitteli itsensä liittämällä nimeensä jonkun liikkeen, jonka toiset toistivat perässä. Johanna ja Biagio olivat vieressäni ja kun he matkivat minua ja minä heitä, ymmärsivät muutkin mistä oli kyse. Ihmisiä alkoi naurattaa ja tunnelma vapautui.

Teetin vielä muutaman harjoitteen ja vaikka niitä ei ymmärretty ihan niin kuin oli tarkoitus, se ei haitannut. Kaikilla oli hauskaa. Johanna ja Biagio esittelivät kuvia erilaisten ryhmien kanssa tekemistään töistä ja lopuksi selvittelimme mitä naiset mahdollisesti haluaisivat meidän kanssa tehdä. Ymmärsin, että osa ainakin haluaa tanssia ja näytellä. Sitten joku toi kukan, jonka oli tehnyt paperista. Kukkia tuotiin yhtäkkiä lisää.  Ja päättelimme, että niitä myös haluttiin tehdä lisää. Naiset tuntuivat olevan innoissaan projekstista ja siitä, että tämä oli vain heille tarkoitettu. Joku heistä huusikin ovelle ilmestyneelle miehelle jotain tyyliin, että tänne saavat tulla vain naiset. Tästä pääsisimme hyvin liikkeelle!

Mennessämme Salmirantaan olo oli jo paljon helpottuneempi ja tuntui siltä, että tästä selvitään. Teetin samoja harjoitteita kuin Puuppolassa ja ne saivat yhtä innostuneen vastaanoton. Kerroimme ohjaajille ja naisille, että toivoimme lapsien jäävän tilanteista ulkopuolelle, jotta naiset saisivat keskittyä itseensä ja omaan tekemiseensä. Naiset tuntuivat olevan helpottuneita asiasta.

Kaikkien pelkojen ja jännitysten jälkeen olo on helpottunut ja iloisen odottava projektia kohtaan. Ajatukset ovat selkiytyneet ja jäsentyneet. Molemmissa vastaanottokeskuksissa on ensimmäisen tapaamisen perusteella mukavankokoiset ryhmät, toisessa n. 15 ja toisessa 20. Tuntuu hienolta, että voin omalla ammattitaidollani tuottaa ihmisille hyvää mieltä. Ennakkoajatukseni siitä, että minun pitäisi pystyä olemaan joku superihminen romuttui ja syntyi ymmärrys, että se mitä osaan jo riittää. Ei vuosien saatossa kertynyt ammattitaito häviä, vaan voin hyödyntää sitä myös näiden ihmisten kanssa. Pelot on tehty voitettaviksi!