13.3.07

Panohommia, Moskovaa ja Putinia

Viikonloppu Vakiopaineessa oli varsin teatteririkas: lauantaina Moskova - Petuski toimi. Tosin loppu iski aikamoisena yllärinä. En tiedä oliko se hyvä vai huono. Joka tapauksessa vajaan tunnin monologi oli mahtavaa näyttelijäntyötä.
Ilta jatkui yläkerran rempseällä klubilla. Festarin ylläriveto (kuuleman mukaan myös järjestäjille) Panohommia & kirjoitusvirheitä oli aika hauska sekoitus runoutta ja jongloorausta. Esitys oli karhea ja aika raakile vielä, mutta jotekin mie tykkäsin. Ehkä olisin vielä enemmän tykännyt, jos runoja ei olisi luettu paperista ja niihin olisi hieman enemmän saatu tunnetta.
Olli Koivu tulkitsi tulisesti musaa bändinsä kanssa ennen illan pääesiintyjä Motelli Snorklea. Vanhemman sukupolven teatterimiesten Snorkle jäi kyllä minulle hämäräksi. Ehkä aika on ajanut jo tämän bändin/performanssin ohi. Perfromanssista ei oikeastaan ollut tietoakaan eikä biisitkään kovin kummoisia olleet. Esko Varosen shamanistinen rummutus kyllä iski kovaa! Mutta siihen se jäikin.
Sunnuntaina alakerrassa joutui todella lähelle näyttelijöitä Koko-teatterin Putinin Venäjässä. Huh, olipa kyllä esitys! Viisi monologia erilaisista näkökulmista nykyvenäjään. Mukana niin menestyjiä, riistettyjä kuin petetyksi tulleita. Yksinkertaisen loistavasti toteutettu esitys. Menkää helsinkiläiset ihmeessä katsomaan tuo esitys, jos siihen on mahdollisuus.
Tänään sitten varmistui, että lähden lähden katsomaan Putinin maata paikan päälle teatterireissulle Petroskoihin. Kiitos Annun isän tehokkaan suostuttelun. Mutta kylläpä reissu kuumottaa jo, vaikka aikaa on vielä pari viikkoa! Eiköhän tämä ole parasta käyttöä opintolainalle.

Ei kommentteja: