24.4.07

Ensi-ilta!!!!!!!!!!!!!!!!!!

aloitan kirjoittamaan klo 17:49 eli tunti yksitoista minuuttia enskarin alkuun.
tunnelma on miellyttävän kihelmöivä. kävin kaupungilla ostamassa lahjoja työryhmän jäsenille. tapa jota en ole aiemmin varsinaisesti, enkä kyllä vieläkään pysyvästi omaksunut. Nyt ryhmä on sen verran pieni ja proggiksessa hyvä tunnelma niin lahjontakin tuntuu oikeutetulta. tai jotain sellaista. HYVÄ MIELI SIIS! :) Jännää, aamulla herätessä ei ollut mielessä enskari vaan esitys joka tehtiin Annun kanssa Minnan suosiollisella avustuksella Halssilan päiväkodin vappujuhlaan. Minna kävi meitä ohjaamassa, meidän olohuoneessa. no, mieli poukkoilee, täytyy sanoa väliin että oli veikeä fiilis kulkea kaupungilla. on jotenkin virittynyt jollekin eri tasolle kuin suurin osa vastaantulijoista. Siltä minusta kyllä tuntuu usein muutenkin kuin ensi-iltojen kynnyksellä. mutta nyt on jotenkin itselleenkin erivirittynyt olo.
enempää en malta nyt kirjoittaa. ajattelin mennä nuuhkimaan yleisöä aulaan. on aina niin irrallaa ja erillään yleisöstä, että tekee mieli mennä edes ennen esitystä vähän kuikuilemaan että mikä on meininki.
palaan asiaan sittemmin.kiitos. 17:57 (tuo posted kello on ihme ajassa!)

Ei kommentteja: