6.7.10

Miksi menisit metsään?

Ronja Ryövärintytär-metsäseikkailun työryhmälle metsästä on tullut kesän aikana toinen koti. Metsä on näyttänyt luonteensa kaikki puolet; hyttyset ovat välillä koetelleet ja auringonpaiste hellinyt. Ronjan tarina ja harjoitukset keskellä Laajavuoren metsää on saanut näyttelijät pohtimaan omaa metsäsuhdettaan.

Metsä on turvallinen mutta myös pelottava paikka. Nuorempana saatoin halailla puita saadakseni niistä voimaa! Nykyään suhteeni metsään on samantapainen kuin vaikka suhde hyvään mutta kaukaiseen ystävään: harvoin tulee kunnolla nähtyä, yhteys yritetään pitää ja kun nähdään niin halataan. Ronjan kautta suhde on jälleen eheytynyt.
-Jonas

Metsään liittyy paljon lapsuusmuistoja ja monella erityisiä leikkejä. Ronjan ja Birkin maailmaan on helppo eläytyä.

Lähimetsässä oli kukkula nimeltä Tanssikallio, jossa oli kivien välissä ketunpesä. Ketunpesällä käytiin leikkimässä joka päivä hurjia seikkailuja ja yritettiin kesyttää kettuja.
-Emmi

Lapsena meillä oli tapana ottaa koirat, oma ja naapurin, ja mennä läheiseen metsään. Nimesimme kaksi kalliota koirien mukaan. Nikke- ja Teemuvuorilla vietimme metsässä leikkien useita tunteja, kehitellen vaikka minkälaisia tarinoita. Metsä ihanasti muuttui vuodenaikojen mukana ja antoi leikkeihin uusia ulottuvuuksia. Talvella kalliosta roikkuvat jääpuikot olivat ihanaa jäätelöä. Nyt Ronjan harjoituksissa on ollut helppo eläytyä lapseksi taas ja antaa mielikuvituksen lentää, metsä antaa siivet.
-Annu

Olen vahvasti, ns. Rölli-sukupolvea. Muistan niiden kuunnelmien kautta syntyneen lähimetsistä turvallisen tutun paikan. Metsä onkin mitä mahtavin maaperä mielikuvitusmaailmasta laukkaamiseen! - Jani

Meillä oli lapsena tapana retkeillä eväskivellä. Se oli metsän reunassa. Kiven vieressä oli kuin pienoismalli isommasta kivestä ja paikalla kävi evästämässä jotkut muutkin kuin ihmiset. Sieltä löytyi toisinaan pikkueläinten jäänteistä. Samoissa saimaansekaisissa maisemissa metsän tuoksut tulivat tutuiksi ja rakkaiksi. Metsän ei pidä maistua puulta!
-Aaro

Yksi näytelmän tavoitteesta on saada kaupungistuneet lapset metsäseikkailun myötä nauttimaan metsäluonnosta. Metsän ei tarvitse olla ikävä pusikko, johon vanhemmat pakottavat marjastamaan kerran vuodessa. Toivottavasti yleisö ehtisi katsoa ympärilleen ja vaikuttuisi luonnosta samalla lailla kun työryhmä viimeisien viikkojen aikana.

Asuimme lapsena lähellä metsää. Meillä oli erilaisia leikkejä kuten ”Salamakivi”. Pimeällä on metsä edelleenkin pelottava ja päivällä se on täynnä raikasta ilmaa. Nuorena ajattelin, että aina puhdistavani keuhkojani metsässä. Lempikasvini on puu. Olen aina pitänyt puista ja koivu on erityisen kaunis. Teen puutöitä ja puu materiaalina hieno, elävä ja niin kestävä. Respect!

Marjastaminen on ollut aina epämiellyttävää. Lapsena pakosta keräsimme marjoja ja olin siinä huono ja hidas. Kyllästyn helposti. Muutenhan metsä on täynnä kiinnostavaa, ilman pakkotyötä.
-Sauli


Rakastan metsää. Metsässä voin hengittää vapaasti ja kaikki turhat murheet unohtuvat.
Metsä on niin täynnä elämää ja yllättää minut aina ihmeellisyydellään, siihen en kyllästy koskaan.

Erityisen rakas ja tärkeä metsä löytyy Pohjois-Karjalasta, isäni lapsuudenkodin ympäriltä.
Siellä minäkin olen samoillut lapsesta asti, leikkinyt, käynyt marjastamassa ja sienestämässä ja kulkenut isäni jäljessä metsästysretkillä joka syksy. Nykyisin kuljen siellä usein kamera mukanani ja yritän taltioida kameralle kaikki aarteet, joita metsäretkilläni löydän.

-Tarja



ps. Lue ”puskaohjaajamme” Ailan pohdintaa metsässä työskentelystä Keskisuomalaisen jutusta (su 4.7).

Ei kommentteja: