31.7.10

Viikko Ronjaa ja sitten se on ohi

Kesä on hujahtanut uskomatonta vauhtia. Huomenna esityksiä on tasan viikko ja sitten on hyvästien paikka. Se tulee olemaan herkkä hetki.

Olemme saaneet yleisöltä erittäin hyvää palautetta ja metsässä on ollut kivaa. Kaksi esitystä ei tunnu missään, jos lämpöä on vain +20 astetta (kuulostaa hullulta!). Metsä antaa voimia. Vaikka menee pahalla mielellä esitykseen, on esityksen jälkeen poikeuksetta onnellinen olo. Siihen tottakai vaikuttaa myös yleisön kiitos ja olo, että on voinut antaa heille jotain. Lahjan, sanoisi eräs meidän porukasta.

Meidän porukka on sitten ihan oma lukunsa. On ollut mahtavaa viettää tämä kesä näin ihanien ihmisten kanssa. Kiitos!

Rallit vaikuttivat meidän esitystoimintaan niin, että saimme kaksi lisäpäivää vapaata. Ne tulivat kyllä tarpeseen, vaikka en ralleista niin välitäkään. Kävimme Aaron kanssa Ronjana ja Birkinä rallien lastentapahtumassa esittäytymässä ja antamassa ihmisille vaihtoehdon, jos haluaa välillä pörinästä metsään rauhoittumaan.

Tulevat jutut alkavat näin kuukauden viimeisenä päivänä olla jo mielessä. Kohta alkaa forumteatterin treenit ja pääsee vaihteeksi sisätilaan teatteria tekemään. Tuntuukohan se oudolta? No, huomenna mennään metsään!

Ei kommentteja: