17.8.07

muutoksen ajat

Elämme muutoksen aikoja. Tulvat huuhtelevat maailmaa. Toisaalla kuivuus tukahduttaa. Kotoisassa lintukodossammekin hanavedestä on tullut arveluttava kumppani, epäilyttävä etu. Vettä suositellaan keitettävän viidestä kymmeneen minuuttia ennen nauttimista. Mutta miten nautit kiehuvasta vedestä? Teenä, sanoo yksi, jäähdytettynä, tuumii toinen. Molemmat ovat oikeassa, koska nykyaikana totuus ei enää ole yksiselitteinen. Toiset ihmiset jatkavat samoilla radoilla kauppakadun yläpäästä alapäähän ja toiset kehittyvät ja saavat elämässä aikaan merkittäviä muutoksia työtilanteissaan ja asuinoloissaan. Kuten Rakas koponen. Samaisen koposen kunniaksi aion tänään tarkistaa onko kaappien kätköihin jäänyt lojumaan juomia, joita ei tähän mennessä ole kyetty pois juomaan.
Näinä muutoksen aikoina on lohdullista muistaa, että ainoa mikä on pysyvää, on muutos.

Ei kommentteja: