28.8.12

Nykyhetkellä on yhteyksiä historiaan

Olen menossa tänään puhumaan Jyväskylän kaupunginteatterille Teatteritiistaihin taiteen eheyttävistä vaikutuksista ja eritoten forumteatterista. Kun pohdin miten esittelen itseni, aloin miettimään omaa historiaani suhteessa kaupunginteatteriin. Olemme kulkeneet tuon laitoksen kanssa pitkän matkan ja se on vaikuttanut väkisinkin teatterikäsitykseeni.

Isäni on töissä teatterissa järjestänä. Olin kaupunginteatterilla pienenä hoidossa, se oli vielä vanhan talon aikaan eli silloin kun teatteri oli siinä missä nykyinen A-sali. Ensimmäisen kerran olin näyttämöllä viisi vuotiaana uudessa talossa eli tässä nykyisessä. Siitä on jo 30-vuotta. Aika rientää.

Lapsena kävin katsomassa kaikki esitykset, jotka vain sain. Vietin paljon aikaa teatterilla avustajana ja muutenkin, koska teatterin maailma oli niin kiehtova lavalla ja sen takana. Ihmiset näyttivät tunteensa ja monesti pääsi mielenkiintoisiin keskusteluihin mielenkiintoisien ihmisten kanssa. Rakkauteen tuli ryppy joskus yläasteaikoihin, mutta se taas palasi muutaman vuoden tauon jälkeen. Kun lopetin lukion kesken ja hakeuduin teatterin pariin, en voinut kuvitellakaan tekeväni mitään muuta.

Olen kasvanut teatterin parissa, hyvin perinteisen teatterin. On katsomo ja näyttämö. Katsojien on  tarkoitus katsoa ja näyttelijöiden näytellä. Mutta sekin toimii! Teini-ikäisenä kävin katsomassa eräänkin musikaalin kymmeniä kertoja. Siinä oli lavalla 20 nuorta poikaa ja esityksen lopussa itkeä vollotin silmät punaisina, sydän pakahtuneena. Ainoastaan yhden ei perinteisen esityksen lapsuudesta kaupunginteatterilta muistan, vaikka niitä varmaan on useampia. Se oli ehkä 90-luvulla. Katsojat saivat osallistua esitykseen pienellä näyttämöllä. Esityksessä sai piirtää isoihin papereihin seinillä. Muuta siitä en muista.

Lähdin opiskelemaan teatteria ensin Outokumpuun ja sitten Helsinkiin ja valmistuin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2005. Opiskeluaikana teatterin maailma aukeni. Stadiassa, jossa opiskelin, on soveltava teatteri otettu vahvasti osaksi opetusta. Tutustuin kyllä jo Outokummussa forumteatteriin, kun meillä oli Stadiasta valmistunut opettaja sitä vetämässä. Helsingissä sain maistiasia myös tarinateatterista, erilaisista draamaprosesseista, devising-teatterista ja näin todella vaikuttavaa forumteatteria. Olin katsomassa koulullamme forumteatteriesitystä ja vaikka tiesin, että on riski joutua lavalla, minun oli pakko nousta puollustamaan päähenkilöä. Tajuaminen siitä, että katsoja voi vaikuttaa esityksen kulkuun oli vavahduttava!

Opiskelun loppuvaihdeessa päätimme perustaa Aaron kanssa oman teatterin, jossa voisimme tehdä juttuja joita halusimme. Alotimme tekemällä esityksiä devising-tekniikalla eli kirjoittamalla näytelmä prosessissa koko ryhmän kanssa ja Aaro pääsi säveltämään musiikkia näytelmiin. Ensimmäiset kesä juttumme olivatkin tällä tavalla tehtyjä ja oli mahtava luoda ryhmässä jotain uutta ja ainutkertaista.

Teatterin erilaisten tapojen hyödyntäminen ja perinteisen rakenteen rikkominen alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Teimme esityksen Runollista, jossa kiersimme yleisön luona ja lausuimme heille henkilökohtaisesti runoja. Ihminen sai valita runotarjoilijan listalta runon jonka halusi kuulla ja sai sen henkilökohtaisesti kuultavakseen. Toisella puoliajalla näitä samoja runoja esitettiin koko yleisölle laulettuna. Oli hienoa päästä ihmisten kanssa niin henkilökohtaiseen kontaktiin.

Yhdessä silloisen tuottajamme Anne Kalliomäen kanssa kehittelimme konseptia, jossa keräisimme nuorilta tarinoita ja tekisimme niiden pohjalta esityksen. Tässä vaiheessa forumteatteri taas tuli mieleeni ja aloimme miettiä mahdollista yhteistyötä kaupunginteatterin kanssa. Aloitimme neuvottelut teatterin kanssa ja sovimme yhteistyöstä. Tätä ennen kaupunginteatterilla ei oltu soveltavaa teatteria esitetty. Syksyllä 2010 tuli ensi-iltaan Forumin nuoret eli 5 forumteatteri tarinaa, joihin olimme keränneet nuorilta aiheet. Esitykset toimivat mahtaavasti ja tuntui, että katsojat saivat sen saman kokemuksen jonka itse olin aikoinaan forumteatteriesityksessä kokenut. Lisäksi metodin toimivuudesta on saatu kokemuksia kiertueella jo tuhansien oppilaiden kanssa.

Taide on eheyttänyt minua. On saanut nauraa ja itkeä roolihenkilöiden kanssa ja tunnistaa heistä itseään. Välillä on tajunnut maailmasta jotain suurta ja välillä on pitkästynyt. On päässyt mielettömiin keskusteluihin elämästä joidenkin esitysten jälkeen ja tuntenut yhteenkuuluvuutta tuntemattoman vieruskaverin kanssa, kun olemme nauraneet samalle jutulle näyttämöllä. Ja nyt oman teatterin kautta on reilusti terapoinut itseään tekemällä esityksiä aiheista, joita haluaa tarkastella lähemmin ja joihin haluaa vaikuttaa.

Kun miettii mistä oma teatterikäsitys on lähtenyt, miten se on laajentunut ja missä pisteessä on nyt, se tuntuu hienolta!

Nautinnollisia, ajatuksia herättäviä ja eheyttäviä teatterikokemuksia!