Varsinaiset sivut muistuttavat menneestä: älöylän ehtoo, oli ja meni, ja kivaa oli. laitan otteita ENSIMMÄISESTÄ keikka-arvostelustani, genre, Rock. Kunhan joku kerta ehdin. Paljon siellä ei tosiaan väkeä ollut, mutta mukava oli päästä taas testaamaan 15years on the roadia, se kun tuppaa parhaiten kehittymään muotoonsa esitysten myötä. Sunnuntaina 30.9. eli huomenna, puretaan katos haihatuksen pellolta. soita mulle jos haluat tulla aamupäivällä auttamaan sinä aktiivinen Tkonelainen ;) homma hoitunee ripeästä vaikka lukisitkin tätä vasta maanantaina...
jeps, viuluri menossa talolla, kahvia, ja lavalle-
aaro
29.9.07
18.9.07
on laulettu
Olipahan kuitenkin aikas mukavaa tuossa taannoin. Sisäänajettiin teatterikoneen syksy vakkarissa. Paikalla oli uskollisia sukulaisia ym. Tkoneen toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä ;) olipa paikalla ainakin kaksi ihan sattumalta paikalle sattunutta katsojaa, jotka hekin kuulemma nauttivat kuulemastaan ja näkemästään. Kiitos kaikille, taas kerran. On hienoa heittää keikka isolla porukalla vaikka se tarkoittaakin helposti myös sitä, että kun liikkuvia palasia on useita on harjoituksille vaikea saada järjestymään aikaa. Suurimmalla osalla porukasta oli jo takana setin aiempi versio huttulasta, joten mikäs sitä on tehdessä kun homma on hallussa. Uudet koneen osat pääsivät myös ensi kertaa esille ja runotarjoilijamme pääsivät ensikontaktiin asiakkaiden kanssa.
Runollista edistyy. Tänään käytiin biisejä läpitte ja miekin ehdin hetkeksi mukaan kun ensimmäinen lukuharjoitus isolla talolla hollywood-näytelmästä kesti sen verran aikaa, että aikaa jäi vapaa-ajaksi asti. Vapaa-aika tarkoittaakin usein kohdallani aikaa jolloin voi tehdä töitä tämän rakkaan koneen kanssa ( en tarkoita t.konetta jota juuri näpyttelen vaan T.konetta). no niin-

10.9.07
roll over -
käytiin uusia biisejä läpi tänään. runollista -biisejä. eveliinan pikkuharmoni väräytteli ilmaa syäntä lämmittävästi :)
taannoiset enskarijuhlat sukeutuivat lopulta sadonkorjuujuhliksi kun aamuyöstä syötiin koko tämänsyksyinen perunasato.
nyt elo itse kutsuu taas, pois rannalta koneen-
taannoiset enskarijuhlat sukeutuivat lopulta sadonkorjuujuhliksi kun aamuyöstä syötiin koko tämänsyksyinen perunasato.
nyt elo itse kutsuu taas, pois rannalta koneen-
Väsyneen harjoituksen piristävä tulos
Meillä oli eilen Hiekkalaatikkoperheen harjoitukset. Aaron ensi-illasta (oli muuten hieno juttu!) väsyneenä, muutaman tunnin nukkuneena raahauduin harjoituksiin. Kun ilmoitin olostani muulle työryhmälle, selvisi, että kaikki muutkin ovat vaivaisilla yöunilla olleita ja sovimme, että otamme hyvin rennosti. Sen kaiken rentouden ja väsymyksestä johtuvan suojaamattomuuden ansiosta oli ihanaa näytellä. Se ei ehkä ollut näyttelemistä ollenkaan vaan lavalla hengittämistä. Tunteet olivat hyvin pinnassa, kaikki itketti ja nauratti. Puhuimme paljon olennaista ja epäolennaista ja asiat vain loksahtelivat kohdalleen. Miksi teatterin tekemisen pitäisi olla tuskan kautta vääntämistä ja ahdistuksessa pyörimistä, kun se voi olla leikkimistä, höpöttelyä ja tajunnan virtaa! Tästä lähtien otan metodiksi teatterin tekemiseen liian vähän nukkumisen, viinanjuonnin ja valmistautumattomuuden, niin hyvin menee!
8.9.07
väliajalla
On se jännää, miten voikin olla jännempää kun on ensi-ilta, kuin silloin kun on ennako. Vaikka sali on jotakuinkin yhtä täynnä, eli hyvinkin lähellä viimosta penkkiä myöten täynnänsä. Tunnelma on käsittääkseni hyviinnii lämpöinen.
On se muuten harmi kun ei onnistunut menneeltä kesältä heittämään tekstiä tänne väliajan aikana.
Joku kertoi joku aika sitten olleensa oikein ulkomailla ja menneensä siellä katsomaan teatteriin jotakin musikaalia ja oli sitten esityksen jälkeen lukenut kyseisen esityksen jonkun näyttelijän blogia ja saaneensa sitä kautta lisää tietoa esityksestä. Sehän olisi hienoa jos semmoista tapahtuisi joskus vaikka tässäkin!
Vielä kakkospuolisko (siellä on ainakin yksi esityksen kauneimmista lauluista miun mielestä, ellei kaunein peräti) läpitte ja sitten vois vähän juhlistaa, nostaa maljan, elämälle!
Mazel tov!!!

sävelist'
Minut hetkiin sitovat lukuisat asiat. Sävelet, erinäiset. Teatterikone on tekemässä syksyksi kahtakin esitystä, joiden musiikkeja minulla on kunnia kehitellä. Tähän mennessä on syntynyt raakioita n. kahdeksaan Runollista esityksen lauluun. Sanoista ei tarvitse minun kantaa vastuuta tällä erää. Tekstit ovat valmiita mm. Eino Leinoa, J.H. Erkkoa, Arno Kotroa, Uuno Kailasta.. Edelleen voin sanoa, että sävelten parissa työskentely on ihanaa. Vaikka alussa arvelutti ja saattaa välillä edelleenkin arveluttaa, että riittääkö rahkeet ja koska se pussin pohja tulee vastaan niin ihana on huomata, että kyllä niitä vaan syntyy. Ehkei pussissa olekaan pohjaa. Ehkä siinä on reikä joka johtaa juuristoon ja niiden alle pohjavesiin asti?
Leipätyöpaikalla on tänä ehtoona ensi-ilta eräästä musikaalista joka tuntuu alustavasti siltä, että yleisö tykkää ja yleisöä riittää. On ollut sen verran täyttä tupaa ennakoissa. Täyttä tupaa ja tyytyväisen oloista ihmistä. Itsekin alkaa jaksaa paremmin angiinoiden ja taannoisen jalkapalloilun jäljiltä ja voi taas nauttia työstä. Tervetuloa teatteriin ja erityisesti tervetuloa Vakkariin kauppakadulle su16.9. siellä nimittäin saa ensiesityksensä osa uusista lauluista. Laulu-ilta Huttulassa oli niin hieno, että odotukset on korkealla taas.

27.8.07
Jalkapalloa ja Koneen lauluja
Tästä venyttelystä Joutsan urheilukentällä alkoi Teatterikoneen lauantain urakka. Edessä on viisi jalkapallo ottelua ja yksi esitys. Pieni tsemppari seuraa harjoitusta kiinnostuneena...
...kunnes näkee jotain kiinnostavampaa muualla.
Tässä toisen pelin tunnelmia. Punainen paholainen maalissa on Minna.
Marie Valerie ja hänen uskollinen säestäjänsä Veikko.
23.8.07
Runoa, laulua ja näyttelijäntyötä
Syksy on tullut. Ilmat ovat edelleen kesäiset, mutta lapsella alkoi koulu, miehellä työt ja itselläkin on taas elämää.
Olin pitkästä aikaa laulutunnilla toissa päivänä. Ajattelin muistella, että miten se homma menikään, niin ei olisi niin suuri kynnys laulaa julkisesti Runollisen keikoilla. Laulaminen on aina hirmu henkilökohtaista ja pelottavaa. Siinä on jotenkin paljon paljaampi kuin näytellessä. Tunti sujui kuitenkin mukavan kivuttomasti, vaikka aivot olivatkin sen jälkeen tulessa kun yritti omaksua kaikki ohjeet joita opettajalta sateli.
Oma runolistani on valmis. Oli hienoa lukea runoja pitkästä aikaa, niitä listalle etsiessäni. Miten muutamat sanat voivat saada niin voimakkaan tunnemyrskyn aikaan? Siinä on ehkä runouden ydin.
Meillä oli eilen Hiekkalaatikkoperheen ensimmäiset epäviralliset harjoitukset. Ihanaa olla lavalla ohjattavana. Joku toinen on vastuussa kokonaisuudesta! Näytteleminen on helppoa (sanon nyt ja ennen ensi-iltaa olen hajalla ja kaikki tuntuu kamalalta!).
Ylihuomenna Teatterikone ottaa mittaa muista jalkapallon harrastajista Joutsan puulaaki turnauksessa. Taistelutahto on vielä vähän hakusassa, mutta eiköhän se kentällä löydy. Illalla otamme mittaa laulutaidoista Huttulassa, jossa kuullaan Koneen lauluja kaikista menneistä proggiksista. Eteenpäin!
17.8.07
muutoksen ajat
Elämme muutoksen aikoja. Tulvat huuhtelevat maailmaa. Toisaalla kuivuus tukahduttaa. Kotoisassa lintukodossammekin hanavedestä on tullut arveluttava kumppani, epäilyttävä etu. Vettä suositellaan keitettävän viidestä kymmeneen minuuttia ennen nauttimista. Mutta miten nautit kiehuvasta vedestä? Teenä, sanoo yksi, jäähdytettynä, tuumii toinen. Molemmat ovat oikeassa, koska nykyaikana totuus ei enää ole yksiselitteinen. Toiset ihmiset jatkavat samoilla radoilla kauppakadun yläpäästä alapäähän ja toiset kehittyvät ja saavat elämässä aikaan merkittäviä muutoksia työtilanteissaan ja asuinoloissaan. Kuten Rakas koponen. Samaisen koposen kunniaksi aion tänään tarkistaa onko kaappien kätköihin jäänyt lojumaan juomia, joita ei tähän mennessä ole kyetty pois juomaan.
Näinä muutoksen aikoina on lohdullista muistaa, että ainoa mikä on pysyvää, on muutos.
Näinä muutoksen aikoina on lohdullista muistaa, että ainoa mikä on pysyvää, on muutos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)