Ensimmäistä Pumpgirlin harjoituspäivää edeltävänä iltana ihmettelin ihan ääneen, että onpa jännä kun ei jännitä. Että huomenna alkaa treenit ja olo on ihan normaali. Suljin valot leipäläpeni myötä ja kuvavirta alkoi vyörymään suljettujen luomieni takana. Jaahas, kone lähti käyntiin...
Viime yönä taas olin pitkästä aikaa perustilanteessa unissani. Olin paikkaamassa isoa roolia, jota en koskaan ollut tehnyt. Näyttelijä, jolta pyysin saada tekstiä vilkaistavaksi hetkeä ennen lavalle menoa ei tahtonut näyttää minulle plariaan, koska siellä oli niin paljon henkilökohtaisia asioita. Siellä sitten kuikuilin vieraassa talossa ja arvuuttelin mikä mahtaa olla iskuni mennä lavalle ja mitäköhän mahdan siellä sanoa.
Tänään muokkasin olohuoneemme taas treenitilaksi. Pieni näyttämö. Studionäyttämö. Kotiteatteri.
Pääsimme alkuun. Pitkäkin matka alkaa ensimmäisestä askeleesta.
Tässä kirjoituksessakin pääsin alkuun.
Aioin kirjoittaa ensikokemuksistani ohjaajana.
Mutta...
En osaa muovailla kokemuksia vielä sanoiksi.
Olen matkalla.
16.2.11
9.2.11
Happohotellin takahuoneessa
Eilen saatettiin taas yksi esitys esityskuntoon. Happohotellin ensi-ilta oli Vakiopaineen teatteritilassa. Tämä on ollut kummallinen reissu tähän saakka. Takahuonejännitystä on saanut kokea vasta kaksi kertaa, mutta ehkä sitäkin enemmän.
Tämän esityksen ideointi aloitettiin ehkä joskus vuosi sitten. Se lähti tarpeesta käsitellä alkoholistin läheisen arkea. Tarpeesta puhua vaikeasta aiheesta. Alettiin kasaamaan työryhmää erään nimeltä mainitsemattoman työryhmän jäsenen kanssa ja pikkuhiljaa se oli kasassa. Kaikilla työryhmän jäsenillä sattui olemaan omakohtainen kokemus aiheessa. Keräsimme myös internetin välityksellä tarinoita laajentaaksemme näkökulmaa. Aluksi sovimme, että minä teen käsikirjoituksen ja Nina biisit. En kuitenkaan saanut kovin paljon yksin aikaiseksi ja aloin pitää muille kirjoitustyöpajoja, että saisin lisää materiaalia. Lopullinen kässäri syntyi yhteistyönä. Harjoittelimme meidän olohuoneessa juttua syksystä alkaen, vaikka suurin osa ajasta meni kyllä kahvin juontiin ja maailman parantamiseen. Yhtäkkiä tajusimme, että ensi-ilta lähestyy ja aikaa pitää käyttää myös esityksen tekemiseen. Ja hups, ensi-ilta oli käsillä.
Minulla oli todella epävarma ja kummallinen olo esityksen suhteen. Ei voinut yhtään tietää mitä yleisö tässä jutussa näkee ja mitä se saa siitä irti. Ohjaaja Kirsin sisko oli katsomassa meidän läpimenoa Vakkarissa ja hän tykkäsi jutusta, se antoi vähän uskoa, että joku muukin saa tästä jotain. Kun ennakkoyleisökin antoi positiivista palautetta alkoi olla mieli jo taipuvainen siihen suuntaan, että ehkä se kaikki kahvin juonti ei mennyt hukkaan. Ja nyt kahden esityksen jälkeen, kun palaute on ollut erittäin positiivista, tuntuu tämä kaikki ihmeeltä.
Olen kiitollinen, että me olemme niin rohkeita, että uskalsimme tehdä tämän esityksen. Ja olen kiitollinen, että siitä tuli myös oivallista teatteria. Kun sukeltaa tuntemattomaan, sieltä saattaa löytää aarteen-
Tämän esityksen ideointi aloitettiin ehkä joskus vuosi sitten. Se lähti tarpeesta käsitellä alkoholistin läheisen arkea. Tarpeesta puhua vaikeasta aiheesta. Alettiin kasaamaan työryhmää erään nimeltä mainitsemattoman työryhmän jäsenen kanssa ja pikkuhiljaa se oli kasassa. Kaikilla työryhmän jäsenillä sattui olemaan omakohtainen kokemus aiheessa. Keräsimme myös internetin välityksellä tarinoita laajentaaksemme näkökulmaa. Aluksi sovimme, että minä teen käsikirjoituksen ja Nina biisit. En kuitenkaan saanut kovin paljon yksin aikaiseksi ja aloin pitää muille kirjoitustyöpajoja, että saisin lisää materiaalia. Lopullinen kässäri syntyi yhteistyönä. Harjoittelimme meidän olohuoneessa juttua syksystä alkaen, vaikka suurin osa ajasta meni kyllä kahvin juontiin ja maailman parantamiseen. Yhtäkkiä tajusimme, että ensi-ilta lähestyy ja aikaa pitää käyttää myös esityksen tekemiseen. Ja hups, ensi-ilta oli käsillä.
Minulla oli todella epävarma ja kummallinen olo esityksen suhteen. Ei voinut yhtään tietää mitä yleisö tässä jutussa näkee ja mitä se saa siitä irti. Ohjaaja Kirsin sisko oli katsomassa meidän läpimenoa Vakkarissa ja hän tykkäsi jutusta, se antoi vähän uskoa, että joku muukin saa tästä jotain. Kun ennakkoyleisökin antoi positiivista palautetta alkoi olla mieli jo taipuvainen siihen suuntaan, että ehkä se kaikki kahvin juonti ei mennyt hukkaan. Ja nyt kahden esityksen jälkeen, kun palaute on ollut erittäin positiivista, tuntuu tämä kaikki ihmeeltä.
Olen kiitollinen, että me olemme niin rohkeita, että uskalsimme tehdä tämän esityksen. Ja olen kiitollinen, että siitä tuli myös oivallista teatteria. Kun sukeltaa tuntemattomaan, sieltä saattaa löytää aarteen-
1.2.11
Omia latuja p..kele!
Jaahas, maaliskussa saa näköjään heittää sitten forumkeikkaa...
Mikäs siinä, ilohan töitä on tehdä. Tänään kävin kasiluokkalaisten ilmaisutaidon ryhmälle pitämässä tuplatunnin. Ajellessani kotiin päin tajusin, että on ihan oikeasti mahdollista, että osa heistä on ollut vielä vaipoissa kun minä aloitin teatterikoulun. :)
Kirjailin tuossa merkintöjä seinäkalenteriin kun käyttökalenteri on kylillä, liekö täyttymässä, tiedä häntä. Tämä vapaan taiteilijan elämä on tietyllä tavalla melko sidottua ja toisinaan kiireistäkin. Kun kalenterissa on ajanjaksoja, joita ei vielä ole täytetty voisi sinne kirjata mukavan sattumanvaraisesti joillekin päiville vaikkapa: löhöilypäivä, ulkohommia, vapaa päivä/viikonloppu/viikko, tänään vain tuumintaa ja pohdiskelua. Jos tällaisia päiviä ripottelisi etukäteen riittävästi kalenteriin ja pitäisi niistä myös kiinni niin sehän voisi tehdä elämästä yhä vain parempaa!
Työtarjoukseen olisi myös hauska vastata: "Aah, mielenkiintonen juttu joo, mutta se päivä ei sovi mulle mitenkään ku mulla menee koko päivä sillon telkkarin kattomiseen ja kotona lorvailuun, sopisko joku toinen päivä teille?"
Onhan se koitettava pitää elämän perusarvoista kiinni. Toki ne kannattaa määritellä itselleen eikä vaan kopioida niitä mutu-pohjalta median maailmasta, ettei sitten huomaa kulkeneensa toisten latuja pitkin väsyneenä eksyksiin asti.
Mikäs siinä, ilohan töitä on tehdä. Tänään kävin kasiluokkalaisten ilmaisutaidon ryhmälle pitämässä tuplatunnin. Ajellessani kotiin päin tajusin, että on ihan oikeasti mahdollista, että osa heistä on ollut vielä vaipoissa kun minä aloitin teatterikoulun. :)
Kirjailin tuossa merkintöjä seinäkalenteriin kun käyttökalenteri on kylillä, liekö täyttymässä, tiedä häntä. Tämä vapaan taiteilijan elämä on tietyllä tavalla melko sidottua ja toisinaan kiireistäkin. Kun kalenterissa on ajanjaksoja, joita ei vielä ole täytetty voisi sinne kirjata mukavan sattumanvaraisesti joillekin päiville vaikkapa: löhöilypäivä, ulkohommia, vapaa päivä/viikonloppu/viikko, tänään vain tuumintaa ja pohdiskelua. Jos tällaisia päiviä ripottelisi etukäteen riittävästi kalenteriin ja pitäisi niistä myös kiinni niin sehän voisi tehdä elämästä yhä vain parempaa!
Työtarjoukseen olisi myös hauska vastata: "Aah, mielenkiintonen juttu joo, mutta se päivä ei sovi mulle mitenkään ku mulla menee koko päivä sillon telkkarin kattomiseen ja kotona lorvailuun, sopisko joku toinen päivä teille?"
Onhan se koitettava pitää elämän perusarvoista kiinni. Toki ne kannattaa määritellä itselleen eikä vaan kopioida niitä mutu-pohjalta median maailmasta, ettei sitten huomaa kulkeneensa toisten latuja pitkin väsyneenä eksyksiin asti.
12.1.11
Rakkaus on musta
Kaapin rakentaminen vei aikaa enemmän kuin arvelin.
Kun se lopulta oli "valmis" lähdin roijaamaan sitä rappukäytävään, joka oli, kuinka ollakaan, liian ahdas. Mutta ei hätää, puuvaraston oven kautta on mahtunut jos vaikka mitä, joten sieltä kautta siis. Kielenkäyttö ei ollut lasten korville sopivaa kun mahdutin kaapinrotiskoa läpi puolitäyteen ahdetun kapean käytävän, läpi oviaukon varaston puolelle ja sieltä ulko-ovelle ja jumiin ulkorappusiin.. Siinä aikani kiroiltuani aloin sitten katolta tippuneita lumia luomaan saadakseni tarvittavat lisäsentit kaapin ulos saamiseksi. Potkin routaisesta maasta kaiteen irti ja näin lopulta onnistuin ja pääsin luomukseni kanssa ulos ja etuovesta sisään.
Kellariretuutus löysti liitoksia siinä määrin, että rotisko alkoi todella olla kuvaava sana tälle taikakaapille. Horjuva viritys ei luo edellytyksiä onnistuvalle toiminnalle, joten takaisin varastoon hakemaan erinäisiä kappaleita puuta, jolla sain lopulta kokonaisuuden, jos nyt ei kiitettävän puolelle niin ainakin tyydyttäväksi.
Monesti tämän rakennusprojektin aikana ajattelin tekeväni tätä työtä rakkaudella.
Ja tehtyäni virheitä ja purkaessani tekeleitäni koin myös paljon monia muita tunteita..
Puhumattakaan siitä tunteiden tummasta kirjosta joka päässäni nelisti noina jumiutuneina hetkinä eri rapuissa.
Silloin tulin ajatelleeksi, että ehkä rakkaus sisältää kaikki tunteet. Ehkä se on kuin väreistä musta, jossa on kaikki värit.
Voiko vihata, jos ei osaa rakastaa?
Kun se lopulta oli "valmis" lähdin roijaamaan sitä rappukäytävään, joka oli, kuinka ollakaan, liian ahdas. Mutta ei hätää, puuvaraston oven kautta on mahtunut jos vaikka mitä, joten sieltä kautta siis. Kielenkäyttö ei ollut lasten korville sopivaa kun mahdutin kaapinrotiskoa läpi puolitäyteen ahdetun kapean käytävän, läpi oviaukon varaston puolelle ja sieltä ulko-ovelle ja jumiin ulkorappusiin.. Siinä aikani kiroiltuani aloin sitten katolta tippuneita lumia luomaan saadakseni tarvittavat lisäsentit kaapin ulos saamiseksi. Potkin routaisesta maasta kaiteen irti ja näin lopulta onnistuin ja pääsin luomukseni kanssa ulos ja etuovesta sisään.
Kellariretuutus löysti liitoksia siinä määrin, että rotisko alkoi todella olla kuvaava sana tälle taikakaapille. Horjuva viritys ei luo edellytyksiä onnistuvalle toiminnalle, joten takaisin varastoon hakemaan erinäisiä kappaleita puuta, jolla sain lopulta kokonaisuuden, jos nyt ei kiitettävän puolelle niin ainakin tyydyttäväksi.
Monesti tämän rakennusprojektin aikana ajattelin tekeväni tätä työtä rakkaudella.
Ja tehtyäni virheitä ja purkaessani tekeleitäni koin myös paljon monia muita tunteita..
Puhumattakaan siitä tunteiden tummasta kirjosta joka päässäni nelisti noina jumiutuneina hetkinä eri rapuissa.
Silloin tulin ajatelleeksi, että ehkä rakkaus sisältää kaikki tunteet. Ehkä se on kuin väreistä musta, jossa on kaikki värit.
Voiko vihata, jos ei osaa rakastaa?
10.1.11
Maalihuuruissa
Minut hyväksyttiin Happohotellin lavastajaksi. Tänään loppui pakkasessa suihkiminen.
Kannoin sermit talomme alakertaan ja maalasin ne siellä. Toinen sermeistä oli pari senttiä toista pidempi vielä ensimmäisen sahauksen jälkeen eikä taittunut rappusista alas vaan vaati saada erikoiskuljetuksen puuvaraston oven kautta. Siellä se sai ensialkuun maistaa lisää sahaa. Sentti sieltä, toinen täältä, kaksi tuosta ja siksi vielä yksi sieltä ja täältä. Sitten vähän poraa ja niin oli ´Arvoituksellisia muunnelmia´ näytelmässä aikanaan palvellut sermi saanut uuden muodon ´Happohotellia´ varten. Sinne se sitten jäi puuvarastoon, joka ohimennen sanoen on tällä hetkellä lähes puuton, -puita on kyllä peräkärryssä, mutta katolta tullut lumi on jumittanut toisen peräkärryn suunnitellulle puunkantoväylälle sen verran lahjakkaasti, että saunapuut voi hakea sylillinen kerrallaan kärrystäkin. Siihen vajaaseen vajaan, jossa kyllä on paljon muuta kuin puuta siis jäi sermi odottamaan vuoroaan kun ensin maalasin telalla pari vanhaa kaapin ovea, jotka pelastin muutama vuosi sitten jätelavalta Mesikämmenessä. Telailtuani Karjalaisten vanhat ovet hain repusta täyden purkin oranssia spray-maalia ja aloin suihkia sitä puuvarastossa valkoisen sermin päälle. Vähän kävi hengen päälle, mutta kun harvemmin tulee maalia vedettyä henkeen niin ajattelin, että menköön. Suhittuani koko sermin oli ilmatila kuin olisi katsonut ruusunoranssien linssien läpi. Vasta siinä vaiheessa tajusin käydä avaamassa ulko-oven ja poistuin takaisin pannuhuoneeseen teloittamaan toista sermiä -siis maalamaan telalla. Siitä on nyt reilut kuusi tuntia ja vieläkin rapussa haisee remontti. Toisaalta, kyllä sitä täytyy toisinaan päästä maaleihin ja poraan käsiksi kun kerran teatteria tekee.
Kannoin sermit talomme alakertaan ja maalasin ne siellä. Toinen sermeistä oli pari senttiä toista pidempi vielä ensimmäisen sahauksen jälkeen eikä taittunut rappusista alas vaan vaati saada erikoiskuljetuksen puuvaraston oven kautta. Siellä se sai ensialkuun maistaa lisää sahaa. Sentti sieltä, toinen täältä, kaksi tuosta ja siksi vielä yksi sieltä ja täältä. Sitten vähän poraa ja niin oli ´Arvoituksellisia muunnelmia´ näytelmässä aikanaan palvellut sermi saanut uuden muodon ´Happohotellia´ varten. Sinne se sitten jäi puuvarastoon, joka ohimennen sanoen on tällä hetkellä lähes puuton, -puita on kyllä peräkärryssä, mutta katolta tullut lumi on jumittanut toisen peräkärryn suunnitellulle puunkantoväylälle sen verran lahjakkaasti, että saunapuut voi hakea sylillinen kerrallaan kärrystäkin. Siihen vajaaseen vajaan, jossa kyllä on paljon muuta kuin puuta siis jäi sermi odottamaan vuoroaan kun ensin maalasin telalla pari vanhaa kaapin ovea, jotka pelastin muutama vuosi sitten jätelavalta Mesikämmenessä. Telailtuani Karjalaisten vanhat ovet hain repusta täyden purkin oranssia spray-maalia ja aloin suihkia sitä puuvarastossa valkoisen sermin päälle. Vähän kävi hengen päälle, mutta kun harvemmin tulee maalia vedettyä henkeen niin ajattelin, että menköön. Suhittuani koko sermin oli ilmatila kuin olisi katsonut ruusunoranssien linssien läpi. Vasta siinä vaiheessa tajusin käydä avaamassa ulko-oven ja poistuin takaisin pannuhuoneeseen teloittamaan toista sermiä -siis maalamaan telalla. Siitä on nyt reilut kuusi tuntia ja vieläkin rapussa haisee remontti. Toisaalta, kyllä sitä täytyy toisinaan päästä maaleihin ja poraan käsiksi kun kerran teatteria tekee.
8.1.11
Vielä kerran: Hyvää alkanutta vuotta!
Vuodenvaihde kuluin Hullun hommissa. Sekunteja laskiessa kaupungin uuden vuoden vastaanotolla. Puolessa tunnissa paraatiaukio äkkiä täyttyi juhlakansasta. Oli hieno nähdä kaiken ikäistä väkeä hankien ja pakkasen keskellä juhlimassa yhdessä. Kansanjuhlan makua!
Aika kulkee kulkemistaan
Happohotellia on treenattu vaihteen vuoksi Muuramen puolella. Siellä meillä oli käytössämme isompi olohuone kuin Köhniöllä. Annu leipoi tekstiä kasaan vuoden vaihduttua ja syötti sen Kirsille joka lisäsi aineita ja asioita ja pisti tekstin lavalle, jonka jälkeen tekstiä maustettiin vielä yhden illan ja alkuyön ajan niin, että se kelpaa nyt lavalla marinoitavaksi. Mistä näitä ruokavertauksia tulee, taitaa olla nälkä?
Ensi-iltaan on tällä hetkellä tasan kuukausi!
Minusta tehtiin lavastaja :)
Maalasin tänään pakkasessa kaapin ovea spraymaalilla. Saa nähdä kauanko kestää maalin kuivuminen. Ja kestääkö maali pinnassa kiinni vai miten käy. Tämän toimen myötä olen alkanut kaivata lämmitettyä työtilaa, jossa voisi tehdä puutöitä ja maalaushommia. Autotallimme on sopivan kokoinen, mutta kylmä ja sähkötön. Sekä täynnä kaikenlaista kesäsälää ja Forumin nuorten lavasteita ym. ym. Senkin esityksiä jatketaan jo tämän kuun puolella. Sitten on se Pumpgirl, jonka tekstin ääressä tulee vietettyä aikaa ja keikkaa pukkaa välillä ja tulevaa suunnitellaan ja lähitulevaisuutta jo toteutetaankin. Silti on ollut ainakin toistaiseksi aikaa myös lauluntekoon ja joutenoloon. Tuntuu siltä kuin joululomasta olisi todella ollut hyötyä. Ihminen tuli kuntoon. Ja autokin saatiin huollettua. Tähän vuoteen on ihan hyvä lähteä.
Aika kulkee kulkemistaan
Happohotellia on treenattu vaihteen vuoksi Muuramen puolella. Siellä meillä oli käytössämme isompi olohuone kuin Köhniöllä. Annu leipoi tekstiä kasaan vuoden vaihduttua ja syötti sen Kirsille joka lisäsi aineita ja asioita ja pisti tekstin lavalle, jonka jälkeen tekstiä maustettiin vielä yhden illan ja alkuyön ajan niin, että se kelpaa nyt lavalla marinoitavaksi. Mistä näitä ruokavertauksia tulee, taitaa olla nälkä?
Ensi-iltaan on tällä hetkellä tasan kuukausi!
Minusta tehtiin lavastaja :)
Maalasin tänään pakkasessa kaapin ovea spraymaalilla. Saa nähdä kauanko kestää maalin kuivuminen. Ja kestääkö maali pinnassa kiinni vai miten käy. Tämän toimen myötä olen alkanut kaivata lämmitettyä työtilaa, jossa voisi tehdä puutöitä ja maalaushommia. Autotallimme on sopivan kokoinen, mutta kylmä ja sähkötön. Sekä täynnä kaikenlaista kesäsälää ja Forumin nuorten lavasteita ym. ym. Senkin esityksiä jatketaan jo tämän kuun puolella. Sitten on se Pumpgirl, jonka tekstin ääressä tulee vietettyä aikaa ja keikkaa pukkaa välillä ja tulevaa suunnitellaan ja lähitulevaisuutta jo toteutetaankin. Silti on ollut ainakin toistaiseksi aikaa myös lauluntekoon ja joutenoloon. Tuntuu siltä kuin joululomasta olisi todella ollut hyötyä. Ihminen tuli kuntoon. Ja autokin saatiin huollettua. Tähän vuoteen on ihan hyvä lähteä.
17.12.10
Lukutreenit
Kesän lopulla tuntui vuotta olevan vielä niiiiin paljon jäljellä, että oli helppo sopia lukutreenit pumpista tämän vuoden puolelle. Työryhmäkin on pieni, joten päällekkäisiä menoja ei voi olla aina. Ajattelin.
Ajoissa paikalle, että ehtii rauhassa olla ja mietiskellä hetken ennenkuin muut rymähtävät sisään. Ja että ehtii laittaa auton hyvään parkkiin ja ottaa vaikka kupin kahvia. Ajattelin.
Kun teksti on luettu yhdessä on hyvä kun pääsee avaamaan sitä muiden kanssa. Minkälaisia visioita on herännyt, miltä on teksti maistunut. Saa pyöritellä tähtäintä aiheen ja teemojen ympärillä. Ajattelin.
Vaan kuinkas sitten kävikään...
Joulukuu alkoi, tekstikäännös oli valmiina mutta kalenteri kertoi omaa karua tietoaan päivien rajallisuudesta. Joululomakin vie aikaa tästä kuusta. Mistä olen kyllä kiitollinen ja haluan pitää kiinni. Lomailu ja vapaat päivät ja joutenolo on tärkeää ja nyt kun on itsensä työllistäjä niin täytyy muistaa olla hellä alaiselleen eli itselleen. On annettava tilaa itselle.
(onkohan sitä enemmän itsensä pomo vai alainen?)
Noh, lopulta sain aikaan löytää päivän, jolloin minä ja kolme näyttelijää pääsee paikalle ja se sopi myös kääntäjälle ja pääsimme kokoontumaan kirjailijatalolla. Kotoa lähtiessä, siinä vaiheessa kun olisimme vielä hyvin ehtineet paikalle ajoissa, tuli mieleen ryhtyä paketoimaan vielä yhtä joululahjaa. Laatikon pohjaa, vanhaa sanomalehteä ja joulupaperia hirveässä kiireessä toimistoteipillä joka jatkuvasti tarttui itseensä ja lopulta ilmastointiteipin tyyppistä kangasteippiä sinne sun tänne paketin kylkiin ja saatesanoina vielä "Tää on ehkä huonoin paketointi ikinä, mutta kyllä se lahjan peittää" -ja sitten autoon ja vauhdilla sakkopaikalle, josta vielä autoa siirtämään ennen aloitusta, johon kukaan ei ihan ehtinyt ajoissa.
Siinä sitten lukemaan ilman kahvia kun maha sanoi niin. Ja niin se vaan tikutti kello menojaan siihen malliin, että kun teksti oli luettu piti kahden kolmasosan näyttelijöistä jo jatkaa reippaasti matkaansa seuraaviin tapaamisiin. Siellä ne kytevät nyt, ajatukset.
Että tehokkaasti lähti meikäläisen ohjaajanhommat käyntiin. Toisin kuin auto, joka ei nykyisellään enää käyntiin lähde.
Auto on huollossa ja kohta on kuskikin. Tällä en tahdo mainostaa mitään huoltoasemaketjua. Meillä ei ole sponsorisopimusta minkään Esson kanssa. Auto on Nissan, mutta kuulemma Forditkin käy huollossa toisinaan, että ei nyt automerkkejä mustamaalata. Tarkoitin siis, että loma huoltaa kuskia,
joululoma.
Ajoissa paikalle, että ehtii rauhassa olla ja mietiskellä hetken ennenkuin muut rymähtävät sisään. Ja että ehtii laittaa auton hyvään parkkiin ja ottaa vaikka kupin kahvia. Ajattelin.
Kun teksti on luettu yhdessä on hyvä kun pääsee avaamaan sitä muiden kanssa. Minkälaisia visioita on herännyt, miltä on teksti maistunut. Saa pyöritellä tähtäintä aiheen ja teemojen ympärillä. Ajattelin.
Vaan kuinkas sitten kävikään...
Joulukuu alkoi, tekstikäännös oli valmiina mutta kalenteri kertoi omaa karua tietoaan päivien rajallisuudesta. Joululomakin vie aikaa tästä kuusta. Mistä olen kyllä kiitollinen ja haluan pitää kiinni. Lomailu ja vapaat päivät ja joutenolo on tärkeää ja nyt kun on itsensä työllistäjä niin täytyy muistaa olla hellä alaiselleen eli itselleen. On annettava tilaa itselle.
(onkohan sitä enemmän itsensä pomo vai alainen?)
Noh, lopulta sain aikaan löytää päivän, jolloin minä ja kolme näyttelijää pääsee paikalle ja se sopi myös kääntäjälle ja pääsimme kokoontumaan kirjailijatalolla. Kotoa lähtiessä, siinä vaiheessa kun olisimme vielä hyvin ehtineet paikalle ajoissa, tuli mieleen ryhtyä paketoimaan vielä yhtä joululahjaa. Laatikon pohjaa, vanhaa sanomalehteä ja joulupaperia hirveässä kiireessä toimistoteipillä joka jatkuvasti tarttui itseensä ja lopulta ilmastointiteipin tyyppistä kangasteippiä sinne sun tänne paketin kylkiin ja saatesanoina vielä "Tää on ehkä huonoin paketointi ikinä, mutta kyllä se lahjan peittää" -ja sitten autoon ja vauhdilla sakkopaikalle, josta vielä autoa siirtämään ennen aloitusta, johon kukaan ei ihan ehtinyt ajoissa.
Siinä sitten lukemaan ilman kahvia kun maha sanoi niin. Ja niin se vaan tikutti kello menojaan siihen malliin, että kun teksti oli luettu piti kahden kolmasosan näyttelijöistä jo jatkaa reippaasti matkaansa seuraaviin tapaamisiin. Siellä ne kytevät nyt, ajatukset.
Että tehokkaasti lähti meikäläisen ohjaajanhommat käyntiin. Toisin kuin auto, joka ei nykyisellään enää käyntiin lähde.
Auto on huollossa ja kohta on kuskikin. Tällä en tahdo mainostaa mitään huoltoasemaketjua. Meillä ei ole sponsorisopimusta minkään Esson kanssa. Auto on Nissan, mutta kuulemma Forditkin käy huollossa toisinaan, että ei nyt automerkkejä mustamaalata. Tarkoitin siis, että loma huoltaa kuskia,
joululoma.
12.12.10
Saa nähdä...
Teatterikone juhli pikkujoulua jo harjoitustilanakin tutuksi tulleessa olohuoneessamme. Tämän juhlan varjolla väki sai "suuren mantelinmetsästyksen" johdosta kiertää koko asuinkortteerimme nurkkia myöten etsiessään toiveita toteuttavaa pikku mantelia. Metsästys oli siis suuri, vaikka manteli oli pieni. Voittajaiksi selvityivät Toni ja Kirsi. He saivat korkata riisipuuron eikä manteli siellä kauaa levännyt vaan päätyi nopeahkosti Tonin lautaselle. Todellinen tuurihaukka siis tuo mies.
Sauna kuumeni, mutta porukka oli cool.
Vakiopaineeseen ehdittiin ennen valomerkkiä ja juhlan jäljet oli aamulla nopeasti siivottu,
vaikka ennen öistä poistumista keksittiin vielä pistää pystyyn Livekaraoke. Kuka tietää vaikka näitä manteliluolassa nähtyjä hahmoja tultaisiin näkemään vielä julkisilla lavoillakin.
Pumpgirlin ensiluku on ensi viikolla. Oma mieleni on sen kanssa askarrellut jo unissakin. Sanottava on, että ihan uuden tuntuinen näkökulma lähteä aloittamaan juttua on minulle tämä ohjaajan paikalta katsominen. Josko tähän saisi paremman otteen nyt kun kuulee tekstin näyttelijöiden lukemana ja näkee kasvot konkreettisesti edessään. Saa nähdä. Mikä tilaisuus! Saa nähdä!
Sauna kuumeni, mutta porukka oli cool.
Vakiopaineeseen ehdittiin ennen valomerkkiä ja juhlan jäljet oli aamulla nopeasti siivottu,
vaikka ennen öistä poistumista keksittiin vielä pistää pystyyn Livekaraoke. Kuka tietää vaikka näitä manteliluolassa nähtyjä hahmoja tultaisiin näkemään vielä julkisilla lavoillakin.
Pumpgirlin ensiluku on ensi viikolla. Oma mieleni on sen kanssa askarrellut jo unissakin. Sanottava on, että ihan uuden tuntuinen näkökulma lähteä aloittamaan juttua on minulle tämä ohjaajan paikalta katsominen. Josko tähän saisi paremman otteen nyt kun kuulee tekstin näyttelijöiden lukemana ja näkee kasvot konkreettisesti edessään. Saa nähdä. Mikä tilaisuus! Saa nähdä!
22.11.10
Kirjoitus Köhniö-Kypärämäki asukaslehteen
Teatterikone toteutti Ronja Ryövärintytär metsäseikkailun Killerin metsässä viime kesänä.
Yhteisessä verkossa
Teatteriesityksen valmistaminen sitoo tekijänsä yhteiseen verkkoon. Varsinkin erityisoloissa tehty esitys pystyy muovaamaan ryhmästä yhden ison perheen. Näin tapahtui Ronja-ryhmälle Killerin metsässä. Metsä on näyttelijälle poikkeuksellinen paikka tehdä työtään. Pohjantikan kanssa ei voi kilpailla kiinnostavuudessa ja niin sen kuuluukin joissain tilanteissa olla. Oli upea nähdä kuinka katsojat, lapset ja aikuiset nauttivat kulkemisesta metsässä, tunnistivat kasveja, maistoivat mustikoita ja seurasivat ympäristöään. Kaupunkimaisemassa valpas mieli on turva verraton, kuten laulussa sanotaan, mutta kaupungilla kulkeminen aiheuttaa huomaamatta alituista stressiä elimistössä. Ihminen on osa luontoa. Autot eivät ole. Ne ovat siis epäluonnollisia. Keho reagoi epäluonnolliseen vaaraan kun peltilaatikoita tulee taukoamattomana virtana useista suunnista. Mieli tietää tai ainakin tahtoo uskoa niiden kulkevan sääntöjen mukaisesti ja pyrkii turruttamaan vaarasta varoittavat aistit. Metsässä sen sijaan aistit heräävät. Voi pysähtyä seuraamaan hämähäkin elämää verkossaan. Se ei ole maailmanlaajuinen, mutta se on täydellinen ja riittävä sille itselleen.
Reilut 1800 ihmistä kävi kulkemassa Killerin polut Ronjan ja ryöväreiden johdolla. Jotkin poluista levenivät kesän mittaan ja ensi keväänä voi käydä katsomassa kuinka luonto uudistuu.
Sateeton kesä
Taloudellisesti kesä meni yli odotusten ja metsäseikkailut tulevat saamaan jatkoa, mutta ei vielä tulevana vuonna. Ronja Ryövärintyttären tuotantoa suunniteltiin pitkään ja itse kesä kaikkine helteineen oli raskas, vaikka antoisa. Teatterikoneen säätyöryhmä ei myöskään usko olevan mahdollista että ensi kesänä voitaisiin esittää 29 esitystä ilman vesisadetta, kuten tällä kertaa onnellisesti kävi.
Uutta tulossa
Nyt menneet ovat menneitä ja uutta historiaan tehdään. Ronja elää muistoissa ja katsojien lähettämissä ihanissa kuvissa, joita pääset katsomaan Teatterikoneen Facebook sivulla. Metsä elää omaa elämäänsä ja sitä pääset katsomaan vaikka joka päivä ilman tietoliikenneyhteyttä.
Kesäkauden jälkeen kone ehti jäähdytellä jälkikesän helteissä viikon päivät kunnes Forumin nuorten harjoitukset alkoivat. Sitä on kierretty esittämässä yläkoululaisille syksyn kuluessa ja esitykset jatkuvat ensi vuoden puolella. Keväälle on tulossa myös kaksi uutta ensi-iltaa. Happohotelli –tarinoita alkoholistin läheisen elämästä saa kantaesityksensä Vakiopaineessa helmikuun lopulla ja Abbie Spallenin näytelmä Pumpgirl tulee ensi-iltaan vierailuna kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä huhtikuun lopussa.
Jonain kauniina pakkaspäivänä Ronja-perhekin suuntaa kuksineen ja termareineen takaisin pääkallopaikalle ja silloin metsä kaikuu taas hetken aikaa ryövärilauluista. Verkko on taas hetken ehjä.
Aaro Vuotila, Teatterikone
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)