Teatterin arvo

Lauantaina 5.10. järjestimme uudessa Monitaidetila Ikkunassa Unelmapeli -näytöksen teemalla Mitä teatterin pitäisi maksaa. Katsojilla oli siis vapaavalintainen pääsymaksu. Esityksestä piti siis maksaa, mutta kukin sai valita summan itse.
Esityksen päätteeksi tuottajamme Laura ynnäsi esityksen tuoton, poisti kulut ja vähennykset, ja jakoi yleisön edessä näyttelijöille palkan. Illan tuoton perusteella jokainen näyttelijä tienasi esityksestä 16,20€.
Katsojien joukossa istui nuori harrastajanäyttelijä Joni Hyvönen, joka intoutui kirjoittamaan omaan blogiinsa esityksen aiheesta. Seuraavana sitaatti Hyvösen blogikirjoituksesta:

"Tänään olin jälleen Sokoksella avustamassa. Sieltä lähdettyäni menin Emmin luokse josta Kayan ja Emmin kanssa lähdimme katsastamaan Teatterikoneen Unelmapeli nimistä improvisaationäytöstä. Siinä näytteli  Kayan ja minun nykyinen ohjaaja Annu Sankilampi, joten olihan se nyt käytävä jo siitäkin syystä katsomassa. Esityksessä oli kolme näyttelijää ja yksi Jokerina toimiva henkilö joka siis oli linkki yleisön ja esityksen tapahtumien välillä. Veti hommaa siis eteenpäin ja kysyi yleisöltä ohjeita esitykseen. Vähän siis samalla kaavalla miten Forum-teatteri toimii. Oikein mainio pätkä ja muutenkin tykkään improsta ja näiltä kyseisiltä ihmisiltä se näyttikin onnistuvan oikein hyvin. Eipä sillä, olivathan he ammattilaisia.

Esityksessä oli se erikoista että sen avulla haettiin selvyyttä paljonko katsoja on valmis maksamaan teatterista. Mitään virallista pääsymaksua ei siis ollut, mutta ainoa ohje oli se, että jotain pitää maksaa, oli se sitten 50 euroa tai vaikka vain 5 senttiä kaikki kävi. Sitten lopussa esitettiin jokaisen näyttelijän palkkakuitti paljonko he olivat tienanneet kyseisellä esityksellä josta oli miinustettu vakuutukset, tilan vuokrat ja arvonlisäverot, eli ns. kiinteät kustannukset niinkuin me merkonomit tapaamme sanoa ;P

Jokainen näyttelijä sai esityksestä 16,21 euroa. Oikeastaan aika pirun hyvä tuntiliksa. Kuitenkin kun kyse on näyttelijästä Suomessa!

Mielenkiintoinen kysymys. Paljonko teatteriesityksen mielestäsi tulisi maksaa? Tai että paljonko olet valmis antamaan rahaa jotta näkisit teatteritaidetta?

Omasta mielestäni raha on pilaamassa taidetta. Tai että tuntuu siltä, että taidetta tehdään jotta tienaisi sillä itse, eikä sillä että nimenomaan katsoja saisi siitä jotain ja että itselle se palkinto tulisi siitä itse tekemisestä ja mahdollisista kiitoksista.

Nooh, nykypäivänä kun kaikki maksaa niin tietysti esityksestäkin on jotain pyydettävä, muttei mitenkään barbaarinomaisesti! Mielestäni teatterilipun hinta saisi enimmillään maksaa sen 20 euroa. Se on aika nafti yläraja ja senkin summan maksaisi vain amattiteattereissa. Kaupunginteatterin yli 30 euron liput ovat kyllä todella härskin hintaisia, tietysti ymmärrettävää on että iso laitos tulee pyörittää ja amaattilaiset vaativat omat palkkionsa, mutta siis näin kuluttajana ja katsojana hinta tuntuu isolta.

Harrastajateattereissa about 10 euroa olisi minusta sopiva summa tai että korkeintaan jotain 12 euroa. Tällä kertaaa en peräänkuulutu teatterin viihdearvoa, kun olen sen jo monasti sanonut, mutta teatterin teko pitäisi olla yhtälailla ellei jopa enemän palkitsevampaa kuin rahallinen palkkio. Näin haluan uskoa vielä näin nuorena miehenä. Summasummarum teatteriesityksen tulisi maksaa korkeintaan 20 euroa."


Ammattilaisena tekstiä oli todella hämmentävää lukea. Kirjoituksesta paistoi kirjoittajan toistaiseksi naiivi ja ideaali käsitys teatterista ja taiteesta. Kirjoittaja kun kuitenkin itsekin haaveilee ammattinäyttelijän urasta. Kimpaannuin nuoren miehen ajatuksista niin, että kirjoitin hänen kirjoitukseensa kommentin tai vastineen, jossa halusin oikaista hänen käsityksiään esityskorvauksista, esitykseen käytetyistä työtunneista ja ammattilaisuudesta.


Seuraavana kirjoittamani vastine.

"Pakko on minun tähän kommentoida, vaikka en tiedäkään kuinka laajalti blogiasi luetaan. Jos ei muuta, niin haluaisin hieman korjata sinun käsityksiä ammattitaiteilijuudesta.

Olen Teatterikoneen näyttelijä, Kirsi Sulonen, ja näyttelin mainitsemassasi Unelmapeli - improvisaationäytelmässä lauantain esityksessä. Halusimme järjestää poliittisessa hengessä esityksen, jossa yleisö saa itse päättää mitä esityksestä maksaa. Ammattiteattereiden hintoihin nähden Teatterikoneen liput ovat aina olleet edullisia, 12 - 20 euroa. Kohtaamme kuitenkin monesti kuluttajan voivottelua siitä, kuinka kalliita liput ovat. Siksi halusimme nostaa esiin keskustelua siitä, mitä yleisö haluaisi esityksestä maksaa, ja mihin kaikkeen saatu tuotto menee.

Hämmennyin ajatuksestasi, että 16,21 € onkin oikein mukava tuntiliksa. Tuntiliksana itse esityksestä varmasti kyllä, jos vertaa vaikkapa kaupanalan työntekijöiden tuntipalkkaan. Kyse ei kuitenkaan ole olleenkaan samantyyppisestä työstä, ja näin onkin, että teatterialalla, kuten monella muullakin "urakkatyyppisellä" alalla korvaukset ajatellaan hieman toisella tavalla.

Vaikka itse esitys kestääkin tunnin, täytyy meidän näyttelijöiden tulla paikalla yleensä n. puolitoista tuntia ennen esitystä. Koska olemme pieni ammattiteatteri eikä meillä ole erillisiä näyttämömiehiä ym., täytyy meidän itse pystyttää valot, kasata lavasteet, pystyttää äänitekniikka, lämmitellä ja valmistautua esitykseen.

Esityksen jälkeen puramme lavasteet, ääni- ja valotekniikan, ja siivoamme tilan. Näin ollen tunnin esitystä varten työaikaa kuluu vähintään kolme tuntia. Näin ollen tuntiliksaksi tulee 5,40€. Eipä olekaan enää kovin kummoinen tuntiliksa, vai mitä Joni?

Olen itse ollut tuntiliksa-alalla, ja istunut kaksi kertaa suuremmalla tuntipalkalla kaupankassalla. Ja voin kertoa, että työn vaativuudesta ei voi samana päivänä puhuakaan. Tuntipalkasta ei voi myöskään puhua silloin, kun työtä ei voi tehdä kahdeksaa tuntia päivässä. Meillä ei voisi olla kahdeksaa esitystä peräjälkeen viitenä päivänä viikossa. Ymmärtänet tämän?

Teatterialalla käytetäänkin palkkasuosituksissa esityskorvausmenetelmää. Näyttelijäliiton määrittelemä suositus minimiesityskorvauksesta on 179 € vaativasta roolityöstä ja ns. b-roolista 159 €. Teatteri-ilmaisun ohjaajien (mikä esim. itse olen koulutukseltani) suositukset kertaluontoisista esityksistä ja keikoista pyörivät samoissa summissa mikäli alustavaa työtä on vähän. Esitykset, joissa alustavaa työtä ja harjoittelua on paljon, suositus on 3-kertainen.

Kyseistä Unelmapeliä on rakennettu ja harjoiteltu yhteensä n. 60 tuntia. Tähän päälle tulee vielä promoaminen, markkinointi- ja myyntityö, joista kertyy työtunteja. Pelkästään markkinointikuvien ottamiseen meni muutama tunti.

Näin ollen, jos avoimia esityksiä on vaikkapa 10, kuten meidän tulevasta ensi-illasta Jalat Alta - pariterapiaa on, tuo kertaluontoinen esityskorvaus kattaa kaikki tehdyt työtunnit.

Kattaakseen kaikki kulut, materiaalikustannukset, markkinointimateriaalien valmistamisen ja palkat, teatterit hakevat apurahoja. Saatujen apurahojen turvin näyttelijöille ja muulle henkilökunnalle pystytään harjoitusajalta palkkaa maksamaan. Aina apurahoja ei kuitenkaan myönnetä, ja tällöin joudumme miettimään toteutetaanko proggis siitä huolimatta, että kenellekään ei pystytä takaamaan siitä palkkaa, ja että kaikki kulut huomioon ottaen, täytyy ottaa riski, että viivan alle ei jää mitään.

Kyseiseen Unelmapeliin, sen enempää kuin tulevaan ensi-iltaamme Jalat Alta, ei ole myönnetty mitään avustuksia, tai apurahoja. Halusimme ne toteuttaa siitä huolimatta.

Idealistinen ajatuksesi siitä, että taiteilijoiden pitäisi tehdä taidetta sydämestään, ilman, että pyytäisivät työstään rahaa, on kovin naiivi.

Suurin osa ammattitaiteilijoista on ihan tavallisia ihmisiä tavallisine menoineen. Emme elä sillan alla emmekä pyhällä hengellä. Meidänkin teatterissamme kaikki näyttelijät ovat perheellisiä ihmisiä asunto- ja autolainoineen. Olisi kovin ihanaa, jos taide olisi ilmaista yhteishyvää kuluttajalle, mutta tämä edellyttäisi sitä, että jokaiselle ammattitaiteilijalle maksettaisiin valtionkassasta työskentelyapurahaa. Että yhteiskunta verorahoistaan maksaisi taitelijoille siitä, että kansalaiset voisivat käydä sitten ilmaiseksi teatterissa ym. Tämä ajatus on kuitenkin mahdoton. Eihän kukaan veronmaksaja suostuisi siihen, että kaikki ammattitaiteilijat automaattisesti saisivat apurahaa, jolla elää, kun kuitenkin vain murto-osa kuluttaa taidetta ja käy esim. teatterissa. Ja tällöinhän kaikki alkaisivat ammattitaiteilijoiksi, kun työn laadulla ei olisi mitään väliä. Reilumpaa näin ollen on, että se joka haluaa teatteria nähdä, siitä myös maksaa, niin kuin kaikesta muustakin palvelusta, tuotteesta tai kulutustavarasta. Ja reilua on, että ammattitaitelijat joutuvat todella tekemään töitä sen eteen, että tuotettu taide on niin hyvää, että ihmiset ovat valmiita siitä maksamaan.

Apurahojen turvin toki meidänkin teatterimme on pystynyt tarjoamaan näyttämötaidetta esim. kouluille ja päiväkodeille ilmaiseksi. Tämä on yhteiskunnan kannalta tärkeää. Tätä työtä olemme tehneet myös saamatta siitä korvausta, koska koemme sen tärkeäksi, ja meille riittää siitä palkaksi se mainitsemasi pelkkä kiitos, ja katsojalle annettu kokemus ja elämys. Tätä ei voi kuitenkaan tehdä kuin silloin tällöin, ja silloinkin on meidän yrityksenä ajateltava ilmaiseksi tehtyä keikkaa jonkinlaisena markkinointitilaisuutena.

Mielestäsi raha on pilaamassa taidetta, mutta kukaan ei elä pelkällä kiitoksella, lainoja ei makseta aplodeilla eikä lasten päivähoitomaksuja kuitata sillä tiedolla, että ihan itse on tehnyt, ja joku siitä on jotain saanut.

Harrastustoiminta sen sijaan nimenomaan perustuu siihen. Harrastajalle kiitokseksi riittää elämys itse tekemisestä, onnistumisesta ja kiitoksista, mutta ammattilaisuus on eri asia. Me teemme tätä päivätyöksemme. Emme saa opintotukia, työttömyyskorvauksia tai kuukausipalkkaa mistään muualta. Ja sen voin kaikkien kollegojen ja muiden taiteilijoiden puolesta väittää, ettei kukaan ei lähde taidealalle ammattilaiseksi rikastuakseen. Siihen on paljon helpompiakin keinoja.

Edelleen ainakin Teatterikone tekee teatteria ja taidetta siitä syystä, että me koko sydämestämme haluamme tätä tehdä. Haluamme antaa elämyksiä, kokemuksia ja uusia ajatuksia sekä oivalluksia maailmasta. Ja se halu on niin suuri, että otamme päivittäin töihin lähtiessämme sen riskin, että tästäkään työpäivästä ei senttiäkään tule rahaa. Nytkin istun toimistollamme täysin ilmaiseksi. Tämän työpäivän aikana lähetän sähköpostia mahdollisille asiakkaille, kirjoitan käsikirjoitusta eteenpäin, puran eilisen esityksen lavastekuormaa, palaveeraan tulevista töistä, ja koska olen itse itseni työnantaja, ja saan rahaa vain toteutuneista keikoista, ei minulle tästäkään työpäivästä kolahda tilille mitään. Sen sijaan tankkasin aamulla autoni, jotta pääsin ajamaan tänne toimistolle, töistä lähtiessäni käyn ostamassa perheellemme ruokaa ja vessapaperia, ja juuri kun ajan toistaiseksi pankin omistaman talomme pihaan, otan postilaatikosta pinkan laskuja, joista jokainen on suuruudeltaan enemmän kuin 16,21€."

No, arvoisat blogimme lukijat. Mitä mieltä te olette teatterin arvosta? Kuinka paljon siitä kuuluu maksaa? Mitä te ajattelette maksamallanne summalla saavanne itse, ja mitä te odotatte esitykseltä, johon lipun hinnan maksatte?

Maanantai alkoi siis rytinällä. Mukavaa loppuviikkoa siitä huolimatta!

Tilanne päällä.

Hola todo!

Tervehdys suomeksi on käsittääkseni "hei kaikki". Jep. Nythän on niin, että on tilanne päällä. Oikeastaan päällä on useitakin eri tilanteita. Tuntuu, että yksi elämän perussäännöistä on se, että kaikki asiat tapahtuu suunnilleen samoihin aikoihin. Kaikki ideat tulee taiteilijalle kerralla ja kaikki keholliset krempat, sekä henkiset vippaukset myös ajoittavat saapumisensa samoihin aikoihin.

Meidän ruokakuntaan on tulossa myös uusi vahvistus. Orasen ruokakuntaan siis ja miksei Teatterikoneenkin siinä samalla. Jännittää niin pirusti, mutta samalla olen tietysti hirveän innoissani. Myös isin rinkka on pakattuna tuossa Haapaniemeläisen kerrostalokolmion eteisessä. Lähden laittamaan naamaa mutrulle kiertueteatterin merkeissä ympäri suomen maan. Kyseessä on Teatterikoneen ulkopuolinen Lukkosulaa ja lumpeenkukkia- produktio, johon lupauduin ikäänkuin korvaajaksi jo aikaa sitten ja nyt on aika tullut lunastaa lupaukset ja onneksi rahatkin sitten jossain vaiheessa. Lisäksi kärsin edelleen elämäni ensimmäisestä alaselkäkrempasta ja pikku flunssasta. Pitäisi viimeistellä muutama Teatterikoneen tulevaisuuteen vahvasti liittyvä teksti ja sävellellä omia musiikillisia kokeilujakin tulevaa omakustannelevyä varten. Nyt olisi vaan taottava kun ideaa piisaa. Vierailin viikonloppuna pohjois-karjalassa, juurillani. Mahtavan Höytiäisen vesijättömaille aikanaan pystytetty mummolakyläni saa minussa myös aina aikaan jonkinlaisen surureaktion. Siellä se maaseutu kuolee ja jostain syystä se surettaa minua. Joten päätin ottaa härkää sarvista ja ideoida teatteria myös siitä aiheesta. Sitä teatteria tietysti vietäisi juuri niihin autioituviin kyliin ja kerrottaisi kaupunkilaisillekin, että tällainen on tilanne. Mutta sekin projekti vaatii aikaa, aikaa ja aikaa. Se ei ole ajankohtaista nyt. Tulipa vaan mieleeni.

Silloin pitää antaa asioiden tapahtua kun ne on tapahtuakseen. Antaa töiden ja elämäntilanteiden vyöryä päälle, nautitaan niistä! Sillä vielä tulee aika, jolloin on aikaa katsoa englannin valioliigaa happikoneessa keskussairaalanmäellä.

Nyt pitänee lähteä tien päälle. Jalat alta- esityksestä jäi erittäin hyvä maku eilisen työpäivän tiimoilta, siitä tulee hyvä pätkä! Innolla odotan jo kiertueen jälkeistä työskentelyä omieni parissa.

Pitäkää Jyväskylästä huoli ja auttakaa isovatsaista kaunista naista, sekä komeaa pikkupoikaa, jos kadulla näette tuskailemassa. Ne ovat luultavasti mun teatterileski ja poika.

-Aapo

Lokakuu ja IKKUNA auki

Eilen avattiin Teatterikoneen osalta Taiken hallinnoima monitaidetila IKKUNA. Maukka ja Väykkä rakentavat talon oli ensimmäinen esitys joka tuossa RAY:n entisessä tilassa esitettiin. Alku oli kevyesti koiran näyttelijän putkiaivoja kutkuttava kun ihmisiä kulki käytävällä lasiseinän takana. Teki mieli vilkutella ihmisille, mutta tilanne ei antanut myöten.

Naapurissa oleva ravintolayrittäjä kutsui ennen esitystä koiran kaljalle kun koira kävi kuljeksimassa kauppakeskuksessa,eli naapurit ovat ainakin ystävällisiä. Mutta koska kyseessä ei tainnut olla Lehmä Muukkosen kotikalja ajattelin jättää tarjouksen väliin. Eihän se sovi koiran, saati näyttelijän verenkierrolle ja ruoansulatukselle nauttia senkaltaisia panimotuotteita ennen esitystä.

IKKUNA vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta, jossa tulee olemaan monipuolista toimintaa tänä vuonna. Kannattaa käydä kurkkailemassa ja tutustumassa -reitittää vaikka polkunsa kulkemaan päivittäin IKKUNAn ohi ja varata aikaa sisään poikkeamiselle ja monipuolisen taiteen kokemiselle.

Aaro

Yrittäjyyden koeajalta

Eilen vietettiin kansallista Yrittäjän päivää. Juhlapäivä meni ohi ilman kuplivaa, vaikka minäkin olisin siihen voinut tavallaan osallistua. Tahtomattani.

Kun Teatterikoneesta tuli keväällä osuuskunta, minä putosin perusturvan ulkopuolelle. Vaikka niin ei pitänyt käydä. Siitä alkoi koeaikani yrittäjyydestä ja ennenkaikkea yrittäjän epävarmuudesta.

Pätkä-, projekti- ja osa-aikatöitä valmistumisen jälkeen tehneenä, kuten kai suurin osa media-alan ammattilaisista, Kelan ja työkkärin tarjoama soviteltu päiväraha on ollut toimeentulon elinehto. Tämän perusturvan jatkumisen piti osuuskuntatoiminnan mahdollistaa, kunhan jäseniä on tarpeeksi. Ja Teatterikone Osk:ssa on. Lisäetuna toiminnan laajenemisen myötä minulle aukeni mahdollisuus laskuttaa omista töistä ilman alituista paperityötä verokorttien ja palkkakuittien kanssa. Sekä ylipäätään synergia muiden freelancereiden kanssa.

Osuuskunta tuntui turvalliselta ympäristöltä vakiinnuttaa omaa osaamista ja luoda kontakteja. Välimuodolta tai siirtymäajalta jossain yrittäjyyden ja ammatinharjoittajan ei-kenenkään maalla, ilman hyppyä tyhjän päälle. Yrittäjyyttä ilman suuria taloudellisia paineita, ilman pienyrittäjälle kohtuuttomia veroja tai huolta työntekijöiden palkanmaksusta. Tai pelkästä omasta toimeentulosta.

Tämän paratiisinomaisen välitilan olemassaolon on valtiokin verokarhuineen ja säästösaksineen huomannut, ja tiukentanut säädöksiään tänä vuonna. Sillä seurauksella, etteivät eri virastotkaan oikein tiedä missä mennään ja kuinka osuuskuntiin tulisi juridisesti suhtautua. Kun Teatterikoneen perään lisättiin Osk, tippui postilaatikkooni selvityspyyntö osa-aikaisuudesta. Työkkäri ei nähnyt ongelmaa osuuskuntatoiminnassa, minkä Kela puolestaan tulkitsi yrittäjyytenä ja katkaisi työttömyysturvani TE-toimiston lausunnosta huolimatta. Selvitys- ja yhteydenottopyyntörumbaa on jatkunut kohta puoli vuotta, ja lienee turhaa mainita sellainen itsestäänselvyys, että tältä ajalta kaikki korvaukset ovat jäissä.

Kesän aikana ovat tulleet selviksi yrittäjyyden pimeät puolet, etenkin ne henkiset katvealueet. Alituinen epävarmuus toimeentulosta, menojen ja tulojen epätasaisesta kamppailusta keskenään tai epäselvyys seuraavan kuun työtilanteesta rasittaa jo lyhyessä ajassa. Jos pimeän peitossa oleva tulevaisuus hermostuttaa minua, toivottavasti vain tilapäistä perusturvatonta, niin kuinka sen kokee pienyrittäjä, jolle epävarmuus on jatkuva olotila? Ehkä yrittäjyyden valinnut osaa siihen varautua etukäteen starttirahat ja luottamusta herättävä liikeidea turvanaan. Yht´äkkiä-yrittäjälle hyppy syvään päähän, on sama kuin vedettäisiin laituri alta, oli uimataitoa tai ei.

Siinä uimaan opetellessa ei ehdi miettiä, onko yrittäjähenkisyyttä siunattu alkuunkaan, tai koska pystyisi pitämään lomaa tai nukkua rauhalliset yöunet. Pimeimpinä epätoivon ja uupumisen hetkinä olen ymmärtänyt syrjäytymistä. Kuinka helppoa olisikaan mielenosoituksena nostaa kädet ylös ja heittäytyä kokonaan työttömäksi, kun yrityksistä työllistää itsensä rangaistaan ja sakotetaan saman tien.
- Tätähän halusitte, en edes yritä, oletteko nyt tyytyväisiä!

Valoa näkyy jo, ehkä. Työkkäri on oikaissut päätöksensä Kelan toivomalla tavalla ja varovasti uskon, että solmu aukeaa nyt ilman nurkan takana uhkaavaa puolen vuoden valituskierrosta. Ja onhan tämä opettanut. Vaikka byrokratia on kylmän kasvotonta, on minua silti kuunneltu, oltu myötätuntoisia ja autettu sen mitä pystytty pykälien ja käsittelyjonojen seassa. Uskon, että omalla asenteellakin on ollut vaikutusta. Kirveen olen jättänyt kotiin, ja vittuperkeleitten sijaan yrittänyt hymyillä yhteistyökykyisesti ja olla kaatamatta omaa epätoivoa säädöksiin sidotun virkailijan niskaan. Empatian kalastelu, kissakortin vilauttelu ja näennäinen usko huomiseen on virastoissa haistattelua tehokkaampaa viemään asioita eteenpäin.

Elämä kantaa, lopulta. Selkärankaahan tässä vain testataan. Universumi koettelee, jotta tietäisin mitä elämältä haluan. Pikkuisen kiristänyt ruuvia, jotta näkisin pettääkö sarkasmin alla lymyävä optimismi. Heilutellut peruspalikoita, jotta hahmottaisi ympäristöä vähän paremmin. Kannustaisi yrittämään. Sanan molemmissa merkityksissä.

Nyt minä ainakin yritän, muun muassa Facebookissa:
https://www.facebook.com/pages/Graafinen-suunnittelija-Riku-Suonio/167414183425357

Tykkäyssivulla on meneillään esimerkiksi Projekti 365, kuva jokaiselta päivältä vuoden verran. Lisäksi on niin arkistojen aarteita, Teatterikonetta kuin muuta ajankohtaista asiaa yht´äkkiä-yrittäjän yrityksistä.

Sisältöä tuottamassa

Matkalla treeneihin, pelkääjän paikalla.
Mietin juuri aamupalalla, että ei pelota lähteä treeneihin kun ei tarvitse muuta tehdä kuin tuottaa sisältöä. Jalat alta näytelmää työstetään neljän hengen voimin. Jokainen ohjaa oman osuutensa ja tänään on Annun treenipäivä.
Edellinen treeni oli minun vetämäni. Toisaalta sekään ei pelottanut - vastuu ei painanut, ehkä se on jakautunut.

No niin, perillä päämajassa. Kahvi tuoksuu. Oranen makoilee jo sohvalla taivasta tuijotellen ja Eteläaho on tietokoneen ääressä. Ajatus harhailee nettisivuissa, lahjalauluissa, kalastuksessa ja ties missä.

Sisältöä on täynnä jokaisen elämä. Näytelmää varten sitä on kerättävä, järjesteltävä. Tiivistämistä ja karsimista. Hiomista.
Tänään on vasta keräämisen vuoro. Sen jälkeen alkaa vaihe, jota voi kutsua työksi.
Keräsin viikonloppuna kymppiämpärillisen puolukoita, jotka puhdistin, pakkasin ja pakastin. Siinäkin on sama kaava, ehkä helpompana, mutta kuitenkin.

Tunnen olevani keräilijä. Kerään elämää ja työkseni jäsennän sitä teatterin lavalle, lauluiksi ja tarinoiksi.

Takaisin sorvin ääreen

Vaikka ehkä blogimerkinnöistäni ei sitä heti tajuaisi, koska olen blogannut viimeksi äitiyslomalta, mutta olen palannut lastenhoidosta takaisin täyspäiväiseen työelämään jo puolitoista vuotta sitten. En vaan näköjään ole kovin aktiivinen bloggaaja. :)

Teatterikoneesta on tullut koko ajan isompi ja isompi osa työelämääni, sikäli kun yritämme toimintaa muuttaa koko ajan yritysmäisemmäksi. Toisin sanoen loogisemmaksi, ammattimaisemmaksi ja siis sellaiseksi, että pystyisimme omille perheillemme tällä touhulla leipää pöytään hankkimaan.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun Koneen väki palailee kesälomalaitumilta ja muista töistä takaisin sorvin ääreen tänne toimistolle, on kaikilla miljoona asiaa mielessä, mitä pitäisi tehdä, kehen kaikkiin ottaa yhteyttä, mitä kaikkea pitää muistaa ottaa huomioon, ja kaikella tällä on oikeastaan jo vähän kiire.
Joka vuosi yritämme olla hyvissä ajoin liikenteessä esimerkiksi pikkujoulumyyntien suhteen, mutta tietyt kontaktit tässäkin asiassa olisi pitänyt hoitaa jo toukokuussa. Kuka pystyy vielä toukokuussa miettimään alkoholinhuuruisia puurojuhlia ja kinkku-rosolli-tähtitorttu-tarjoiluja? Saati pikkujouluohjelmaa..?
Noh, nyt kuitenkin on se aika vuodesta jolloin yritykset alkavat pohtia minkälaiset kekkerit olisi tänä vuonna tiedossa, ja että mennäänkö samalla kaavalla. Ja että mahtaako se Pertti tänä vuonna kähmiä Sirkkaa vai kenties uutta toimistosihteeri Annelia? (nimet muutettu:)) Vai olisiko tänä vuonna sittenkin jotain piristävää uutta, hauskaa ohjelmaa, joka on tehty ammattitaidolla ja innolla omaan työhön? Tähän tarpeeseen vastaa Teatterikone, joka tänäkin vuonna tuottaa palveluja pikkujouluväen tarpeisiin.

Lokakuun 26.10. on ensi-illassa Teatterikoneen uusin näytelmä, komediallinen pariterapiadraama Jalat Alta!, joka jatkaa tavallaan Paska Äidin ja Happohotellin viitoittamalla tiellä tyylilajillisesti. tarjolla on siis oikeaa asiaa, mutta itseironian, komiikan ja musiikin siivittämänä. Tässä "trilogian" kolmannessa osassa kysymys kuuluu: Miksi ihmiset eroaa? Oivallista pohdintaa pikkujouluväelle. Työikäisille ihmisille varmasti samaistuttavaa, mutta silti viihteellistä ohjelmaa. Siinäpä siis oiva pikkujouluidea varsinkin pienemmille työpoprukoille. Ensin reilu tunnin mittainen esitys, ja sitten ruotimaan koettua ruuan ja viinin äärelle johonkin Jyväskylän oivallisista ravintoloista (yhteistyökuviota tämänkin suhteen on vireillä).

Tilattavissa ohjelmissa jatkaa improvisaationäytelmämme Unelmapeli, joka on neljän näyttelijämme tähdittämä tunnin mittainen setti. Unelmapelissä rakennetaan yhdessä yleisön kanssa päähenkilö, jonka tarinaa kohti unelmaa rakennetaan erinäisten improvisaatiotekniikoiden kautta. Takuuhauskaa, ainakin meidän omasta mielestä. :)

Pienempää tilattavaa ohjelmaa on kestosuosikki Laulukone, jossa Teatterikoneen ihastuttavat Huolenpoistajat tulevat keräämään pikkujouluväeltä huolet, tekevät niistä improvisaatiolauluja paikan päällä, ja laulavat juhlivan kansan huolet taivaan tuuliin.

Lisäksi Joulupukki K-18 tarjoaa pikkutuhmaa pikkuohjelmaa pikkujouluihin. Puolen tunnin yhden miehen setti paljastaa mm. millaista on olla mies, joka tulee vain kerran vuodessa.

Esimerkiksi näistä aineksista on Teatterikoneen syksy tehty. Näitä olemme nyt lomien jälkeen alkanut myydä niiden harjoittelemisen ja rakentamisen ohessa. Lisäksi allekirjoittanut keskittyy työyhteisökoulutuksiin, jota enenevissä määrin on alkanut Teatterikoneen tilauslistallekin tipahdella. Työhyvinvointi asiat ovat tärkeitä, ja meille sydämenasia. Älä siis ihmettele, jos puhelimesi lähiaikoina soi, ja siellä joku meidän konelaisista iloisesti kartoittelee teidän tarvetta ohjelmalle tahi koulutukselle.

Toki yhteydenotto myös meille päin on sallittua, ja erityisen toivottua eikä sitä kannata millään lailla arkailla. Me olemme nimittäin mukavaa väkeä!

Työn iloa alli huuppa! Ollaan yhteyksissä. Sorvin äärestä kuittaa Kirsi.

Jos nämä heput kiinnostavat, vaikka yrityksesi promomielessä, niin kysäse meiltä heistä lisää.

Kesä vieraissa

Niin se tämäkin kesä on heilahtanut syksyyn. Vaikka ulkona on lämmin ja kesäisen näköistä, syksy on jo henkisenä olotilana läsnä.

Olen ollut vieraissa koko kesän, kuten lähes kaikki teatterikonelaiset. Vieraissaolo työnpuolesta on meille lähes pakollista, että tulemme kesän toimeen taloudellisesti. Kilpailu katsojista on Jyväskylän seudulla niin tiukkaa, että Teatterikone on päättänyt jättäytyä ainakin toistaiseksi kesäteatterin tekemisestä ulkopuolelle.

Minun reissuni suuntautui jo toistamiseen Jämsän Himosteatteriin, jossa selvittelin Puntilan isännän toilailuja. Himosteatterissa oli taas mukavaa ja kerrassaan mahtava ja taitava porukka ohjattavana. Työn teko on mukavaa, kun ei tarvitse kantaa huolta muusta kuin omasta tontistaan, järjestelyt ympärillä toimii. Minun työtäni oli tukemassa Teatterikoneestakin tuttu Loimusalon Nina, joka teki mahtavat musiikit ja iki-ihana tuottaja Risto Hakola sekä huikean taitava lavastaja Marko Härkönen, sekä monet muut. Kiitos, teidän vuoksi reissusta ei jäänyt morkkista vaan huikea fiilis!

Vieraista on kuitenkin helpottavaa palata kotiin, etenkin kun meillä on avoin suhde työkavereiden kesken ja voimme jakaa kesän kokemukset huoletta toistemme kanssa. Mitähän kaikkea Riku, Laura, Aapo, Aaro ja Kirsi ovat kesällä kokeneet? Odotan innolla ensi viikkoa, että kuulen kesän herkullisimmat jutut ja pääsemme yhdessä punomaan juonia syksyyn.

Nautinnollista syksyä ja vieraisilla käyntejä!

Ohjaaja valvoo

Olin valvomassa toissapäivänä Max ja Moritz keppostelee esitystä Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ensimmäisen kerran ensi-illan jälkeen. Pojat ovat siinä välissä esittäneet näytelmää reilun kymmenen kertaa ja oli mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan esitys oli kehittynyt.

Meillä on Teatterikoneessa monesti ollut tapana, että yleisö vastaanotetaan esityksiin ja saatellaan sielä ulos. Näin annetaan katsojalle mahdollisuus kohdata näyttelijät ja antaa palautetta. Lisäksi on mukava esiintyjänä nähdä ketä yleisössä on jo siinä vaiheessa kun he saapuvat paikalle. Niin myös Max ja Moritz keppostelee -näytelmän kohdalla. Erityisesti lastennäytelmissä tuntuu tärkeälle, että lapset näkevät esiintyjät ennen esitystä, jotta heillä olisi turvallisempi olo heittäytyä katsomaan esitystä.

Olin iloisesti yllättynyt miten hienosti Aaro ja Aapo ottivat yleisön vastaan. He olivat rennosti läsnä ja syntyi hyvä vuorovaikutus yleisön kanssa jo ennen esityksen alkua. Siitä kehuinkin heitä vuolaasti. Muutenkin esitys oli pysynyt hyvin kasassa. Ilo ja tekemisen riemu oli säilynyt ja yhteys yleisön kanssa toimi.

Näytelmän toistojen myötä usein esityksestä katoaa joitakin nyansseja ja mutkia vedetään suoriksi. Tiedän itsekin, että näytellessä monesti tuntuu, että mitä nopeammin siirtyy kohtauksesta toiseen, ajattelee sen palvelevan katsojaa parhaiten. Ettei katsojan tarvitse odotella ja katsella lavaa, jossa ei tapahdu mitään. Mutta näyttelijä ei muista sitä millaista on olla katsomossa, jossa ne ns. tyhjät hetket ovatkin niitä missä tapahtuu oivalluksia ja jää omille ajatuksille tilaa. Niin oli käynyt nytkin ja muistuttelin poikia, että kohtauksesta toiseen siirtymisessä ei ole kiire ja ajatuksille, myös siellä näyttämöllä, voi jättää tilaa.

Minusta monesti tuntuu ohjaajana siltä, että ensi-illan jälkeen minulla ei ole asiaa esitykseen. Että näyttelijöillä olisi rauha tehdä omaa työtään. Onneksi olen kerta toisensa jälkeen saanut perustelua itselleni, että minun kannatta mennä katsomaan missä mennään. Sain nimittäin näyttelijöiltä viestiä, että muutosehdotusten jälkeen esitys oli muuttunut vielä mukavammaksi esittää ja antanut uutta puhtia näyttelijäntyöhön. Ihanaa, ettei ohjaaja muuttunutkaan tarpeettomaksi ensi-illan jälkeen!

Tilaa Lahjalaulu äidille!

Se on äitienpäivä tulossa. Nyt voit tilata Lahjalaulun äidillesi!
Äidille, jolla on jo kaikkea.

Teatterikone tekee monia erilaisia musiikkiesityksiä. On valmiita konsertteja lapsille parilla eri kokoonpanolla. Max ja Moritz jyrää sähköisesti ja tiukalla rokkiasenteella kun Poppi ja Komppi taas on puoliakustista tunnelmointia. Molemmat uppoavat aikusillekin, mutta erityisesti aikuisille suunnattu Laulukone toimii tilanteessa kuin tilanteessa.

Tulevan äitienpäivän kunniaksi voit nyt tilata Laulukoneelta Lahjalaulun äidillesi. Laulu toimitetaan sähköpostitse mp3 muodossa. Hinta virtuaalisesti toimitetulle Lahjalaululle vain äitienpäivän kunniaksi vain 35€! Taatusti henkilökohtainen ja ainutlaatuinen lahja ainutlaatuiselle ihmiselle.
Lähetä sähköpostitse tietoja äidistäsi. Millainen hän on? Lempisanonta? Mitä hän on tehnyt äitinä? Mitä hän toivoo, mistä hän tykkää ym. Lähetä tiedot osoitteeseen aaro@teatterikone.fi
Paluuviestinä saat laskutustiedot ja varmistuksen viesti perilletulosta. Valmis Lahjalaulu lähetetään sähköpostiisi viimeistään äitienpäivän aattona.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!