En ole
pitkään aikaan ollut puhtaasti näyttelijänä toisten ohjattavana. Olen tehnyt
esityksiä ja keikkoja, joissa olemme työryhmänä ohjanneet toisiamme ja jokainen
itse itseään, joten itseohjautuvuus on tuttua. Siinä kuitenkin helposti käy
niin, että tekee asiat itselleen helpoimman kautta. Etenkin kun työskentelee
lainsuojattomassa teatteriryhmässä, jossa harjoittelusta hyvin harvoin
maksetaan ja esityksestä saa korvauksen vain siinä tapauksessa, jos katsojia on
riittävästi. Niinpä pääfokus on ollut muiden ryhmien ohjaamisessa, josta saa
palkan. Himo näyttelemiseen onkin kasvanut viime aikoina. Ja siihen, että pääsisi
jonkun toisen ohjaukseen sekä saisi ohjaajantyöhön uusia työkaluja ja
lähestymistapoja. Joten tämä kurssi tuli kuin tilauksesta eteen!
Olin
kauhuissani kurssin ennakkotehtävistä. Piti opetella neljä sivua dialogia
Niskavuoren nuoresta emännästä, niin että osaa kaikkien roolien repliikit.
Yritin ja yritin, mutta minulla ei ollut työkaluja, eikä kärsivällisyyttä
hahmottaa kaikkien roolihenkilöiden vuorosanoja. Meinasin kurssiviikon alussa laittaa
ohjaajille viestiä, että en voikaan tulla, koska en opi repliikkejä, Mutta
onneksi kurssin alussa kerrottiin, että vaatimus oli ylimitoitettu, eikä
tekstiä tarvitse osata sanasta sanaan kokonaan. Huh! Lisäksi piti opetella lyhyt
monologi, jota on työstänyt, työstämässä tai joka muuten kiinnostaa. Valitsin
pätkän Abbie Spallenin näytelmästä Pumpgirl, jonka teimme Teatterikoneen kanssa
vuonna 2011 kaupunginteatterin pienelle näyttämölle.
Kurssi
jännitti minua todella paljon. Se oli tarkoitettu ammattinäyttelijöille ja
pohdin omaa ammattilaisuuttani. Riittääkö koulutukseni (teatteri-ilmaisun
ohjaaja) ja kymmenen vuoden työkokemukseni minua tituleeraamaan itseäni
näyttelijäksi? Ehkä olen identiteetiltäni enemmän ohjaaja kuin näyttelijä,
mutta näyttelen kuitenkin työkseni... Päätin että se saa nyt kelvata tässä
tilanteessa. Ja jos minut on kerran otettu kurssille, he ovat enemmän vastuussa
tästä asiasta kuin minä.
Meitä oli kurssilla
yhteensä 10 osallistujaa; yksi Nätyltä vuosi sitten valmistunut näyttelijä,
seitsemän Nätyn opiskelijaa, näyttelijäntyön professori Virosta ja minä. Kurssia
vetivät Esa Kirkkopelto ja Minna Hokkanen.
Minna opettaa Nätyssä ja tunsi kaikki opiskelijat. Kieltämättä tunsin
itseni ulkopuoliseksi, mutta en antanut asian häiritä vaan ajattelin keskittyä
siihen miksi kurssille olin tullut eli opiskelemaan näyttelijäntyötä
itseohjautuvasti.
Ensin
vetäjät pohjustivat kurssin lähtökohtia. On tehty tutkimus näyttelijäntyöstä,
jonka kautta on pyritty löytämään malli näyttelijänpedagogiikalle.
Tutkimuksessa on analysoitu Turkan aikaisia metodeita ja pyritty nimeämään ja
kehittämään niitä. Tarkoituksena se että näyttelijäntyöstä voisi puhua ja
keskustella yhteisin termein sekä ymmärtää mitä näytellessä tapahtuu. Tai näin
minä tämän asian ymmärsin. Aiheesta voi lukea lisää kirjasta Nykynäyttelijän
taide.
Pohjustuksen
jälkeen pääsimme käsiksi omaan ruumiiseemme ja tuntoihimme. Tämän
näyttelijäntekniikan perusteena on harjoite, joka koostuu kolmesta eri
vaiheesta: virityksestä, välisestä ja olotilasta. Kurssilla lähdimme tekemään
virityksiä oman kehon jännityksistä ja niitä liioittelemalla, joka synnytti ääntä
ja liikesarjoja. Nuoret opiskelijat lähtivät tekemään harjoitusta suurella
innolla, joka auttoi minua heittämään omat jännitykset ja ennakkoluulot pois ja
heittäytymään tilanteeseen. Oli mielenkiintoista huomata kuinka nopeasti liike
alkoi synnyttää mielikuvia jostain hahmosta. Minulla oli jumituksen tunne
yläselässä ja tästä lähtökohdasta syntyi hahmo nimeltä kalastajaukko. Kähisevä,
nälkäinen kalastajaukko yrittää bongailla kaloja merestä ja ukolla on niin kova
nälkä, että häneltä valuu sylki koko ajan suupielestä ja sitä pitää kuivata
toiseen käteen. Tämän jälkeen oma viritys opetettiin parille ja sen jälkeen kävimme
läpi kaikkien liikesarjat. Virityksille annettiin nimet ja ne kirjattiin ylös. Näin meillä oli 10 erilaista viritystä.
Tämän jälkeen
virityksiä lähdettiin kokeilemaan omaan tekstiin. Eri virityksien välistä tilaa
kutsutaan väliseksi. Välinen on kahden virityksen siirtymä, jossa ei tarvitse
tapahtua mitään. Se voi olla monelle vaikea hetki, mutta siihen hetkeen pyydettiin
kiinnittämään huomiota ja tutkimaan tilaa. En tiedä kuinka hyvin ymmärsin tuon
välisen. Olenkohan minäkin juuri sellainen näyttelijä, etten halua pysähtyä
vaan paahtaa eteenpäin tunnehuippuja hakien? Viritys taas johtaa olotilaan, josta
käsin näytellään ja jossa ”oleillaan”. Uuden virityksen kautta päästään taas
erilaiseen olotilaan.
Valitsin
erilaisia virityksiä, joita lähdin kokeilemaan tekstin kanssa. Oli huikeaa
huomata kuinka teksti lähti aukenemaan aivan uudella tavalla. Pumpgirl koostui
kolmen ihmisen vuorottaisista monologeista, jotka kaikki kuljettivat tarinaa
omalta osaltaan eteenpäin. Olin tehnyt nimihenkilön hyvin pienillä eleillä ja
nyt pääsi revittelemään tekstin kanssa kunnolla. Fyysisyys avasi välittömästi
tunneportit ja löysin aivan uusia ulottuvuuksia tekstiin ja tulkintaan. Päivän
päätteeksi esitimme monologit toisillemme. Oli kiinnostavaa nähdä miten ihmiset
liikkuivat näiden viritysten kautta erilaisiin olotiloihin ja miten ne tekivät
näyttelemisestä hyvin fyysistä. Itse olin omasta monologistani ihan liekeissä
ja se tuntui mahtavalta esittää muille. Kurssilla ei annettu palautetta toisten
tekemisestä vaan jokainen keskittyi omaan tekemiseen, joka oli tässä
tapauksessa varmasti paikallaan.
Toisena
kurssipäivänä pääsimme kokeilemaan dialogin työstöä tällä tekniikalla. Teimme
ensin kuitenkin erilaisia harjoitteita ja saimme lisää materiaalia virityksiin.
Kiinnostavin ja käyttökelpoisin harjoite oli minun mielestäni erilaisten
aistikenttien kehittely. Mietimme minkälaisia aistikenttiä Niskavuorella voisi
olla, minkälaisessa ympäristössä ihmiset siellä asuvat. Jokainen sai heittää
ajatuksia erilaisista aistikentistä ja niitä ryhdyttiin toteuttamaan. Minulle
jäi mieleen mm. narahtelevat lattialankut, pimeässä huoneessa toisen ihmisen
aistiminen, vesisade joka valuu kasvoille kyyneleiden kanssa ja himottava
kerman tuoksu kellarista. Nämä erilaiset tilanteet tuottivat meille yhteisen
aistikentän ja saivat meidät toimimaan aivan eritavalla kuin ilman tätä
yhteistä ohjetta. Erittäin käyttökelpoinen harjoite yhteisen tilanteen
synnyttämiseen näyttämölle, jossa on jännitteitä ja toimintaa. Teimme myös
virityksiä, joiden lähtökohtana oli joku Niskavuorelle sopiva esine. Lisäksi
harjoittelimme toisten kannattelua, tilasta virityksen hakemista, kehon jakamista
eri osiin ja kehon rakentamista erilaisilla hedelmillä.
Toisen
päivän pääasia oli tehdä dialogia parin kanssa itseohjautuvasti. Tämä
toteutettiin niin, että ensin sovittiin yhteinen aistikenttä, jossa dialogi
tapahtuu ja sen jälkeen molemmat työstivät yksin oman osansa dialogista. Sitten
näytettiin toiselle mitä oli saatu aikaan ja sovitettiin nämä kaksi pätkää
yhteen. Minun parinani oli tämä virolainen näyttelijäntyön professori. Olin
todella innoissani omista virityslöydöistäni ja Niskavuoren dialogista. Oli
yllättävän helppoa nivoa nämä kaksi yksin rakennettua dialogia yhteen ja
hämmästyin miten ehjä kokonaisuus niistä muodostui. Ja mahtavaa oli miten
fyysistä näyttelemisestä tuli tällä tavalla. Se oli todella kaikkea muuta kuin
seisoskelua. Parini halusi pienentää tekemistä realistisempaan suuntaan, mikä
oli hyvä. Pääsi kokeilemaan niitä rajoja miten tilanteen voisi näyttämöllistää
niin että se on kuitenkin uskottavaa roolihenkilöiden osalta. Jos aikaa olisi
ollut enemmän, niin olisi ollut kiinnostavaa kuinka pienesti kohtauksen olisi
voinut tehdä, miten nämä fyysiset viritykset olisivat näkyneet silti
ilmaisussa.
Huomaan,
että näiden harjoitteiden selittäminen ja tämän koko tekniikan avaaminen tuntuu
hankalalta. Kahden päivän kurssi on lyhyt aika yrittää ymmärtää näin isoja
asioita. Minulle kurssi jätti nälän näytellä ja sekä kokeilla näitä oppeja
seuraavassa ohjauksessa. On kiinnostavaa nähdä miten saan nämä asiat kerrottua
ymmärrettäväksi näyttelijöille ja muuttaako se heidän ilmaisuaan tai käsitystä
näyttelemisestä.
On ilo
oppia! Ihanaa syksyä!
-annu
1 kommentti:
Osuipa jännä porukka samalle kurssille, hmelko kokemattomia isoin osa. Mutta kuten sanoit, nuorista saa virtaa. Kurssin ohjelma näyttää olleen tosi tiivi, saat siitä' jatkossa vielä monta kertaa ahaa -elämyksiä, näyttelemiseen ja ohjaamiseen.
Olisi kiva seurata sivusta vaikkapa tuota "isosti" ja "pienesti" esittämistä!
Lähetä kommentti