Kritiikki

Taas heräsi tämä kysymys, kuten aina, ei niin hyvän kritiikin jälkeen. Vaikka näille kysymyksille on sijaa myös hyvän kritiikin jälkeen: Mikä on kritiikin tarkoitus? Kenelle se on tarkoitettu?

Kirjoitetaanko kritiikkiä siksi, että ihmiset saisivat tietää esityksestä? Ei kai, koska siksi on puffit olemassa. Entä kirjoitetaanko siksi, että ihmiset tietäisivät mitä kannattaa käydä katsomassa ja mitä ei? Ei, koska se on yhden ihmisen näkemys asiasta, eikä näin palvele kaikkia teatterissa kävijöitä. Entä onko sen tarkoitus toimia julkisena työn tarkastajana? Mielestäni ei, koska edelleen se on yhden ihmisen näkemys. Entä onko se tarkoitettu työryhmälle vai yleisölle? Ja mikä on kriitikon koulutus tai pääsyvaatimus kriitikoksi? Onko sellaista?

En löydä noihin kysymyksiin vastauksia ja ehdottaisinkin, että nykyinen kriitikkojärjestelmä purettaisiin ja tilalle tuotaisiin kollektiivinen kriitikkoryhmä, johon kuuluisi muutama teatterikenttää hyvin tunteva henkilö ja muutama ns. tavallinen katsoja. Tämä ryhmä keskustelisi esityksen jälkeen ja tästä keskustelusta poimittaisiin pääkohdat ja ne julkaistaisiin. Näin saataisiin useamman ihmisen näkemys näytelmästä toisten luettavaksi. Siinä alkaisi olla jo jotain mieltä ja ideaa. Näin saisivat sekä tekijät, että katsojat vertailukohtaa useamman ihmisen suusta mitä näytelmä tässä ryhmässä on herättänyt.

Teatteria imurista!

Kaunokainen läheltä...


...ja kauempaa!


Huomaisin lauantaina ilmoituksen lehdestä, että meidän naapuritalossa, joka puretaan, myydään kaikki vanhat tavarat pois. Talo on ihana noin 30-luvulla rakennettu puu-paritalo, aivan ihana. Olemme harmitelleet talon purkamista jo pitkään, mutta minkäs teet kun kaupunki tai joku rahakas on pakko-ostanut tontit ja rakentaa siihen vanhustentalon. Ei minulla mitään vanhuksia vastaan ole, mutta ärsyttää, kun kaikki ihanat vanhat talot puretaan ja tilalle väännetään elementeistä, kohta homeessa olevia rotiskoja!

No, mutta mehän menimme heti kärkkymään paikalle vanhoja aarteita ja niitä löysimmekin. Ostimme lasten sängyn ja kaupanpäälle saimme 3 peruukkia ja matkalaukun ilmaiseksi! Laukku tulee ensi kesän proggikseen ja luultavasti myyjän tädin peruukitkin saavat uuden elämän näyttämöllä.

Aaro yritti ostaa soittopeliä itselleen, mutta hinnasta ei päästy yhteisymmärrykseen myyjän kanssa. Sillä pelillä olisi taas sävelletty upeaa teatterimusiikkia, mutta minkäs teet, täytyy tyytyä edellisiin kirpputorisoittimiin.

Mutta sitten se löytö! Nurkasta kaiken rojun takaa pilkisti ihmeellinen varsi, joka paljastui imuriksi. Voi, miten kaunis vanha Hoover-merkkinen peli! Aito 60-luvun(?) toimiva siivousihme! Se huuti päästä näyttämölle. Nyt ainoa ongelma on, että ei ole vielä näytelmää, johon tämä kaunokainen saataisiin esiintymään. Ajattelinkin kääntyä Terävän, hyvän maun tuntijan, puoleen ja anella häntä ottamaan tämä kaunokainen Hiekkalaatikkoperheeseen mukaan! Mitäs sanotte?!

Festareille!

Noniih, tänään tuli virallisena se tieto, jota tiesimme odottaa: Marie Valerie pääsee Pieksämäen teatterimaratonille tavoittelemaan mainetta, kunniaa ja 2500 euron pääpalkintoa. Teatterimaraton lienee Suomen ainut ja kovatasoisin monologikilpailu, jossa sekoittuvat niin ammattilaiset kuin harrastajatkin.
Hyvää työtä Annu, Minna, Mikko, Päivi ja Aaro!
Ja onpa tuolla kisoissa Teatterikoneen toisenkin ohjaajan, Terävän Mikan, Noutaja. Kannattaa muuten katsastaa sekin jos sattuu kohdalle.

terveiset Oulusta!

yksi koneen osa saapui hetki sitten pohjoisen suomen kauneimpaan Ouluun. lasten- ja nuorten teatteripäivät on tapahtuma. jkl:n k.teatterin nimissä on tämäkin ensi-illasta väsynyt näyttelijäriepu matkustanut tänne bussilla monta tuntia näytelläkseen Mio poikani Mio näytelmässä riemastuneille katsojille. huonetoverini Kari H. oli rahdannut mukaansa kannettavan tietokoneen, oi aikoja oi tapoja!
ensi.ilta oli raskas ilta. loppupeleissä. nollaamisen tarve oli suuri. nyt eteenpäin. taas kaipaan unta, mutten saa.

Yleisö?

Meillä oli esitys tänään Lutakossa Jyväskylässä. Paikalle saapui 10 ihmistä. Kiitollisia olimme heidän saapumisestaan. Mutta kyllähän se harmittaa, kun omalla riskillä esitystä vääntää (tilat, lippujen myynti, mainokset jne.) ja katsojia ei tule enempää. Varsinkin Ilosen talon jälkeen, kun se oli lähes aina loppuunmyyty, on tämmöistä hiljaiseloa. Ja Koistinen repii pelihousunsa! Yleisö sai myös nauttia Lutakossa treenaavista bändeistä ja sehän riemastutti kaikkia ja tuki hienosti herkkää tunnelmaa...

Se on kummallinen asia tuo katsojien kiinnostus. Sitä ei voi oikein ennustaa tai määrätä millään. Tai täytyisi palkata Arja Koriseva päärooliin, että katsojia tulisi, mutta se ei ehkä ole Teatterikoneen hengen mukaista. Toisaalta sehän voisi toimia mainiosti, varo Minna kohta Arja tulee ja vie sinun leipäsi! (Ai niin, paitsi ei Minna meiltä ole tainnut leipää saadakaan... sori.)

Tai sanokaa nyt hyvät ihmiset, että minkälainen teatteriesitys vetäisi aina salit ja pellot täyteen? Ei teatteria voi tyhjille seinille tai pelkille puille esittää. Hitto vie, hirveä työ ja ketään ei kiinnosta. Mitä, eikö vanhukset ja iskelmämusiikki kiinnosta. Johan on kumma, luulin, että siinä on hitti kasassa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä päivä. Laittakaa sana kiertämään, että yleisölle olisi maanantaina Näyttämö Lutakossa tilausta!

ensi-illan aatto

hyvä että tuli koneelle tuollaistakin huomiota -että apurahan sai tuo meidän punatukka!
Tämä oli taas tänään isolla talolla näyttelemässä. Sateenkaari-näytelmässä on nuoria poikia näyttelemässä ja heillä on kaksoismiehitys. Tänään oli toisen poikaryhmän ensi-ilta ja huomenna on toisen ryhmän vuoro. siitä olen onnellinen kun sain otettua nokoset. Esitys alkoi klo 19:00 laitoin puhelimesta kellon herättämään klo 19:20 kun kello oli viittä yli. suljin silmäni. heräsin, no niin tähän olisi jännittävää laittaa ja saatoit jo kuvitellakin että heräsin kun kuulin iskuni tai kun minua kuulutettiin lavalle, mutta ei, heräsin 19:18 ihmetellen ajan kulkua. tuntui kuin olisin nukkunut pidempäänkin. kolmetoista minuuttia. nukkua, ja uneksia... uskallan väittää ettei ihan joka jätkä pysty nukkumaan kun esitys on jo alkanut!) Minulla on lavalle meno vasta noin klo 19:53. puoli kahdeksalta kun alkaa lämmitellä niin on hyvä. Ja vaikka rooli on pieni en silti näyttele sitä kokonaan itse. minulla on stuntti joka hoitaa osan roolista! Lämmittelylajiksi meille on muotoutunut lassi-pallon ( sarjakuvassa lassi ja leevi pelataan kyseistä peliä ) versio. pelivälineenä on iso jumppapallo, käsillä ei saa koskea, paitsi jos on joka neljäs sekunti tjms. kenttänä toimii kolme pöytää ja sali, voidaan pelata löytyvillä olevissa olosuhteissa saatavilla olevilla tarvikkeilla.
Vaikka pystynkin nukkumaan, mistä olen iloinen, ei se tarkoita ettenkö jännittäisi. se on yllättävää. yöunien aikaan mieli työskentelee ahkerasti näytelmän parissa. Kun yöunet menevät työasioita pohtiessa on täysin oikein nukkua päiväunia työaikana. tasapaino olla pitää.
jaa.
A.N. Smithin lapsella ei varmaankaan tule ihan helppo elämä olemaan.
sellaistakin miettii-

Olen oikea taiteilija!

Uskomatonta! Äsken tipahti postista Keski-Suomen taidetoimikunnalta kirjekuori, jossa oli nimeni kuoressa. Avasin kuoren kädet täristen ja kyllä, minulle on myönnetty apuraha! 1500 euroa työskentelyapurahaa! Minä olen siis vakavasti otettava taiteilija, koska minun työtäni pidetään apurahan arvoisena. Koulutus ja vuosien ilmainen työ ei ole mennyt hukkaan! Olen TAITEILIJA! Tämä on myös kunnianosoitus Teatterikoneelle ja työlle, jota teemme. Hienoa.

(Pieni kyynisyys nostaa varovasti päätään ja naureskelee, että tuolla summalla ei saa edes kahta vuokraa maksettua, mutta hiljennän sen riemukiljahtelulla.)

Intoa puhkuva ohjaaja...


... ja innostuneet taiteilijakollegat


Meillä oli Marien harjoitukset tänään Näyttämö Lutakossa. Hyvin sujuivat. Mitä nyt pieniä vastoinkäymisiä. Meidän piti aloittaa kymmeneltä, mutta valokamat olivat perillä yhdeltätoista ja sovittiin, että tulen myöhemmin Pepin kanssa paikalle. Olin paikalla puoli yhden aikaan, mutta kappas, ovet olivat lukossa ja Mikon puhelin toimistolla (eli n. 1,5 km päässä harjoituspaikasta). Minä en lannistunut vaan kiroilin hetken ja muistin miten ennen kännyköitä toimittiin. Aloin heitellä lumipalloja ikkunaan ja aukenihan ne ovet noin 15 minuutin päästä. Pääsimme lopulta aloittamaan harjoitukset siinä kahden aikaan kaikenlaisen säädön jälkeen. Mutta tykkäsin näkemästäni. Olihan siellä pieniä hiomisia, kun Minnalla ja Mikolla oli aika pitkä tauko viime keikasta. Mutta tuli olo, että itse seison edelleen jutun takana vahvasti ja olen ylpeä, että olemme sen tehneet! Hyvä mieli tuli myös siitä kun kuulin, että meille on tulossa joitakin katsojiakin paikalle, ainakin maanantaina. Saa nähdä muistaako näyttelijä ja teknikko-muusikko huomenna pienet korjaukset. Sen näkee sitten. Täältä tullaan Jyväskylä!

Pienestä kiinni

Tänään piti tuon meidän ääni- ja valovelho Mikon päästä käyttämään uusia valokamoja. Ei pääse. Vehkeet ei toimi kun puuttuu yksi osa. Dmx-adapteri. Tai ei edes oikeastaan puutu, vaan se on väärä. Kalustoa rahdattiin Saksasta viiden kuormalavallisen verran. Lopulta kuitenkin yksi pienen pieni (n. 4 cm pitkä) adapteri ratkaisee kaiken ja vehkeitä ei voi käyttää. Hatuttaa.
Ja tästähän ei voi syyttää kuin itseään.