Teatteria vanhuksille

Neljän esityksen jälkeen tunnelmat Buffo ja Bella näytelmän viemisestä vanhainkoteihin ovat korkealla.

Yleisössä olevia ihmisiä on hieno tavata.
Tänään meillä oli kaksi esitystä. Ensimmäinen Keljon vanhainkodin ruokalassa ja toinen saman talon b-osastolla. Jälkimmäisessä yleisön ikähaitari oli 96 vuotta. Nuorin katsoja oli 5-vuotias ja vanhin 101-vuotias. Harvoin pääsee esiintymään yhtä laaja-ikäiselle yleisöpohjalle.
Ensimmäisen esityksen jälkeen sain naiskatsojalta arvoituksen: "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Lisäksi olen tänään saanut kuulla tarinoita elämän poluilla sattuneista tapahtumista.

Buffo ja Bella esityksen tekeminen sai alkunsa kun Keljon vanhainkodin ideapankki Helena Hjelt keksi hakea Keski-Suomen Taidetoimikunnalta apurahaa teatterin tuomiseksi Keljon vanhuksille. Helena otti yhteyttä meihin ja kysyi olisimmeko halukkaita toteuttamaan esityksen mikäli apuraha saataisiin. Me olimme ja apuraha saatiin.

Olin miettinyt mahdollista vanhustentaloihin vietävää esitystä jo parin vuoden ajan. Ennen tätä en kuitenkaan ollut tehnyt vielä mitään konkreettista esityksen eteen. En tiennyt mitä tälle yleisölle voisi tehdä.

Lähihoitaja, gerontologian opiskeljia Essi Rantala oli esiintymiskokemuksensa ja ammattinsa puolesta luonnollinen valinta toiseksi esiintyjäksi. Gerontologia on ikääntymisen ja vanhenemisprosessin tutkimusta. Essin vahvuudet ovat juuri hänen kokemuksensa iäkkäiden kanssa työskentelystä, sekä hänen aiempi esiintymiskokemuksensa.

Alkuperäinen ajatus esityksestä on kulkenut pitkän kehityksen tien, kuten esitykset usein tekevät. Aluksi mietimme erilaisia osallistamisen keinoja. Yleisöä voisi käyttää lavasteina? Yleisö voisi toimia esityksen teknikkoina? Esityksen sisällön voisi kerätä yleisöltä? Yleisöltä voisi kysyä apua näytelmän henkilöiden tilanteisiin?

Yrityksen ja erehdyksen kautta oikea tie alkoi hiljalleen löytyä. Ensimmäisenä tippui pois kitara ja kiusallisen huono aloitusbiisi. Seuraavaksi pois jäi matkalaukku ja pyörätuoli. Annu Sankilampi ohjasi meitä ideoiden suosta kohti kantavaa maastoa. Mutkia, joiden kautta kuljimme oli enemmänkin ja lopulta osallistumisen muodoksi tuli se tärkein; yleisö saa osallistua näytelmään katsojina. Mikä oivallus!

Alkuperäisistä pohdinnoista jäi jäljelle tahtomme antaa katsojille tunteita, ajatuksia ja elämyksiä. Roolihenkilöt rakentuivat omien ajatustemme päälle ja näytelmä sai muotonsa sisällön kautta.

Teatteritaide ei synny katsojalähtöisesti, kyllä, tämä on yleistys, mutta ohitan sen. Jos taiteilijan lähtökohtana toimii se mitä hän uskoo, olettaa tai vaikka tietääkin yleisön haluavan nähdä on lähtökohta silloin väärä. Taiteilijan on toimittava omasta itsestään käsin. Tuotava toimintansa kautta oma näkemyksensä tai kysymyksensä esille ja purettava ihmisyyden mysteeriä joka karkaa kuitenkin aina.

Kohtaaminen yleisön kanssa on näyttelijälle tärkeää. Ainakin minulle.

Kohtaaminen tämän esityksen kohderyhmän kanssa on ollut minulle tärkeää. Se on auttanut minua. Miten se on minua auttanut, en osaa selittää, mutta tunnen kulkevani oikeaa tietä tätä työtä tehdessäni.

Niin ja se "Kaksi karvaa vastakkain ja muna killuu välissä?" Voin kertoa, että yksi jos toinenkin sellainen on kostunut näissä esityksissä ja se on tietenkin sielun peili, silmä.

Aaro Vuotila

syysnarina ja muita avautumisia

Haluaisin kirjoittaa, että tänään minua vihastuttaa ja ärsyttää kaikki muu paitsi äidin tuoma itse tehty omenamehu. Aina kun siitä ottaa huikan naama menee ihan mutrulle, koska se on niin kirpeää. Ja tämäkös minua naurattaa, naama mutrulla juon omenamehua, tirskun ja olen ärsyyntynyt kaikesta muusta.

Tämähän nyt ei ole aivan totta. Omenamehun kirpeys minua kyllä tirskuttaa, mutta ei minua nyt ihan kaikki muut asiat ärsytä.

En vain pidä siitä tunteesta, kun on hirveän stressin vallassa (eikä varmasti kukaan muukaan pidä). On paljon asioita, joita pitäisi hoitaa. Paljon uusia asioita, jotka uutuudessaan ovat minulle tuntemattomia. Tuntemattomuus taas lisää pelkoa. Minä en osaa, siispä minua pelottaa se, että opinko koskaan. Tämä taas lisää stressiä. Eli minä stressaan, joka on tällä hetkellä normaalia. Elämme nyt kiireistä aikaa, avustushakemukset, rahoitukset, yhteistyökumppanit, ensi-ilta ja kaikki muu siinä välissä. Kun stressaa töitä alkaa stressata myös kaikkea muuta, sitä tuttua ja turvallista. Miten osaan jakaa aikani työlle, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja lopuksi tästä ajan jakamisesta tulee stressi. Tuskastuttava oravanpyörä, joka varmasti helpottaa kun asioista tulee tutumpia, mutta eipä tuo tänään lohduta yhtään.

Minä kun haluaisin olla kaikille kiltti. Olisi ihana auttaa kaikkia, olla kaikkien kanssa ja antaa laatuaikaa. Mutta sitten tulee se, että en osaakaan auttaa, ainakaan ilman että soitan tuhat puhelua ja siltikin olen epäselvä sanomisistani. Tästä seuraa taas ajankuluminen, joka minulle on niin kovin kallista. Ja sitten kun tähän kalliiseen aikaa pitää muistaa laskea Tyelit, matkat, vakuutukset ja vielä muistaa verottajaa. Kamalan kallista ja kamalan stressaavaa.

Harmillisinta stressitilassa on tietenkin se, että sen purkaa lähimmäisiin. Lisäksi alan aina epäilemään omaa itseäni. Teenkö tarpeeksi, olenko tarpeeksi hyvä niin, että kaikilla muillakin olisi hyvä. Tämä on uuvuttavaa. Onneksi tuli tämä päivä. Tällä hetkellä olen päättäväinen ja uskon, että tämän stressinkin keskellä pystyn hoitamaan asiat. Ihan vain siksi, että minulla on MIELETÖN tukiverkosto. Hullun hienoja ihmisiä, jotka auttavat ja osaavat rauhoittaa mieleni. On se vaan hienoa olla ihminen ja tuntea näin paljon vahvoja erilaisia tunteita hyvin lyhyen ajan sisällä. Välillä ahdistaa ja stressaa niin paljon, että meinaa tukka tippua päästä. Melkein saman sekunnin aikana, mieli alkaakin kirkastua ja ymmärtämään elämän ihanuuden. Harmillista, että tämä kääntyy myös toisin päin.

Joku voisi sanoa, että tämä on epäonni, kun on syntynyt näin ailahtelevaisena. Minä pidän sitä siunauksena. Tänään minä lähden stressiänikin uhmaten sulhoni kanssa ulos syömään, ihan vain sen takia, että yhteinen aika on tärkeää. Tapaan sinut stressi varmasti pian, koska olen ehkä vähän alkanut jo kiintymään sinuun, mutta tänään saat roikkua jonkun muun olkapäällä.

Kiitos teille ja hyvää sunnuntain jatkoa!

 Niin ja muistakaa pitää toisistanne huolta, syksy on kylmää ja pimeää aikaa, joten muistakaa antaa toisillenne teetä ja sympatiaa. 

- Laura

Syysterveiset, syysterveiset, syyysterveiseet..

Tervehdys kaikille täältä ATK-kaluston syleilystä!

Tätähän te retaleet olette odottaneet, vuorossa on nimittäin Teatterikoneen noviisin toinen blogi!

Kirjoittelen seuraavassa syksystäni teatterityöläisenä, menneistä ja tulevista.

Olen ostanut itselleni uuden takin ja uudet kengät. Nämä hiljattain tehdyt ostokset kertovat siis siitä, että syksy on ollut kiireistä aikaa töiden saralla; Eläinduo Poppi ja Komppi keikkailivat pari viikkoa ympäri Jyväskylän kirjastoja. Tuo kirjastokiertue oli muusikon urani mielenkiintoisin ajanjakso. Uusia biisejä syntyi kiertueen aikana kaksi kappaletta ja jo olemassa olevat säveltaideteokset saatiin aivan uudelle tasolle. Uudistimme kappaleita esimerkiksi hammasrautaa (xylofoni-xylitoli) soittamalla. Tärkeimpiä havaintoja tapahtui juurikin kappaleita uudelleen sovittaessa, eli kiertuetta varten treenatessa. Mikäli kappale tuntuu tarvitsevan jotain lisää, on tehokkaampaa jättää siitä mieluummin jotain pois, varsinkin jos käytettävissä on muutama bongo, djembe, kärpäspilli ja akustinen kitara. Tämäkin on jo oikeastaan aika vanha totuus, mutta taas piti alkuun tunkea biiseihin liikaa ja ihmetellä hetki, että ”miks ei toimi?”. Kiertue oli menestys. Pääsimme soittamaan ilman äänentoistoa pienille yleisöille ja nupit kaakossa liikuntahalleissa. Järjestely toimivat joka paikassa hienosti ja useissa kirjastoissa meitä huomioitiin takahuonetarjoiluilla, jotka käsittivät mm. karjalanpiirakoita, keksejä, mehua ja peruskaffet myös. Kiitos!

Pian kiertueen jälkeen starttasi forumteatteritreenit. Kyseessä on itselleni uusvanha juttu. Tekotapa on tuttu jo oman opiskeluni alkuvaiheista. Teatterikoneen tekotapa taas ei sinänsä ollut entuudestaan tuttu, mutta mukaan pääsee helposti, koska porukka on jo tuttu ja mielestäni ihmiset määrittävät tekotavan. Forumin nuoret- Geimeissä- esitys on itselleni ensimmäinen oikea, koulun ulkopuolelle tehty forumteatteriesitys, joten siinä mielessä kaikki on uutta. Tekstiä on jo muhkeasti olemassa ja sitä koko ajan jalostetaan eteenpäin. Harjoitusiltojakin on jo jonkin verran takanapäin ja vielä enemmän edessä. 

 
Puurran myös Jyväskylän kaupunginteatterin ”Leijonan mielellä”-yleisötyöprojektin parissa. Kyseessä on kaupunginteatterin ”Veljeni leijonamieli”- esitykseen pohjautuva teatterityöpaja yläkouluikäisille pojille, joka on osa Myrsky-hanketta. Tämä työ on vasta alkutekijöissään, mutta jo osoittanut mielenkiintoisuutensa ja haasteellisuutensa. Toimin toisena työpajan vetäjänä jyväskyläläisen koulun oppilaista kasatulle ryhmälle.  Jokainen kokoontuminen antaa lisää motivaatiota ja intoa seuraavaan kertaan. On mahtavaa seurata teatteria ennestään tekemättömien osallistujien pikkuhiljaa innostuvan aiheesta enemmän ja enemmän. Työn lomassa oppii itsekin asioita omasta ammatistaan, itsestään ja teatteriesityksen tulkinnasta. Perjantaina katsomamme esitys oli tänään kokoontuessamme puheena ja sain kuulla aivan mahtavia tulkintoja ja poimintoja esityksen teemoista. Kokonaisuus huipentuu maaliskuussa 2013 tapahtuvaan taiteelliseen teokseen, jonka ryhmä itse valmistaa. 

Tähän keitokseen kun lisätään ainekset nimeltä kirjallinen opinnäytetyö, muut koulutehtävät, ensi kevään ja kesän työt, sekä tärkeimpänä perhokalastus ja perhe, näyttää siltä että tekemistä riittää joululomille asti lähes jokaiselle arkipäivälle..ja oikeastaan pyhäpäivällekin.  Toivon voimia syksyynne lukijat ja lainaan lopuksi armasta isoveljeäni;

”Sillon pitää painaa reikä päässä, kun on mistä tehä”

En kuitenkaan suosittele tätä, enkä takaa väitteen järkevyyttä. Kunhan lainasin.

-Aapo

 

Poppi & Komppi Kiittää!

Olipa HAUska kokemus kiertää Jyväskylän kirjastot Poppi & Komppi konsertilla! Aiemmat soittohommat on tullut soiteltua joko yksin tai sitten kertaluontoisemmin. Esimerkiksi edesmennyt merirosvobändimme Arpiraattori heitti lopulta uransa aikana keikkoja vähemmän kuin mitä Poppi&Komppi tällä rundilla.

http://www.youtube.com/watch?v=lriOMW9QNTo&list=UUOQQj3bmJsHcLhdEs0r-GQQ&index=1&feature=plcp

Tuubissa on otteita Halssilan keikalta.

Kaikilla keikoilla oli hyvä meininki. Pari kertaa oli koiralla tekemistä äänen kestämisen kanssa kun flunssa raastoi, mutta kaikesta selvittiin hienosti. Kiertue päättyi Keltinmäkeen, jossa oli lopulta paras tarjoilu esiintyjille :) Kiitos kaikille muillekin kahvittajille!
Ja kaikille kuulijoille tietenkin myös! Kuullaan taas, joskus, jossain!

Nykyhetkellä on yhteyksiä historiaan

Olen menossa tänään puhumaan Jyväskylän kaupunginteatterille Teatteritiistaihin taiteen eheyttävistä vaikutuksista ja eritoten forumteatterista. Kun pohdin miten esittelen itseni, aloin miettimään omaa historiaani suhteessa kaupunginteatteriin. Olemme kulkeneet tuon laitoksen kanssa pitkän matkan ja se on vaikuttanut väkisinkin teatterikäsitykseeni.

Isäni on töissä teatterissa järjestänä. Olin kaupunginteatterilla pienenä hoidossa, se oli vielä vanhan talon aikaan eli silloin kun teatteri oli siinä missä nykyinen A-sali. Ensimmäisen kerran olin näyttämöllä viisi vuotiaana uudessa talossa eli tässä nykyisessä. Siitä on jo 30-vuotta. Aika rientää.

Lapsena kävin katsomassa kaikki esitykset, jotka vain sain. Vietin paljon aikaa teatterilla avustajana ja muutenkin, koska teatterin maailma oli niin kiehtova lavalla ja sen takana. Ihmiset näyttivät tunteensa ja monesti pääsi mielenkiintoisiin keskusteluihin mielenkiintoisien ihmisten kanssa. Rakkauteen tuli ryppy joskus yläasteaikoihin, mutta se taas palasi muutaman vuoden tauon jälkeen. Kun lopetin lukion kesken ja hakeuduin teatterin pariin, en voinut kuvitellakaan tekeväni mitään muuta.

Olen kasvanut teatterin parissa, hyvin perinteisen teatterin. On katsomo ja näyttämö. Katsojien on  tarkoitus katsoa ja näyttelijöiden näytellä. Mutta sekin toimii! Teini-ikäisenä kävin katsomassa eräänkin musikaalin kymmeniä kertoja. Siinä oli lavalla 20 nuorta poikaa ja esityksen lopussa itkeä vollotin silmät punaisina, sydän pakahtuneena. Ainoastaan yhden ei perinteisen esityksen lapsuudesta kaupunginteatterilta muistan, vaikka niitä varmaan on useampia. Se oli ehkä 90-luvulla. Katsojat saivat osallistua esitykseen pienellä näyttämöllä. Esityksessä sai piirtää isoihin papereihin seinillä. Muuta siitä en muista.

Lähdin opiskelemaan teatteria ensin Outokumpuun ja sitten Helsinkiin ja valmistuin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2005. Opiskeluaikana teatterin maailma aukeni. Stadiassa, jossa opiskelin, on soveltava teatteri otettu vahvasti osaksi opetusta. Tutustuin kyllä jo Outokummussa forumteatteriin, kun meillä oli Stadiasta valmistunut opettaja sitä vetämässä. Helsingissä sain maistiasia myös tarinateatterista, erilaisista draamaprosesseista, devising-teatterista ja näin todella vaikuttavaa forumteatteria. Olin katsomassa koulullamme forumteatteriesitystä ja vaikka tiesin, että on riski joutua lavalla, minun oli pakko nousta puollustamaan päähenkilöä. Tajuaminen siitä, että katsoja voi vaikuttaa esityksen kulkuun oli vavahduttava!

Opiskelun loppuvaihdeessa päätimme perustaa Aaron kanssa oman teatterin, jossa voisimme tehdä juttuja joita halusimme. Alotimme tekemällä esityksiä devising-tekniikalla eli kirjoittamalla näytelmä prosessissa koko ryhmän kanssa ja Aaro pääsi säveltämään musiikkia näytelmiin. Ensimmäiset kesä juttumme olivatkin tällä tavalla tehtyjä ja oli mahtava luoda ryhmässä jotain uutta ja ainutkertaista.

Teatterin erilaisten tapojen hyödyntäminen ja perinteisen rakenteen rikkominen alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Teimme esityksen Runollista, jossa kiersimme yleisön luona ja lausuimme heille henkilökohtaisesti runoja. Ihminen sai valita runotarjoilijan listalta runon jonka halusi kuulla ja sai sen henkilökohtaisesti kuultavakseen. Toisella puoliajalla näitä samoja runoja esitettiin koko yleisölle laulettuna. Oli hienoa päästä ihmisten kanssa niin henkilökohtaiseen kontaktiin.

Yhdessä silloisen tuottajamme Anne Kalliomäen kanssa kehittelimme konseptia, jossa keräisimme nuorilta tarinoita ja tekisimme niiden pohjalta esityksen. Tässä vaiheessa forumteatteri taas tuli mieleeni ja aloimme miettiä mahdollista yhteistyötä kaupunginteatterin kanssa. Aloitimme neuvottelut teatterin kanssa ja sovimme yhteistyöstä. Tätä ennen kaupunginteatterilla ei oltu soveltavaa teatteria esitetty. Syksyllä 2010 tuli ensi-iltaan Forumin nuoret eli 5 forumteatteri tarinaa, joihin olimme keränneet nuorilta aiheet. Esitykset toimivat mahtaavasti ja tuntui, että katsojat saivat sen saman kokemuksen jonka itse olin aikoinaan forumteatteriesityksessä kokenut. Lisäksi metodin toimivuudesta on saatu kokemuksia kiertueella jo tuhansien oppilaiden kanssa.

Taide on eheyttänyt minua. On saanut nauraa ja itkeä roolihenkilöiden kanssa ja tunnistaa heistä itseään. Välillä on tajunnut maailmasta jotain suurta ja välillä on pitkästynyt. On päässyt mielettömiin keskusteluihin elämästä joidenkin esitysten jälkeen ja tuntenut yhteenkuuluvuutta tuntemattoman vieruskaverin kanssa, kun olemme nauraneet samalle jutulle näyttämöllä. Ja nyt oman teatterin kautta on reilusti terapoinut itseään tekemällä esityksiä aiheista, joita haluaa tarkastella lähemmin ja joihin haluaa vaikuttaa.

Kun miettii mistä oma teatterikäsitys on lähtenyt, miten se on laajentunut ja missä pisteessä on nyt, se tuntuu hienolta!

Nautinnollisia, ajatuksia herättäviä ja eheyttäviä teatterikokemuksia!

Näyttelijän elämää

Monena tässä saa olla.. Mitä kaikkea mahtuu näyttelijän elokuuhun?

Ensimmäisenä viikonloppuna juhlittiin Teatterikoneen Kirsin syntymäpäiviä. Siellä esiintyi naistrio Ängry Lesbians ja covereita tunkkaisesti soittava poikaduo aPROpå. Triolle keikka oli ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen?
Duolle keikka oli sen sijaan jo toinen ja varmasti myös viimeinen! Hautaa tosin kaivettiin hetken aikaa auki kun meille tuli tiedustelu mahdollisesta "OIKEASTA" keikasta, jolle aPROpå duoa kysyttiin. Herrat ovat kuitenkin niin arvokkaita esiintyjiä, että "oikea" keikka jäi saamatta. Comeback tulee jos on tullakseen. :)

Seuraavalla viikolla treenasimme Aapon mukaan Forumin nuorten tarinaan Honey Bunny. Tampereella oli TEKIJÄ-hankkeen demot.
Pari päivää vilahti Tampereella toisten hankkeessa mukana olevien ryhmien kanssa TTT:n aulassa esitteitä jakaen ja Värkkäripuvussa katuja kierrellen. Tulihan siellä aulassa sitten hieman musisoituakin, kuten kuvasta näkyy. Kävijöitä kun ei missään vaiheessa ollut ruuhkaksi asti. Parhaaksi henkilökohtaiseksi kokemukseksi tuolta matkalta jäi käynti Rajaportin saunassa entisen tuottajamme Koistisen Matin kanssa.
Samalle illalle osui myös Tapahtumien yö, jossa tulin saaneeksi hienon oppitunnin ranskalaiselta katutaiteilijalta yleisön mukaan ottamisesta.

Seuraava lauantai kuluikin kokonaan Yllättävä Vieras -keikalla Sipoossa. Soluttauduin yksityisjuhliin neljäksi tunniksi juhlien järjestäjän vanhan koulukaverin miehenä. Koulukaveri ei itse päässyt paikalle, mutta miesystävä oli kuitenkin halunnut tulla. Yllättävä Vieras -keikat ovat aina jännittäviä ja aina ne ovat olleet myös todella antoisia. Nytkin keikka oli menestys, sekä tilaaja, että juhlaväki olivat yllättyneitä ja suhtautuivat positiivisesti hämäykseen kun minut paljastettiin esiintyjäksi.

Seuraavana päivänä olikin sitten jo Maukka ja Väykkä rakentavat talon -näytelmän uusintaensi-ilta Vaajakosken Kohinoilla Naissaaren vanhassa Woimalassa. Näytelmä lämmitettiin ja muokattiin helpommin siirrettävään muotoon. Äänityöt piti tehdä osittain uusiksi, koska aiemmin käytössä olleet kuvaprojisoinnit ja sitä myötä myös niihin liittyneet äänet jätettiin pois. Tämä kaikkihan tehtiin ja harjoiteltiin myös tässä samaisessa elokuussa.
Oli hauska palata vanhojen tuttujen kaverusten pariin! Ksml julkaisi arvostelun Martiskaisen mietteet ja onneksi parivaljakko suuntaa vielä keikoille Saarijärvelle ja Kotkaan.

Maanantaina treenattiinkin sitten Buffoa, vanhainkoteihin ja vanhusten hoitolaitoksiin suunnattua kahden hengen näytelmää. Esitys on edelleen harjoitusvaiheessa ja on ollut todella mielenkiintoinen prosessi. Alun alkaen Keljon vanhainkoti tilasi meiltä teatteria ikäihmisille ja suunnittelimme monin eri tavoin osallistavaa esitystä. Pikku hiljaa osallistavuus on kuitenkin karissut tai pikemminkin muuttanut muotoaan. Kaikki ylimääräinen alkoi tuntua päälleliimatulta ja katsojan osallistuminen tarinaan nimenomaan katsojana on alkanut tuntua tärkeimmälle. Pyrimme tekemään esityksen johon katsoja päässe tunteella mukaan. Buffoa on treenattu ja kehitelty tässä pitkin tätä kuukautta ja työ jatkuu.

Tiistaina olikin sitten Teatterikoneen sisäinen koulutuspäivä. Teimme Improa koko porukalla. Aurinko helli meitä tilattomia, jotka Köhniön pihalla improsimme Kirsin johdolla.

Keskiviikko aamuna Värkkärit jalkautuivat Puistokoulun lähistön kevyen liikenteen väylille muistuttamaan autoilijoita liikenteessä liikkuvista uusista koululaisista.
Sen jälkeen treenattiinkin sitten vielä lisää improa tulevaa koko illan improkeikkaa: Unelmapeliä varten.

Minä ehdin vielä neljäksi päiväksi Fyysisen Teatterin Kussille Helsinkiin. Siitä riittäisi tarinaa vaikka omaksi esseekseen. Kurssin järjesti Ilmaisuverstas ja opettajana oli espanjalainen Ana Vázquez De Castro. Lyhyesti sanottuna: olipahan mainio kurssi! Kaikki lähtee fysiikasta.

Heti kurssin jälkeen jatkui Teatterikoneen Unelmapelin kasaaminen. Kyseessä on siis koko illan improvisoitu näytelmä. Teimme tilauskeikan Himosteatterin lavalla. 900 hengen katsomossa oli 200 katsojaa. Ilta oli menestys! Ennen tätä keikka en ollut erikoisemmin ollut innostunut impron tekemisestä. Neljän hengen joukkueemme oli kuitenkin niin hyvä ja yhdessä luomame muoto niin toimiva, että taas löytyi uusi juttu jota tekee ihan ilokseen!

Tänä aamuna alkoi Poppi ja Komppi -kirjastokiertue. Vesangan lähikirjaston keikka pidettiin viereisessä liikuntasalissa ja 1. ja 2. luokkalaiset, Hukat, Repolaiset ja Nallukat pääsivät ensimmäisinä jammaamaan biisiemme parissa. Keikkoja tässä kuussa ehtii kertyä kuusi kappaletta. Kaikki Jyväskylän lähikirjastot tullaan kiertämään ja hauskaa aikaa on tiedossa. Keikat ovat aina aamuisin yhdeksän kieppeillä, joten pariin viikkoon ei aamu-unia venytellä.

Huomenna on seuraava Yllättävä Vieras. Ensi viikolla Popit ja Kompit ja pari muuta keikkaa. Elokuu vaikuttaa varsin työntäyteiseltä kuukaudelta. Syyskuuhun asti en uskalla kalenterin sivuja vielä kääntää. Onneksi kesällä ehti lomailemaan!

Lomaprojekteja

Joutenolon ja jatkuvan puutarhahommailun ohessa olen päässyt toteuttamaan pari mieluisaa projektia. Molemmat liittyvät elämän suuriin rikkauksiin. Toinen musiikkiin ja toinen ruokaan.

Musikintekeminen on työn lisäksi ollut aina rakas harrastus. Silloin kun työ vie elämästä leijonanosan ei ole aikaa paneutua hartaasti mihinkään muuhun. Sain vakavan muistutuksen lupauksesta, jonka tein itselleni vuosi sitten kun soittosormesta amputoitui sormenkärki. Silloin lupasin antaa aikaa musiikin tekemiselle jos vain sormi vielä antaa myöten. Ja kyllähän se on antanut. Entisen veroista soittajan sormea siitä ei ole tullut, mutta kyllä se silti vielä soimaan panee vaikka millaisen pelin. Kun vuosi tapahtuneesta oli kulunut enkä ollut lunastanut lupaustani maailma muistutti minua. Ajattelemattomuuden seurauksena sain vasempaan korvaani kuulovaurion. Tinnituksen ja huminan myötä menetin hiljaisuuden. Näissä tunnelmissa syntyi allaoleva biisi Loppunpalanut.

http://soundcloud.com/aaronmeiden/loppuunpalanut

Onnekseni sain suojattua oikean korvan eikä humina ole sittenkään haitannut säveltelyä niin kuin hetken aikaa ehdin pelätä. Viime yönä kello hiipi jo kohti kolmea kun lopettelin musahommat. Jyväskylän Kesä -kaupunkifestivaalin katuohjelmassa nähdään tänä kesänä FRÄNKIT, joiden esiintymismusiikin parissa työskentelin.

Toinen innostava projekti, tai ehkä paremminkin uusi kulkusuunta elämälle on ollut tänä keväänä herännyt kiinnostus luonnonantimien hyödyntämiseen. Olen keräillyt yrttijuoma-ainekset aamuin illoin omalta pihalta. Syönyt ketunleipiä, koivunlehtiä ja kuusenkerkkiä koirien kanssa metsäkävelyillä ja keittänyt kerkkämehua, jonka pakastin jääpalapusseihin säilöön.
http://soundcloud.com/aaronmeiden/lupaus
Ja näin ne uivat elämän elementit musiikkiini mukaan :)

Meillä Jyväskylässä on monelle pihalliselle tullut harmia lehtokotiloista. Asuinalueemme suljetussa facebook-ryhmässä on keskusteltu erilaisista kotiloiden torjuntamahdollisuuksista. Itsekin keräilin kotiloita ja hävitin niitä kunnes mieleeni juolahti, josko niistä voisi valmistaa ruokaa? Netti auki ja sukellus googleen! Reseptejä löytyy sopivia hakusanoja käyttäen. Kirjoitan tähän omani joka on mukaelma ja kehitelmä muista.

Keräsin kotiloita n. 50 kpl. Ne asuivat minulla muovisessa siivilässä, jota pidin emalivadissa niin, että pohjalla oli vettä. Pari päivää pidin niitä paastolla. Pesin kakat pois päivittäin. Muutaman päivän ajan kotilot saivat olla porkkanadieetillä. Kun kakka muuttuu oranssiksi niin tietää kaiken muun ryönän puhdistuneen kotiloiden ruoansulatusjärjestelmästä. Sitten pidin heitä vielä paastolla päivän ja viimeiseksi ateriaksi annoin leseitä. Siirsin koko porukan pieneen rasiaan ja laitoin jääkaappiin. Näin kotilot menevät horrokseen.

Valkoviini-Lihaliemi
Viljasian luita n. 400g
2 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
katajanmarja
suolaa, viherpippuria, vettä
Luita kannattaa ruskistaa pannulla tai kuumassa uunissa niin maku irtoaa paremmin. Itse keittelin lientä vain puolitoista tuntia, jonka jälkeen siivilöin liemen ja lihakin oli käytettävissä ruoaksi.
Liemen sekaan reilut pari desiä valkoviiniä. Alkon myyjä ei suoraan osannut suositella mitään tiettyä viiniä etanoiden keittämiseen, joten valkkasin edullisen puolikuivan ranskalaisen.

Lehtokotilot

VESI kiehuvaksi ja kotilot ulos jääkaapista ja kattilaan. Kuori vaahto. keitä n. 8 min jonka jälkeen otukset kaivetaan ulos kuoristaan hammastikkua apuna käyttäen. Asettele nuljaskat suolapedille pötköttämään puoleksi tunniksi, huuhtele.

Nyt selkärangattomasi ovat valmiit kiehumaan puoli tuntia valkoviini-lihaliemessä
Samassa ajassa ehdit laittaa uudet perunat lisukkeeksi.

Keittämisen jälkeen gratinoin etanat grillivastuksen alla juustoraasteella, johon sekoitin hieman lipstikkaan, ruohosipulia ja valkosipulia. 8 min. riitti passelisti pehmentämään valkosipulin ja sulattamaan juuston. Muutama kotilon kuori koristeeksi ja nauttimaan! Tästä määrästä nautiskeli kaksi aikuista ja yksi lapsi, mutta niin ovat herkullisia, että kyllähän noita useamman sata voisi voisi valmistaa :) ja uudet perunat olivat toimiva lisuke.
***

Hyvää kesää! Toivottavasti sinulla on tänä kesänä aikaa paneutua johonkin rakkaaseen asiaan hartaudella. Kuuntele itseäsi, kuuntele luontoa ja mene luontosi mukaan!

Aaro

Nuori veri ei ota loppuakseen millään!

Varoitus: Kirjoitus sisältää tuotesijoittelua.

Asiaan. Läppärillä istuskelee siis Aapo Oranen, lähes valmis teatteri-ilmaisun ohjaaja Turun Taideakatemiasta. Samasta paikkaa, josta eräs muukin (Kirsi) Teatterikoneen taidejyrä on valmistunut.

Olin jo vähällä luovuttaa taidehommien suhteen. Turkuun muuttaessani en ollut tehnyt teatteria juuri yhtään. Hain opiskelemaan ja vahingossa pääsin. Ehkä heillä oli tietty kiintiö? Pointti on kuitenkin se, että Turussa muodostui muutamia hyviä kontakteja teatterimaailmaan, mutta Jyväskylään palattuani niitä ei enää ollutkaan. Olin vähällä kävellä Jyskän varastomyymälään ja ostaa Blåkläderit raksahommia varten, kunnes laitoin Teatterikoneen väelle mailia. Sieltä vastattiin, että tule pyörähtämään, kunhan pahin hoppu on alta pois. No pahin hoppu meni alta pois ja kävin pyörähtämässä. Porukka oli juuri kiskaissut menestyksekkään teatteriesityksen Keskustien tiloissa (olivat Keskustien tiloissa ja ihan tiloissa). Juteltiin niitä näitä ja purettiin esitystä. Minä viisastuin Teatterikoneen suhteen ja tutustuin naamoihin toiminnan takana. Ilmeisesti hekin tutustuivat minuun sillä reissulla, sillä pääsin mukaan remmiin iloiseen. Muutaman päivän päästä nökötettiin porukalla Teatterikoneen inspiroivassa toimistossa ja suunniteltiin tulevaisuuden kuvioita.

Suureksi onnekseni tulevaisuuden kuvioista löytyi minullekin tilaa ja paljon! Pääsen ainakin näyttelemään, ohjaaman ja soittamaan! Olen innoissani kuin 3-vuotiaan poikani Hevisaurus-ilmapallo! Tulossa on kaikkea niin mahtavaa hiippailua, musiikkia, teatteria ja kurssejakin, etten ole pysyä pöksyissäni. Mieleni minun tekevi paljastaa enemmänkin, mutta en vielä viitsi. Tulette sitten katsomaan..

Koneen porukka on ihailtavaa porukkaa. Annu, Aaro, Kirsi, Riku ja Laura: tämä väki toteuttaa varmasti unelmaansa ja otti minutkin mukaan! Kiitos! Teatteri pyörii upeasti! Hienoja juttuja on tehty (ovat tehneet siis) ja tullaan vielä tekemään. Tapaamisissamme lentää ideoita paljon, joista suurin osa ovat erinomaisia mukanaolostani huolimatta. Asioita tapahtuu koko ajan ja töitä tehdään entistäkin paremman huomisen eteen. Teatterikoneella on myös mielettömän hyvä näkyvyys keski-suomen kartalla. Tämäkin kertoo siitä, että asioita on tehty oikein. Muuten minäkään en olisi tiennyt ottaa yhteyttä ja killuisin parhaillaan vaakasateessa tellingeillä, peukalo keskellä kämmentä.

Olen edelleen todella otettu ja onnellinen mahdollisuudesta, jonka Teatterikoneen väki minulle antoi! Luottamus ja arvostus on korkealla ja voin kertoa että se on sitä molempiin suuntiin! Harvoin olen odottanut syksyä yhtä innoissani kuin tänä keväänä.

Törmäillään kesän aikana, milloin minkäkin puuhan merkeissä! Niin ja mä sain uuden hienon hupparin! 

Kts. Ksml. 9.5.2012.

Yours,

A

Puoli viikkoa sopukkina eheyttää

Viimeiset kolme kuukautta on ollut yhtä hullunmyllyä töiden puolesta. Kaksi ensi-iltaa: Paska äiti ja B for baby, Pumpgirlin lämmitys ja keikat siihen päälle. Tuntuu ettei edes muista noista kuukausista mitään ja varmaan joku juttu jäikin mainitsematta. Niin, Keskustien haltuunotto. Huh, huh ja huokaus. Työrypistys päättyi Hämeenlinnan kolmen päivän Forumin nuorten kiertueeseen ja sitten alkoi 4 päivän nollaus.

Päätin, etten lue sähköpostia tai naamakirjaa noiden nollauspäivien aikana vaan lepään ja olen perheen kanssa. Se onnistui täydellisesti! Meillä on lomakoti maalla, Joutsassa, josta Teatterikonekin on kotoisin. Sieltä kaikki lähti liikkeelle vajaa kymmenen vuotta sitten.

Lomapaikkamme nimi on Sopukka, joten Sopukan asukit ovat sopukkeja. Sopukin elämään kuuluu ulkosaunan saunan lämmitystä, saunomista kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa, syömistä ja oleilua. Listan toinen ja viimeinen ovat minun suosikkejani.

Torstaina, kun saavuimme illalla Sopukkaan olin niin väsynyt, etten jaksanut oikein puhua mitään. Toinen lapsemme oli jo siellä isovanhempien kanssa ja oli ikävästä soikeana. Pääsimme suoraan syömään ja siitä saunaan ja nukkumaan. Oli ihana mennä tyttären viereen tietäen, että seuraavana päivänä ei tarvitse ajatella yhtään työhön liittyvää ajatusta, saa olla rauhassa perheen kanssa, eikä tarvitse muuta kuin syödä ja levätä.

Nyt kun uskaltaa katsoa taaksepäin, tajuaa kuinka järjettömän väsynyt oli. Tuo neljän päivän tauko kaikkeen on ollut enemmän kuin tarpeen. Tuntuu, että jaksaa taas katsoa eteenpäin, eivätkä kevään työt tunnu ahdistavalta taakalta. Huomenna menen intoa puhkuen kaupunginteatterille ja aloitan Myrskyluodon Maijan harjoitukset lasten ohjaaja innoissani, teen ensi viikolla Hullun papin harjoitusaikataulun vihdoin valmiiksi ja katson Teatterikoneen tulevaisuutta positiivisesti uusista jutuista innostuen. Välillä täytyy heittäytyä sopukiksi, että voi olla taas ihminen!

Voimaannuttavaa kevään jatkoa!